Kuukauden säveltäjä: ”Taiteilijoita ja myös säveltäjiä on niin erilaisia, ettei ole mitään järkeä työntää niitä kaikkia samasta putkilosta läpi”. Beethovenin sinfoniat eivät Matilda Seppälälle maistu. Elektroniikan ja soivien äänien parissa studiossa työskenteleminen on hänelle mieluinen maailma.

Kikka Holmberg, teksti
Ian Gaplichnik, Cecilia Damström ja Juho Keränen, kuvat

Mäntsälästä kotoisin oleva säveltäjä Matilda Seppälä on säveltänyt teini-ikäisestaä saakka.

– Improvisoin niillä soittimilla, joita osasin soittaa ja niillä, joita en osannut soittaa. Tein myös lauluja kirjoittamiini runoihin. Nuoteille kirjoittamieni kappaleiden määrä oli kuitenkin vain ehkä yhden käden sormilla laskettavissa.

– Kun olin 16- tai 17-vuotias, viulunsoitonopettajani ehdotti, että voisin tehdä tutkintooni kappaleen viululle. Se oli ensimmäinen kerta, kun tekemääni musiikkia esitettiin julkisesti.

Seppälä pääsi TAMKin säveltäjälinjalle 18-vuotiaana.

– Kun niin nuorena menee opiskelemaan käymättä ikinä aiemmin sävellystunneilla, ensimmäisen opettajan vaikutus on kiistämätön. Jouni (Kaipainen) oli karismaattinen ihminen ja opettaja. Hän myös piti oppilaistaan tiiviisti kiinni ja meillä oli tosi yhteisöllinen henki. Jounin lisäksi myös Hannu Pohjannoro on omalla tavallaan vaikuttanut ajatuksiini.

– Tampereella opiskeleminen oli ihan erilaista kuin Sibelius-Akatemiassa, jossa ihmiset ovat jakautuneet kolmelle eri kampukselle. Tampereen konservatoriossa oltiin samassa rakennuksessa, ja siinä oli se yksi kahvila, jossa kaikki tapasivat. Kaikki asuivatkin ihan lähellä toisiansa.

Yksi tamperelaisten sävellyksenopiskelijoiden yhteisöllisyyden näyttö on nykymusiikkiyhdistys Tampering ry, jota Matilda Seppälän vuosikurssi oli perustamassa yhdessä muun muassa Cecilia Damströmin, Henri Sokan ja Jami Kiannon kanssa. 

* *

Seppälä asui Tampereella vain kolme vuotta, mutta ne olivat tärkeitä vuosia. Hänestä tuntuu, että ne muodostavat paljon isomman osan elämästä kuin mitä ajanjakso oikeasti oli.

Tampereelta Seppälä siirtyi vuodeksi Riikaan Jāzeps Vītols Latvian Academy of Music -korkeakouluun, ja sitten Sibelius-Akatemiaan ensin Tapio Nevanlinnan ja myöhemmin Veli-Matti Puumalan oppilaaksi. Kuluvan lukuvuoden hän opiskelee meksikolaisen Matthias Hinken johdolla Berliinin Universität der Künste -taideyliopistossa.

– Jotenkin tuntuu erityisen typerältä se, että Tampereen sävellysluokka ei ole enää olemassa samanlaisena kuin aiemmin, Seppälä harmittelee.

– Jos Sibelius-Akatemia on ainoa koulu, jossa voi opiskella ammattisäveltäjäksi, niin koulutuksen on pakko muuttua avoimempaan suuntaan. Taiteilijoita ja myös säveltäjiä on niin erilaisia, ettei niitä ole mitään järkeä työntää kaikkia samasta putkilosta läpi.

– Tapani luikerrella tälle alalle on ollut vähän toisen tyyppinen kuin monella muulla. Olin toki käynyt klasarikonserteissa, mutta esimerkiksi sinfoniaorkesteria olin kuullut vain joitakin kertoja. Orkesteripartituuria en ollut avannut koskaan ennen kuin säveltäjäopintojen pääsykokeissa. Beethovenin sinfoniat olivat minulle punainen vaate – inhosin niitä. Siinä oli Jounilla silmienpyörittelyn aihetta, kun Mäntsälästä tulee joku 18-vuotias, joka kertoo hänelle, miten surkeita ovat Beethovenin sinfoniat, Seppälä naureskelee.

– Minulla on klassisen musiikin traditionpalvontakulttuuria kohtaan koko ajan pieni ärsytys – sellainen olo, että haluanko edes samastua tähän älyttömän patriarkaaliseen ja eksklusiiviseen kulttuuriin. Kuva: Juho Keränen

– Tunnen omanlaistani rakkautta orkesterimusiikkia kohtaan ja sitä kaikkea hienoa kohtaan, mitä sillä saralla on tehty. Minulla on kuitenkin klassisen musiikin traditionpalvontakulttuuria kohtaan koko ajan pieni ärsytys – sellainen olo, että haluanko edes samastua tähän älyttömän patriarkaaliseen ja eksklusiiviseen kulttuuriin. Välillä koko orkesteri-instituutio tuntuu olevan niin syvällä omassa suossaan, etten tiedä, tullaanko sieltä enää kampeamaan. Instituutiolla on tällä hetkellä museomainen luonne, missä ei tietenkään ole mitään vikaa niin kauan kuin se ei esitäkään olevansa mitään muuta.

– Toki Suomessa nykymusiikkia soitetaan orkesterikonserteissa enemmän kuin muualla, mutta määrä on kuitenkin vähäinen. Iloitsen siitä, että Suomessa ihmiset käyvät sinfoniakonserteissa ahkerasti, mutta säveltäjän näkökulmasta kauhean uusia avauksia ei ole orkesterimaailmassa nähty aikoihin.

* *

Seppälä kokee, että perinteitä ja auktoriteetteja arvostavassa klassisen musiikin maailmassa myös tasa-arvokeskusteluun suhtaudutaan välillä hyssytellen, koska ei haluta kyseenalaistaa sitä, miten asiat ovat ”aina” olleet.

– Kokemus sukupuolesta, sukupuoli-identiteetti, vaikuttaa jokaiseen ihmiseen, mutta tasa-arvon haasteet eivät sinänsä juuri näy työssä – säveltäjän ja nuottien välissä – vaan ne ovat enemmänkin yhteiskunnallisia.

– On vaikea olla näkemättä tasa-arvo-ongelmana esimerkiksi sitä, että Sibelius-Akatemiassa ei ole yhtään naispuolista sävellyksenopettajaa. Toisaalta tasa-arvoon liittyy paljon isompia ongelmia alan sisällä – esimerkiksi siinä, kuinka moni nuorista naissäveltäjistä on kokenut häirintää tai epäasiallista kohtelua. Tällaiset asiat ovat paljon vakavampia ja vaikuttavat enemmän omaan henkiseen turvallisuudentunteeseen kuin se, kuinka monta prosenttia mitäkin sukupuolta esitetään jossain festivaalilla.

Matilda Seppälä on Lauri Supposen ja Dante Thelestamin kanssa suunnittelemassa Tampereen 24.–29.8.2020 valtaavaa Ung Nordisk Musik -festivaalia. Vuodesta 1946 lähtien toiminnassa ollut nuorten pohjoismaisten säveltäjien ja äänitaiteilijoiden konsertti- ja koulutustapahtuma järjestetään nyt ensimmäistä kertaa Tampereella.

– Muissa pohjoismaissa tasa-arvokysymykset ovat olleet tapetilla pitempään kuin Suomessa. Ruotsista tuli pari vuotta sitten ehdotus kokeilla sukupuolikiintiötä UNM-festivaalille siten, että jokainen maa saa itse sovittaa kiintiön siihen, minkä verran hakijoita tulee mistäkin sukupuolesta.

– Olin pari vuotta sitten Darmstadtin kesäkursseilla. Siellä oli silloin ensimmäistä kertaa käytössä 50–50-kiintiö. Ei se kurssin sisältöä mitenkään muuttanut, mutta kyllähän se kokemus itselle näin naissäveltäjänä oli tosi erilainen: sulautui massaan ja välttyi saamasta mitään erityishuomiota.

* *

Seppälä on menestynyt kansainvälisissä sävellyskilpailuissa: hän pääsi In modo di Lutoslawski -sävellyskilpailussa palkittujen joukkoon vuonna 2014, sai toisen sijan Peteris Vasks -kilpailussa Latviassa vuonna 2015 ja oli ainoana suomalaisena mukana kansainvälisessä Einojuhani Rautavaara -kuorosävellyskilpailussa vuonna 2016.

– Olen soittanut orkesterissa tosi paljon. Sen arvokkuutta säveltäjälle ei voi tarpeeksi korostaa, että on kokenut, millaista on olla isossa orkesterissa se yksi tyyppi siellä takapultissa.

– Käytän säveltäessäni tosi paljon paperia – tietokoneita ei ole rakennettu siihen käyttöön, että voisi vapaasti heittää luonnoksia. Yleensä koneella kirjoittamisen vaihe on minulle aika nopea. Tietysti, jos biisi on iso, vaikkapa orkesteripartituuri, käytän tietokonetta enemmän ihan vain siksi, että nuotteja on niin paljon enemmän. Myös muutokset on helpompi tehdä koneella.

– Uutta tilausteosta aloittaessani lähden luontaisimmin liikkeelle isoista linjoista ja kokonaisuudesta, makrotasolta, ja tarkennan ja kuorin kerroksia vähitellen ennen kuin päästään yksityiskohtien tasolle. Kuva: Juho Keränen

– Olen jonkin verran työskennellyt elektroniikkojen kanssa. Studiossa soivien äänien parissa työskenteleminen on minulle mieluisa maailma. Kun tulen itse muusikkona hyvin vahvasti soittamisen ja improvisoinnin, soivien äänien parista, niin vaikka jonkin nauhateoksen tekemisessä on oma viehättävyytensä: siinä, että veistät ja leikkaat ja muokkaat ja voit koko ajan samalla kuunnella sitä materiaalia.

– Elektroniikka on monipuolisuudessaan tavallaan kaikista instrumenteista paras, mutta jos perinteisessä konserttitilanteessa kappaleessa on pelkästään elektroniikkaa, siitä puuttuu jokin syvyys. Esittäjän persoona on iso osa esitystä. Toisaalta nauhateoksia voi esittää myös tavanomaista konserttisalia jännittävämmissä tiloissa, joissa voi eri tavalla huomioida sen, mitä yleisö näkee ja kokee.

– Uutta teosta aloittaessani on usein tiedossa jotkut reunaehdot, karkeasti määrittävät tekijät: esimerkiksi instrumenttikokoonpano ja kesto. Silloin lähden luontaisimmin liikkeelle isoista linjoista ja kokonaisuudesta, makrotasolta, ja tarkennan ja kuorin kerroksia vähitellen ennen kuin päästään yksityiskohtien tasolle

– Minulle se, miten teos aukenee ajassa, on iso inspiroiva tekijä ja kiinnostuksen kohde, samoin ne mahdolliset aikakäsitykset, jotka se mahdollistaa kuuntelijalle tai kokijalle. Se on myös asia, jonka koen yhdeksi säveltämisen isoimmista haasteista – miten pitää itsensä sisällä siinä ajassa, missä äänet toisiaan seuraavat.

* *

Seppälä kuvaa uteliaisuuden olevan persoonaansa ja työtään määrittävä piirre. Se näkyy myös hänen tuotannossaan.

– Tein viime keväänä saksofonisti Anna-Sofia Anttosen kanssa pienen eksperimentin ihon kosteutta mittaavien sensoreiden avulla. Anna-Sofia oli esiintymässä – mutta ei soittanut – ja minä olin tehnyt elektroniikat. Anna-Sofian ihon kosteuden eli käytännössä hikoilun avulla soitettiin musiikkia. Esitys oli tunteiden ja aistien manipuloimista: siinä haisteltiin erilaisia tuoksuja ja tehtiin ääniä kosketuksen avulla.

Matilda Seppälän ja Anna-Sofia Anttosen viimekeväinen projekti oli tunteiden ja aistien manipuloimista: siinä haisteltiin erilaisia tuoksuja ja tehtiin ääniä kosketuksen avulla. Kaksikon uusin projekti hyödyntää aivosähkökäyriä. Kuva: Ian Gaplichnik

Nyt Seppälä ja Anttonen työstävät uutta projektia Anttosen diplomia varten. Esitys hyödyntää aivosähkökäyriä.

– Aivosähkökäyrä on tietyssä mielessä monimutkaisempi datatyyppi kuin ihon sähkönjohtavuus eli kosteus, eikä aivosähkökäyrän mittaaminen ainakaan käytössäni olevilla laitteilla ole sataprosenttisen luotettavaa. Kehon kanssa ei voi koskaan tietää täysin varmasti, miten asiat etenevät: se voi aina tehdä jotain yllättävää.

– Se onkin ollut tosi mielenkiintoinen haaste tätä biisiä tehdessä. Miten pystyn rakentamaan teoksen, vaikken tiedä täysin varmasti, mitä dataa lopulta saan. Toisaalta se on hedelmällinen lähtökohta – kaiken hauraus ja muuttuvuus on siinä läsnä mielenkiintoisella tavalla.

– Myös liikkeen maailma yhdistettynä ääneen kiinnostaa minua instrumentaalisesta näkökulmasta. Olen aina kokenut ääniä ja musiikkia kehon kautta, ja koen, että tanssi on antanut minulle paljon, luonnehtii nykytanssia ja tankotanssia harrastava Seppälä.

– En tiedä, olenko vieläkään huomannut olevani säveltäjä. Ehkä jonain aamuna herätessäni huomaan, että se on tapahtunut, ilakoi Seppälä, jonka on määrä valmistua säveltäjäksi vuonna 2021.

– Olisi kiinnostavaa työskennellä ainakin jossain vaiheessa niin, että voisi ideoida ja assosioida täysin vapaasti, haaveilee tilaustöitä koko opiskeluaikansa tehnyt säveltäjä. – Pitkään aikaan ei ole tullut koettua sellaista, että voisi itse keksiä ihan mitä tahansa, rakentaa sen mihin tahansa ja suunnata kenelle tahansa ilman, että teoksen päämäärä on aina konsertti,

– Uskon, että kaikki ne kontaktit ja kaikki se työ, mitä olen koulussa tehnyt, kantavat valmistumisen jälkeen. Enemmänkin tulevaisuus näyttäytyy minulle sellaisena, että haa, mitä kaikkea voinkaan tehdä, kun valmistun – minähän voin tehdä ihan mitä vaan!

Matilda Seppälän musiikkia voit kuunnella täältä. Kuukauden säveltäjä -sarjan aiemmat osat löydät täältä.

Seppälä kuvaa uteliaisuuden olevan hänen persoonaansa ja työtään määrittävä piirre. Se näkyy myös hänen tuotannossaan. Kuva: Cecilia Damström