Vesa Vierikko päätyi yllätysmajoitukseen, kun hotellivaraus petti. Kuvat: Marita Salonen
TUOKIOKUVA | Pelle Hermanni ja hypnotisoija -elokuvan maailmanensi-ilta oli 22. elokuuta Sensommar-filmifestivaalilla Meri-Porissa. Elokuvan teatteriensi-ilta on 22. joulukuuta.
Marita Salonen, teksti ja kuvat
TUNNELMA: On sunnuntaiaamu Reposaaren VPK-talolla, pilvinen päivä nousee mereltä. Festivaalin erikoisnäytökseen valuu kaikenikäistä väkeä, enemmän aikuisia kuin lapsia. Nuorimmat ovat todella innokkaita näkemään, kuka on sirkuspellen iloisen kasvomaskin takana.
Näyttelijä Vesa Vierikolla on takana vähän erilainen festariyö. Porilaisen hotellin varauksessa oli sattunut tuplabuukkaus, ja niinpä Vierikko on päätynyt kotimajoitukseen.
– Ajatelkaa nyt. Hän on nukkunut viime yön dinosauruslakanoissa lastenhuoneessa, kahden koiran kanssa, ohjaaja Timo Koivusalo hehkuttaa yleisöä.

Lapset kuuntelevat pää kallellaan, kun Vesa Vierikko kertoo, miltä tuntuu olla pitkät kuvauspäivät sirkuspellen asussa ja maskissa. Se on rankkaa hommaa kesäkuumalla.
– Kengät on tosi kivat. Kolme varttia menee maskin tekemiseen. Pukeminen kestää 15 minuuttia, ei mene oikeasti ihan niin kuin elokuvan pukeutumisavustajan kaapissa, Vierikko myhäilee.
Kun yleisöltä kysytään, mikä on heidän mielestään paras klassikkohahmon huudahduksista, kuoro vastaa heti:
– Voi änkeröinen!
Lapsista on hauskaa tavata myös elokuvan näyttelijä Oona Hakanpää, joka asettui kuvaan Timo Koivusalon kanssa.

REAKTIOT: Kun elokuva alkaa, lahjomaton asiantuntijayleisö hirnuu ja hihkuu. Tai jännittää hiirenhiljaa. Aikuiset eivät tiedä, nauraako elokuvalle (joka on muuten tosi hyvä!) vai pienten ihmisten reaktioille.
Ihan muita elokuvia katsomaan tulleet festivaalivieraat ihastelevat Pelle Hermannin näyttelijäkaartia: Jari Salmi, Martti Suosalo, Iina Kuustonen, Hannu-Pekka Björkman, Tom Lindholm, Minttu Mustakallio, Tuija Piepponen, Heikki Nousiainen…
– Sanokaa Koivusalosta mitä hyvänsä, mutta hän saa aina Suomen ykkösnäyttelijät elokuviinsa, kuiskuttaa vieressä istuva katsoja.

Koska Vesa Vierikko on Reposaaressa harvinainen mutta mieluisa vieras, otetaan vielä ryhmäkuva, ennen kuin päästetään hänet jatkamaan matkaa.
Tuokiokuva on Kulttuuritoimituksen minireportaasi kulttuuritapahtumasta, pienestä tai isosta.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
”Rehellisyyteen meidän homma on perustunut alusta asti” – arviossa dokumenttielokuva Pohjoinen intohimo
ELOKUVA | Markku Heikkisen dokumentti avaa herkkätuntoisesti ja maltillisen hyväksyvästi näkymiä avioparin elämään, jonka ihmissuhderatkaisut ovat yleisesti ottaen harvinaisempia.
Neljän sukupolven naiset yrittävät selvitä arjesta – arviossa saksalaiselokuva Putoamisen ääni
ELOKUVA | Mascha Schilinskin elokuvan tytöt ja naiset ovat hiljaa, heidän tarinansa kuvittaa joku toinen.
Animaatiossa kaikki on mahdollista – Nick Cave menee kouluun 1970-luvun alun Tukholman lähiössä
ELOKUVA | Eurooppalaisen pitkän animaatioelokuvan uudet hankkeet olivat esillä Cartoon Moviessa Bordeaux’ssa.
Hirviö, viettelijä vai ikuinen rakastaja? Bram Stokerin Draculan monet kasvot
ESSEE | Bram Stokerin Dracula toimii edelleen inspiroivana lähtökohtana, mutta nykypäivän elokuvaversiot käsittelevät vampyyreja monipuolisemmin henkilökohtaisista näkökulmista.




