Lukupäiväkirja 2024 – osa 1: Koko konkkaronkka kadonnutta aikaa etsimässä

Kuva: Mikko Saari

Ensinnäkin: kiitoksia parille Instagramissa tulleelle viestille, joissa kerrottiin Lukupäiväkirjani tuottamasta ilosta. Se lämmittää mieltä kovasti. Jos Lukupäiväkirjani tiimoilta tulee mieleen jotain kommentoitavaa, minut tavoittaa Instagramista, jossa olen @mikko_lukee. Muuallakin saattaa törmätä, ja kirjoista keskustelen aina ilolla.

Lukupäiväkirjani formaatti on hieman muuttunut edellisvuodesta. Lukemiseni suunta sen sijaan ei ole: luen edelleen vähän mitä sattuu, painottaen yhä kaunokirjallisuutta ja kotimaista runoutta. Mukaan mahtuu tietokirjojakin ja viime vuoden tapaan myös lasten- ja nuortenkirjoja lukulistalle päätyy paljon.

Mitään sen kummempia tavoitteita tai päämääriä en ole itselleni asettanut, mutta olen pyrkinyt varaamaan vähemmän uutuuskirjoja ja jättämään siten enemmän tilaa satunnaisille löydöille. Ainakin kevään osalta tämä pyrkimys näyttää onnistuneen jossain määrin, joskin sen verran lievästi, ettei sitä nopeammin vilkaistuna huomaakaan – kirjaston varauslistani on kuitenkin yli 60 kirjan pituinen.

* *

Romaanit ja novellit

Ia Genberg: Yksityiskohdat (Johnny Kniga, 2023; suom. Jaana Nikula) – Viime vuoden hittikirjoihin lukeutuva pieni romaani kertoo keski-ikäisestä naisesta, joka malariaa sairastaessaan palaa menneeseen ja muistelee neljää elämänsä tärkeää ihmissuhdetta. Päähenkilö jää hieman sivuun, mutta piirtyy lukijalle muistelemistaan ihmisistä. Elämän sattumanvaraiset kohtaamiset ja niiden rikkaus näkyy kirjassa vahvasti.  Julkaisin oman arvioni kirjasta blogissani.

Marja Kyllönen: Vainajaiset (Teos, 2022) – Tästähän kohistiin vuonna 2022, mutta silloin jäi lukematta. Mieleen jäi kuitenkin käsitys Vainajaisista kieleltään omaperäisenä ja vaikuttavana romaanina, ja sellainen tietysti aina kiinnostaa. Ei tarvinnut pettyä: tämä on, totta tosiaan, väkevästi kerrottu kirja, jonka synkkä osattomuuden ja pahuuden luotaus saa vastapainoa esiin puskevasti huumorista. Ennen kaikkea tämä on luovan kielenkäytön riemua. Aila-Liisa Laurila teki Kulttuuritoimitukselle mainion henkilöjutun Kyllösestä viime keväänä. Oma arvioni on Kirjavinkeissä.

Paavo Matsin: Leninin valssi (Enostone, 2023; suom. Heidi Iiivari) – Virolaista absurdia satiiria, joka asettuu mainiosti Daniil Harmsin ja vastaavien perinteen jatkajaksi. Ilahduttavinta oli alun sekoilu Tampereella, mutta kun siirryttiin kissojen hallitsemaan Tarttoon, meno kävi minun makuuni pykälän liian huuruiseksi. Absurdi voi olla liian absurdia. Matsinin notkea kielenkäyttö ja hauskat ilmaisut huvittivat kuitenkin riittävästi, jotta luin kirjan loppuun asti (en tosin ole muutenkaan keskeyttäjä, eli olisin lukenut loppuun vaikka kitumalla).

Marcel Proust: Kadonnutta aikaa etsimässä 1 : Swannin tie 1: Combray (Otava, 1968; suom. Pirkko Peltonen ja Helvi Nurminen) – Länsimaisen kirjallisuuden klassikoista suurimpia on Proustin järkälemäinen teos. Ranskaksi seitsemänosainen teos on julkaistu suomeksi kymmenessä osassa ja alkaa tällä verrattain kepeällä johdannolla – joka on toki täynnä unettavan pitkiä virkkeitä, henkilöitä toisensa perään ja asiasta toiseen hyppelehtimistä erilaisten muistikuvien ja tunnelmien kuljettamana. Suomennos kärsii hieman lähes 60 vuoden iästään, mutta toki vanhahtava tyyli tarinaan sopiikin. Kiinnostava aloitus kuvaa elämää Combrayn pikkukylässä, esittelee herra Swannin ja tarjoaa välähdyksiä muistin syövereistä nousseista asioista – mukaan lukien sen klassisen madeleine-leivoksen herättämän muistikuvan.

J. R. R. Tolkien: Taru Sormusten herrasta (WSOY, 2023; suom. Kersti Juva ja Eila Pennanen) – Suomalaiset ovat poikkeuksellisessa asemassa. Harvassa maassa on mahdollista, että Taru sormusten herrasta -teoksen käännöksen 50-vuotisjuhlaa voidaan juhlistaa tarkastetulla käännöksellä, jonka on tarkistanut teoksen alkuperäinen kääntäjä. Suomessa se onnistui, sillä teoksen sai suomentaakseen ensimmäisenä työnään vasta-alkaja Kersti Juva. Korjattu suomennos on monin paikoin paranneltu, erityisesti maisemien ja paikkojen kuvauksia on hiottu selvästi. Itse teos on esineenä kaunis ja arvokkaan näköinen. Klassikko on saanut arvoisensa uuden painoksen.

Maarit Verronen: Hyvä näin (Aviador, 2023) – Verrosen yhdestoista novellikokoelma tarjoilee 200 sivulla 30 novellia, siis hyvinkin lyhyitä tarinansirpaleita, ja jotenkin hyvin verrosmaisesti ulkopuolelta ja vähän vinosti tarkastellen. Puolet novelleista kertoo Tiinasta, lähinnä tämän ympärillä oleville ihmisille sattuvista asioista, puolet sitten aivan muista henkilöistä. Suurta tunteenpaloa ei kannata odottaa, mutta leppoisia oivalluksia siitäkin edestä.

* *

Runous

Terhi Forssén: Edelleen tässä (Basam Books, 2023) – Terhi Forssénin toinen runokokoelma liikuskelee hautausmailla isän menetyksen ajamana. Muistossa on isä, ihmetyksen aiheena hautausmaan elävät ja kuolleet. Forssén kirjoittaa säkeitä hautakivien alla makaaville ihmisille, pohdiskelee haravoita ja kynttilälyhtyjä. Sävy on milloin vakava, milloin kevyempi. Forssén myös hyödyntää isoisoisoisoäitinsä Esther Forssénin 1910-luvulla julkaistuja runoja, suomentaen niitä ja leikitellen niillä. Kokoelmassa on omintakeinen, miellyttävä tunnelma.

Matti Kangaskoski: Pääkalloneuvottelut (Teos, 2017) – Olipas kryptistä runoutta. Välillä tulee näitä ”en ymmärrä mitään”-runokokoelmia; tämä oli sellainen. Se voi olla ihan ok, mikäli runokokoelman kieli on kuitenkin puhuttelevaa. Tämä ei ollut sellainen kokoelma. Ikuista torstaita elävän, asioista jatkuvaa neuvottelua käyvän pääkallon käänteet eivät kutitelleet minun kalloni sisuksia puoleensavetävällä tavalla.

Anna Sjövall: Ja pimeässä minä alan rakastaa (Enostone, 2023) – Ympäristötieteilijän esikoisrunokokoelmassa puhutaan tietysti luonnosta ja ihmisen ja luonnon suhteesta, mutta pääosaan nousevat silti ihmisten väliset suhteet. Millaista on tulla osaksi uusperhettä? Myös saattohoitoa sivutaan. Rakenne vähän ihmetytti, mutta on tämä kelpo esikoinen.

Anni Sumari: Seuraa yötä, joka kuin vihollinen rientää jo pois (Enostone, 2023) – Vuoden 2023 ylevin kirjan nimi? Kenties! Olen lukenut paljon fragmentaarista runoutta, joten olipa tervetullutta vaihtelua nämä Sumarin ryöppyävät proosarunot, joissa on kovin monenlaista ainesta – esimerkiksi lopussa parikymmentä sivua Sullan kadonneita muistelmia. Kiehtova kokonaisuus. Haastattelin Sumaria Kirjavinkkeihin, Kikka Holmberg puolestaan Kulttuuritoimitukselle.

* *

Lapset ja nuoret

Jukka-Pekka Palviainen: Koko pitkä yö (Nokkahiiri, 2024) – Yhdenpäivänromaani, jossa kouluvuosi on ohi, on bileiden aika ja 17-vuotias Matias saa alleen ensimmäistä kertaa oman Volvon. Kuka hyppää kyytiin? Pitkän yön aikana ehditään lämmitellä romantiikkaa Matiaksen ja päiväkodista asti tutun Vilman välille. Kirja on todella helppolukuinen eli kohderyhmä lienee yläkoululaisissa, joille lukeminen on työläämpää. Minäkin pidin: päähenkilöt ovat symppiksiä ja kirjassa on mukavaa huumoria ja nokkeluutta.

Laura Ruohonen & Linda Bondestam: Konkkaronkka (Otava, 2023) – Mestarit hommissa: Ruohonen tunnetaan Yökyöpeleistään erinomaiseksi lastenrunoilijaksi ja Bondestam on upea kuvittaja. Yhdessä kaksikko on tehnyt riimitellyn kuvakirjan, jossa edetään aukeamalta toiselle sivuihin leikattuja reikiä pitkin. Kuulostaako tutulta? Tove Janssonin Kuinkas sitten kävikään on ollut esikuvana; siihen viitataan jo takakansitekstissä ja vilahtaapa kirja tämän kirjan sivuillakin. Konkkaronkka on hauska, omituinen ja tunnelmasta toiseen nopeasti loikkiva lastenkirja.

Veera Salmi: Aina Ponoi (Otava, 2023) – Vuonna 2022 ilmestynyt Oboin kirja saa jatkoa. Kirjat ovat itsenäisiä, mutta tässäkin seikkailevat samat henkilöt: Oboi ja hänen sisaruksensa Fanta ja Marmeladi. Lukutaidon tärkeys oli Oboin kirjan perusviestiä ja samoilla linjoilla mennään nytkin: kirja on tulvillaan kirjallisuusviittauksia ja alkaa palopuheella kirjallisuuden vaarallisuudesta. Kirjojen lukeminen voi muuttaa aivojesi rakennetta pysyvästi, joten varo! Tarinassa on kirja, jonka maailmaan voi imeytyä – ja se on tietysti juuri sama kirja, jota lukija pitelee käsissään! – ja sen sisällä hauskaa kanihuumoria. Minun makuuni seikkailu oli hitusen kaoottinen ja sekava, mutta toisaalta olen melko varma, että olisin joskus esiteininä pitänyt tästä aivan valtavasti.

Emma Sofianna Söderholm: Toisinaan valo hiipuu (Otava, 2023) – Tällä kirjalla on kustantamon taholta tuplaluokitus sekä nuortenkirjaksi että yleiseen kaunokirjallisuuteen. Hyvä niin. Kirjan päähenkilö on toki nuori nainen, jonka elämä saa terapian päättymisen jälkeen käänteen huonompaan: arjen hallinta menee ja masennus jyrää. Kelasta ja TE-toimistosta ei ole hirveästi apua, mutta ystävällisestä naapurista on vähän enemmän. Mustan huumorin värittämä kuvaus mielenterveysongelmien keskellä elämisen vaikeudesta tekisi ihan hyvää kaikille, joiden mielestä ihminen on oman onnensa seppä.

* *

Tietokirjallisuus

Ilona Kemppainen (nyk. Pajari): Suomalaisen sanaristikon historia (Finn Lectura, 2002) – Sanaristikkoseura Sanasepot ry:n teettämä tutkimus käy läpi nimensä mukaisesti suomalaisen sanaristikon historiaa, alkaen siitä ihan ensimmäisestä, joka julkaistiin Suomen Kuvalehdessä vuonna 1925. Kirjassa esitellään sanaristikoiden vaiheita Suomessa vuosien varrella ja käydään läpi harrastuksen ympärillä vaikuttaneita toimijoita. Parikymmentä vuotta vanha kirja ei tunnu erityisen vanhentuneelta, mitä nyt Erkki Vuokila on kuvassa selvästi nuoremman näköinen kuin nykyään. Sanaristikoiden historiasta kiinnostuneille tämä on erittäin hyvä tiivis katsaus harrastuksen vaiheisiin.

Merlin Sheldrake: Näkymätön valtakunta (Gummerus 2024, suom. Ulla Lempinen) – Sheldrake kertoo menestyneessä tietokirjassaan sienistä. Ne ovat tosiaan melkoinen valtakunta: maailma on sieniä pullollaan, eivätkä metsiin syksyisin nousevat itiöemät ole kuin pieni osa sienten monimuotoisuutta. Sienten vuorovaikutus kaiken muun elämän kanssa on kiehtovaa, monipuolista ja yllättävää. Sheldrake kirjoittaa sujuvasti ja persoonallisesti monenlaisista sieniaiheista. Tämän kirjan luettuasi et tarkastele luontoa samalla tavalla kuin aikaisemmin. Tästä kirjoitan arvion Kulttuuritoimitukselle piakkoin.

C. Thi Nguyen: Pelien filosofia : Toimijuus taiteena (Niin & Näin, 2023, suom. Tapani Kilpeläinen) – Mistä peleissä on kyse? Nguyenin mukaan toimijuudesta: pelit ovat menetelmä tallentaa ja siirtää toimijuuden malleja. Nguyen tarkastelee erityisesti niin kutsuttua ponnistelupelaamista, jossa ei varsinaisesti pelata voittaakseen, mutta jossa omaksutaan väliaikainen kiinnostus voittamista kohtaan kiinnostavan kamppailun tähden. Tämä vastaa omaa näkökulmaani pelaamiseen, joten nyökyttelin vimmaisesti lukiessani. Nguyen tarjoaa mielenkiintoista pohdiskelua ja käyttää ilahduttavan laajaa kattausta minulle tuttuja esimerkkipelejä iänikuisten tylsien videopelien sijasta. Paikoin upotaan aika syvälle filosofisen käsiteveivauksen syövereihin, mutta siinä kohtaa tavislukija lukee kevyemmin.

Ian Wright: Erikoiset kartat (Karttakeskus, 2022; suom. Paula Erkintalo) – Tämä on satunnaislöytönä kirjaston tyrkkyhyllystä napattu ja samana iltana kotona läpi luettu sadan mielenkiintoisen kartan kokoelma. Joukossa on todella mainioita karttoja, kuten Kanadan kartta, johon on merkitty viiva, jonka eteläpuolella asuu puolet kanadalaisista, tai kartta maista, joihin Iso-Britannia ei ole hyökännyt. Hyvää kevyttä karttaviihdettä!

* *

Lukematta palautetut

Sussu Laaksonen: Vapaan kirjoittajan anatomia (Aviador, 2023) – Esseekokoelma ruumiillisuuden ja kirjoitustyön yhteydestä on pitkä ja pienellä präntätty. Tämä jää nyt eräpäivän painaessa päälle lukematta, vaikka epäilemättä voisikin olla antoisa.

Zoulfa Katouh: Sitruunapuiden aika (Tammi, 2023; suom. Helene Bützow) – Syyrialainen pakahduttavan kauniiksi kuvailtu nuortenkirja on käynyt minulla jo pariin kertaan, mutta vieläkään en saanut sitä luettua ennen jonkun varausta. Syyria tarinan puitteina kiinnostaa edelleen.

Mikko Saari
@mikko_lukee

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua