Sinne ja takaisin – arvioitavana korttipeliuutuus Faraway

Kuva: Mikko Saari

Tervetuloa Alulaan! Tämä mystinen manner on kummallinen paikka, jossa tapahtuu odottamattomia asioita. Faraway-korttipelin pelaajat heitetään kartoittamaan tätä outoa paikkaa ja kohtaamaan sen asukkaita. Seikkailullisen aiheen voikin sitten unohtaa saman tien – sillä ei valitettavasti ole mitään tekemistä itse pelin kanssa, Faraway kun on täysin abstraktia numeroiden ja symbolien pyörittelyä. No, ainakin se yrittää ja Maxime Morinin kuvitus on hauskan näköistä!

Farawaytä ei kuitenkaan kannata tuomita abstraktiudestaan, sillä se on mukavan sujuva peli. Se on helppo pelata ja opettaa, ei edellytä lukutaitoa, toimii hyvin eri pelaajamäärillä eikä kuudellakaan pelaajalla veny liian pitkäksi. Tässä on jo paljon hyviä syitä kiinnostua Farawaystä! Sille on helppo nähdä sija monessakin pelikokoelmassa.

* *

Peli kestää aina tasan kahdeksan kierrosta. Jokaisella kierroksella pelaajat valitsevat kädestään kolmesta kortista yhden pelattavaksi (Alulan alueen tutkittavaksi), jonka jälkeen pelaajat valitsevat pöydällä olevista korteista itselleen uudet kortit. Tämä toistetaan kahdeksan kertaa, jonka jälkeen on aika pisteyttää löytöretki. Siinä kohtaa päästään pelin varsinaiseen jippoon. Kortit tuottavat pisteitä erilaisin tavoin: korteissa näkyvistä symbolista, korttien värien seteistä, suoraan, ehdollisesti ja niin edelleen. Tämä on ihan tavanomaista, mutta pisteiden laskun toteutustapa ei.

Löytöretki nimittäin pisteytetään käänteisessä järjestyksessä. Pelatut kortit käännetään kuvapuoli alaspäin ja käydään läpi yksi kerrallaan viimeisestä aloittaen. Jos kortti tuottaa suoraan pisteitä ilman ehtoja, hieno homma! Kortissa voi kuitenkin olla joku ehto: pisteiden saamiseksi täytyy olla kaksi ananassymbolia ja yhdet sarvet (näillä symboleilla on jotkut temaattiset nimetkin, mutta haluaisinpa nähdä sen, joka niitä jaksaa käyttää). Näiden symbolien täytyy löytyä näkyvistä korteista: ei auta, jos ne ovat kuvapuoli alaspäin olevissa korteissa. Sama koskee vaikkapa pistekortteja, jotka antavat kaksi pistettä jokaisesta keltaisesta tai punaisesta kortista. Ei auta, jos sinulla on ensin seitsemän keltaista korttia ja sitten niistä pisteitä antava kortti viimeisenä: kun se pisteytetään, aikaisemmat kortit eivät ole näkyvillä eivätkä tuota pisteitä!

Tämä nurinkurisuus vaatii vähän sopeutumista. Todennäköisesti ensimmäisen pelin jälkeen ajatus alkaa enimmäkseen selkeytyä. Välillä tulee silti mokailtua eli pelattua loppuun kortteja suurin toivein, vain tajutakseen ettei se tuotakaan pisteitä. Onneksi peli tarjoilee hieman lisäapuja pyhäkkökorttien muodossa. Näitä kortteja saa, kun pelaa pöytään kortin, jonka numeroarvo on edellistä pelattua korttia suurempi. Pyhäkkökorteissa on värejä, symboleja ja jonkun verran pisteytyksiä, ja ne ovat näkyvillä koko pisteytyksen ajan. Ne auttavat siis mukavasti tavoitteiden suorittamisessa. Kovin helppo niitä ei kuitenkaan ole kerätä, ainakaan suurta määrää.

Faraway onkin yhtä risteävien tavoitteiden sekamelskaa. Ihanteellista olisi pelata kahdeksan kortin nouseva sarja ja kerätä seitsemän pyhäkkökorttia peruskorttien tueksi. Vaan arvatkaapa vain, onko peli suunniteltu niin, että isonumeroiset kortit ovat sellaisia, jotka on mukava saada nimenomaan oman kahdeksan kortin sarjan alkupäähän? Totta kai! Kahdeksan korttia on muutenkin kovin vähän, joten täydellisen sarjan suunnitteleminen on vaikeaa. Kun kädessä on vielä vain kolme korttia, ei ole takeita, että ylipäänsä saa juuri sitä, mitä tarvitsee. Pöydästä saa valita uuden kortin, mutta niitä on rajallisesti tarjolla – joka kierros yksi enemmän kuin pelaajia – ja uudet kortit poimitaan vuorotellen kierroksella pelattujen korttien numerojärjestyksessä. Joskus siis täytyy pelata haluttua pienempiä kortteja, jotta pääsee valitsemaan uuden kortin ensimmäisenä.

Valmis seikkailu voisi näyttää vaikka tältä. Ensimmäisenä pelattu 59-kortti on onnistuneesti suoritettu, vaaditut sarvet ja kristallit löytyvät, ja punaisia ja keltaisia korttejakin on yhteensä viisi, joten 15 pistettä ropsahtaa tilille. Myös seuraava 42-kortti on hieno onnistuminen. Muuten onkin sitten kehnompaa. Kuva: Mikko Saari

* *

Kaikenlaista tähän pieneen peliin on siis saatu. Yhtäaikaisten valintojen ansiosta peli ei isommillakaan pelaajamäärillä veny liian pitkäksi. Kaksinpelin pelaa nopeimmillaan 5–10 minuutissa. Pelaajamäärän kasvaessa peli hidastuu hieman, mutta useimmat porukat pelaavat Farawayn alle puolessa tunnissa täydellä kuudella pelaajallakin. Peli ei viivy pöydällä liian pitkään; päinvastoin, kaksinpeli on jo vähän liiankin nopea.

Maxime Morinin kuvitus on leppoisaa, värikästä ja mukavan satumaista. BoardGameGeek-sivustolta löytyy päiväkirjajuttu, jossa Morin avaa pelin ulkoasun kehitystä. Kannattaa vilkaista, jos kiinnostaa, miten pelien ulkoasua suunnitellaan ja kehitetään. Prosessi ei ole aivan yksinkertainen! Värisokeille pelin värimaailma ei ole ihanteellinen. Korttien keltainen, punainen ja vihreä väri eivät erotu toisistaan kovin hyvin. Korteissa on kuitenkin värin tukena myös kuvioraita, joka on joka värissä erilainen. Eri värit edustavat Alulan eri alueita ja ovat maiseminakin erilaisia, mikä myös helpottaa värien tunnistamista. Muuten kuvitus on miellyttävää ja symboliikka helppotajuista.

Peliin on ilmestynyt myös lisäosa People from Below. Siinä on vain nippu uusia kortteja, joissa on vähän erilaisia pisteytyssääntöjä. Lisäosa kasvattaa pakan koon sellaiseksi, että peliä on mahdollista pelata seitsemällä pelaajalla. Lisäosaa ei ole vielä julkaistu suomeksi, mutta koska pelin korteissa ei ole tekstiä, pelikaupoista voi etsiä ulkomaisen painoksen, joka solahtaa peruspelin suomiversion seuraksi ongelmitta. Lisäosa tuntuu sinänsä vähän yhdentekevältä: jos tarvitsee seitsemän pelaajan peliä, se on kelpo lisä, mutta muuten se ei näytä erityisen tarpeelliselta.

Mikko Saari
@msaari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua