Säveltäjä Antti Nissilä. Kuva: Antti Nissilän arkisto
KUUKAUDEN SÄVELTÄJÄ | ”Ajattelen, että vaikka on oma ääni, voi puhua monella kielellä ja käyttää monenlaista puhetapaa”, pohtii Antti Nissilä, jolle on ollut tärkeää saada tehdä monenlaista musiikkia.
Kikka Holmberg, teksti
Säveltäjä Antti Nissilä muutti perheineen Hammerfestiin vuonna 2015.
– Se oli aika spontaani ja sattumalta tullut tilaisuus. Jossain somessa näkyi ilmoitus, että täällä on virka auki, ja koska oli sellainen elämänvaihe, että saattoi ajatella muuttamista, päätettiin kokeilla.
– Sisareni on asunut kaksikymmentä vuotta Norjassa ja hänellä on norjalainen perhe, joten täällä on tullut oltua ja hiukan kieltäkin opittua. Minulla ei kuitenkaan ollut kosketusta siihen, millaista työelämä musiikin parissa olisi. Totta kai siinä oli integroitumista ensimmäisenä vuonna, jo kielenkin vuoksi.
Nissilä on säveltäjä, laulaja, laulunopettaja sekä orkesterin- ja kuoronjohtaja. Hammerfest Kulturskolessa hänen virkansa pääsisältö on laulunopetus, mutta noin kolmasosa työstä on määritelty omalle taiteenteolle.
– Olen alusta asti tehnyt töitä norjaksi, ja se oli kyllä ensin melkoinen jännitysmomentti: aina kun töihin lähti, mietti, miten tänään ymmärtää ja tulee ymmärretyksi.
– Vakituiseen työhöni kuuluvat tällä hetkellä laulunopetus, laulaminen ja sovittaminen. Virkaani kuuluu esiintymisiä, ja sävellyksiäkin on tullut töihin tehtyä. On ollut tosi antoisaa, että oma taiteilu on koko ajan kuvioissa työn puolesta.
– Olen johtanut myös Hammerfest Storbandia ja Hammerfest Musikforeningin puhallinorkesteria, mutta tällä hetkellä keskityn opettamisen lisäksi talon ensemblen luotsaamiseen. Suunnitteilla on, että aloitan syksyllä myös sävellysopetuksen.
Norjassa musiikkia opiskellaan kulttuurikoulussa, joissa ei ole tutkintojärjestelmää, vaan jokainen asettaa tavoitteensa yksilöllisesti.
– Suomessa ollaan vähän totisemmalla ja järjestelmällisemmällä meiningillä musiikkiopistossa, mutta täällä musiikin opiskeleminen on oppilaille enemmänkin mukava harrastus. Ikähaitari on laaja: tällä hetkellä nuorin lauluoppilaani on 11-vuotias ja vanhin kuusissakymmenissä.
– Itselleni ihanteellista Suomen vuosiin verrattuna on se, että koko työ on yhdessä työpisteessä, joka minulla on minuutin kävelymatkan päässä kotoa. Suomessa opetus oli hajaantunut sinne tänne. Ne tunnit, jotka säästyvät autoilusta, ovat tuoneet lisäaikaa säveltämiseen.
Tärkeä yhteistyötaho Nissilälle on ollut Altan Motettikuoro (Alta Motettkor), jonka solistina hän on laulanut useita kertoja. Kuoron kanssa tehtiin myös kautta aikain pohjoisin esitys Bachin Johannes-passiosta. Siinä Nissilä lauloi Pilatuksena.
– Kuoro on myös esittänyt teoksiani ja tilannut sovituksia, ja parhaillaan luonnostelen heille uutta sävellystä.
Työn lisäksi Nissilä muun muassa hiihtää tai patikoi. Viime vuonna hiihtokausi kesti lokakuusta kesäkuuhun.
– Tunturiin on kotiovelta viiden minuutin kävelymatka ja meri näkyy ikkunasta. Tämä luonto on edelleen uutta ja ihmeellistä. Pääsiäisenä näin hiihtoreissulle mennessäni mursun, ja joskus esimerkiksi mustikkamättään äärestä olen bongannut delfiineitä.
* *
Antti Nissilä aloitti sävellyskokeilut yläasteikäisenä.
– Voin sanoa kyllä, että tyylillisesti menin perse edellä puuhun, hän nauraa.
– Olin silloin innostunut kuuntelemaan 1900-luvun musiikkia, luin Erkki Salmenhaaran toimittamaa ”Miten sävellykseni ovat syntyneet” -kirjaa, ja lähdin suoraan tekemään 12-säveljärjestelmällä. Minulla ei ollut hajuakaan esimerkiksi normaalista klassisesta soinnutuksesta, ja muutenkin musiikin perushahmotus puuttui.
Valkeakoskelta kotoisin olevalle Nissilälle kaupungissa asunut ja työskennellyt säveltäjä Kari Rydman oli etenkin alkuvaiheessa tärkeä henkilö.
– Sain Karilta epävirallista sävellysopetusta. Aina, kun sain jotain uutta paperille, kävin näyttämässä Karille. Lukiovuosina tuli Sibiksen nuoriso-osaston vuoro Erkki Jokisen sävellysoppilaana ja silloin tuli itsellekin sellainen olo, että säveltäminen on jotenkin virallista, kun sitä oikein opiskeli. Nuoriso-osaston jälkeen iski kriisi. Siihen aikaan, 1980-luvulla, oli vallalla puhdasoppinen modernismi: henki oli sellainen, että tonaalisemman musiikin tekemistä pidettiin vähän amatööripuuhasteluna.
Modernein sävelkieli ei enää tuntunut Nissilästä omalta, ja hän hakeutui teoriaopettajaopintoihin Tampereelle.
– Se oli hyvä vaihe. Silloin tuli laitettua kuntoon se, mikä oli puuttunut alkuvaiheessa. Tein kaikki perinteiset satsiopit ja kontrapunktit, ja erittäin tärkeää oli myös se, että Bashmakovin Leon kanssa tein orkestraatiokurssit.
Nissilä aloitti sävellysopinnot vuonna 2003. Jouni Kaipaisen lisäksi hänen sävellyksenopettajanaan oli Hannu Pohjannoro.
– Sävelsin koko ajan ja musiikkini meni siinä kohtaa aika lailla tonaalisemman suuntaan. Kun Jounin luokka sitten käynnistyi, tuntui, että oli aivan uusi buusti lähteä tosissaan taas tekemään.
– Minua tietysti vähän jännitti, koska olin tehnyt paljon käyttömusiikkia ja tonaalisempaa sävelkieltä, mutta Jounilta sain heti sen kuvan, että se ei ollut hänen mielestään vähäisempää tekemistä, vaan hän arvosti sitä. Siitä lähdettiin sitten haastamaan laatua ja vähän uusille vesille. Se antoi itselle sellaisen tunteen, että koki taas olevansa säveltäjä. Se oli aikaisempina vuosina ollut kysymysmerkki siksikin, että oli tullut tehtyä työkseen kaikkea muuta.
– Opinnoissa tietysti keskityttiin niin sanottuihin taidemusiikkikappaleisiin, mutta aina, kun minulla oli tehtynä jotain käyttömusiikkiosastoa tai sillä puolella oli tilauksia, Jouni oli halukas ja kiinnostunut näkemään niitä.
Nissilän kanssa opiskelivat muun muassa Minna Leinonen, Paavo Korpijaakko, Juha Leinonen, Jonne Valtonen ja Roger Wanamo.
– Oli tosi hieno porukka, ja yhteisseminaareissa oli sparraava meininki. Jounin, Hannun ja Juhanin (Nuorvala) lisäksi oli paljon vierailevia opettajia. Se oli aivan mahtava tilaisuus itselle. On ollut komeaa seurata muun porukan edesottamuksia isoissa ympyröissä viime vuosina.
* *
Ensimmäiset pari vuotta Hammerfestiin muuttamisen jälkeen Nissilä piti sävellystyöstä taukoa: asettuminen, kielen oppiminen ja uusi työpaikka vaativat aikaa.
– Luotsaan kollegoiden muodostamaa talon ensemblea, ja sille tuli niin paljon sovitushommia, että säveltäminen jäi siksikin parina ensimmäisenä vuonna väliin. Nyt kun rutiinit ovat ruvenneet pyörimään, aikaa liikenee.
– Pöytälaatikkojuttuja ei ole juurikaan tullut tehtyä. Aina on ollut joku tilaus tai vähintäänkin sellainen tilanne, että on tiennyt, mihin tai kenelle on tekemässä ja kantaesitys on ollut tiedossa.
Usein Nissilä on säveltänyt myös johtamilleen kokoonpanoille tai omaan käyttöönsä.
– Säveltämään ryhtyessäni lähden usein mielessäni kuvittelemaan kantaesitystilannetta ja kantaesityksen tunnelmaa. Ihanteellista on, jos on tiedossa esittäjä ja esityspaikka sekä mahdollisesti vähän, minkä tyyppiselle yleisölle sävellys tehdään. Koetan mieltää mielessäni tilanteen, jossa nämä kaikki kohtaavat. Säveltäminen on osa sitä kokonaisuutta, mutta olennainen pointti on esittäjän ja yleisön välinen kommunikaatio, ja sitä koetan palvella musiikilla.
– Yritän saada luonnokset nopeasti muistiin, ja nykyään hahmottelen aika paljon pianon ääressä ennen kuin ryhdyn kirjoittamaan. Lähden usein harmonisista ideoista. Niiden jälkeen tulevat rytmiset ja melodiset elementit. Vokaalimusiikissa tietysti teksti on isossa roolissa. Viime vuosina enemmistö sävellyksistäni taitaa olla laulumusiikkia.
– Puhallinorkesterimusiikkia minulla on sävellysluettelossa paljon, ja sitä rupean kirjoittamaan Finaleen suoraan lopulliselle orkesterikokoonpanolle. Sama pätee pienempiinkin kokoonpanoihin ja kuoromusiikkiin.
Viimeksi Nissilältä on valmistunut pieni laulusarja, neljä laulua Kari Hotakaisen teksteihin. Sellolle, baritonille ja pianolle kirjoitettu sarja on sellisti-laulaja Pekka Haahden tilaus.
– Poppipuolen lauluihin olen tehnyt aika pitkään itse tekstejä, mutta klassisiin lauluihin olen melkein aina käyttänyt runoja tai muita valmiita tekstejä. Kieltämättä olen miettinyt myös sitä, että tekisin liediä omiin teksteihini, sekin olisi kiehtova ajatus.
Nissilä sanoo tehneensä musiikkia ”aika laajalla haarukalla”. Tuotantoon mahtuu niin sanotuksi taidemusiikiksi määriteltäviä sävellyksiä, mutta myös rytmimusiikkia ja käyttömusiikkia.
– Olen joskus miettinyt, pitäisikö säveltäjällä olla oma tunnistettava ääni. Toisaalta kyllä, mutta ajattelen, että vaikka on oma ääni, voi puhua monella kielellä ja käyttää monenlaista puhetapaa. Niinhän se menee elämässä muutenkin, tarpeen mukaisesti.
– En ole ottanut paineita siitä, että minun ääneni pitäisi olla aina samanlainen – että jotenkin tunnistettaisiin, että tämä on minun tekemääni. Minulle on ollut tärkeää, että olen saanut tehdä monenlaista musiikkia. Sävellysprosessit ovat hyvin erilaisia.
– Sehän on fantastista, jos on mahdollisuus tehdä isolle orkesterille, ja kaikki leikkikalut ovat käytettävissä. Laulumusiikin tekeminen puolestaan on minulle läheistä siksi, että laulu on omin instrumenttini. Yleensä laulut syntyvät suhteellisen nopeasti verrattuna orkesterimusiikkiin, kun taas orkesterimusiikkia tehdessä täytyy olla valmis sietämään prosessin pitkää kestoa. Se, että on johtamisen kanssa ollut tekemisissä, on korvaamaton apu kuoroille ja orkesterille säveltämiseen. Se on sellaista, mitä kirjoista tai opinnoista ei opi.
– Omimmillani olen ollut tehdessäni kaksi kamarioopperaa. Varsinkin jälkimmäistä, Nurmeksen Joulumusiikin tilaustyönä syntynyttä Vieraat-oopperaa tehdessäni koen olleeni eniten mukavuusalueellani. Siinä yhdistyy kamarimusiikkikokoonpanolle kirjoittaminen, draama ja laulaminen – monta elementtiä, joiden kanssa olen ollut tekemissä ollessani esittämässä oopperaa lavalla.
Nissilä teki itse myös Vieraat-oopperan libreton.
– Libreton kirjoittaminen oli omakohtainen prosessi. Oopperan aiheena on muistisairaan vanhuksen viimeinen joulu, ja oma muistisairas isoäitini kuoli sen sävellystyön aikaan.
Vieraat-kamarioopperaa esitettiin Nurmeksessa jouluina 2015 ja 2016, ja sille on alustavasti suunnitteilla uusintaesityksiä ja kiertuetta Itä-Suomessa vuonna 2022.
Katso Antti Nissilän musiikillinen käyntikorttivideo. Kuuntele lisää: https://www.anttinissila.fi/listen.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Mikko Sarvanteen Atte Koskisen runoteokseen säveltämä Silmittömyys soi kantaesityksenä Tampere-talossa
KUUKAUDEN SÄVELTÄJÄ | ”Menen mielelläni kohti sellaista, etten tiedä, mitä teen. Koen, että se on hyvää kaksisuuntaista liikettä: uskaltaa mennä kohti sitä, ettei tiedä, mitä tekee, mutta olla myös kurinalainen.”
Selma Savolaisen marraskuussa kantaesityksensä saava Flustra käsittelee merta ja meren jatkuvaa liikettä
KUUKAUDEN SÄVELTÄJÄ | Uteliaisuus musiikin kuuntelua kohtaan ja tarve ymmärtää sitä on ollut mukana Selma Savolaisen elämässä pienestä pitäen.