Kuukauden säveltäjä Timo Kittilä: ”Musiikin pitää vedota sekä älyyn että tunteisiin”

”Säveltämisessä on kyse ongelmanratkaisusta.” Kuva: Emil Bobyrev

Kikka Holmberg, teksti
Emil Bobyrev, kuvat

‒ Minulle on tärkeää se, että musiikkini vetoaa sekä älyyn että tunteisiin. Samalla kun musiikkini on jollain tasolla aina strukturoitua, niin se myös lähtee syvältä alitajunnasta. Mielestäni on mielenkiintoista, että musiikissa tällaiset asiat voivat olla symbioosissa, Timo Kittilä sanoo.

‒ Säveltämisessä on kyse ongelmanratkaisusta. On joku mielikuva, mitä haluaa musiikin olevan, ja sitten pitää miettiä, miten tehdä musiikkia, josta tulee haluttu vaikutelma. Siihen vaikuttavat kaikki sävellyksessä tehtävät valinnat.

Timo Kittilä on lapsesta saakka ollut kiinnostunut sekä musiikista että kuvataiteesta. Neljävuotiaana saatu syntetisaattori oli tärkeä esine, samoin nauhuri, ja klassiseen musiikkiin Kittilä tutustui isänsä ison LP-levykokoelman välityksellä.

Yhdeksänvuotiaana Kittilä alkoi käydä vanhempiensa kanssa muun muassa barokkimusiikkikonserteissa ja kesäillan urkukonserteissa Tampereen Tuomiokirkossa. Samoihin aikoihin alkoivat pianotunnit seurakunnalla. Soittamisen rinnalla kulki seitsemänvuotiaana aloitettu lasten- ja nuorten kuvataidekoulu.

‒ Varsinainen säveltäminen alkoi, kun sain 13-vuotiaana midisekvensseriohjelman tietokoneelle. Sillä pystyi kirjoittamaan useille soittimille ja kuulemaan muun muassa säveltasot ja harmoniat.

Kuvataidepainotteisessa lukiossa musiikki jäi tauolle, mutta lukion jälkeen Kittilä alkoi taas kuunnella konserttimusiikkia ‒ sekä urkumusiikkia ja ihan uutta musiikkia. Säveltäminen alkoi kiinnostaa ja piano-opinnot jatkuivat yksityistunneilla

‒ Näytin silloin sävellyksiäni pianonsoitonopettajalleni, ja hän kannusti minua hakeutumaan sävellysopintoihin.

Opiskeltuaan vuoden Jonne Valtosen oppilaana Kittilä aloitti sävellysopinnot TAMKin musiikinkoulutusohjelmassa. Ensimmäinen opettaja oli Jyrki Linjama. Toisesta vuodesta alkaen opinnot jatkuivat Hannu Pohjannoron sekä hänen sijaisenaan toimineen Jovanka Trbojevićin johdolla. Säveltäjäksi Kittilä valmistui joulukuussa 2016.

‒ Opinnoissa tärkeintä oli se, että oppi ajattelemaan niin kuin ammattisäveltäjä. Keskustelu tunneilla ja se, miten opettaja laittaa miettimään asiat perinpohjaisesti, tuo sellaista ammatillista pohjaa, joka on ehkä paljon arvokkaampaa kuin sävellystekninen osaaminen. Kirjoista ei voi mitenkään oppia sitä, miten oman ajattelun on kuljettava sävellysprosessin läpi.

”Sävellystyön alkuvaiheessa voin piirtää kuvan tai kuvia, ja sitten kuunnella mielessäni sitä kuvaa miettien, mitä siinä voisi muuttaa, että siitä tulisi vielä mielenkiintoisempi ja orgaanisempi.” Kuva: Emil Bobyrev

‒ Säveltämään ryhtyessäni minulla on yleensä mielessä joku hahmo sävellyksestä kokonaisuutena sekä aavistuksia siitä, minkä luonteista musiikkia tuo hahmo tai kokonaiskaarros sisältää. Yleensä minulla on jo alkuvaiheessa myös mielikuvia esimerkiksi rytmeistä, tempoista ja tekstuurista. Juuri tässä vaiheessa voin piirtää kuvan tai kuvia, ja sitten kuunnella mielessäni sitä kuvaa miettien, mitä siinä voisi muuttaa, että siitä tulisi vielä mielenkiintoisempi ja orgaanisempi.

‒ Viime aikoina olen työskennellyt niin, että luonnostelen ensin melodiset asiat tietokoneella tai mahdollisesti pianolla, ja kirjoitan harmoniaäänet paperilla. Minulla on yleensä kaksi jollain lailla melodista ääntä, jotka sitten muut äänet täydentävät kolme-, neljä- tai viisiääniseksi harmoniseksi kudokseksi. Voi ajatella, että siinä on melodia ja vastaääni, jotka on suunniteltu ensin, ja muut äänet on lisätty siihen. Ne voivat olla tekstuurissa myös cantus firmus -tyyppisenä taustarakenteena.

‒ Yleensä minulla on aina joku rakenne päätettynä sävelmateriaalille. Usein olen lähtenyt esimerkiksi 12-sävelrivistä. Viimeisimpinä vuosina minulla on ollut 4–5-sävelisiä sävelluokkajoukkoja eli sellainen tietty sävelyhdistelmä, jota voi transponoida lähtemään eri tasoilta ja jota voi kääntää inversioksi eli kirjoittaa intervallit peilikuvana. Näiden pohjalta olen lähtenyt rakentamaan sävelkudosta ajatuksena, että olisi sekä horisontaalinen että vertikaalinen linja.

‒ Lineaarisen linjan muodostavat melodia ja vastaääni perustuvat samaan sävelluokkajoukkojen valikoimaan kuin teoksen harmonia. Minulle on tässä sävellystavassa olennaisen tärkeää, että harmonioista pystyy rakentamaan kontrapunktisia liikkeitä niin, että vain osa sävelistä vaihtuu, mutta pysytään siinä samassa sävelluokkajoukkojen valikoimassa. Siitä saa aikaan kontrapunktia, mutta se on samalla vertikaalisesti hyvin strukturoitua. Harmonian rakentaminen on vähän kuin sanaristikkoa tai sudokua tekisi, mutta samalla on olennaista pitää mielessä musiikillinen lopputulos.

‒ Pidän erityisesti uruista ja useamman melodiasoittimen kokoonpanoista. Pitkät äänet kiehtovat minua.

Kittilän uusimpia teoksia ovatkin uruille sävelletty Passacaglia sekä Toccata and Lamentation.

”Säveltäessäni työskentelen intensiivisesti lyhyitä aikoja kerrallaan.” Kuva: Emil Bobyrev

‒ Musiikin ja kuvataiteen suhde näkyy tai kuuluu sävellyksissäni ehkä jollain alitajuisella tasolla. Pidän musiikissa pinnoista. Esimerkiksi veistoksessa tai keraamisessa esineessä on erilainen pinta, ja musiikin pinta jotenkin yhdistyy tuollaisiin fyysisiin rakenteisiin.

Myös soinnit Kittilä kokee fyysisen kosketeltavina. Hänen teoksensa Odds and Ends (2017) koostuu kolmestatoista miniatyyristä, jotka on nimetty erilaisten fyysisten materiaalien mukaan.

‒ Olen yrittänyt tehdä sellaista musiikkia, joka kuulostaa näiltä materiaaleilta. Periodisoitintrio Ugly Pug soittaa uutta musiikkia sähköisesti vahvistetuilla periodisoittimilla, cembalolla, basso-gamballa ja nokkahuiluilla. Valitsin teokseeni tosi matalaäänisen Paetzold-nokkahuilun, joka on parimetrinen nelikulmainen soitin. Miniatyyrit syntyivät ekspressionistiseen tyyliin, ja jokainen osa on kiteytynyt, lyhyt, tiivis sävellys.

‒ TAMKissa oli opintojeni aikana Kuvasta kuultavaa -projekteja. Ensimmäinen niistä liittyi Sara Hildénin taidemuseon ekspressionismi-näyttelyyn. Sävellysluokkalaiset valitsivat maalauksia tai veistoksia ja tekivät niihin pohjautuvia, tyyliltään ekspressionistisia miniatyyrisävellyksiä pienille soitinyhtyeille. Marika Mäkelän retrospektiiviseen näyttelyyn liittyneessä projektissa sävellykset puolestaan olivat pitempiä ja ne tehtiin puhallinorkesterille, lyömäsoittimille ja harmonikalle. Minä tein yhdeksän minuuttia kestävän kappaleen nimeltä Verhoutuneena yön kobolttiin samannimisen maalauksen mukaan.

* *

‒ Säveltäessäni työskentelen intensiivisesti lyhyitä aikoja kerrallaan. Keskimäärin sävellän päivässä puolitoista tuntia. Intensiivinen työ aktivoi alitajunnan työstämään sävellystä silloinkin, kun teen jotain ihan muuta. Idea kypsyy mielessä ja yleensä seuraavaan päivään mennessä on selkeää, mitä pitää muuttaa tai miten jatkaa.

Tällä hetkellä Kittilän aika jakautuu säveltämisen ja opintojen kesken: hän opiskelee liiketalouden tradenomiksi TAMKissa. Alan valintaan on osaltaan vaikuttanut se, että Kittilä on toiminut nykymusiikkiyhdistys Tampering ry:n taloudenhoitajana sen perustamisesta alkaen ja tutustunut sitä kautta hyvin muun muassa kirjanpitoon. Tulevaisuuden toiveena olisi voida yhdistää musiikki- ja talousosaaminen.

Yksi Kittilän viime aikojen tärkeistä projekteista on Friedrich Burgmüllerin 25 pianoetydin op.100 sovittaminen pianolle ja pienelle orkesterille. Kokonaisuus kuullaan kantaesityksenä Pyynikkisalin Virtuoosit lavalla -konsertissa 30.10.2020. Esiintymässä ovat konservatorion musiikkiopiston pianistioppilaat ja konservatorion Camerata Martius -jousiorkesteri, jota johtaa Olli-Pekka Karppinen.

‒ Musiikkiopistotasoisille pianistiopiskelijoille on kovin niukasti tarjolla sellaista materiaalia, jossa orkesteri on mukana. Nämä sovitukset tuovat opiskelijoille jo varhaisessa vaiheessa mahdollisuuden soittamiseen orkesterin kanssa.

Timo Kittilän musiikkia voit kuunnella täällä. Kaikki Kuukauden säveltäjä -sarjan jutut löydät täältä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua