OPPPPERA | ”Olen tehnyt esityksen, jonka itse haluaisin katsoa”, sanoo Samuel Harjanne Tampere-talossa nähtävästä oopperadebyytistään.
Artikkelit
Lukupäiväkirja 2024 – osa 2: Luontoteemaa monelta kantilta
LUKEMINEN | Mikko Saari luki helmikuussa esseitä, luontosuhdetta pohtivia runoja, muutaman romaanin ja lasten tietokirjoja.
Evakonpoika risteytti savolaisen ja karjalaisen huumorin – Jaakko Teppo (1953–2024)
MUISTOKIRJOITUS | ”Jos savolaishuumori nauraa itselleen ja ankeudelle, karjalainen huumori on täyskahjoa kehollista kuohuntaa, jossa eläimet ja esineet saavat inhimillisiä piirteitä. Teppo risteytti nämä lajit.”
Berlinale 2024: Berliinin elokuvafestivaali tarjosi musiikkia ja rajojenylityksiä Navalnyin kuoleman varjossa
ELOKUVA | Berlinale päättyi viime lauantaina palkintoseremoniaan. Sitä ennen oli koettu toista viikkoa elokuvallista matkaa eri todellisuuksiin, maailmanpolitiikan iskiessä väliin.
Kohta 80-vuotiaalla Markku Envallilla riittää edelleen sanottavaa – arviossa Rajan kahta puolta
KIRJAT | Jos Markku Envall katsookin jo useammin taakse- kuin eteenpäin, tekee hän sen tyylikkäästi ja tarkasti näkyväksi sanoen, ymmärrettävästi ja sopivasti pelkistäen.
Tui T. Sutherlandin lohikäärmesarja syvenee ja sakenee – arviossa Tulisiivet 8: Vaaran valinta
KIRJAT | Soturikissoja kirjoittanut Sutherland yhdistää lasten fantasiasarjassaan monisyistä lohikäärmemaailmaa Harry Potter -tarinoista muistuttavaan sisäoppilaitoskaavaan.





