KUVATAIDE | Taiteilijat loikkivat iloisesti sanan, kuvan ja ajan raja-aitojen ylitse kolmiviikkoisella työskentelyjaksolla Finlaysonin alueella. Haastattelussa Petri Hänninen ja Sanni Pyhänniska.
Artikkelit
Näin Pentti Linkola lyttäsi Väinö Linnan – Pohjantähti-trilogian vastaanotto oli kaukana sopuisasta yksimielisyydestä
KIRJALLISUUS | Vanha kapinallinen Linkola ei sortunut hymistelyyn ylistetyn kirjailijankaan suhteen. Sivistyneistökodin kasvatti ei hyväksynyt kuvaa, jonka Linna piirsi Pentinkulman silmäätekevistä, sata vuotta sitten syntyneen kirjailijan työtä ja teoksia analysoiva kirja kertaa.
Mitä tapahtuu 29.9.–5.10.2020: Syd Barrett, Jonna Tervomaa & Jussi Jaakonaho, Art Festivo, Aalto, Jukka Perko…
Mitä kaikkea Tampereella ja Pirkanmaalla tällä viikolla tapahtuu? Jokatiistaisella palstalla listaamme viikon tärkeimmät kulttuuritapahtumat konserteista näyttelyihin ja muihin rientoihin.
R&A-festivaalilla palkitun foley-artistin Heikki Kossin äänet vahvistavat elokuvan ääniraitaa
HENKILÖ | Heikki Kossi sai Rakkautta ja anarkiaa -festivaalilla Nordic Flair -palkinnon, joka myönnetään ansioituneelle elokuva-alan kyvylle, joka tekee pohjoismaista osaamista tunnetuksi maailmalla.
Lauri Porra sävelsi itselleen ”kesämökkipäiväkirjan” – Biennalesta siirtynyt teos kuullaan nyt Telakalla
MUSIIKKI | Lauri Porra tuo teoksensa Cabins & Hideouts Tampereelle, mistä tämä ”konsertin ja äänikylvyn” yhdistelmän kantaesitys siirrettiin keväällä Helsinkiin koronarajoitusten takia.
Rumpali Olavi Louhivuorelle epäonnistumisen mahdollisuus pitää jazzin vaarallisena
HENKILÖ | Jazz-rumpalina tunnettu Olavi Louhivuori kertoo miten Superposition-yhtyeen sävellykset syntyivät ja minkälainen rooli epäonnistumisella on improvisaatiossa.





