Kikka Holmberg, teksti

Selma Savolaisen teos Flustra saa kantaesityksensä Helsingin Kamarikuoron ja Sointi Jazz Orchestran Utopia-konsertissa Tampere-talossa 21. marraskuuta. Kapellimestari Atso Almilan johtamassa konsertissa kuullaan uudet sävellykset myös Antti Auviselta, Markus Fageruddilta, Anna-Mari Kähärältä ja Mikko Sarvanteelta.

Flustra on kestoltaan kymmenminuuttinen kappale, jossa kuoro on solistina ja orkesteri säestävässä asemassa lukuun ottamatta perkussionistia, jolla on teoksessa solistinenkin jakso.

– Helsingin kamarikuoro on kokoonpano, johon kuuluu paljon historiaa ja tapoja. On melkein pelottavaa kirjoittaa tuntematta sitä, mutta toisaalta olen yrittänyt rohkaista itseäni, että se voi olla myös etu. Sama koskee mitä tahansa orkesterikokoonpanoa. En ole ikinä soittanut orkesterissa, joten siinä on samanlainen ”voin vain arvata” -tunnelma. Sitä kuitenkin ehkä kunnioittaa erilaisella tavalla, kun joutuu kuvittelemaan paljon, Savolainen pohtii.

– Suurimpia tämän teoksen haasteita minulle on se, miten yhdistää kaksi näin eri dynamiikkaa omaavaa kokoonpanoa.

Flustrassa rajat sekoittuvat. Kappale käsittelee merta ja meren jatkuvaa liikettä sekä sitä, mitä kaikkea ihmiset kaatavat mereen.

– Rinnastan siinä tekstissä merta äitiin ja vanhempaan sekä siihen, miten lapsena kaataa vanhemman niskaan samalla tavalla moskaa ja jätettä, Savolainen kuvailee.

– Päädyin kirjoittamaan tekstin englanniksi, koska englanti on ikään kuin meidän lingua franca. Ajattelin sen takia myös, että voin lainata musiikissa sävyjä amerikkalaisesta minimalismista. Siinä on toisteisuutta ja jatkuvaa pulssia, joka ei missään vaiheessa pääse purkautumaan minkäänlaiseen pauhuun. Se on enemmänkin rytmikudos, joka vähän kuin härnää. Instrumentaatio on muuten tyypillinen, mutta rumpali soittaa perkussioita.

– Amerikkalainen minimalismi ei välttämättä ole mielimusiikkiani, mutta sen parissa minulla on ollut hienoja kokemuksia laulajana päästessäni esittämään Steve Reichin ja Terry Rileyn musiikkia. Viittaus amerikkalaiseen minimalismiin on siis enemmän kuin silmänisku, ei siis leimaava tekijä.

* *

Savolainen on lähtöisin taiteilijaperheestä. Hänen isänsä Jarmo Savolainen oli pianisti ja hänen äitinsä Helena Haaranen on tanssija ja näyttelijä.

– Kotona kuunneltiin paljon kaikenlaista musiikkia, tyyliä arvottamatta. Se on oleellinen ja tärkeä asia, jonka olen omaksunut jo lapsena, Savolainen toteaa.

Uteliaisuus musiikin kuuntelua kohtaan ja tarve ymmärtää sitä on ollut mukana Savolaisen elämässä pienestä pitäen.

– Musiikki on herättänyt monia kysymyksiä: mitä tässä tapahtuu, ketkä soittavat, mitä tunteita tämä herättää ja minkälainen draaman kaari tässä on. Se on ollut sitä, että haluaa hahmottaa musiikin tapahtumien ja värien jatkumoa ja mahdollisuuksia ja sitä, miten itse voisin jonain päivänä järjestää ääniä niin, että voin kertoa jotain, mitä haluan. Tarkka kuuntelu on ollut jotenkin sellainen oppikoulu, joka on alkanut kotoa, jossa musiikkia kuunneltiin hyvin monipuolisesti, kuvailee Savolainen, joka lapsena ja nuorena oli paljon mukana myös keikoilla ja teatterilla.

Savolainen aloitti pianotunnit viisivuotiaana ja opiskeli Sibelius-Akatemiassa pedagogiikkaoppilaana vaihtuvien opettajien kanssa, Eeva Sarmannon johdolla.

– Olin 11-vuotias, kun menin Pop & Jazz Konservatorion kaksiviikkoiselle kesäleirille. Oli tosi jännää mennä sinne, mutta se meni hyvin ja kävin siellä sitten seuraavat neljä kesää, Savolainen muistelee.

– Löysin silloin rytmimusiikin. Siihen asti olin harrastanut klassisen musiikin soittoa ja se oli tuntunut jotenkin omalta. En hirveästi välittänyt jazzista. Se kuulosti vähän sellaiselta musiikilta, jossa ei ollut järjestystä. Sitten löysin tiettyjä jazzmuusikoita ja heidän musiikkinsa ja tuntui, että vaikka kaikki on ollut lähellä, on ollut oma aika löytää ne.

12-vuotiaana Savolainen alkoi kuunnella Bill Evansin pianismia. Vähän myöhemmin levysoittimella pyörivät Nancy Wilson, Cannonball Adderley ja Wayne Shorter.

* *

Popjazz-leireille Savolainen osallistui alun perin pianistina. Laulaminen tuli mukaan leireillä pianonsoittoa opettaneen trumpetisti Mikko Gunu Karjalaisen ehdotuksesta.

– Hän ehdotti, että säestäisin itseäni. Yhtäkkiä huomasin, että näinkin voi tehdä musaa, ja se olikin sellainen avaus, että löysin tavallaan oman äänen ja löysin myös oman äänen, Savolainen luonnehtii.

– Kotona meitä oli kaksi pianistia. En verrannut itseäni isääni, mutta kun aloin laulaa, se tuntui jotenkin sellaiselta, että tämä on minun juttuni.

– Klassinen pianomusiikki on selkeydessään mahtavaa, mutta joku siinä musiikin tekemisen tavassa jäi minulta tyydyttymättä. Tuntui, että jotain puuttui. Laulamisen ja lopulta säveltämisen myötä se on täydentynyt.

Laulaminen kuului Savolaisen harrastuksiin toki jo aiemmin.

– Olin aika paljon iltoja yksin kotona, koska vanhemmat olivat iltatöissä eikä minulla ole sisaruksia. Suurinta hupiani oli laittaa suosikkibiisejä soimaan. Lauloin ihan kybällä päälle ja opettelin matkimaan erilaisia laulajia. Sitten 11-vuotiaana tuntui siltä, että kuulin ensimmäistä kertaa oman ääneni. Sittenhän se oli menoa.

– En ole ikinä laulanut kuoroissa, mutta rivimuusikkona olen saanut tehdä töitä kiitettävästi. Laulajana se ei ole mikään itsestäänselvyys. Jossain vaiheessa on ollut tietoinenkin valinta, että olen sanonut joo kaikelle, mitä tulee eteen, jotta saisin kokemusta ja pääsisin laulamaan erilaista materiaalia ja näkemään sisältäpäin, mitä joku säveltäjä on ajatellut, Savolainen kertoo.

* *

Pop & Jazz Konservatoriossa Savolainen opiskeli pianonsoittoa sekä myöhemmin laulua. Sittemmin tie vei Sibelius-lukion kautta Sibelius-Akatemiaan.

Sibelius-Akatemiassa Savolainen opiskeli sävellystä Kari Sonny Heinilän johdolla ja kävi sävellys- ja teoriaosastolla satsiopin kursseilla Marika Haapasen johdolla. Hän on opiskellut Sibelius-Akatemiassa ja Pariisin konservatoriossa myös big band -sovittamista ja säveltämistä.

– En usko, että voisin vain laulaa tai olla laulaja, vaan nimenomaan se, että saan kirjoittaa musiikkia, on se ultimaattinen juttu. Minusta tuntuu, että se on tapahtunut jotenkin salakavalasti. Olen kirjoittanut ensimmäiset lauluni 15-vuotiaana ja sitten Sibelius-Akatemialla alkanut kirjoittaa sellaisella otteella, että näitä esitetään toivottavasti pian.

– Sibelius-Akatemian vahvimpia hyötyjä opiskelijalle on, että siellä pystyy opiskelemaan, mitä haluaa. Vaikka en hakenut sinne opiskelemaan säveltämistä, olen pystynyt keskittymään myös sävellysopintoihin, Savolainen iloitsee.

* *

– Säveltäessäni työskentelen aika pitkälti pianolla ja ihan vaan instrumentin ulkopuolella niin, että joko yritän painaa mieleen tai äänittää tai kirjoittaa nuottivihkoon ylös asioita. Kirjoitan Sibeliuksella lopulliset nuotit ja käytän kyllä paljon konetta, mutta pyrin pitämään sen ulkopuolella ennen kuin tuntuu siltä, että nyt on jonkinlainen kuva päässä.

Savolaisella on aina mukanaan muistikirja.

– Minua on iso kasa muistikirjoja. Kirjoitan aika paljon ylös tekstiä, ideoita, instrumenttipareja – ihan kaikkea mahdollista. Se on vähän kuin pankki, siellä on aina valmiina jotain, kun pitää jostain tyhjästä nyhjäistä.

Toisaalta muistikirja on myös päiväkirja:

– Voi olla vuosiakin, että on ollut joku idea, esimerkiksi joku soitinpari tai jonkin soittimen rekisteri, jota on jäänyt miettimään, ja sitten huomaa, että tämähän on ihan hyvä, ja silloin sen aika on kypsä. Minulle kuitenkin tärkeintä on, että ei koskaan ole on-off, vaan aina on jotain päässä ja koko ajan yrittää antaa mielen keksiä.

– Isompien teosten kanssa minulla on ollut tapana käyttää aakolmosia ja piirtää isompia kaaria paperille, yleensä jossain spiraalimaisessa muodossa, jotta näen kuinka kappaleen draama ja rytmi kiertyvät. Aakolmosia ja versioita kertyy aika monta luonnostelun eri vaiheissa ja muotoa hahmotellessa, kun tapahtumien suhteet jäsentyvät toisiinsa. Hyvin paljon myös kävelen tilassa, jotta kehon kautta jäsentyy kappaleen ajallinen ulottuvuus, kuvailee Savolainen sävellysprosessin vaiheita.

* *

Savolainen on säveltänyt viitisenkymmentä laulua, joiden lisäksi hän on kirjoittanut musiikkia muun muassa Sirpa Kähkösen Brechtiä jokanaiselle -näytelmään. Tilaussävellykset ovat toistaiseksi tulleet enimmäkseen rytmimusiikin puolelta.

– Jos tiedän hyvin, kenelle kirjoitan, pyrin miettimään soittajia ja sitä, miltä kenenkin soittajan soundi kuulostaa kappaleessa. Jos on epävarmempi tilanne, pyrin kysymään soittajilta, mikä on mahdollista. Nyt kun olen saanut kirjoittaa kuorolle, jolle mikä tahansa on mahdollista, on ollut hauska miettiä sitä instrumenttia oman äänen kautta ja samalla muiden äänien kautta. En osaa vielä sanoa, mitä sen on tehnyt suhteelleni omaan instrumenttiini, mutta varmasti jotain tosi hyvää.

Palkitun Horror Vacui -levyn sävellykset ja sanoitukset ovat pääosin Savolaisen käsialaa.

– Horror vacui (tyhjyyden kammo) tulee satsiopin tunneilta. Kaksi ääntä ei voi mennä samaan suuntaan liian kauan niin, että toisaalle jää tyhjää tilaa. Sitä tilaa pitää täyttää, jotta ei tule kokemus siitä, että äänet kulkevat ja karkaavat pois, havainnollistaa Savolainen albuminsa otsikkoa.

– Kun termiä käytettiin, ajattelin, että vau, onpa se hieno ilmaus ja vielä latinaksi. Ja sehän tarkoittaa monta asiaa. Se jäi jotenkin pyörimään. ”Tyhjyyden kammo” oli isompi otsikko, jonka annoin itselleni ennen kuin kaikki biisit olivat valmiina. Sen mukaan aloin säveltää ja erityisesti sovittaa niitä.

Tekstit ovat peräisin Savolaisen lukuisista muistikirjoista.

Tulevana vuonna Savolaisella on luvassa useita yhteistöitä suomalaisten isojen rytmimusiikkiorkestereiden kanssa.

* *

– Kun on kasvanut kulttuuriin, jossa kaikki musiikki on saman arvoista, niin on mielikuva siitä, että musiikin, jota kirjoittaa, ei tarvitse edustaa jotain tyyliä. Siinä voi tapahtua ilmiöitä ja se saattaa viitata erilaisiin genreihin, jotka ovat perusteltuja omassa sävellysäänessäni, luonnehtii Savolainen estetiikkaansa.

– Toivoisin voivani syventyä entistä kurinalaisemmin yhdistelmämielikuvien käyttöön. Siitä on esimerkkinä Horror Vacui -levyllä Kurt Weillin kappale Speak Low, johon kirjoitin vähän pitemmän, konserttimusiikkia muistuttavan dramaattisen instrumentaali-intron ikään kuin siinä hengessä, että Weillin aikalainen Hans Eisler olisi kirjoittanut sen.

– Sonny Heinilä sanoi jollain sävellystunnilla: ”Älä huolehdi siitä, mikä sun oma ääni on, koska se oma ääni kuuluu sieltä aina!” Sitä ei tavallaan pääse pakoon, mutta sen voi luottaa olevan siellä. Se on ollut hyvä ohjenuora siihen, että vaikka olen utelias kokeilemaan erilaisia yhdistelmiä ja vaihtamaan nopeastikin suuntaa jossain sävellyksessä, niin ne ovat aina minun ratkaisujani ja sieltä aina siivilöityy läpi minun näkemykseni.

– Sonny Heinilässä yhdistyy laaja musiikillinen sivistys ja empaattinen, terävä näkemys siitä, mitä opiskelijan kanssa pitäisi kuunnella ja mihin materiaaliin tutustua, ylistää Savolainen opettajaansa.

* *

Savolainen kertoo olevansa tarkka siitä, mitä musiikkia kuuntelee.

– Kuuntelen tällä hetkellä aika valikoidusti, mutta se on aika intensiivistä, kun yritän pureutua siihen ja ymmärtää, mitä siinä tapahtuu. Vähän sama juttu on oman ideoinnin kanssa: kun on joku idea, on maltettava kuunnella, mikä se idea oikeasti on.

* *

Viisi valintaa

Näitä levyjä Selma Savolainen on kuunnellut viime aikoina paljon:

• Steve Reich – Tehillim (ECM, 1982)
• Roomful of Teeth – Rough Magic (New Amsterdam Records, 2023)
• Maxime Denuc – Nachthorn (Vlek, 2022)
• Julius Eastman – Unjust Malaise (New World Records, 2005)
• Le Mystere des Voix Bulgares – Full Performance (Live on KEXP)

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua