Metson pelivinkkejä. Kuva: Petri Hänninen
PELIT | Valtakunnallinen peliviikko on samalla myös pelikasvatuksen teemaviikko, ja kirjastot, oppilaitokset, järjestöt ja museot järjestävät pelitapahtumia ympäri Suomen 8.–14.11.2021. Petri Hänninen kokosi tärppejä koko Peliviikon ajalta.
Petri Hänninen
Valtakunnallista Peliviikkoa vietetään tänä vuonna 8.–14.11.2021 ja se on myös pelikasvatuksen teemaviikko. Samaan aikaan maailmalla pyörähtää käyntiin kansainvälinen International Games Week. Peliviikkoon kuuluvat luentojen ja työpajojen ohella niin lauta- kuin roolipelitkin sekä erilaiset konsoli- ja tietokonepelit. Tapahtumissa noudatetaan digitaalisten pelien ikärajoja.
Pelitapahtumia järjestävät muun muassa kirjastot, oppilaitokset, järjestöt, nuorisotalot ja museot. Tapahtumia on runsaasti myös verkossa. Suomessa Peliviikkoa vietettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2011, ja väkilukuun suhteutettuna Suomessa järjestetään ylivoimaisesti eniten aiheeseen liittyviä paikallisia tapahtumia.
Peliviikon koko tapahtumakalenteri löytyy täältä.
* *
Pääkirjasto Metsossa tapahtuu
Peliviikolla useissa kirjastoissa järjestetään erilaisia tapahtumia. Esimerkiksi Tampereen pääkirjastossa Metson Metso pelaa!-otsikon alla tapahtuu monenlaista koko viikon ajan. Ohjelmaan voi tutustua täällä.
Jos et pääse paikan päälle, etäohjelmaa voi seurata verkossa ja muilla sähköisillä kanavilla. Pelivinkkauksia löytyy Tampereen kaupunginkirjaston Instagram-tililtä ja muu etäohjelma Youtubesta niin ikään Tampereen kaupunginkirjaston tililtä. Suosittelen tutustumista Metson lainattavien lautapelien valikoimaan, se ei olekaan ihan pieni! Suomenkieliset lautapelit löytyvät täältä ja englanninkieliset lautapelit täältä.
Muita tärppejä
Nokian Kirjasto- ja kulttuuritalo Virrassa pelataan Dungeons & Dragons -roolipeliä 9.11.2021 kello 16–20. Peluutuksen alla on D&D 5 Edition ja seikkailuina Yawning Portal sekä Tyranny of Dragons.
Kotkan kaupunginkirjastolla keskustellaan otsikolla Pelien ja kirjallisuuden risteyskohtia. Keskiviikkona 10.11.2021 kello 17.30–19 vieraiksi saapuvat runoilija ja taiteilijaprofessori Saila Susiluoto sekä digitaalisiin peleihin erikoistunut kirjoittaja ja kirjailija Aleksandr Manzos.
Kangasalan pääkirjastolla pelataan miniatyyripelien näytösottelu torstaina 11.11.2021 kello 17. Yleisöllä on mahdollisuus osallistua J.R.R. Tolkienin Keski-Maahan sijoittuvaan Middle-Earth Strategy Battle Gamen pelaamiseen ja jutella miniatyyripeleistä.
Pirkkalan nuorisopalvelut järjestää 12.11.2021 kello 18–19 Youtube-kanavallaan striimin, jossa vieraaksi saapuu kansainvälistä mainetta niittänyt e-sports-tiimi HAVU Gaming. Kysymyksiä voi lähettää Pirkkalan nuorisopalvelujen Instagram-tilin kautta 10.11. alkaen.
Helsingissä keskustakirjasto Oodissa voi perehtyä Harry Potter -aiheisiin lautapeleihin lauantaina 13.11.2021 kello 14–20. Luutakomero ry tuo paikalle muun muassa Harry Potter -teemaisen Muuttuvan labyrintin sekä Cluedon, ja niitä saa myös pelata.
Peliviikon koko tapahtumakalenteri löytyy täältä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Lentokoneen ohjaimista laumasieluihin – Vuoden peli -palkinnot on jälleen jaettu
PELIT | Vuoden Peli -palkinnot jaetaan vuosittain parhaille Suomessa julkaistuille lautapeleille. Voittajien joukossa oli lentokonehaasteita, Muumi-muistipeliä, vaatteiden lajittelua ja laumasieluisuutta.
Uusia näkökulmia perinteisiin korttipeleihin – testissä Fishing ja Kultakopla
PELIT | Tikkiä ja pokeria uudenlaisilla käänteillä tarjoilevat uutuuspelit ovat perinnepohjansa vuoksi helppoja oppia, mutta koukuttavat nimenomaan uusilla ideoillaan.
Värikästä pukuloistoa ja maailman parhaita ääninäyttelijöitä – Heroes Comic Con Messukeskuksessa
TAPAHTUMA | Tampereelta Helsinkiin muuttanut kolmipäiväinen tapahtuma tarjosi nähtävää ja koettavaa moneen makuun.
Parasta juuri nyt: Lautapeli-spesiaali!
Mikko Saari on pelannut Innovationia, Pilesiä, The Fellowship of the Ring: Trick-Taking Gamea, De Vulgari Eloquentiaa ja Antiquityä.




