Sattumia sarjakuvahyllystä #30: Jon Pham – J & K

14.01.2021

Kuva: Ville Pirinen

SARJAKUVA | Amerikkalaisen Jon Phamin teos näyttää riemullisissa väreissä hehkuvalta lasten sarjakuvalta, mutta käsiteltävät teemat ovat hankalia aikuisellekin. J & K tarjoilee yllättäviä ristiriitaisuuksia nätissä paketissa.

Ville Pirinen, teksti

Kuvat John Phamin sarjakuvakirjasta J & K (Fantagraphics 2019). Artikkelisarja syntyy yhteistyössä Taiteen edistämiskeskuksen kanssa.

Saigonissa vuonna 1981 syntyneen, mutta Los Angelesissa kasvaneen ja asuvan John Phamin sarjakuvataiteeseen on voinut törmätä mm. arvostetuissa nykysarjakuva-antologioissa, kuten kokeellisempaa kamaa suosivassa Kramers Ergotissa ja itsevarmasti nimetyssä Best American Comicsissa. Sarjakuvataiteilun lisäksi Pham on työskennellyt ainakin kuvittajana, kuvataiteilijana ja designerina animaatiosarjoissa Problem Solverz ja OK K.O.! Let’s Be Heroes.

Pham on yhdistellyt Epoxy-omakustanteissaan post-postmodernisti elementtejä amerikkalaisen, eurooppalaisen ja japanilaisen sarjakuvan perinteistä. Niissä visuaaliset tyylit, tapahtumaympäristöt ja keskushahmot vaihtelevat tarinoiden välillä. Samaa monipuolista meininkiä ja viehättävän nuhruista risografia-värimaailmaa löytyy Fantagraphicsin julkaisemista kokoelmista Sublife vol 1 (2008) ja Sublife vol 2 (2009).

J & K (Fantagraphics, 2019) on kirjoitushetkellä tekijän uusin, ja ainakin puolihätäisen googletuksen perusteella ainoa tarinallisesti yhtenäinen sarjakuvakirja. Kirja koostuu sinänsä omillaan toimivista lyhyistä novelleista, joita on aiemmin julkaistu mm. mainituissa antologioissa, mutta kirjaan koottuna lyhäreistä muodostuu laajempi ja yhtenäinen tarinajatkumo.

Pham kuva1

Hengailua ostarilla.

Jay ja Kay ovat kaksi orpotyttöä, jotka haahuilevat ilman mainittavia pitkän aikavälin päämääriä oudon autiossa sarjakuvamaailmassa. Maailma sisältää kaksikon ja heidän tuttavansa Eggyn kämppien lisäksi South Town Super Mall -ostoskeskuksen, pelottavan hautuumaan ja runsaasti tylsiä kävelyreittejä paikkojen välillä. Ostarilta löytyy määriteltyjä tiloja, kuten kirjakauppa Bookland, levykauppa Cassette Heaven ja smoothiebaari Orange Julio’s. Kirjassa viitataan myös ostarilla sijaitsevaan Senior Beef’s -tacomestaan, ja nuorille työttömille työnhakukonsultaatiota tarjoavaan South Town Career Centeriin.

Jay ja Kay ovat ikuisesti rahattomia ja nälkäisiä, ja heidän keskinäinen suhteensa vaikuttaa ehkä enemmän läheisriippuvuudelta kuin ystävyydeltä. He kohtelevat huonosti tuttavaansa Eggyä, ja suhtautuvat epäluulolla tarinoiden satunnaisempiin sivuhahmoihin ostarin vampyyreistä hautametsän raajarikkoihin sotainvalideihin. Kaksikon jaloissa pyörii huollettavana Jayn finnistä syntyvä kumma jälkeläinen, Bacne.

Jiin ja Koon maailma muistuttaa meidän maailmaamme, mutta on omalakisesti absurdi paikka, jossa näennäisesti mikä vain on mahdollista. Silti, tai sen vuoksi siellä tapahtuu huomattavan vähän. Tietokoneistetun tanssipelin pelaaminen ja mehusekoitukseen itkeminen ovat suunnilleen kovinta South Townista löytyvää actionia.

Pham kuva2

J, K ja heitä ympäröivä maailma näyttävät hyvältä.

Ensimmäisenä J & K vie lukijan huomion visuaalisella ilmeellään. Yhtä aikaa kulahtaneet ja kirkuvat värit, geometrisen pelkistetty hahmosuunnittelu, tasaisella perusruutukaavalla jyräävä sivusommittelu ja simppelin lättänät perspektiivit vangitsevat katseen. Homma muistuttaa ainakin 1980-luvun japanilaista animaatiota, 1990-luvun käppäistä tietokonegrafiikkaa, 1950-lukulaista lasten sarjakuvaa ja 2000-luvulla halvan pikanuudelipussin kylkeen painettua mainoskuvitusta. Sarjakuvahistoriasta referenssipisteitä tarjoavat ainakin Tenavat, Karvinen ja Chris Waren modernit muotokokeilut. J & K on tehokas metamodernistinen design-tuote.

Sarjakuvan retrohipsteriaaninen ilme on viimeistä väriheilahdusta myöten hiottu, ja kirjasuunnittelu vie visiota vielä pidemmälle. Kirjan mukana tulee tarinoiden maailmaa laajentavia tanssipeliohjeita, keräilykortteja, ostoskeskuksen liikkeiden mainostarroja, Jayn diggailema minikokoinen nuorisolehti ja yhdessä novellissa vilahtava viisituumainen vinyylisingle. J & K ryöpsähtää ruutujaan suuremmaksi kokonaistaideteokseksi.

Muutaman ensimmäisen jutun mitassa Phamin visio on pelkkää kevyttä popkulturellia silmäkarkkia. Lievästi absurdi slackeröinti näyttää ja tuntuu iisiltä hupsuttelulta. Jutut pyörivät liian kuumien huppareiden, tacorullien pöllimisen tai mehuun liukastumisten kaltaisten tyhjänpäiväisyydellään huvittavien sattumien ympärillä. Orpotyttöjen hustlailu voisi olla Broad City -komediatelkkusarjan kepeimpien kohtauksien psykedeelinen sarjakuvaserkku.

PHAM kuva3

Kirjapaketista löytyy kaikenlaista hypisteltävää.

Pikkuhiljaa tarinoihin ujuttautuu lisää ja lisää surullisia aspekteja. Lievä melankolinen pohjavire muuttuu jatkuvasti mustemmaksi, ja matkan varrella nähdään suorastaan lohduttomia novelleja. Kontrasti kirpeän pirtsakan ulkoasun ja itkuisten teemojen välillä kumuloituu. J & K ei paljasta korttejaan heti kättelyssä, vaan ohjaa lukijaa pikkuhiljaa kohti syvempiä ja tummempia vesiä.

Pelkästään piinaavaksi kärsimystarinaksi juttu ei käänny, mutta päähenkilöiden lisäksi koko tarinatodellisuus saa alati ristiriitaisempia piirteitä. Pelottavilta zombeilta vaikuttavat kodittomat paljastuvat avuliaiksi lapsenvahdeiksi, ostarin vampyyrit kärsivät yksinäisyydestä, kaikki satunnaiset kohtaamiset tuntuvat päättyvän eri asteisiin väärinymmärryksiin, eikä kukaan selviä kiistatilanteista selkeänä voittajana. Äärimmilleen pelkistetty sarjakuvamaailma osoittautuu emotionaalisesti äärimmäisen monimutkaiseksi.

Kerran saavuttuaan huvittavan ja raastavan kaksoisvalotus säilyy kuvissa loppuun saakka. Hallitsemattomasta itkukohtauksesta leikataan tyhmään pieruvitsiin ja takaisin. Kuolemansairaan hahmon virtsanpidätysvaikeudet tallentuvat kuvaksi joka puhtaan visuaalisella tasolla hihityttää, mutta tunnetasolla pistää alahuulen väpättämään.

Perinteisestä lasten sarjakuvasta lainaavan muodon mukana tuntuu tulevan yllättävä annos eksistentialistista tuskaa. Jayn ja Kayn vanhempien kohtaloa, tai oikeastaan minkään hahmon taustoja ei selitä. Orvot paarustavat edestakaisin sarjakuvan oudon autiossa maailmassa käsikirjoitetun kohtalonsa vankeina. Merkityksiä hahmot löytyvät lähinnä tavarasta, ja jonkinlainen tyhjyyden kokemus tuntuu raastavan jokaista.

J & K:n fiilistä voisi verrata siihen, että joku Ankkalinnan hahmoista tajuaa alitajuisesti elävänsä varsin vähäisistä aineksista kasatussa sarjakuva-matrixissa. Erityisesti joku Ankkalinnan lukuisista veljen- tai siskonpojista, joiden oikeista vanhemmista ei löydy tietoa. Vähänkö alkaa ahistaa: – Mistä minä olen tullut? Miksi olen täällä? Onko olemassa vapaata tahtoa?

Kirja ei sinänsä sisällä monimutkaisia metasarjakuvallisia leveleitä, mutta valitun muodon ja sisällön suhde ohjaa pohtimaan monimutkaisia metasarjakuvallisia kysymyksiä.

Pham kuva4

Surua puseroissa.

Jay ja Kay ovat sarjakuvallisesta pelkistyksestään huolimatta selkeästi ihmishahmoja, toinen lyhyt pallopää ja toinen pidempi puikula. Sivustara Eggyn kasvot muodostuvat kahdestatoista pallosta, ja satunnaisten ohikulkijoiden olemus vaihtelee kubistisista laatikkopäistä Muppet Show’n ylijäämäkarvapalloihin. Ihmisten ja kubismipäiden lisäksi maailma sisältää neljällä jalalla kulkevia eläimiä.

Kirjan viimeisellä kolmanneksella näkökulma vaihtuu ilman erillistä selitystä. Hahmot kulkevat yhä pystyasennossa, mutta Jay ja Kay ovat nyt koiria, ja Eggy muuttuu kissaksi. Eron huomaa ensin lähinnä otsikosta Cats and Dogs, tarinasisällöstä, ja siitä että Eggyn tennispallonaaman yläpuolelle lisätään karvismaiset korvat. Visuaalisesti ero on niin mitätön, että ensimmäisellä lukukerralla joutuu pakittamaan ja tarkistamaan: – Eihän nää tyypit nyt aluksi olleet eläimiä? Oliks niillä tollaset hännät muka koko ajan?

Funny animals -osio sisältää luonnollisesti kirjan synkeimmät tarinat. Selittämättä jäävä sairaus riuduttaa toisen päähahmon hengiltä, toinen riutuu omaishoitajana. Jutut osuvat jonnekin kipeisiin kohtiin ainakin lukijoille jotka ovat joskus seuranneet ihmisen tai lemmikkieläimen terminaalista sairastumista. Kaikki kerrotaan iloisen pastellisessa kuvamaailmassa. Hauskat punchlinet kuten ”what a crappy world” tai ”look at that dumb dog” saavat yllättävää syvyyttä.

Takakannen sulkeuduttua on vaikeaa määritellä juuri lukemansa kirjan tyylilajia. Kepeän ja raskaan poikkeuksellinen yhdistelmä jää vaivaamaan positiivisella tavalla. Täytyy lukea viimeistään vuoden kuluttua uudestaan.

Pham kuva5

Kysymys juuri sinulle ja minulle.

Hengenheimolaisuutta löytyy ainakin amerikkalaisen Paper Rad -taiteilijaryhmän pilvipäisestä popkulttuurimiksailusta, ja Pham onkin ollut tekemässä Paper Rad -porukassa uransa aloittaneen Ben Jonesin Problem Solverz -animaatiosarjaa.

Suomessa samankaltaista äärimmäistä tyylihallintaa ja sarjakuvan perinteillä leikittelyä edustaa Tommi Musturi. Laajemmassa katsannossa hassujen hahmojen ja yllättävien syvällisyyksien yhdistely tuo mieleen myös George Herrimanin ikiklassikon, Krazy Katin.

Ikiklassikkouteen J & K:llä on vielä matkaa, mutta jotain poikkeuksellista se tarjoaa, ja erityisesti jotain poikkeuksellisen sarjakuvallista. John Phamin kaunis visumaailma taipuisi varmasti jotenkin animaatioksi tai oudoksi tietokonepeliksi, mutta olennaisia, vain sarjakuvamuodon ja sarjakuvakirjajulkaisun mahdollistamia kerronnallisia tasoja jäisi kokematta.

Pham kuva6

”Sick graphix, dude!”

144-sivuinen kovakantinen teos on kaikkine lisäkilkkeineen poikkeuksellinen kirjaesine. Kansista löytyy lesoa foliointia ja kohopainatusta. Koko kirjasuunnittelu sisäkansien taittuvia paperitaskuja myöten on viimeiseen asti mietittyä. Kirjaa rytmittävät tarinoissa esiintyvien tuotteiden tai paikkojen 1980-lukulaisesti sähäkät mainossivut.

Mukana tulevat tarrat, keräilykortit ja tanssipelin ohjeet näyttävät tyylinmukaisesti uskottavilta, ja tarvittaessa siis ”realistisimmalta” kuin sarjakuvasivuilla elävä tyyli. Etenkin toisen päähenkilön nostalgisesti diggailema nuorisolehti Cool on oma toimiva taidepakettinsa. Hieman Suosikin taskupokkaria pienempi lärpäke sisältää kaikkea mitä kunnon nuorisolehti sisältää: heppoisia artikkeleita, hauskoja puuhasivuja, kirjepalstaa ja cooleja kuponkeja. Metatasolta toiselle loikitaan kepeästi.

Viisituumaisen vinyylin molemmat puoliskot sisältävät parin minuutin pätkät yllättävän hyvää musaa. Ilmeisen kuvitteellisen ”calc-rock”-bändin Gaseous Nebulan rarea viisituumaista vinyylilevyä käsitellään myös sarjakuvasivuilla. Jay ihmettelee kapistuksen omistamisen pointtia, koska kaksikolla ei ole sen soittamiseen tarvittavaa levysoitin/viritinvahvistin-systeemiä. Kay vastaa ihmettelyyn:

– I dunno. I just like having it.

Seuraa yksi ruutu hiljaista ihmettelyä, ja sen jälkeen Jayn puhekuplasta luetaan päähenkilöiden välistä suhdetta hienosti summaava vastaus:

– I’ll never understand you.

Sellaista tuppaa joskus sarjakuvahahmojen, eläinten tai ihmisten välinen yhteyksien luominen olemaan.

Pham kuva7

Kyä nii o että näi o.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Pin It on Pinterest

Share This