Taru Kumara-Moisio kirjoitti ensimmäinen runokokoelmansa – Runot näyttävät lapsuuden varjot 

Taru Kumara-Moisio. Kuva: Arto Jalonen 

Päivi Vasara, teksti 
Arto Jalonen, kuvat 

Tamperelaiskirjailija Taru Kumara-Moisio oli rakentanut itselleen korkean kynnyksen runokokoelman tekoon, sillä hän luki ja ihaili muun muassa Eeva-Liisa Manneria ja Mirkka Rekolaa. Mestarien hohto sai pelkäämään. 

– Tästä pääsin yli miettimällä, miksen uskaltaisi. 

Kumara-Moision ensimmäinen runoteos Unissa raivoan isälle (Atrain & Nord) julkaistiin viime vuoden lopulla. 

Sitten oli ehkä vielä korkeampi henkilökohtainen kynnys ylitettäväksi. 

– Äiti kuoli vuonna 2019. Isäni kuoli lukiovuosinani. Äidin kuoleman jälkeen aloin pohtia suhdettani vanhempiini. Näiden pohdintojen tulos on Unissa raivoan isälle -teos. Käytin henkilöhistoriaani taiteeseen. 

Ennen äidin kuolemaa teosta ei olisi voinut syntyä. 

Taru Kumara-Moisio toivoo, että hänen runoistaan on vertaistukea muille. Kuva: Arto Jalonen

Monille lukijoille 

Taru Kumara-Moisio kirjoittaa sekä aikuisille, nuorille että lapsille. Hän on sekä kirjailija että sanataiteilija, teatteriohjaaja ja luovan ilmaisun opettaja. Lapsuutensa ja nuoruutensa hän eli Etelä-Pohjanmaalla. Tuotannossa on romaaneja, näytelmäkäsikirjoituksia, novelleja ja runoja. Hän opettaa teatteri-ilmaisua sekä luovaa kirjoittamista ja viihtyy teatterissa sekä ohjaajana että katsojana. Hän ideoi ja tuottaa lyhyitä liveroolipelejä ja performansseja tilauksesta. Erikoisalaa ovat edularpit eli opetukselliset liveroolipelit ja yleisöä osallistavat sanataideperformanssit. 

Huhtikuussa hän pääsee muuttamaan työhuoneelle Tahmelan huvilalle Tampereella. 

– Ihailen vanhoja taloja, vaikka asun modernissa kerrostalossa. Olen ollut useasti residensseissä. Ne ovat olleet usein vanhoja huoneistoja, kuten Ruovedellä, Jyväskylässä ja Ylöjärvellä Vanhan Räikän talossa. Olen jo aiemmin tutustunut Tahmelan huvilan monivaiheiseen historiaan ja vetänyt siellä kerran historiallisen matalan kynnyksen liveroolipelinkin. 

Runoista rakentuu alkoholistiperheessä varttuneen tytön kasvutarina. Kuva: Arto Jalonen

Perisuomalaista 

Unissa raivoan isälle -teoksen kirjoittaminen oli Taru Kumara-Moisiolle vapauttava kokemus. 

– Ylisukupolviset traumat laajenivat yksilön kokemuksista laajasti yhteiskunnallisiksi. On hyvin perisuomalaista, että yhdessä sukupolvessa on sotatraumoja ja seuraavassa alkoholin liikakäyttöä. 

Tämä juttu ei ole kirjallisuusarvostelu. Sen verran uskallan sanoa olematta kriitikko, että Unissa raivoan isälle on ehjä kokonaisuus. 

– Kuvaan omaa epäonnisuuttani koirien ja isän kanssa. Aikuisena osaan olla suhteellisuudentajuinen. Lapsena tilanteet olivat kaameita, taivaan kosto. 

– Yritän ymmärtää itseäni ja vanhempiani, Kumara-Moisio sanoo.

Tapana oli, että perheen asioista ei puhuta ulkopuolisille. Tämä koski kaikkia yhteiskuntaluokkia työläisperheistä keskiluokkaan. Lapsen rooliksi tuli usein olla näkymätön. 

– Lapsena otin liikaa kantaakseni. Selviytymiskeinoni olivat mahtavat leikit ystäväni kanssa. Ne kannattelivat minua, ja leikki tukahdutti pelkoni. 

Kirjasto oli tärkeä paikka. Sinne oli ihana mennä ja valita kirjoja. Lukeminen kannatteli ja oli myös suojautumiskeino. 

Isässä myös hyvää 

Taru Kumara-Moision isässä oli myös hyvää. Isä oli selvänä ollessaan lapsirakas, humoristinen, hyväntuulinen ja töissään aikaansaava. 

– Juodessaan isä muuttui arvaamattomaksi. Tämä on hyvin tyypillistä. 

Yhteiskunnallista ulottuvuutta teokseensa Kumara-Moisio sai keskustelemalla Perhekulma Puhurin työntekijöiden kanssa lastensuojelusta ja alkoholistiperheessä kasvamisesta. Kustantaja lahjoitti runoteosta Puhurille, koska siitä voi saada vertaistukea ja teosta voi käyttää työpajoissa. 

– Puhuri-keskusteluissa päädyimme siihen, että kaikkein tärkeintä on puhua ääneen asioita, jotka ovat puhumattomia, ja nostaa esiin lapsen ääni. Omasta toiminnalleen sokeiden vanhempien on puolestaan opittava ottamaan vastuuta – menneisyydelle ei voi mitään, mutta tulevaisuudelle voi. 

Hän kävi esittelemässä teosta tuoreeltaan myös lukiolaisille Tampereen yhteiskoulun lukion kirjailijavieraana. Lisääkin kouluvierailuja on tulossa. 

Taru Kumara-Moision isä kuoli Tarun lukiovuosina. Äiti menehtyi vuonna 2021. Äidin kuoleman jälkeen Taru alkoi pohtia suhdettaan vanhempiinsa. Esikoisrunokokoelma on näiden pohdintojen tulos. Kuva: Arto Jalonen

Rytmiä pitää kuunnella 

Taru Kumara-Moisiolle tärkeää on kuunnella rytmiä. Sitä hän sai harjoitella Risto Ahdin runopiirin suojissa. Tekstiä kirjailija hioi moneen kertaan ennen kuin se saavutti taiteellisen tason. 

Esikoisrunoteoksen kirjoittaminen vei kaksi vuotta. Äidin kuoleman jälkeen oli ensin ajatteluprosessi, josta selkeni halu tehdä runokokoelma. 

Kumara-Moisio tekee rinnakkain erilaisia töitä. Parhaillaan on työn alla paksusivuinen lastenkirja 0–3-vuotiaille. Sitten teossa on varhaisnuorisolle säeromaani, jossa tarina kerrotaan mahdollisimman minimalistisesti. Se on myös rytmin etsimistä. 

– Päämääräni on sanoa vähässä paljon. Haluan myös jatkaa runotaiteen kehittämistä. 

– Teatterityöt ovat hyvä vastapaino kirjailijan yksinäiselle työskentelylle. Tykkään sosiaalisista hommista, mutta aistiherkälle ne voivat olla välillä kuormittavia. Osallistun myös innolla Pirkkalaiskirjailijoiden LaNu-piiriin, jossa kommentoidaan toisten tekstejä. 

Utelias sanoille 

Taru Kumara-Moisio on ollut Ylöjärven lukion äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Opettajuus ja kirjoittaminen yhtä aikaa oli turhan kuormittavaa, joten hän jättäytyi freelanceriksi. Siinä taas on omat paineensa, kun enää ei ole kuukausipalkkaa. 

– Pidän sanoilla leikittelystä. Pidän liikkumisesta keveyden ja raskauden maastoissa. Mukana on luontevasti myös sateenkaaritematiikkaa. Tutkin bi-puoltani ystävieni kautta. 

– Olen mahdottoman utelias sanojen suhteen. Niihin minulla on sydänyhteys. Proosaa kirjoittaessa mielessä toistuu: muista juoni, rakenne ja jännite. Runoissa voi mennä vapaammin kieli edellä, merkitys ja sanottava kyllä tulee. 

Taru Kumara-Moisio on ollut lukion äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja. Kuva: Arto Jalonen

Kuinka yli traumoista 

– Ylisukupolvisiin traumojen purkamiseen avain on se, että uskalletaan puhua. Toinen on välittäminen siitä, mitä itselle ja muille kuuluu. Välittämistä ja kuuntelemista tarvitaan. 

Lasten ja nuorten mielenterveys on Taru Kumara-Moisiolle sydäntä lähellä oleva asia. Hän pitää itseään positiivisesti elämään suhtautuvana ihmisenä. 

– Isän kuolema oli järkytys. Olin ensimmäisen kerran raivonnut isälle, ja heti hän kuoli. Toki se ei johtunut minusta, mutta jäi paha mieli siitä, että rumat sanat jäivät viimeisiksi. 

– Aikuisena suhteellisuudentajua on tullut. Isästä jäi paljon hyviä muistoja. Suhde häneen oli hyvä, mutta katkesi aina välillä, kun toista alkoi alkoholi viedä. 

Kumara-Moisio toivoo, että hänen runokokoelmansa antaa kaikupohjaa muille ja vertaistukeakin. Elämään kuuluu sekä iloa että surua. 

Tämän runon kirjailija on valinnut runokirjansa takakanteen: 

”Tyttö oppii isältään

sanattomasti, vaistonvaraisesti

että kannattaa iloita heti

jos jotain hyvää sattuu

 

Huomenna voi olla toisin

nilkka nyrjähtää männynjuurakoissa

auto sinkoutuu jäisistä ajourista väärälle kaistalle

maailmanloppu alkaa”

Kaksi runoa

Lopuksi näytteenä kaksi runoa Taru Kumara-Moision runokokoelmasta Unissa raivoan isälle (Atrain & Nord, 2025), sivut 51 ja 55.

* *

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua