Lukupäiväkirja 2026: osa 3 – Japanilaisia romaaneja ja uutuuskirjalistoja

Kuva: Mikko Saari

Kevään uutuuskirjoja valuu kirjaston varauksista hiljalleen, mutta samalla saan kääntää katsetta jo kesään ja syksyyn. Monta kuvastoa on jo ilmestynyt ja Kirjavinkkien uutuuskirjaluettelosta löytyy jo satoja ja satoja kirjoja. Tästä joukosta olen poiminut syksyn lukulistalle jo monta kiinnostavaa kirjaa, joista osan olen jo saanut varattua kirjastosta.

Jos siis luet kirjasi kirjastolainoina, syksyn kirjojen kohdalla kannattaa olla jo hereillä, jos mielii varausjonojen kärkeen. Valtaosaa kirjoista ei kuitenkaan vielä ainakaan Tampereella kirjastojärjestelmästä löydy.

Olen kirjoittanut useimmista lukemistani teoksista pidemmän arvion, joka on julkaistu tai tullaan julkaisemaan jossain. Olen linkittänyt lukupäiväkirjasta teosten jo julkaistuihin arvioihin. Julkaisemattomat ovat tavallisesti Kirjavinkkien julkaisujonossa, eli ilmaantuvat sinne joskus lähitulevaisuudessa.

* *

Lastenkirjat

Ted Forsström & Åsa Lucander: Hissun kissun, Hilja! (Etana Editions 2023, suom. Johannes Ekholm) – Isä on nukuttamassa lasta, mutta Hilja-koira kuulee aina jotain ääntä, joka saa koiran ajatukset lentämään ja lopputuloksena on tarve haukkua kuviteltu uhka pois. Isä aina nousee näyttämään koiralle, ettei mitään uhkaa ole, mutta kuvio toistuu kerta toisensa jälkeen. Koiramainen juttu on sekä hauskasti liioitteleva että toisaalta realistinen lapsiperhearjen kuvaus. Kuvitus on ensiluokkaista ja Hilja-koira ilmeikäs tapaus.

Lena Frölander-Ulf: Muru ja minä metropolissa (Teos ja Förlaget 2021) – Muru ja minä -trilogian kolmannessa osassa pelokas lapsi ja soma pieni koira matkustavat suureen kaupunkiin isosiskon luokse. Isossa kaupungissa kaikki on suurta ja koirapuistossakin aika hurjan näköisiä koiria, mutta niin vain pienellä Murulla ja isolla koiralla onkin paljon yhteistä puhuttavaa. Pelkoa kohti, ja se hellittää. Raapekartonkikuvitus on jälleen kerran huisin hienoa ja pienen lapsen näkökulmaa on saatu kirjaan hienosti: suurkaupunki näyttää todella suurelta.

Emma Jansson: Eläinten talvi (Lasten Keskus 2024, suom. Selma Öhman) – Luontopolulla-sarjan kirja esittelee eläinten selviytymistä talvesta. Upean yksityiskohtainen piirroskuvitus on jälleen erittäin kaunista. Kirjaa on sovitettu Suomen oloihin, mukana on esimerkiksi saimaannorppia, joita ruotsinkielisessä alkuteoksessa tuskin esitellään. Nämä suloiset eläinkuvitukset ilahduttavat aina ja kirjan tietosisällössäkin on lapsille paljon mielenkiintoista opittavaa.

Saara Kekäläinen & Reetta Niemensivu: Valpuri ja uskomaton uniseikkailu (Tammi 2025) – Valpuri-kirjat ovat niin hauskoja, että jopa vähän harmittaa, että omat lapset ovat jo vuosia sitten kasvaneet teineiksi. Tätäkin olisi varmasti ollut hauska lukea pienten lasten kanssa, sen verran älyvapaita ja oivaltavia Valpurin jutut ovat. Valpurit ovat kyllä aivan hurjan hyviä kuvakirjoja, joissa nokkela teksti ja taitava kuvitus kohtaavat saumattomasti. Aikuisillekin riittää naureskeltavaa. Valpurille soisi kyllä ihan Tatu ja Patu -tason menestystä ja toivottavasti sarja saa vielä jatkoa.

Indrek Koff & Ulla Saar: Nätisti (Enostone 2021, suom. Hannu Oittinen) – Nappasin tämän kirjastosta luettavaksi ihan sattumalöytönä. Virolaisia lastenkirjoja tulee kuitenkin melko harvakseltaan vastaan. Sisarukset heräävät hyvillä mielin uuteen aamuun ja päättävät, että tänään kaikki tehdään erityisen nätisti: siivotaan, pestään vaatteita, tiskataan ja tehdään vielä kakku äidille. Miten ihanaa! Sitten äiti tulee kotiin, ja käy ilmi, mitä kotona todella on tapahtunut. Tarina keikahtaa aivan päälaelleen. Tämä kuvakirja on yhtä aikaa hauska ja traaginen, kuten elämä touhukkaiden pikkulasten kanssa usein on.

Tomi Kontio & Elina Warsta: Koira nimeltään Kissa tapaa kissan (Teos 2019) – Tämän kuvakirjasarjan viimeisimmän osan saama tunnustus herätti lukemaan nämä aikaisemmatkin. Toisessa osassa Kissa ja Näätä viettävät aikaa satamassa katsellen laivoja, ja yhdestä laivasta nousee maihin ihan oikea kissa. Kissan kohtaaminen opettaa Kissalle, että ystävä pysyy kyllä vierellä ja rakkaus säilyy, vaikka ystävyyttä tarjoaisi jollekulle muullekin. Kaunis ja tunteikas kuvakirja on sekä taiten kirjoitettu että hienosti kuvitettu, näissä hahmoissa on syvyyttä ja tunnetta.

Tomi Kontio & Elina Warsta: Koira nimeltään Kissa kaipaa kotia (Teos 2020) – Ystävykset Kissa (joka on koira), Koira (joka on kissa) ja Näätä (ihminen) tarkkailevat ihmisvilinää rautatieasemalla. Kissan puoleen kumartuva pieni tyttö ihmettelee, eikö koiraparalla ole kotia. Tämä pieni kohtaaminen saa Kissan kaipaamaan itselleen kotia. Onneksi Näätä keksii aina ratkaisun. Herkän runollinen kuvakirja vaeltelee Helsingin kaduilla ja kuvaa asunnottomuutta romanttisesti. Miska-ratikka oli hauska pieni yksityiskohta kuvituksessa.

Sinikka & Tiina Nopola: Risto Räppääjä ja pullistelija (Tammi 2026, selkomukautus Satu Leisko, kuv. Christel Rönns) – Risto ja Rauha saavat naapureiksi voimailua harrastavan isän ja pojan. Rauha ja Nelli kiinnostuvat uusista naapureista, joten Risto ja Lennart tuntevat maskuliinisuutensa uhatuksi ja turvautuvat kieltämättä hyvin maskuliinisen Elvi-tädin apuun vahvistaakseen miehisyyttään. Oikeasti voimailijapoika onkin herkkä runopoika, kuten Ristokin, joten lopussa kaikki hyvin, kun on ensin machoiltu menemään. Tämä on outo kirja. Selkomukautus on tekoälyavusteisesti tehty, eli tehokkuuteen pyrkien. Lopputuloksessa ei ole vikaa, teksti on helppolukuista ja tarina tulee selväksi.

Ninka Reittu: Silloin kerran, Morrison (Orava-kirjat 2026) – Lastenkirjailija ja kuvittaja Ninka Reittu työskentelee Skotlannissa lammaspaimenena ja niistä maisemista on saanut alkunsa tämä herkkä kuvakirja miehen ja paimenkoiran välisestä suhteesta. Kirja seuraa nopeassa tahdissa koiran elämänkierron pennusta kuolemaan asti. Kuvitus on herkkää väriliitutyötä, jonka taidokas luonnosmaisuus ja upea värien käyttö tekevät tästä kirjasta todellisen ilon silmälle. Tarinassa riittää syvyyttä ja tunnetta useammallekin lukukerralle.

Mila Teräs & Sanna Pelliccioni: Lentävä mummini (Karisto 2020) – Hauska kuvakirja siitä, miten erilaisia ja hienoja mummot voivat olla. Tekstin osalta tämä on kepeästi lennokasta ja mielikuvituksellista, mutta erityisesti tämän kirjan nostaa tutustumisen arvoiseksi Pelliccionin kollaasitekniikalla tekemä kuvitus, joka on omintakeista ja monipuolista. Hyvin tehty kollaasikuvitus ilahduttaa aina, niin tässäkin.

Anne Vasko: Hattu (Etana Editions 2023) – Oivan kuvakirjatrilogian viimeisessä osassa puutarhaan ilmestyy hattu. Pienillä ötököillä ei ole aavistusta, mistä on kyse, mutta jokaisella on joku juttu, mitä hatulla tehdä. Mahtuvatko kaikki sovussa samaan hattuun? Trilogian aikaisemmat osat puhuttelivat ehkä enemmän, mutta tässäkin on kyllä ihan hyvää ajatusta ja todella kaunis kuvitus. Vasko on kyllä melkoinen velho kuvittajaksi.

Heidi Viherjuuri: Tuulta päin, Hilja (Kustannus-Mäkelä 2021, kuv. Nadja Sarell) – Kuudennessa Hilja-kirjassa odotettu ulkomaanmatka peruuntuu. Loma täytyykin viettää kotioloissa, miten tylsää! Naapuruston mummot ja tädit ottavat kuitenkin asiakseen järjestää lapsille kaikenlaista lomatekemistä, eikä kenenkään aika tule pitkäksi – puuhaa riittää niin paljon, että lapsetkin alkavat jo protestoida. Siinä sivussa pikkusisko oppii uutta, isosiskolla on salaisuuksia ja onnellisuuden olemustakin ehditään miettiä. Sarja jatkaa edelleen erinomaisen hyväntuulisena ja miellyttävänä.

Heidi Viherjuuri: Hilja ja synttärisoppa (Kustannus-Mäkelä 2022, kuv. Nadja Sarell) – Vihreässä talossa on tekeillä jotain outoa. Hiljan synttäreihin on vain kolme viikkoa, vaari on yllättäen menossa naimisiin, äiti jyrää pihavajan maan tasalle ja isällä on inspiraatio hukassa. Melkoista menoa taas. Hilja-kirjat ovat kyllä huikeita; ei voi kuin ihastella, miten juoni kulkee ja kaikenlaista tavallista ja omituista tapahtuu koko ajan. Mitä useamman näitä luen, sitä enemmän olen sitä mieltä, että sarja on aivan parhaita kotimaisia lastenromaanisarjoja.

Maria Vilja: Ilmapallokivi (Karisto 2026) – Panu haluaa vappupallon, mutta kallis hinta saa äidin kieltäytymään. Epäreilulta tuntuu, kun parhaalla kaverilla on hieno vappupallo ja kaikkea muutakin kivaa, mitä rahalla saa. Panu löytää kuitenkin suuren ja sileän kiven ja keksii, että senhän voi maalata hienoksi – vaikkapa upeaksi ilmapalloksi. Todella taitavasti kuvitettu kuvakirja käsittelee sekä lapsuuden iloja että yhteiskunnan epätasa-arvoisuutta herkällä otteella. Se, miten maailman epätasa-arvo vetää äidinkin sanattomaksi, on koskettavaa.

* *

Kaunokirjallisuus

Osma Aarnos: Valvomo 4/pp. (Tammi 2026) – Uusi kotimainen esikoisromaani sijoittuu Helsingin vankilaan. Päähenkilö työskentelee vartijana ja toistaa samoja rakenteita päivästä toiseen. Mutta mitä ovat ne vankilat, joissa myös vartijat ovat? Sukupuoli-identiteetin kysymykset nousevat esiin ympäristössä, jossa hyväksytään rajallinen määrä tapoja olla mies ja nainen, ja etenkin mies. Päivät sekoittuvat toisiinsa ja pian vallitsee epävarmuus siitä, kuka kertoja oikeastaan on. Kerronnallisesti kiehtova teos kallistuu vahvasti taideproosan puolelle.

Iida Aikio: Muoviaurinko (Kosmos 2026) – Esikoisromaani kuvaa nuoren naisen paikkaa nykypäivän Saamenmaalla. Kaislasta saattaa tulla suvun ensimmäinen maisteri. Isoäidin muutto palvelutaloon saa Kaislan palaamaan kotiin yliopistoon lähdön jälkeen. Mutta mitä Saamenmaalla odottaa? Kaislan pää on täynnä ajatuksia dekolonisaatiosta ja omaa epävarmaa identiteettiä, ja nämä näkemykset törmäävät vanhempien hiljaisuuteen ja vanhoihin päiväkirjoihin ja äänitteisiin, joiden avulla Kaisla etsii identiteettiään. Mutta millainen on nuoren naisen identiteetti osana kollektiivista kulttuuria? Taitava, kiinnostava kirja.

Ingvild Bjerkeland: Paha (Otava 2025, suom. Jonna Joskitt-Pöyry) – Apokalyptisessä nuorten kauhuromaanissa lukija heitetään suoraan keskelle toiminta. Kertaistumalla luettavan lyhyt pienoisromaani etenee vauhdilla ja pysähtyy vain hetkittäin hengähtämään ja sitten taas mennään. 13-vuotias poika yrittää viedä viisivuotiaan pikkusiskonsa turvaan hengenvaarallisilta hirviöiltä, jotka tappoivat lasten äidin näiden silmien edessä. Ihmisetkään eivät ole sen turvallisempia yhteiskunnan romahdettua. Tarina on tiivis ja kamala. Loppu tulee yllättäen ja jyrkästi, mutta jatko-osa on jo ilmestynyt norjaksi.

Robert Coover: Sisäkölle piiskaa (Moebius 2023, suom. Heikki Karjalainen) – Moebiuksen nettisivuilta silmiini osui tällainen pieni viktoriaanisen erotiikan parodia, jossa isännän ja sisäkön välistä kohtausta toistetaan kerta toisensa jälkeen. Sisäkkö astuu huoneeseen, valmiina siivoamaan, mutta jokin menee aina pieleen ja sisäkkö päätyy piiskattavaksi. Pienoisromaanin toisteisuus kummastuttaa, ja sen sadistinen fetisismi ihmetyttää. Perinteinen valta-asetelma tuntuu lattealta ja vähän vaivaannuttavalta, toisaalta kirjan kielenkäyttö on ihastuttavan eläväistä ja toistuvan tapahtumaketjun hiljattainen dekonstruktio kiehtoo. Pienoisromaani on nopeasti luettu ja hyvä niin. Miksei tällaistakin kokeilevaa kirjallisuutta suomennettaisi. Leena Reikon huomioita.

Jonne Haapala: Poissaoloharjoituksia (WSOY 2026) – Esikoisrunokokoelmassa on kepeyttä ja oivallusta. Paljolti mennään fragmentaarisella, aforistisella rakenteella, jossa tarjotaan ajatuksia pureskeltavaksi. Kuvastossa on johdonmukaisuutta, välillä pysähdytään pidempien proosarunomaisempien katkelmien äärelle. Kaikkiaan varsin miellyttävä teos, mutta ei tavalla, joka on liian ilmeistä tai helppoa. Syvyyttä kyllä löytyy, jos kokoelman äärelle pysähtyy, mutta samalla lukijaa ei aktiivisesti työnnetä pois. Mainio avaus esikoiskirjailijalta. Arvioni Kirjavinkeissä.

Eevi Iisakkila: Salaista rakkautta Kaunisjärvellä (Into 2026) – Kaunisjärvi-sarjan ensimmäinen osa ei tehnyt kovin suurta vaikutusta, mutta päätin silti antaa sarjalle toisen mahdollisuuden. Kannatti, sillä tämä kakkososa on merkittävästi vetävämpi. Päähenkilö on vaihtunut ja nyt keskitytään Vaulaan, joka asuu paritalon puolikasta tyttärensä kanssa. Toisessa puolikkaassa asuu tytön isä ja Vaulan eksä Jonne uuden tyttöystävänsä kanssa. Mutta entä kun Jonnen kanssa tuntuu vielä olevan liekki lämpimänä? Samalla Vaula virittelee tuttavuutta menneisyydestä tutun Aatoksen kanssa. Ympärillä eletään monipuolista pikkukylän arkea. Eloisa kielenkäyttö tekee kirjasta hauskaa ja viihdyttävää luettavaa. Arvioni Kirjavinkeissä.

Antti Leikas: Tonttu – Mies häviää (Jalava 2026) – No niin, tässä on nyt Tonttu-sarjan kolmas osa, jonka vuoksi luin ne aikaisemmatkin. Tämä nimittäin houkutteli lipogrammiudellaan: Leikas on kirjoittanut kirjan ilman ensimmäistäkään a-kirjainta. Esikuvana on ollut tietysti Perecin Häviäminen, jossa asioiden puuttuminen ja häviäminen on ladattu täyteen merkityksiä. Tässä motiivi tuntuu lähinnä olevan ”koska niin voi tehdä”, mikä, myönnettäköön, on aivan kelpo syy. Tontuksi muuttuneen Leikkaan kostoretki itään on Ukrainan sodan kauhujen kuvausta ja kiukkuinen kostofantasia ja pilkkakirjoitus Putinista. Toisena esikuvana onkin ollut Veikko Huovisen kirjoittelu Stalinista. A-kirjainten puute johtaa tietysti monensorttiseen kielelliseen akrobatiointiin, josta sellaiseen taipuvaiset lukijat iloitsevat. Jos haluaa vain lukea, millainen on lipogrammiromaani, aikaisempien Tonttu-kirjojen tuntemus ei ole välttämätöntä. Arvioni Kirjavinkeissä.

Tiia Mattila: Humalan soundtrack (Myllylahti 2025) – Nuorten säeromaani kertoo kahdeksasluokkalaisesta Iirosta, jonka molemmat vanhemmat ovat alkoholisteja. Iirolla on kova tarve suojella vanhempiaan ja itseään häpeältä, joten hän yrittää pitää kaiken salassa kavereilta ja koulussa. Parin mokan jälkeen kaikki kuitenkin paljastuu. Rankka aihe toimii säeromaanissa hyvin; Iiron tarina on vetävä, koskettava ja lohdullinen. Tykkäsin, tämä oli hieno kirja.

Tiia Mattila: Selviämisen soittolista (Myllylahti 2026) – Kirja jatkaa Humalan soundtrack -kirjan tapahtumia. Iiro on päässyt pakoon alkoholistivanhempiaan ja asuu parhaan kaverinsa perheessä. Vaikeita tunteita riittää. Iiron on vaikea hyväksyä sitä, että hän saa olla osa kaverin turvallista perhettä. Sitten kun kaverikin vielä alkaa antaa merkkejä ystävyyttä syvemmistä tunteista. Omat vanhemmat ovat tietysti homofobisia mörköjä ja kaikkea tätä pitää yhä salailla koulukavereilta, vaikeuksia riittää. Rankoista tunteista huolimatta tämä säeromaani soljuu huisin hyvin.

Sawako Natori: Kirja, jota etsit (Otava 2026, suom. Raisa Porrasmaa) – Japanilaisen kirjasarjan avausosa esittelee syrjäisen rautatieaseman kirjakaupan ja kahvilan, jonne tiensä löytävä saa aina tarvitsemansa kirjan. Nuori opiskelija päätyy kirjakauppaan ja todellakin löytää sieltä itselleen juuri oikean kirjan, joka auttaa häntä palauttamaan yhteyttä isäänsä. Opiskelija päätyy töihinkin kirjakauppaan ja hänen kauttaan seuraamme kirjakaupan elämää neljän tarinan verran. Tarinoissa on sen verran toistoa, että ne ovat jokseenkin varmasti julkaistu alunperin jatkokertomuksina lehdissä. Ihan parhaiden hyvänmielen kirjakauppatarinoiden tasolle tämä ei nouse, mutta jos sarjaa suomennetaan lisää, annan kyllä ainakin seuraavalle osalle vielä tilaisuuden. Arvioni Kirjavinkeissä.

Olli Sinivaara: Valoon, vihreään (Teos 2025) – Lisää puurunoutta Puut-kokoelmalla Tanssivan karhun voittaneelta Sinivaaralta. Nimimerkki Puurojohanneksen Goodreadsissa antama yhden tähden arvio tälle runokirjalle on vähän häijy, mutta osuva. Arvioija moittii kokoelmaa pinnallisuudesta ja antaa esimerkkinä ChatGPT:ltä kirjan kuvauksen perusteella pyydetyn kokoelmaan sopivan runon. Eihän se hirveän kaukana Sinivaaran tyylistä tosiaan ole. En ole itse arviossani noin tyly; minusta tässä on kuitenkin jotain todella kauniita kuvia. Lisäksi arvelen, että tällaiselle aika konservatiivisen kauniille luontorunoudelle on kyllä lukijoita. Mutta kertooko tämä lopulta mitään uutta? Ei välttämättä. Arvioni Kirjavinkeissä. Anna Hollingsworthin arvio.

Laura Sola: Sadannella sivulla kuolee koira (Tammi 2026) – Kotimainen esikoisromaani tuo mieleen erään pari vuotta sitten lukemani TikTok-murhamässäilyn, tosin sillä erolla, että tämä oli paljon parempi. Työtön Ella saa valtavan lottovoiton ja pistää elämänsä ranttaliksi. Sattumien kautta hän keksii, että maailman parantaminen ikäviä ihmisiä murhauttamalla voisi olla hyvä idea. Seuraa vauhdikasta menoa ympäri Eurooppaa murhien perässä. Takakansi lupaa railakasta eriarvoistumisen tuuletusta, mitä tämä ei kyllä erityisemmin ole, mutta sen sijaan aivan kelpo viihdekirja pienestä luokkaretkestä superrikkaiden maailmaan. Leena Reikon huomioita.

Elina Vahvaselkä: Kolmesti viety sielu (Tammi 2026) – Olipas intensiivistä urbaanifantasiaa. Aika vähän on tehty säeromaania ja suoraa proosaa yhdistäviä kirjoja, minulle tämä oli ensimmäinen, mutta toimiipa hyvin. Kahdesta päähenkilöstä toisen näkökulma kerrotaan säeromaanina, toisen proosana. Puitteina toimii 2070-luvun Suomi, josta on tullut jonkinlainen kristillinen dystopia, jossa yhteiskunnan jakolinjat menevät siinä, ketkä ovat puhtaita sieluja ja ketkä toisilta sieluja repiviä demoneita. Räväkkää kamaa, mutta syrjintää ja ihmisoikeuksia käsittelevä tematiikka on tietysti erinomaisen relevanttia tälläkin hetkellä.

Heidi Wikström: Totuus helmipöllöstä – Ensimmäisen asteen yhtälön ratkaisu (Aviador 2025) – Pitkään hyllyssäni viihtynyt esikoisrunokokoelma pääsi lukulistalle perinteisestä syystä: joku laittoi siihen varauksen ja huomasin, että eräpäivähän onkin jo huomenna. Mutta eipä mitään, perehdytään! Runokokoelmassa on kolme pääteemaa: äitiys, hulluus ja koirat. Teoksessa käsitellään paljon lapsen mielisairautta äidin näkökulmasta, itse kunkin toipumista, ja siinä sivussa sitten ihmetellään helmipöllöjä ja muita luonnon ihmeitä. Kokonaisuus ei kuitenkaan oikein puhutellut, en saanut näistä runoista oikein kiinni; ne tuntuivat raskailta, eikä kieli herättänyt mielenkiintoa.

Satoshi Yagisawa: Päiväni Morisakin kirjakaupassa (WSOY 2026, suom. Antti Valkama) – Jälleen ollaan hieman eksyksissä japanilaisessa kirjakaupassa. Nuori nainen ajautuu ihmissuhteessa karikolle, joka johtaa irtisanoutumiseen työstä ja tuuliajolle. Avuksi tulee eno, joka kutsuu vastahakoisen naisen antikvariaattiinsa asumaan ja työskentelemään. Ja kas, nainen löytää kirjojen ilon ja saa yhteyksiä paikallisiin ihmisiin. Soma pieni kirja on lämminhenkistä viihdettä, mutta en usko, että tämä kovin pitkäikäistä jälkeä jättää. Kirjojenystäville tätä voi kuitenkin suositella leppoisaksi luettavaksi.

Asako Yuzuki: Voita (Gummerus 2025, suom. Kosti Vanninen) – Jykevän japanilaisen romaanin keskiössä on toimittaja Rika, joka onnistuu saamaan yhteyden kohuttuun rikolliseen. Vankilassa istuvan naisen väitetään hurmanneen ja sitten tappaneen joukon miehiä. Rika löytää gourmet-ruoasta tavan lähestyä naista ja pääsee tekemään tästä juttua, mutta uppoaa syvälle murhaajan vetovoimaan. Kirja käsittelee laajasti ja monesta näkökulmasta naisen asemaa japanilaisessa yhteiskunnassa: ulkonäköpaineita, työn ja kotiäitiyden vastakkainasettelua, lapsettomuutta, miesten palvelemista. Lisäksi puhutaan ruoasta sivutolkulla, tarkastellen myös länsimaista ruoanlaittoa japanilaisesta näkökulmasta. Runsas ja kiehtova kirja. Arvioni Kirjavinkeissä.

* *

Tietokirjat

Mirkka Auvinen & Sini Nihtilä: Musiikin tahdissa (WSOY 2025) – Tietopalat-sarjan pieni kirja kertoo musiikista sekalaisen kattauksen tietoa. Kirjassa esitellään soittimia, sekä klassisia orkesterisoittimia että erilaisia soittimia maailmalta. Esitystapa tuo vähän mieleen Et ikinä arvaa… -kirjojen poukkoilun aiheesta toiseen, mutta tässä pienemmässä kirjassa se tuntuu hitusen hajanaiselta. Kuvitus on hienoa ja värikästä, tämä on mukavan näköinen ja helppolukuinen kirja. Vasta lukemaan oppineille Tietopalat-sarja tarjoaa helppoa tietokirjallisuutta ja siihen tarpeeseen tämäkin kirja toimii.

Suvi Auvinen: Maailman viimeinen eläin (Gummerus 2025) – Kirja karhukaisista kertoo paljon muustakin. Tarinallinen tietokirja kertoo kirjoittajastaan, matkoista karhukaistutkimuksissa, puolison masennuksesta ja ilmastokriisistä. Punaisena lankana ovat karhukaiset, pienenpienet sammalessa elävät olennot, jotka ovat tunnettuja lähes loputtomasta sitkeydestään. Jäävätkö karhukaiset jäljelle, jos ihmiskunta tuhoaa omat elinolonsa? Mistään ihan helposta kirjasta ei ole kyse, ainakin minulle tämä käsitteli sen verran kipeitä aiheita, että huomasin tarvitsevani välillä taukoa kirjasta. Rumien totuuksien äärellä siis ollaan. Innostus karhukaisista on kuitenkin ilahduttavaa ja auttaa jaksamaan. Arvioni Kulttuuritoimituksessa.

Emily Bone: Et ikinä arvaa tätä kaikkea meristä (Lasten Keskus 2024, suom. Tuuli-Maaria Rauta, kuv. Rachael Saunders) – Lasten tietokirja meristä kertoo elämästä merissä ja meren äärellä. Tyylikäs ja värikäs kuvitus siivittää tiedonjakelua. Kirja on tulvillaan kaikenlaista kiinnostavaa, uteliaalle aikuisellekin riittää kyllä kaikenlaista uutta tietoa opittavaksi. Pienemmille alakouluikäisille Et ikinä arvaa… -sarja on oivallista luettavaa, niin tämäkin osa. Jos kaipaa vähän syvempää tietopakettia, voi kääntyä sisarsarjan pariin ja lukea 100 asiaa valtameristä -kirjan.

Alex Frith, Alice James & Jerome Martin: 100 asiaa avaruudesta (Lasten Keskus 2017, suom. Reija Jousjärvi) – Avaruusfaktaa lapsille yli sadan sivun verran. Tämä on erinomainen valinta avaruudesta kiinnostuneille lapsille, tämän parissa pysyy tiedonjanoinenkin lapsi tyytyväisenä hyvän tovin. Suomennos olisi voinut olla vähän skarpimpi, mutta kokonaisuutena tämä on kyllä hyvän lasten tietokirjasarjan kelpo edustaja.

Lauri Hokkinen: Pyörämatkailijan Saksa (Aue-säätiö 2016) – Pieni opaskirja kertoo pyörämatkailusta Saksassa. Se antaa yleistä tietoa pyöräilyoloista maassa ja esittelee joukon suosituimpia reittejä, merkittävimpinä Itämeren rannikon pyöräreitti, Elben reitti ja Weserin reitti. Kymmenen vuotta vanha opas ei tietysti ole kaiken tietosisältönsä osalta enää luotettava, mutta reittien kuvaukset antavat kyllä ideoita pyörämatkailun suhteen. Saksassa pyöräilemisestä kiinnostuneiden kannattaa siis vähintäänkin selailla tämä läpi. Opas on ladattavissa PDF-muodossa Aue-säätiön sivuilta.

Jeongdo Kim: Äänestä sana, sanasta merkitys – Suomen onomatopoeettiset sanat ja niiden jäljet (Aviador 2026) – Kim on ensimmäinen korealainen, joka on väitellyt Suomessa suomeksi. Aiheena vuonna 2019 ilmestyneelle väitöskirjalle oli suomen kielen onomatopoeettinen sanasto. Nyt väitöskirjasta on ilmestynyt yleistajuinen tietokirja, jossa kerrotaan suomen onomatopoeettisesta eli ympäröivän maailman ääniä jäljittelevien sanojen kehitystä suomessa ja suomen sukukielissä. Suomessa tällainen sanasto on runsasta ja rikasta, ja on kiinnostava pohtia, mitä se kertoo suomalaisesta kulttuurista ja tavasta nähdä ja kuulla maailma. Tämä on lyhyt ja nopeasti luettu kirja, joka herättää kuitenkin kiinnostavia ajatuksia. Arvioni Kulttuuritoimituksessa.

Miira Luhtavaara, Marjut Maristo & Satu Kettunen: Tunnemuskelit (Etana Editions 2026) – Tunnetaito-oppia lapsille. Kirjan tunnemuskeliasiantuntijat neuvovat, miten treenata omia tunnemuskeleita eli henkisiä lihaksia, joilla selviää hankalissa tilanteissa. Kirjan humoristinen ote tekee tärkeästä asiasta helposti lähestyttävää. Kirjassa on myös armollisuutta, koko ajan ei tarvitse olla tilanteen hallinnassa ja treeni päällä. Kuvitus on sopivan hilpeää ja sekopäistä.

Ville Mäkipelto, Juha Pakkala & Raimo Hakola: Jumalan synty : Isän ja Pojan kätketty historia (Otava 2025) – Eksegetiikan alan tietokirja käsittelee kristinuskon Jumalaan liittyvien käsitysten historiaa ja aikaa ennen nykyistä monoteismiä. Jerusalemin temppelin tuho johti tilanteeseen, jossa erilliset jumalat Jahve ja El yhdistyivät yhdeksi monoteistiseksi jumalaksi ja juutalaiset asettuivat jonkinlaiseen vasallisuhteeseen jumalaansa. Myös kristinuskon aikojen saatossa kehittyneitä käsityksiä Jeesuksesta käydään läpi perinpohjaisesti historiallisen tiedon valossa. Epäilemättä kirjan lähestymistapa voi joitain uskovaisia tökkiä ja raivostuneimmat ovat kai jo ehtineet kirjoja polttamaankin, mutta minulle ateistina tämä oli oikein kiinnostavaa ja toisaalta uskon, että eiköhän Jumala kestä senkin, että ihmiset hänen ilmenemisensä muotoja tutkailevat. Kati-Annika Ansaksen arvio.

Reetta Niemelä & Sanna Pelliccioni: Älä vihaa minua – Kirjeitä ihmisille (Karisto 2020) – Luonnossa on monia eläimiä, jotka herättävät ihmisissä pelkoa, inhoa tai vihaa. Voisiko näiden tunteiden taakse kurkistaa ja oppia ymmärtämään myös näitä lajeja? Lasten luontokirja antaa äänen tunteita herättäville eläimille ja pyrkii siten vähentämään vastakkainasettelua ja lisäämään ymmärrystä luonnon monimuotoisuudesta. Kirjan taidokas kuvitus on kaunista, mutta yhtä Onni-poika kirjoista livahtanutta ihmishahmoa lukuunottamatta en olisi arvannut tätä Pelliccionin kädenjäljeksi.

Susanna Syld: Tunne kosketus (Viisas Elämä 2026) – Seksuaali- ja parisuhdeterapeutti kirjoittaa hienosti kosketuksen merkityksestä. Aitoja tunteita välittävä kosketus on tie syvempään yhteyteen sekä itseen että toisiin. Kirjassa on paljon harjoituksia, joiden avulla voi rakentaa tasapainoisempaa suhdetta kosketukseen. Ote on lempeä, rauhallinen ja armollinen; tämä on välittävä ja rakastava tietokirja, joka käsittelee aihettaan monipuolisesti ja syvällisesti. Useimpien ihmisten elämässä kosketuksen lisääminen olisi luultavasti tarpeen, ja siinä pyrkimyksessä tästä kirjasta on varmasti apua.

* *

Uutuuskirjat

Gummeruksen kesäkuvasto ehti käsiini ensimmäisenä kesän ja syksyn uutuuskirjaluetteloista. Heti ensimmäisenä tarjolla on kiinnostava teos: italialaisen Vincenzo Latronicon Täydellistä-romaanin olisin ohittanut, mutta kun sen kerrotaan olevan inspiroitunut Georges Perecin Tavarat-romaanista, se pääsee kyllä lukulistalleni. Shō Ishidan Lääkkeeksi määrätään kissa voi olla mainio japanilainen hyvän mielen romaani; jotain häiritsevää sen eksotisoivassa markkinoinnissa kuitenkin on. Yhdenlaista orientalismia tämä japanilaisen kirjallisuuden outouden ylistäminen on. Toinen Raisa Porrasmaan suomennos on Uketsun Oudot kuvat, joka ilmeisesti yhdistelee mysteeridekkaria jonkinlaiseen pulmatehtävään, kun kirjassa on mystisiä kuvia, joista voi etsiä vihjeitä.

S&S:n kesän kuvaston avaa runoilija Eeva Åkerbladin esikoisromaani Amalia, Amalia!, jonka nappaan luettavaksi Åkerbladin runojen vetovoiman perusteella. Virginia Woolf -suomennokset jatkuvat Kaisa Katteluksen uudella käännöksellä Orlandosta. Lasten ja nuorten puolelta kiinnostaa Ellen Strömbergin Syksy on syvältä, koska Strömbergin aikaisemmat nuortenkirjat ovat olleet erinomaisia. Petra Heikkilän ja Mirkka Eskosen Todellinen ystävä menee kaksikon aiemman Huolisyöppö-kuvakirjan perusteella välittömästi lukulistalle. Martina Moliis-Mellbergin ja Sanna Manderin Pieni runosaari tarjoilee luultavasti oikein mainioita lastenrunoja Henriikka Tavin suomennoksena.

S&S:n syksyn kuvaston kärkenä on Anjet Daanjen Laulu haikarasta ja dromedaarista, ylistetty alankomaalainen romaani Emily Brontën maailmasta. Kirja on palkittu Alankomaiden parhaana 2000-luvulla ilmestyneenä kirjana, joten kiinnostaahan tämä, vaikka noin 700 sivun mitta vähän pelottaakin. Jaana Tapion Puutalorakkautta-sarjan avausosa oli kelpo viihdekirja, joten luetaan sitten jatko-osa Ihan niin kuin pitikin. Richard Flanaganin Seitsemäs kysymys -kirjaa verrataan W. G. Sebaldiin, miltä pohjalta kirja pääsee varaukseen. Marcus Rosenlundin aiemmat tiedekirjat ovat olleet hyviä, joten oletan että Edistys ja erehdys on myös. Ellen Strömbergin ja Hanna Klinthagen kuvakirja Karmiva komero menee listalle Strömbergin aiempien kirjojen pohjalta.

Kustannus-Mäkelän syksyn kuvastossa kiinnostavaa on Zeta-kirjoistaan tutun Heli Koskisen ensimmäinen kuvakirja, Sini Nihtilän kanssa tehty Superäiti. Heidi Viherjuuren erinomaista Hilja-sarjaa olen viime aikoina taas lukenut, joten uusi osa Meidän kylän Hilja menee tietysti lukulistalle. Michael Brightin ja Gavin Scottin Luonnon isot ja pienet ihmeet menee varaukseen ennen kaikkea Scottin eläinkuvitusten vuoksi, niitä on ilo katsella.

WSOY-konsernilta ei ole vielä saatu kuvastoja, mutta nettisivuilta löytyy jo runsain määrin syksyn uutuuksia. Yli 500 kirjan listalta löytyi luonnollisesti paljon kiinnostavaa. WSOY:ltä löytyy Atte Koskisen uusi runokokoelma Ääri, joka kiinnostaa erinomaisen Silmittömyys-debyytin jälkeen suunnattomasti. Myös Paula Sankelon uusi kokoelma Iso valkea kiinnostaa. Helppolukuisten nuortenkirjojen Ote-sarja saa jatkoa Mikko Koirasen Finaalissa-kirjalla, se pitänee lukea. Mari Rengon Häiveen tapauskirjojen toinen osa Puolen kuun teatteri on luettava, ensimmäinen osa oli sen verran hyvä. Tuutikki Tolosen ja Maria Viljan kuvakirja Havu ja Roopertti vaihtavat paikkaa kiinnostaa, erityisesti Viljan aikaisempien taidonnäytteiden ansiosta. Palkittua lastenkirjallisuutta maailmalta -sarjaa seuraa, joten Triinu Laanim ja Marja-Liisa Platsin Luuranko-Juhanin loppuelämä on oitis lukulistalla. Anna Elina Isoaron ja Mira Malliuksen Miljoonan tähden hotelli näyttäisi olevan riittoisa kuvakirja, ja sellaisistahan minä pidän. Kun olen päässyt Magdalena Hain ja Teemu Juhanin Painajaispuotien makuun, uusi kirja Karmea keppostelija on pakko lukea. Anne Vaskon uuden kuvakirjasarjan avaus Poni – Luonto kutsuu on myös kiinnostava. Salla Savolaisen Puuta! jatkaa erinomaista Työmaa-sarjaa. Jouluksi haluan sinut -tarinakokoelmassa on sen verran kiinnostavia kirjoittajia mukana, että nämä romanttiset joulutarinat voisi lukeakin. Viihdepuolella Maija Kajannon Lasipallotalvi jatkaa Kahvila Koivu -sarjasta tutun Hetan tarinaa. Heikki Kännöltä olen lukenut tähän mennessä kaiken, joten uusi teos Silmät kiinnostaa tietysti. Dess Terentjevan romaani Suuri koira juoksee ja päätön kukko lentää vaikuttaa mielenkiintoiselta.

Kosmoksella on Karim Kattanin Eedenin aamunkoitto; tekijän palestiinalaisuus kiinnostaa ja Lotta Toivanen suomentajana tuo laadulle korkeat odotukset. Malin Kivelän esseekokoelma Luonnonoikkuja kuulostaa hyvältä. Ville Tietäväisen sarjakuva Metsän kuningatar käsittelee Kalevalan syntyä ja lupaa antaa kyytiä Elias Lönnrotille. Torrey Petersin aikaisempi suomennos jäi lukematta, mutta uusi Soidintanssit kuulostaa kiinnostavalta ja on novellikokoelma, mikä auttaa myös. Solvej Ballen Tilavuuden laskemisesta V on tietysti varma valinta. Tainnutuskehdolla vaikutuksen tehneen Elli Valtosen uusin teos Vieraslaji houkuttelee.

Tammen Keltaisessa kirjastossa on Mieko Kawakamin Keltainen talo; edellinen Kawakami-suomennos Kaikki rakastavaiset yössä oli sen verran hyvä, että tämänkin haluan lukea. Édouard Louisiltakin tulee uusi kirja, Louisin veljestä kertova Luhistuminen. Perheenjäseniä vielä riittää. Edellisestä kyllä pidin, joten enköhän tämänkin lue. Kepeämmän viihteen puolella Terhi Tarkiaisen Vallattomat viettelijät -sarjan uusin kirja Polly eli kuinka paine laukaistaan on oitis lukulistalla. Tammen Lastenkirjoissa Pinja Meretojan Monsterit vapaalla ei nyt aiheensa puolesta houkuttele, mutta Meretoja on niin hyvä, että pakko tämä on katsastaa. Sanna Sofia Vuoren ja Ninka Reitun Pakkassisko on kuvakirja hedelmöityshoidoista, se kiinnostaa.

Bazarin listalla on viidestoista Three Pines -dekkari Louise Pennyltä, Parempi mies. Olen lukenut ne neljätoista edellistäkin. Mari Rengon Pariton tanssikenkä on Ikoset-sarjasta vasta kolmas osa, mutta tämänkin sarjan parissa jatkan ilomielin.

Oppianin selkokirjapitoisesta kuvastosta nappaan luettavaksi Yumeno Kyūsakun novellikokoelman Pullotettu helvetti, joka tarjoilee outoja tarinoita Japanin modernin psykologisen kauhun edelläkävijältä.

Lasten Keskukselta löytyy Emma Janssonin Pohjolan eläimet, mainion Luontopolulla-sarjan uusin kirja. Et ikinä arvaa ja 100 asiaa -sarjojen uudet kirjat on tietysti luettava: Et ikinä arvaa tätä kaikkea ritareista ja linnoista sekä 100 asiaa villieläimistä.

Innon kuvastosta tartun Eevi Iisakkilan uuden historiallisen viihdesarjan avausosaan Lemmenlupauksia Avainkukan kartanossa. Nykyaikaan sijoittuvan viihteen vastapainoksi vähän 1810-luvun sääty-yhteiskuntaa, kiitos. Jani Kaaron ja Carlos da Cruzin Mistä raha tulee? vaikuttaa kiinnostavalta lasten tietokirjalta. Jessi Jokelaisen uusi sarjakuvateos Epigenesis on ehdottomasti luettava. Anna Kontulan Miten ajattelemme kun maailma loppuu? on sekin lupaava.

Etanan kuvastosta laitan varaukseen jokaisen kirjan. Sanna Pelliccionin Onnin kotona kokoaa samoihin kansiin kaksi aikaisempaa Onni-kirjaa, joita en ole lukenut. J. S. Meresmaan ja Pamela Samelin Syysystävyys on jatkoa aikaisemmalle Kevätystävyys-kirjalle, joka oli hieno. Hannamari Ruohosen Nyt petiin, Rane! jatkaa Rane-sarjaa, johon en ole aiemmin tutustunut. Marika Maijala ja Sari Airola ovat upeita kuvakirjataiteilijoita, joten uudet teokset Aaveponi ja Unihukka pitää toki lukea. Kuvittaja Ossi Pirkonen debytoi kirjailijana Meteliä vuorten takaa -kuvakirjalla, senkin voi vilkaista.

Mikko Saari
@msaari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua