Sattumia sarjakuvahyllystä #41: Kimmo Lust – Linnut

Kuva: Ville Pirinen

Ville Pirinen, teksti

Kuvat Kimmo Lustin sarjakuvasta Linnut (omakustanne, 2018). Artikkelisarja syntyy yhteistyössä Taiteen edistämiskeskuksen kanssa.

Järvenpääläisen sarjakuvataiteilijan ja kuvittajan Kimmo Lustin somepreesens ilmoittaa seuraavaa, koskien lähinnä sarjakuvataiteellista puolta: ”mostly comics about personal mental stuff and sexuality”. Konstailematon ilmoitus pitää paikkaansa ainakin tekijän painettujen omakustanteiden ja muutamien antologiaosuuksien perusteella. Lakonisehko kuvaus ei toki vielä kerro millä tavoin Lust asioita käsittelee.

Varsinkin visuaalisesti Kimmo Lustin sarjakuvakäsittely on poikkeuksellisen hurjaa. Kauniit pastellisävyt ja teknisesti briljantti viivapiirros yhdistyvät usein pelottavan surrealistissa kuvissa. Luontoaiheiden (kukat, linnut, kasvit jne.) rönsyilevä muotokieli ja ankaraksi äityvä kehokauhu kietoutuvat järkkyneiksi visioiksi. Materiaalista välittyy suurta herkkyyttä, mutta sitä ei osaa suositella kaikista herkimmille. Myös tässä käsiteltävän Linnut-zinen (2018) materiaalista uskaltaa kuvata nettiin ilman pitkää sisältövaroituslistaa vain tietyn osan.

Lustin muista julkaisuista kannattaa tutkia ainakin omakustanteet Älphäbez (2017) ja Kukinnot (2017) sekä Täysi Käsi -kustantamon julkaisema Vedä käteen (2019).

Valuvia asioita.

Linnut on kolmenkymmenenkahden A5-sivun kokonaisuus, eli mitoiltaan jokseenkin klassinen sarjakuvazine. Suurelta osin koko sivun kuviksi rytmittyvä teos on siis suhteellisen nopea lukukokemus. Tekstiä on verrattain vähän, ja runollisesti julma sisäinen monologi välittää tunnelmaa enemmän kuin kuljettaa juonta.

Juoni tuntuu muutenkin väärältä sanalta tässä yhteydessä. Kerronta on selkeää ja helppolukuista, mutta Linnuissa on enemmän kyse voimakkaiden tunteiden kuin loogisen tarinajanan välittämisestä. Sarjakuvan tapahtumaketju on periaatteessa nopeasti luettu, mutta tuntemuksien ja tunnelmien sulatteluun menee aikaa. Linnut vaikuttaa kuin salakavalasti puhutteleva kuvataide tai runous: Vähän vain vilkaisin enkä varsinaisesti ymmärtänyt mitään, mutta kummasti jäi juttu aivoihin nakertamaan. Ymmärsinkö sittenkin?

Lintuja ja lihanriekaleita.

Ensimmäisellä aukeamalla päähenkilön naama sulaa horror-ekspressiivisesti ja teksti kertoo: ”Kun päästän hänet lähelleni, hän herättää linnut sisälläni.” Toisella aukeamalla tyypin sukuelimistä tunkee ulos mustarastas, joka kehottaa päähenkilöä ja samalla oikeastaan myös lukijaa tappamaan itsensä.

Meno on siis heti kättelyssä omalaatuinen yhdistelmä haalean kauniita pastellisävyjä ja über-synkkiä, häiritseviä näkyjä. Mahdollinen huumori on mustempaa kuin mustat aukot.

Kuviin ja teksteihin tulee tarinan varrella jonkin verran lisää sävyjä. Jotkut näyt ovat ainakin kokonaisuudesta irrotettuna myös yksiselitteisen kauniita ja jokseenkin lohdullisia.

Kaiken kaikkiaan Linnut kuitenkin tuntuu tihkuvan kuumeista, selittämätöntä kauhua. Omaan kehoon, mieleen ja laajemmin eksistenssiin liittyviä arkijärkeä pakenevia pelkoja.

Keskiaukeamalla on kaunis kuva.

Lustin muotokielestä löytyy paljon samaa kuin Edith Hammarin, Tommi Musturin (Samuel-kirjojen tyyli) tai Jiipu Uusitalon sarjakuvakerronnasta. Viivassa ja väripinnoissa on jotain kepeää, jotain hauskaakin, mutta lopputulos ainakin Linnut-teoksessa tuntuu verrokkeja huomattavasti raaemmalta.

Painostava fiilis särisee myös niissä kuvissa, joissa ei sinänsä tapahdu mitään painostavaa. Pelkkä tuijottava kuikka onnistuu sykkimään psyykkistä uhkaa tässä kontekstissa. Puhumattakaan kokonaisesta kuikkaparvesta tunkeutumassa väkivaltaisesti ulos päähenkilön kehosta.

Ahdistavat graafiset visiot onnistuvat olemaan ahdistavia ilman että ne tuntuisivat ylimääräiseltä rankistelulta tai tietoisesti rakennetulta tyylittelyltä.

Linnut ei tunnu sijoittuvan minkään kauhuperinteen tai ylipäätään genresarjakuvan jatkumoon, vaan fantastisista aspekteistaan huolimatta pikemminkin arkisen omaelämäkerrallisen kerronnan perinteeseen. Kummat kuvat ikään kuin vain toteavat: tältäkin voi tuntua.

Elimiä lähikuvissa.

Ja tuntuukin. Linnut on sarjakuva, joka nimenomaan tuntuu. Sen kuvakieltä, kerrontaa, repliikkejä, ruutujakoa, tyyliskaalaa, värilayereiden läpikuultavuuksia, kuvapinnan naarmutuksia ja/tai sisällöllisiä viestejä voi ainakin uudelleenlukukierroksilla pilkkoa paloiksi ja yytsäillä mikroskooppisella tarkkuudella. Analyyttis-kriittinen lähestyminen ei vähennä vaikutusta: teos osuu jonnekin analyysien taakse.

Vaikuttavuus määrittyy myös hankalasti. En oikeastaan voi sanoa ainakaan yksinkertaisimmassa mielessä pitäväni Linnut-sarjakuvan lukemisesta. En viihdy sen kiehtovien kuvien parissa samassa mielessä kuin viihdyn useimpien tässä kirjoitussarjassa esiintyneiden kirjojen (joskus häiritsevienkin) kuvien parissa.

Lustin zinen lukeminen ja tutkailu aiheuttaa ristiriitaisen, jokseenkin hankalan olon. Se on ehdottoman kiehtova ja vaikuttava, pakottaa tarttumaan itseensä aina silloin tällöin, muttei suostu toistollakaan yksiselitteisen miellyttäväksi. On helppo diggailla sen suvereenia kuvapintaa, mutta hankalampi käsitellä kuvien herättämää levottomuutta.

Yksi taiteen parhaista ominaisuuksista on sen kyky tökkiä kokijastaan esiin empatiaa myös vieraannuttavien, epämiellyttävien ja epäselvien kokemusten äärellä. Kyky koskettaa muutenkin kuin myötäkarvaan silittämällä. Välittää samaistuttava häivähdys jonkun toisen tunnekokemuksesta, joka on lähtökohtaisesti itselle vieras.

Niin kauan kun maailmassa ei ole aina lepposaa, ei tartte olla aina lepposaa sarjakuvajulkaisujen äärelläkään.

Kuumottavia kuvakulmia.

Zine on ihonvärisiä alkusivujaan ja takasisäkannen lintulistaustaan myöten mietitty painotuote. Mukana monimielisessä meiningissä ovat mustarastas, harmaahaikara, kuikka, satakieli, kurki, harakka, harmaalokki, kyhmyjoutsen, urpiainen, pilkkasiipi, tikli ja merimetso. Lopussa päähenkilön naaman ja pään räjäyttävä merimetson tuijotus jää piinaamaan lukijaa pitkäksi aikaa sen jälkeen kun sarjakuvaläystäke on survottu takaisin zinehyllyyn. Vahva teos.

Yhteydet itseen ja toisiin.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua