Vesa Sinervän novelli Ikävä voitti aikuisten sarjan jaetun ensimmäisen sijan Kulttuuritoimituksen lyhytnovellikilpailussa. Novellissa käydään syvissä vesissä. Se on taidokas lyyrinen lyhyttarina, joka kertoo 2 000 merkillä koko elämän. Lue tästä novelli ja kirjoittajan haastattelu.
Lisää kilpailusta voit lukea täältä. Kaikki tähän mennessä julkaistut lyhytnovellit voit lukea täältä.
* *
Ikävä
Tuijotan rappuja, joilla sinä seisoit. Kiitit kaikkia, minuakin. Vieraat loivat sinuun ihailevia katseita. Se oli sinun hetkesi. Sinun juhlasi.
Nyt talo on tyhjä. Vieraat eivät kehu korkeita seiniä.
Raput tuijottavat takaisin.
Silloin kun lapset olivat pieniä, en muuta kaivannutkaan kuin näitä hetkiä. Nyt kaikki on yhtä ja samaa, pidennettyä hetkeä. Lapset ovat vieläkin pieniä muistoissa ja kuvissa. Mutta silloin kun näen heitä, he ovat jo aikuisia. En osaa sanoa, milloin sinä vanhenit. Ehkä koko ajan, ehkä et koskaan.
Vaikka kukaan ei keskeytä minua enää, en osaa ajatella ajatusta loppuun. Se on oppinut katkeamaan ihan itse.
Muistan liikuttuneeni. Sinun kiitoksesi tarkoitti vuosikymmenten yhteistä matkaa vaikeudesta toiseen. Kiitit minua siitä, että olin siinä. Oli tärkeää kuulla, että se oli sinulle merkittävää. Katsoin vain sinuun. En kehdannut katsoa vieraita hetkeen.
Ehkä vaikeinta on ollut odottaminen. Kaikki odottavat. Sitä, mitä odotin ei koskaan tapahtunut. Mutta se, mitä en osannut odottaa, se tapahtui. Hyvässä ja pahassa. Tätäkään kukaan ei odottanut. Tai ehkä joku. Ehkä on aina joku, joka osaa odottaa tapahtuvaa. Minä en osaa.
Eteenpäin meneminen oli joskus tärkeää. Ei enää. Olin hidastanut jo itsekin, kunnes maailma pysähtyi. Minua se ei haitannut. Istuin vain alas. Tuijottamaan rappujen alaosaa. Elämään uudestaan niitä hetkiä, joissa sinä hehkut. Täyttämään tätä tyhjyyttä merkityksellä, jonka eletyt päivät tuovat. En tiedä, sanoitko sinä niin vai tajusinko sen vain. Jokainen hetki tarjoaa merkitystä. Tämäkin.
Nousen ylös. Kävelen rapuille ja käännyn. Tässä sinä seisoit. Tässä sinä puhuit. Tule minun luokseni. Minä odotan. Odotan koko tämän ikuisuuden.
Vesa Sinervä
* *
”Romaania vähän vielä hion, mutta oikeastaan se on jo valmis”
Anne Välinoro, teksti
Kuka olet ja mitä teet, Vesa Sinervä?
– Olen 46-vuotias teologian maisteri, joka työskentelee kolmannella sektorilla sote-alalla. Työn alla on myös sosiaalityön maisteritutkinto Tampereen yliopistossa, opiskelu on tosin nyt jäissä. Asun Jyväskylässä ja työskentelen Laukaassa. Välillä piipahdan luottamustehtävissä Helsingissä.
– Perheeseen kuuluu vaimo ja kaksi täysi-ikäistä tytärtä, joista molemmat asuvat vielä kotona. Perheestä löytyy tarvittaessa esilukijoita. Tätä tekstiä en tosin luetuttanut kenelläkään.
– Teksti syntyi yllättävän helposti, voisi sanoa että kirjoitusprosessi oli lyhyydestään huolimatta todella antoisa. Se lähti siitä, mitä kirjoittamista aloittaessani katselin. Toki tarinaan tuli fiktiivinen ja monitulkintainen ulottuvuus mukaan, mutta lähtökohta oli hyvinkin konkreettinen.
Miten innostuit ottamaan osaa kisaan?
– Aihe alkoi kiinnostaa. Joku jakoi kilpailuilmoituksen Facebook-ryhmässä ja idea alkoi elää mielessä. Silloin tällöin osallistun kivoihin kirjoituskilpailuihin, kun sellaisia vastaan tulee.
– Samaan aikaan osallistuin pariin muuhunkin kisaan. Toinen oli eurooppalainen Flash fiction -kilpailu ja toinen Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopiston kilpailu, jossa teemana oli Tilanne päällä.
Miten kauan olet kirjoittanut?
– Reilut kymmenen vuotta olen kirjoittanut fiktiota. Asiatekstiä on tullut kirjoitettua jo kolmekymmentä vuotta.
Mitä kirjoittaminen itsellesi merkitsee?
– Se on loppujen lopuksi aika tärkeää. Siinä on luova puoli, joka liittyy tunne-elämään ja mielikuvitukseen ja siihen maailmaan uppoutuminen antaa vastapainoa työlle ja arjelle. Opiskeluissa ja työssä joutuu tuottamaan paljon asiatekstiä ja olen fiktion kirjoittamisen myötä saanut myös asiatekstiin sävyjä, jotka toivoakseni tekevät teksteistäni kiinnostavampia.
Onko sinulla kirjallisia esikuvia?
– Cormac McCarthyn Pulitzer-palkitun Tien lukeminen toimi alkusysäyksenä luovan kirjoittamisen alkamiselle. Hän on tärkein kirjallinen esikuvani. Dekkarityylin esikuvani on Jens Lapidus. Inspiroiviksi koen monenkin eri taiteenalan esitykset. Esimerkiksi viimeksi TikTokissa näkynyt puolen minuutin kauhunäytelmä.
– Kirjoittamiseen en tarvitse mitään tiettyä paikkaa. Työmatkoilla on tullut paljon kirjoiteltua bussissa.
Mitä suunnitelmia sinulla on kirjoittamisen suhteen?
– Romaani on työn alla. Yksi julkaistu novelli löytyy Pöytään isketty puukko -novellikokoelmasta. Romaania vähän vielä hion, mutta oikeastaan se on jo valmis. Kyseessä on fiktiivinen, rikoskirjallisuutta edustava tarina. Se kertoo nuoren miehen katoamisesta ja kaikesta siitä, mitä siitä seuraa.
– Dekkarikentällä on kuitenkin kova kilpailu ja julkaistavaksi saaminen voi olla vaikeaa.
Miten oma korona-aikasi on sujunut?
– Olen sopeutunut tekemään etätöitä, vaikka onhan tästä jäänyt nyt pois ihmisten fyysinen kohtaaminen. Itselläni on tosin paljon hallinnollista työtä. Ostokset tehdään keskitetysti ja itse käyn pitkän ostoslistan kanssa kaupoilla.
Mitä teet, kun eristys lakkaa?
– Menen kuntosalille ja kylpylään Peurunkaan.
* *
VIDEO: Tampereen Teatterin näyttelijä Ola Tuominen lukee Kulttuuritoimituksen lyhytnovellikilpailussa palkittuja tekstejä.
