HENKILÖ | Rituaalimuusikoksi itseään kutsuvalla Mikko Heikinpojalla on taiteilijana kova tavoite. Hurmoksellisia tiloja voi tavoitella entisen lapsinäyttelijän järjestämissä päihteettömissä Ecstatic Dance -illoissa.
Artikkelit
#93 Juliana Hyrri, Suvi Lemilä, Timo Konttinen, Mollu Heino ja Tizzi Fib
KUVATAIDE | Tänään Kasvoja karanteenista! -näyttelyssä on viisi ammattilaista valokiilassa. Piirtää voi monin tekniikoin ja välinein eikä maalauskaan tarvitse aina väriä ollakseen maalaus.
Mitä tapahtuu 25.–31.8.2020: Taidesuunnistus, Ung Nordisk Music, Romu, Finlayson 200, Samae Koskinen, SaariBlues…
Samae Koskinen esiintyy keskiviikkona Finlaysonilla, joka juhlii 200-vuotista historiaansa viikonloppuna. Kuva: Aki-Pekka Sinikoski
Yhteisöllisyys, inspiraatio ja rohkeus ajavat Lain§uojattomat-festivaalia eteenpäin – katseet jo ensi vuodessa
TEATTERI | Porilainen teatterifestivaali järjestettiin poikkeuksellisina korona-aikoina poikkeuksellisesti syksyllä ja poikkeuksellisen pienille katsomoille. Mutta järjestettiin kuitenkin.
”Korona-apurahan turvin olen pysynyt hengissä”, näyttelijä Emilia Pokkinen kertoo
HENKILÖ | Tamperelaisnäyttelijän piti palata elävän yleisön eteen puolen vuoden tauon jälkeen Pälkäneen Kirjafestareilla – mutta toisin kävi. Väsynyt olemaan vahva -esitys yhdistää runoa ja flamencoa.
#92 Mia-Carita Hahl, Matti, Orvokki Oinonen ja Jutta Rikola
KUVATAIDE | Jutta Rikolaa lukuun ottamatta näiden herkkien Kasvoja karanteenista! -kuvien luojat ovat harrastajia. Matin kuvan Ylöjärven Tiuravuoren palvelukeskuksesta on lähettänyt Tuuli Pollari.





