Pekka Kytömäki on jälleen muistanut Kulttuuritoimitusta palindromirunolla. Tänään suunnitellaan taideteosten sijoittelua symmetrisesti.
Artikkelit
Mitä tapahtuu 25.6.–1.7.?
Mitä kaikkea Tampereella ja Pirkanmaalla tällä viikolla tapahtuu? Joka tiistaiaamu listaamme viikon tärkeimmät kulttuuritapahtumat konserteista näyttelyihin ja muihin rientoihin.
Kun presidentit olivat kekkosia ja autot wartburgeja – tästä aikakaudesta kertoo Mobilian näyttely
Museot | Kari Pitkänen | 1970-luvulla Suomi vaurastui, mutta maastamuuto Ruotsiin kiinnosti. Amerikan ihmeistä haaveiltiin, mutta kansa ajoi Hillmannilla, Wartburgilla tai Fiatilla.
15-vuotias Swäg sai Kuivaamon rakenteet helisemään – naismuusikoiden esiinmarssi näkyy myös teknossa
Musiikki | Mikko Kanninen | Uuteen elektroniseen musiikkiin ja visuaaliseen taiteeseen keskittynyt yhteisö juhli 15-vuotista taivaltaan Hiedanrannan Kuivaamolla ja Niagarassa.
Heli Vaaranen kiersi Andy Warholin kanssa kirpputoreilla – Suomessa hän ei aluksi kertonut seikkailuistaan
Henkilöt | Marja Aaltio | Andy Warhol oli työnarkomaani, mutta huumeisiin hän ei koskenut. Tallaisena nuori suomalaisopiskelija oppi tuntemaan poptaiteen ikonin New Yorkissa.
Näyttely kertoo, että Alvar Kolanen ikuisti iskelmätähdet sellaisina kuin heidät haluamme muistaa
Kritiikki | Erik Ahonen | Voipaalan taidekeskuksen näyttely Danny ja muita artiseja tarjoaa vahvaa nostalgiaa ja yksinkertaisesti upeita valokuvia suomalaisista viihdetähdistä.





