Marginaalinen pop-musiikki tänään osa 2: Puhelinseksi – nynnyjen romantikkojen melankolista punkia pakahduttavalla tunteella

Kuva: Pinja Pinola

MUSIIKKI | Puhelinseksi on Rovaniemellä vuonna 2015 perustettu omaehtoisesti toimiva punk- ja uuden aallon yhtye, joka antaa soittajilleen, ja myös meille muille, paljon.

Eros Gomorralainen, teksti
Artikkelisarja syntyy yhteistyössä Taiteen edistämiskeskuksen kanssa. Lue kaikki artikkelisarjan jutut täältä.

Tutustuin rovaniemeläislähtöisen Puhelinseksi-yhtyeen tuotantoon bändin Mitä meistä tänne jää -ep:n (2018) myötä. Se oli ryhmän toinen julkaisu. Pari vuotta aiemmin oli jo tullut hieman rosoisempana suriseva Meillä on ikävä kaikkea -ep. Mitä meistä tänne jää -levy päätyi ahkeraan kuunteluun. Se ilahdutti tarttuvilla, perinnetietoisilla, melankolisilla ja sopivan angstisilla punk- ja uuden aallon kappaleillaan.

Viime helmikuussa julkaistiin Sydänkohtaus tanssilattialla -albumi, joka oli yksi vuoden parhaista levyistä. Näin ryhmän vuoden mittaan pari kertaa keikalla Tampereella, Telakalla juuri ennen kevättalvella iskeneitä koronarajoituksia ja Vastavirralla pian niiden päätyttyä. Tätä artikkelisarjaa suunnitellessa Puhelinseksi oli ensimmäisiä mieleen tulleita nimiä; heidät olisi saatava mukaan.

Yhtyeen jäsenet, rumpali Antti Keskipoikela, kitaristi-laulaja Otto Mikkola, laulaja Noora Määttä ja basisti Atte Viljamaa, ovat tällä hetkellä jakautuneet asumaan kolmeen eri kaupunkiin, Rovaniemelle, Ouluun ja Helsinkiin. Tätä artikkelia varten he kertoivat muun muassa kuulumisistaan, musiikillisesta taustastaan ja yhteisön merkityksestä sähköpostitse.

KUUNTELE: Sydänkohtaus tanssilattialla -albumin nimikappale.

Tapa elää ja hengittää

Puhelinseksin kappaleissa kuuluvat olennaisena osana väkevät tunteet, ja hyvä niin. Musiikin yhteydet tunteisiin toistuvat usein myös yhtyeen jäsenten puheissa: musiikki koetaan välttämättömänä ja erottamattomana osana elämää. Määttä sanookin musiikin määrittävän ”ihan kaikkea ja koko ajan”.

– Aikamoisia tunnetiloja käy jatkuvasti läpi jostain ihan yksittäisistä biiseistä tai kohdista tai soittimista, ja niin se on aina ollut. Nykyään toki myös kun on oppinut tekemäänkin jonkin verran itte, niin ehkä näkee ja kuulee myös tosi eri tavalla musiikin kuin ennen, hän kuvailee.

– Musiikki on minulle välitön kanava tunneilmaisuun niin omassa kuin muiden tekemässä musiikissa, toteaa Viljamaa.

Keskipoikela korostaa:

– Musiikki on tapa elää ja hengittää. Minulle musiikki on ehdottomasti yksi parhaita asioita, minkä pariin olen päätynyt ja mitä tulen tekemään niin kauan, kun pystyn.

– Jos ihan koko Puhelinseksinkin näkökulmasta mietitään, niin kyllä se on kaikkialla; autossa, reeniksellä, kahvipöydässä, puheessa ja tekemisissä, Määttä summaa.

Vaikka Puhelinseksin jäsenet ovat vielä nuoria, on edellisten pohdintojen jälkeen helppo uskoa, että on heillä takanaan pitkä historia musiikin parissa. Kipinä on syttynyt kuuntelemisesta, olipa se sitten isoveljen kaapista löytynyttä Apulantaa tai MTV:tä.

Määttä muistelee:

– Aina sitä on fiilistellyt musiikkia, mutta ei mulla ole sen ihmeellisempää taustaa. Eikä mulla ole mitään teoreettista musiikkitaustaa. Mutta olisi se outoa ajatella vaikka päivä ilman musiikkia. Ja kai se on aina mennyt ja menee edelleen tunteisiin. Jos Lemon Tree soi, niin siinä kyllä esimerkiksi palaa jonnekin tosi varhaislapsuuteen, kun on istunut pimeällä autossa matkalla mummolaan. Siksi se varmaan pitää aina karaokessakin laulaa.

Varhaisia muistoja perhepiiristä on myös rumpali Antti Keskipoikelalla.

– Ihan alun perin olen päätynyt musiikin pariin jo lapsena. Kotona oli muiden muassa Hassisen Koneen, Pelle Miljoonan, Pink Floydin, CCR:n ja Beatlesin kasetteja, joita vanhemmat kuunteli, ja siinä sitten itsekin ilmeisesti johonkin alitajuntaan imi vaikutteita. Pidettiin myös perheen kanssa välillä levyraateja kotona ihan klassisella formaatilla, eli jokainen soittaa kappaleen, ja muut kommentoivat ja antavat arvosanan! Välillä valitsin jonkun vanhempien kasetin, ja välillä soitin varmaan jotain Limp Bizkitiä!

Mikkolan elämään musiikki on kuulunut syntymästä saakka.

– Olen toisen polven muusikko. Pienenä isän soittokaverit ja kiertueella olemiset tulivat tutuksi, samoin kuin vanhempien levyhylly, josta heavyt, rockit, punkit ja iskelmät tuli kaivettua. Avaimet marginaalimusiikin maailmaan ja itse-tekemiseen annettiin siis jo varhain.

IMG 4397

Otto Mikkola Telakalla. Kuva: Markku Saarela

Rockin vaaran tuntu – ensimmäisiä bändikokemuksia

Tärkeää musiikki on Puhelinseksin jäsenille selkeästi ollut, sillä yhtyeissäkin he ovat päätyneet soittamaan jo varhain, viimeistään yläasteiässä. Mikkola on tehnyt kappaleita 12-vuotiaasta ja keikkaillut eri yhtyeissä 13-vuotiaasta saakka.

– Silloin tuli jonkin verran soiteltua, vaikka en itse vielä omistanut mitään soitinta, mutta niihin aikoihin joku sellainen kihelmöinti ja jännittävä rockin vaaran tuntu alkoi tuntumaan kiinnostavalta, Keskipoikela muistelee.

Vaaran tuntu ei ollut ainut Puhelinseksin jäseniä soittamisen pariin vetänyt tekijä.

– Löydettyäni punkin löytyi myös palo omaehtoiseen musiikin tekemiseen ja itseilmaisuun. Musiikillinen teoriatietämys on jäänyt aika vähäiseksi, ja koenkin musiikin enemmän äänimassana, jota pystyn manipuloimaan ja viemään haluamaani suuntaan, Viljamaa kertoo.

Omaehtoinen toiminta onkin ollut tyypillisesti punk-kulttuurin ytimessä.

Siitä on kokemuksia niin ikään varhain soittotouhuja aloittaneella Määtällä.

– Joskus varmaan 14- 15-vuotiaana kiinnostu enemmän punk-musiikista ja kaikesta siinä ympärillä. Rovaniemellä kavereilla oli bändejä, ja välillä pääsi Toriskeidalle katsomaan keikkoja ja ihastelemaan ja ihmettelemään, että tämmöistäkin voi olla. Silloin soitin rumpuja yhdessä punkbändissä, joka perustettiin kavereiden kanssa. Eikä me soitettu ku yksi tosi lyhyt keikka. Se kyllä jännitti, mutta ei läheskään niin paljon kuin Puhelinseksin keikat viisi vuotta myöhemmin.

Vaikka yhtyeen jäsenillä varhaisia punk-kokemuksia onkin, eivät he ole aikoinaan soittamista aloitellessaan rajoittuneet tiukasti tiettyyn musiikin lajityyppiin. Viljamaalla on ollut punkin ja hevin rajamaastossa pyörineitä yhtyeitä. Mikkola ehti soittaa ennen Puhelinseksiä esimerkiksi kokoonpanoissa Autiomaa (joka toimii edelleen), Oskari Heikkinen & Arktinen Voodoo, KEHO, Öppnas Här ja Temppeliherrat. Keskipoikela oli mukana kahdessa ensin mainitussa. Oskari Heikkinen & Arktinen Voodoo oli rumpalille ensimmäinen yhtye, joka keikkaili aktiivisemmin.

Hän muistelee varhaisten kokemustensa monipuolisuutta.

– Autotallibändejä, joilla käytiin ehkä muutamia bändikilpailuja Rovaniemellä ja soitettiin jopa kerran baarissakin! Pojat soitti heviä kaverin autotallissa, ja siitä se ajatus sitten lähti. Taisin itse olla viidentoista ja pojat vähän nuorempia. Soitettiin kyllä melko monenlaista musiikkia ensimmäisinä soittovuosina. Tuli laulettua Metallicaa ja Eppu Normaalia kaverin siskon häissä ja sitten tuli opeteltua muun muassa Hassisen Koneen tuotantoa ja Jimi Hendrixiä. Jossain vaiheessa minuun kolahti Neil Young. Siitä lähti jonkinlainen uusi herääminen musiikkiin, ja piti hommata akustinen kitara ja huuliharppu.

Puhelinseksin musiikki ehkä edustaa ehtaa punkia ja uutta aaltoa 1970-luvun lopun ja 1980-luvun alun hengessä, mutta jäsenten ennakkoluulottomuus eri musiikinlajeja kohtaan näkyy kuitenkin edelleen; nykyäänkin heitä soittaa myös tyylillisesti hyvinkin erilaisissa ryhmissä, kuten Autiomaassa ja Romanssissa. Mikkola vaikuttaa niistä molemmissa, Keskipoikela siis ensin mainitussa ja Viljamaa jälkimmäisessä.

IMG 4461

Noora Määttä Telakalla. Kuva: Markku Saarela

Yhteisö – vesi joka ratasta pyörittää

Varhaisten bändikokemusten jälkeen Puhelinseksi syntyi luontevasti ystäväpiirin ympärille vuonna 2015.

Määttä kertaa alkuaikojen kokemuksia.

– Oli aika selvää että joku bändi pitäisi perustaa, mutta ei me osattu asettaa sille mitään vaatimuksia. Mentiin vaan soittamaan ja kokeilemaan. Koin että se porukka oli sellainen, missä on turvallista vaikka nolatakin itsensä. Muilla oli kuitenkin jo vähän enemmän käryä ja itseluottamusta. Toki silloin ei varmaan kukaan meistä ajatellut, että Puhelinseksi olisi tehnyt tähän päivään mennessä kolme julkaisua tai keikkailtu muuallakin kuin Rovaniemellä.

Samasta ystäväpiiristä – ja Mikkolan kanssa siis yhteisistä kokoonpanoistakin – tuttu Keskipoikela liittyi Puhelinseksiin mukaan hieman muita myöhemmin.

Intoa yhtyeen toimintaan on hänelläkin riittänyt.

– En soita Puhelinseksin ensimmäisellä julkaisulla, mutta toisesta keikasta asti olen saanut kunnian rumpaloida ja olla mukana tekemässä näitä ihania lauluja! Fani olen siis ollut alusta asti, ja kyllähän nuita tyyppejä kelpaa vieläkin fanitella.

Puhelinseksin jäsenillä on selkeästi kivaa, ja juuri yhdessä tekeminen on yhtyeen toiminnassa olennaista.

– Sillä on aika paljon painoarvoa Puhelinseksissä, että me ollaan niin läheisiä, sekin tekee jo itsessään Puhelinseksissä olemisesta tärkeää ja ihanaa. Me voidaan neljästään puuhastella sen nimissä kaikenlaista, Määttä kertoo.

Mikkola puhuu yleisemmin yhtyeessä soittamisen tärkeydestä.

– Bändissä soittaminen on itselleni tärkeää siksi, että jos musiikkia tekee niin sanotusti musiikki edellä, niin omaan korvaan yleensä paras lopputulos saavutetaan, kun samalla aaltopituudella olevat ihmiset tekevät sen minkä parhaiten osaavat. Siinä lopputulos on suurempi kuin osiensa summa.

Näin lienee myös Puhelinseksin kohdalla. Samalla aaltopituudella olevien ihmisten yhteisöllisyys myös antaa soittajalle paljon.

– Ilman yhteisöä ja ystäviä jotka näitä juttuja touhuaa, tuskin me tai moni muu olisi koskaan esimerkiksi julkaissut vinyyliä tai päässyt keikkailemaan aktiivisemmin. Kait se on se vesi, joka tätäkin ratasta pyörittää, Keskipoikela pohtii.

Käytännön toiminnan lisäksi yhteisöstä on saatu myös henkilökohtaista hyvää.

– Bändissä soittaminen on antanut isolla kauhalla uusia ystäviä ja mahdollisuuden päästä tutustumaan ihan mahtavaan maailmaan sekä päästä näkemään upeita keikkoja ja sellaisia bändejä, joista tuskin olisi muuten kuullutkaan, Keskipoikela kiittelee.

Määttäkin iloitsee.

– Yhteisöllisyys mikä näkyy ainakin tällä mittakaavalla, missä me musiikkia tehdään, lämmittää sydäntä. Se on varmasti olennaisin ja hienoin asia, miksi jaksaa krapulassa istua autossa välillä satoja kilometrejä sen takia, että käy lavalla 25 minuuttia soittamassa.

Jos Puhelinseksi antaa jäsenilleen paljon, jakaa se itse puolestaan todistetusti hyvää myös muille.

– Se on palkitsevaa ja voimaannuttavaa, kun tietää että sen 25 minuuttisen aikana jollekin on tullut hyvä mieli meidän esiintymisestä. Tai kun joku kertoo, että meidän kappaleiden avulla on selvitty tosi rankoista jutuista, Määttä sanoo.

– Kuuleman perusteella ihmisillä menee Puhelinseksi tunteisiin, ihan varmasti hyvässä kuin huonossakin. Tunteet on ihania, ja se on ihanaa, jos meidän musiikki herättelee niitä. Ei sen tarvi olla sen kummempaa, kuin että joku pystyy samaistumaan meidän juttuihin, tai saa vaikka paskan päivän paremmaksi, jaksaa nousta ylös ja keittää vaikka kahvit. Tai tajuaa, että on myös ihan ok jäädä sinne sängynpohjallekin.

KUUNTELE: Marja-Liisa Puhelinseksin ep:ltä Meillä on ikävä kaikkea

Punkia, uutta aaltoa ja valtavaa tunteenpaloa

Soitettava musiikkityyli valikoitui Puhelinseksillä yhtä vaivattomasti kuin yhtyeen kokoonpanokin.

Marja-Liisa taisi olla eka biisi, minkä Otto oli tehnyt, ja se oli semmoista mitä porukalla haettiinkin, Määttä muistelee.

– Aika laaja mutta kuitenkin yhtenäinen musiikkimaku varmaankin oli hyvä pohja sille, ettei ole tarvinnut tapella juuri siitä minkä tyylistä musiikkia tehdään. Eikä siihen mitään sääntöjä ole vieläkään.

Alkuun Mikkola sävelsi ja sanoitti valtaosan yhtyeen kappaleista.

– Jossakin välissä miekin ostin kitaran ja aloin kokeilemaan voisko sillä tehdä jotakin, Määttä kertoo.

Punkille ominaisen asenteen mukaan jokainen voi tehdä itse, vaikka ei välttämättä virtuoosi olisikaan. Nykyään kappaleiden tekovastuu jakautuu tasan kaksikon välille.

– Molemmat tuovat omia kappaleita sellaisenaan muille esiteltäväksi, ja yhdessä myös täydennetään toistemme raakileita, Mikkola kuvailee.

Sanoitukset ovat Puhelinseksille tärkeitä ja joskus henkilökohtaisiakin.

– Tarinallisuus on kiinnostanut itseäni aina, ja se varmasti näkyy omissa teksteissäni. Itselleni sanat ja ennen kaikkea se mitä myös jättää sanomatta, on melkein jopa tärkein elementti musiikissa, heti melodian jälkeen, Mikkola kertoo.

Kappaleisiin on ammennettu omistakin elämänkokemuksista.

Aiemmin itse kirjotin aika estoitta ja aidosti siitä, mimmoisia elämänvaiheita vaikka on ollut, toki osittain kärjistettynä ja sekoitellen palasia milloin mistäkin. Edelleenkin kun kirjoitan, niin kyllä ne aiheet tietenkin jostakin itseä läheltä tulee, mutta ne saattaa olla kuitenkin vaikka vuosia vanhoja muistoja, Määttä sanoo.

Sanoittajakaksikko on aiheidensa suhteen samoilla linjoilla.

– Meillä onneksi yleensä passaa ajatukset yhteen siitä mistä lauletaan. Ei me kumpikaan varmaan suostuttaisi laulamaan mitään mikä ei tunnu luontevalta, Määttä pohtii.

– Ollaan me sen verran nynnyjä ja romantikkoja, että ne aiheet mistä Puhelinseksin biisit nyt kertoo, ovat aika luonteva aihe.

Vaikka sävellykset ja sanoitukset lähtevät Mikkolan ja Määtän kynästä, tehdään sovitukset hyväksi havaitussa hengessä bändin kesken.

– Yksinkertaisesta voi saada tosi hienoja juttuja varsinkin – ja nimenomaan – kun ne biisit saa lopullisen muotonsa tietenkin vasta yhdessä tekemällä, Määttä iloitsee.

IMG 5060

Mikkola Vastavirralla. Kuva: Markku Saarela

Vaikutteista ja vaikuttamisesta

Koko yhtyeen lähtökohdat palautuvat punkiin ja punk-kulttuuriin tee se itse -ajatusmaailmoineen. Mikkolan ja muidenkin varhaiset musiikilliset vaikutteet kuuluvat kappaleissa ensimmäiseltä julkaisulta lähtien, mikä ei tietysti ole ihmekään.

Monessa mukana oleva muusikko muistelee punkin olleen ensimmäinen genre, joka teki lähtemättömän ja kokonaisvaltaisen vaikutuksen varhaisteini-iässä.

– Sen ajatusmaailma ja arvot: omaehtoinen tekeminen, yhteisöllisyys sekä valtava tunteenpalo ovat läsnä kaikessa muussakin musiikissa mitä teen. Se on hyvä ohjenuora. Nämä arvot ja tietty viehtymys melodiseen 1970- ja 1980-luvun punk- sekä uuden aallon yhtyeisiin yhdistää varmasti koko meidänkin bändiä.

Tämän tarkemmin Puhelinseksin jäsenet eivät juuri innostu omista musiikillisista vaikutteistaan kertomaan. Vaikutteita on paljon, ja niitä tulee koko ajan lisää.

Yhden nimen Mikkolasta sentään saa irti.

– Omaan soittooni ja suhtautumiseeni biisinteossa ovat vaikuttaneet varmasti Dead Moon -yhtyeen Fred ja Toody Cole. Heidän tekemisissään on jotain teeskentelemätöntä, ihanan kotikutoista ja tunteisiin menevää.

Punk-musiikki on käynyt valtavirrassa pariin otteeseen historiansa aikana, ja viime kerrasta alkaa olla vierähtänyt jo kotvanen. Jokohan pian alkaa olla kolmannen kerran sen vuoro?

Mikkola näkee jonkinlaisia merkkejä ilmassa ainakin Suomen tasolla.

– Meidänkin levyltä on useampi biisi soinut radiossa, mutta tekeekö se silti siitä epämarginaalista? Musiikkitrendit menevät tietyissä sykleissä ja nyt näemmä eletään sellaista vaihetta jossa myös suomenkieliset kitarabändit herättävät kiinnostusta laajemmin. Parin vuoden päästä on soittolistoilla jo varmasti aivan muuta.

Omien vaikutteidensa avaamista innokkaampi Puhelinseksi on vastaamaan kysymykseen siitä, millaista vaikutusta he uskovat tai toivovat musiikillaan olevan muihin ihmisiin.

– Jos se herättää tunteita, tai vaikkapa helpottaa sellaisten käsittelyssä, niin sehän on mahtavaa! Jos se tanssittaa tai laulatuttaa, niin sekin on mahtavaa, Keskipoikela sanoo.

– Jos joku on edes hitusen vähemmän yksinäinen kuunnellessaan meidän musiikkia, niin ollaan todella vahvasti plussan puolella, Mikkola arvioi.

Puhelinseksillä on ollut jäsentensä elämässä suuri merkitys, ja nyt he toivovat voivansa myös kannustaa muita musiikin tekemiseen.

– Ehkä mie toivoisin, että saisin rohkaistua ihmisiä luottamaan itseensä, vaikka kuinka kliseiseltä kuulostaa, Itsensä voittanut Määttä miettii.

– Suht täysin soitto- ja laulutaidottomista lähtökohdista ja itseä vähätellen voinkin laulaa bändissä ja tehdä kitaralla biisejä, eikä enää edes läheskään aina tule hemmetin nolo olo, kun kuulee oman äänen nauhalla. Oon myös kävelevä esimerkki siitä, että esiintymiskammo ei ole ikuista. Puhelinseksin keikkojen myötä mulla katosi valtaosa henkilökohtaisen elämän sosiaalisista peloista, kun tarpeeksi monta kertaa altisti itsensä kaikille niille kauhuskenaarioille, mitä lavalla voi tapahtua. Puhelinseksiä on kiittäminen siitä, että on rohkaistu ja tuettu, että on päässyt tekemään!

IMG 5031

Määttä Vastavirralla. Kuva: Markku Saarela

Tilaa luoda uutta

Koska Puhelinseksin jäsenistö on jakautunut asumaan eri kaupunkeihin (ja tietysti koronarajoitusten vuoksi) on yhtyeen yhteinen tekeminen ja soittaminen jäänyt viime aikoina vähiin.

– Kyllä me bändi ja perhe silti ollaan, tekemisissä ja kuulumisissa muuten, mutta tylsää se on Messengerissä reenata rokkimusaa, Määttä sanoo.

Korona-ajan rajoituksista huolimatta asioita tapahtuu, ja tilanteesta löydetään yhtyeessä jotain myönteistäkin.

– Puhelinseksi elää tällä hetkellä omalla painollaan, me ollaan Oton kanssa erikseen ja yhdessä nikkaroitu uusia biisejä aluille, Määttä paljastaa.

Mikkola jatkaa: – Vaikka koko musiikkiala elää tällä hetkellä vielä horroksessa, on se antanut onneksi itselle aikaa ja tilaa luoda uutta. Kiireisen keikkailun ohessa on hankala ehtiä kirjoittaa uusia kappaleita, niin nyt kun siihen on väkisin tullut muutos, on alkanut uusia kappaleita sitten syntyä.

Puhelinseksiä on siis onneksi luvassa lisääkin. Yhtye odottaa, että pääsee taas soittamaan yhdessä. Juuri nyt katse on jo keväässä ja kesässä. Silloin Puhelinseksi pääsee toivon mukaan treenaamaan ja äänittämään tulevaa julkaisua. Uusia kappaleita on jo odottamassa, ja toivon mukaan seuraava levy saadaan julkaistua vielä tämän vuoden puolella.

– Luvassa varmasti jotain uutta, mutta myös tuttua, Mikkola vakuuttaa.

Puhelinseksi Bandcampissa ja Facebookissa.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Pin It on Pinterest

Share This