Musiikki | Kaarina Lehtisalo | Motörheadin Lemmyn suojeluksessa olleiden kuusikymppisten naisten rockmusiikkia kuullaan tällä viikolla Tampereella, Oulussa ja Kouvolassa.
Artikkelit
Majaoja-säätiön palkitsema näyttelijä Kati Outinen: ”On hetkiä, jolloin tekee mieli vaihtaa alaa”
Henkilö | Marja Aaltio | Majaoja-säätiön palkinto kertoo Kati Outiselle, että joku on huomannut hänen tekevän oikeita asioita. Nyt näyttelijä eläytyy Schjerfbeckin taiteeseen.
Paavo Korpijaakko: ”Säveltäminen on arkkitehtonista rakentamista, jossa pitää olla inspiraatiota”
Kuukauden säveltäjä | Kikka Holmberg | Paavo Korpijaakon mukaan oopperassa musiikin osuus on noin kolmannes. Kamariooppera Oikeusjuttu saa joulukuussa kantaesityksensä Louhisalissa.
Kulttuuripotretit #15: Peve Hämäläinen
Kulttuuripotretit-sarjassa nähdään Simo Ollilan kuvia satunnaisista kulttuurin tekijöistä. Miksi? No, kaikkihan ovat valokuvaajia.
Romanikulttuurin museo tarvitsee pyörät alleen – Hilja Grönforsin mukaan romaniperinne on kuihtumassa
Museo | Jukka Sammalisto | Legendaarisen elokuvateatterin Orionin vitriinissä komeilee klassikkoelokuvan julisteen sijaan röijy, romaninaisen pusero. Mistä oikein on kyse?
Ateneumissa avautuu laaja Helene Schjerfbeckin näyttely – esillä viisi teosta, joita ei ole nähty Suomessa
Kuvataide | Sirpa Pääkkönen | Suomalaisille uudet teokset ovat peräisin Britanniasta, Helsingborgin museosta, Ateneumin kokoelmista ja kahdessa tapauksessa yksityiskokoelmasta.





