Suomentaja Satu Ekman: ”Kulttuurintuntemus on kääntäjälle yhtä tärkeää kuin kielentuntemus”

Suomentaja Satu Ekman. Kuva: Oona Linna

Kikka Holmberg, teksti

– Olen aika pitänyt lukemisesta ja kielistä, suomentaja Satu Ekman kertoo.

– Etsiessäni lukioaikana luettavaa vanhempieni kirjahyllystä käsiini tarttui Gabriel García Márquezin Sadan vuoden yksinäisyys. Se oli tajunnanräjäyttävä ja käänteentekevä kokemus. Siitä lähti polkuni kääntäjäksi.

Ekman opiskeli espanjaa koulussa ja työväenopistossa.

– Heti kun aloin vähän oppia, rupesin vertaamaan Márquezin alkuteosta Matti Rossin upeaan suomennokseen. Totesin, ettei kyse olekaan mistään sana–virke–kappale-kääntämisestä, vaan että suomentaminen on taidetta. Ajattelin, että saisinpa minäkin joskus kääntää kaunokirjallisen teoksen.

Ekman opiskeli yliopistossa espanjalaista filologiaa ja yleistä kirjallisuustiedettä, ja valmistuttuaan hän myös opetti yliopistossa espanjan suomentamista. 1990-luvun puolivälistä lähtien Ekman on kääntänyt kaunokirjallisuutta ja jonkin verran myös tietokirjallisuutta.

* *

Ekmanin viimeksi suomentama kaunokirjallinen teos on Karina Sainz Borgon romaani Kolmas maa (El tercer país; lue Kulttuuritoimituksen arvio tästä).

– Se on karu ja aika kammottava teos, mutta minulle se oli ihana tehdä, koska olen asunut Venezuelassa. Vaikka siinä ei nimetty mitään paikkoja, tiesin heti, missä mennään. Oli kuin kotonaan olisi ollut, Ekman hymyilee.

Venezuelassa Ekman on asunut kahteen otteeseen vuoden, minkä lisäksi hän on viettänyt maassa lukuisia useamman kuukauden jaksoja. Opiskeluaikana yliopistolla sijaisena ollut venezuelalainen professori kannusti Ekmania lähtemään Venezuelaan ja auttoi tätä löytämään opiskelupaikan sieltä. Majapaikka järjestyi Ekmanin Helsingissä tapaaman venezuelalaisen kautta tämän perheeseen, jossa oli kymmenen lasta.

– Opin siellä semmoisen vieraanvaraisuuden, jota en saisi tämän elämän aikana maksettua takaisin, vaikka koko maailman majoittaisin vuodesohvalleni. Koskaan ei tarvinnut olla yksinään missään, koko ajan oli ihmisiä ympärillä puhumassa. Opiskelin  kielitiedettä ja kirjallisuutta ja matkustin maan sisällä. Opin murrevivahteet ja kirosanat sekä paljon kulttuurista ja musiikista.

Kulttuurintuntemus onkin kääntäjälle yhtä tärkeää kuin kielentuntemus.

– Kieli on osa kulttuuria ja kulttuuri on osa kieltä. Koko yhteiskunta ja sen arvot heijastuvat kieleen, kuvailee Venezuelan lisäksi muutkin Latinalaisen Amerikan maat kolunnut Ekman.

Ekman ottaa esille myös ruoan.

– Espanjankieliseen maailmaan mahtuu vaikka mitä hedelmiä, ruokia ja leivonnaisia, joille ei ole suoraa suomennosta. Jollei tiedä, miltä joku leivonnainen tai ruoka maistuu ja miten se tehdään tai missä yhteydessä sitä syödään, sen ymmärtämisessä voi vähän mennä metsään.

Myös uskonto on tärkeä osa kulttuuria. Latinalaisessa Amerikassa elävät myös Länsi-Afrikasta tulleiden orjien uskonnot, jotka ovat limittyneet katolilaisuuteen ja ovat arjessa mukana. Katolilaisuudesta tulee myös kirosanoja.

– Jos joku asia on huonosti, Espanjassa sanotaan usein: ”Voihan ehtoollisleipä!” Eihän sitä suomeksi voi kääntää suoraan.

– Oikeastaan kaikki kulttuurin komponentit pitäisi tietää, jotta käännöksestä tulisi sellainen, että se on elämys lukijalle.

Kuva: Oona Linna

* *

Kaunokirjallisuuden kääntäjän ydintehtävä on Ekmanin mukaan toimia välittäjänä kirjailijan ja lukijan välillä.

–  Minun täytyy siis ajatella kirjailijan ajatuksin ja tuottaa hänen sanataideteoksensa suomeksi suomen kielen välineillä samalla tavalla kuin hän itse sen tekisi, jos osaisi suomea. Se on vaikeinta ja antoisinta suomentamisessa. Se on suurin haaste, mutta kun se onnistuu, siitä saa myös suurimman mielihyvän.

Joidenkin kirjailijoiden ajattelutapaan ja tyyliin suomentaja pääsee nopeasti kiinni. Ekman kertoo espanjalaisesta kirjailijasta nimeltä Mercedes Abad, jonka kirjan Veri (Sangre) hän suomensi.

– Ensimmäiseltä aukeamalta tajusin, että nyt natsaa kaikki. Minusta oli hirvittävän helppo kääntää sitä kirjaa, vaikkei se sinänsä ollut mikään helppo kirja.

Suomentaja ja kirjailija tapasivat Suomessa kirjamessuilla.

– Minulla oli päällä violetit farkut ja neonvihreä villapaita, ja niin oli hänelläkin. Istuimme yhdessä ja aloimme puhua samaan aikaan samaa asiaa, ja sitten ei tarvittu muuta kuin katsoimme toisiamme ja tiesimme, mitä toinen ajattelee, muistelee Ekman.

Abad ja Ekman pitivät sittemmin yhteyttä vuosikausia.

Ekmanilla on ollut tapana mennä kirjan tapahtumapaikoille kääntämään, jos siihen suinkin on ollut mahdollisuus.

– Se, että näen ne paikat, missä romaanin tapahtumat ovat tapahtuneet, inspiroi minua ja auttaa eteenpäin työssä. Voisin ihan hyvin katsoa netistä, miltä ne paikat näyttävät, ja niin olen pandemian aikana tehnytkin. Se on kuitenkin ihan eri asia kuin kulkea siellä kaduilla ja käydä ravintoloissa.

– Ildefonso Falconesin Meren katedraalin (La catedral del Mar) kääntäessäni tunsin Barcelonan entuudestaan hyvin ja olin jo ennen käännöstyötä käynyt Santa María del Marin kirkossa muutamaankin otteeseen. Käännettyäni teoksen palasin sinne uudelleen ja minulle tuli ihan kyyneleet silmiin ajatellessani, että olin käännöstyössäni kantanut joka ikisen kiven siihen kirkkoon.

* *

Romaanin kääntämiseen Ekmanilla on tapana varata vähintään kuukausi sataa sivua kohden ja yksi kuukausi sen päälle.

– Luen ensin kirjan pariin kertaan ja teen sitten raakakäännöksen, jota tehdessäni en yleensä käytä sanakirjaa. Jollen tiedä joitain sanoja, annan olla, kunhan pääsen kirjan maailmaan sisään ja löydän tyylin ja rytmin. Seuraava käännös on analyyttisempi. Teen sanastoja ja etsin terminologiaa ja taustatietoa, ja haen vielä enemmän tyyliä, rytmiä, soinnillisuutta ja rakennetta. Hion ja hion.

Versioita kertyy viisi. Viimeiseksi Ekman lukee suomennoksen ääneen pitäen alkuteosta vierellä.

– Mietin, että rytmi on hyvä ja teksti soi samalla tavalla kuin alkuteos, ja että vivahteet menevät oikein. Tätä hamaan deadlineen asti.

Vapaa-aikanaan Ekman lukee mieluiten alun perin suomeksi kirjoitettua kirjallisuutta. Vapaa-aika on kuitenkin suomentajan työssä varsin joustava käsite.

– Vaikka en tekisikään aktiivisesti töitä, käännös elää selkärangassani 24/7. En esimerkiksi ikinä kuuntele musiikkia raitiovaunussa, vaan kuuntelen, mitä ihmiset puhuvat tai miten he puhuvat. Saatan silloin kuulla jonkin ilmaisun, jota olen hakemassa.

Alitajunta työskentelee koko ajan.

– Varsinkin juuri kun olen nukahtamaisillani, saattaa mieleen tulla oikea ilmaus.

Ekmanin viimeksi suomentama kaunokirjallinen teos on Karina Sainz Borgon romaani Kolmas maa (El tercer país). Kuva: Aula & Co

* *

– Olen yrittänyt ajatella, että jokaisella kirjalla on tarkoituksensa ja lukijansa. Kunnioitan kaikkia kirjailijoita ja kaikkia lukijoita, ja tehtäväni on olla heidän välissään. Tietenkin on töitä, jotka ovat jättäneet suuremman jäljen.

Ekmanin suosikkikirjoihin kuuluvat muun muassa espanjalaisen Javier Cercasin Valon nopeus (La velocidad de la luz) sekä espanjaksi ja katalaaniksi kirjoittavan Albert Sánchez Piñolin Voitetun kaupungin tarina (Victus).

– Cercasin kirjasta pidin sen hallitun ja taitavan kielen sekä kiinnostavan rakenteen vuoksi. Voitetun kaupungin tarina puolestaan on hyvinkin hauska ja hirtehinen tarina, jonka henkilöhahmot ovat pikareskeja. Pidän yleensä napakasta kielestä, mutta Sánchez Piñolin teoksessa on historiallisen tarinan polveilevaa kerrontaa, joka on tosi nerokkaasti luotu.

Ekman mainitsee myös Maria Àngels Angladan romaanin Auschwitzin viulu (El violí d’Auschwitz), joka on Kataloniassa klassikkoteos.

– Auschwitzin viulu on ensimmäinen katalaanista kääntämäni kirja. Pidin siitä erityisesti sen takia, että siinä on karuista ja kauheista asioista pystytty kertomaan kauniilla tavalla. Sen kieli on kaunista ja rakenne myös, ja kirja, joka kertoo Auschwitzin leirille joutuvasta viulunrakentajasta, soi kuin sonaatti.

* *

Espanjankielinen kirjallisuus voi ja elää todella hyvin ja elää, mutta Suomessa se on silti marginaalista. Kaikesta suomeksi käännetystä kirjallisuudesta espanjankielisen kirjallisuuden osuus on vain pari prosenttia, Ekman huomauttaa.

Hän arvelee, että kustantamoissa ei olla oikein selvillä siitä, mitä espanjankielisessä kirjallisuusmaailmassa tapahtuu.

– He eivät ole riittävän valveutuneita pystyäkseen noukkimaan sieltä ne helmet. Messuilta poimitaan englanninkielistä kirjallisuutta ja pohjoismaista dekkaria, varmoja bestsellereitä. Jos niitä bestsellereitä uskalletaan kustantaa, niin kyllä niistä varmasti liikenee roponen myös espanjankieliselle kirjallisuudelle, Ekman napauttaa.

Suomentajan mielestä kustantamot voisivat olla rohkeampia ja valita käännettäväksi kirjallisuutta myös espanjankielisestä maailmasta.

– Onneksi Suomessa on entistä enemmän pienkustantamoja, jotka uskaltavat tarttua espanjankieliseen laatukirjallisuuteen, toteaa Ekman toiveikkaana.

Kaikki Suomentajan sanoin -sarjan jutut löydät täältä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua