Jonne Valtonen rakastui Tähtien sotaan ja päätyi luomaan kansainvälisen uran pelimusiikin sovittajana

15.05.2020
Jonne Valtonen työhuone 2 2020 Kuvaaja Nelli Nyman

Jonne Valtonen. Kuva: Nelli Nyman

KUUKAUDEN SÄVELTÄJÄ | ”Viime aikoina olen jättänyt sovitustyön vähemmälle ja pyrkinyt keskittymään päivän musiikkiin ja omaan estetiikkaani”, kertoo säveltäjä Jonne Valtonen, jonka uusinta musiikkia kuullaan syksyllä jatkuvassa 12 kantaesitystä pianolle -konserttisarjassa.

Kikka Holmberg, teksti
Nelli Nyman ja Jonne Valtonen, kuvat

– Kun olin pieni, käytiin isän kanssa katsomassa Tähtien sota Raision elokuvateatterissa. Sinne mentiin sen takia, että olin reippaasti alle kymmenvuotias, eikä siellä ollut ikärajaa. Muistan, että se oli tosi päräyttävä kokemus kaikkinensa. Siinä oli laseraseita ja valoja ja kaikkea, mistä pikkupojat tykkää. Ja se musiikki vaan oli semmoinen, että mietin, miten se voi olla niin hyvä, muistelee säveltäjä Jonne Valtonen.

Valtonen oli pienestä pitäen kiinnostunut musiikista ja hänen unelmansa oli tulla säveltäjäksi. Nuoruusvuosinaan Valtonen teki paljon elektronista musiikkia.

Future Crew -ryhmässä tehtiin demoja (1988–1995), joihin kirjoitin musiikit. Toiset koodasivat ja toiset tekivät grafiikkaa koneilla. Esimerkiksi Assembly-tietokonefestivaali oli aikoinaan tapahtuma, jossa jengi kilpaili koodilla ja elektronisella musalla keskenään. Me pärjättiin tosi hyvin ja voitettiin kilpailuja.

Monet ryhmän jäsenet siirtyivät sittemmin tekemään tietokonepelejä ja tilasivat Valtoselta musiikkia niihin. Hän on säveltänyt musiikkia muun muassa peleihin Death Rally, Alien Incident, Gundam – Missing Link, Cities Skylines ja Albion Online.

– 1990-luvulla kirjoitin aika paljon musiikkia peleihin ja opiskelin samaan aikaan pianonsoittoa. Parikymppisenä tein neljän tai viiden vuoden ajan musiikkia turkulaisiin teattereihin, ja kun kaverit opiskelivat elokuva-alaa, tein myös heidän elokuviinsa musiikkia.

Samoihin aikoihin osui myös innoittava kohtaaminen säveltäjä Kirmo Lintisen kanssa.

– Kirmo Lintinen piti Turun seudun musiikkiopistossa muutaman päivän opetusjakson. Se oli vaikuttava kokemus: näki oikeasti jonkun elävän säveltäjän, jonka musiikki oli tosi hienoa. Näki, että säveltäminen voisi olla myös ammatti, ei vain harrastus.

* *

– Jossain vaiheessa huomasin, että pelit alkoivat mennä eteenpäin ja niihin alkoi tulla oikeaa äänitettyä musiikkia. Ajattelin, etten pysy perässä, jos teen vaan näitä ”pikku piippejä”, ja hain vuonna 2003 ensimmäisten joukossa Tampereelle säveltäjäkoulutukseen.

TAMKissa Valtonen oli aluksi Oliver Kohlenbergin, myöhemmin Hannu Pohjannoron oppilaana. Sannäsin sävellyskursseilla häntä opetti myös Jouni Kaipainen.

– Opiskelu oli todella yhteisöllistä. Meillä oli joka viikko seminaari, jonka jälkeen kaikki menivät Tuoppiin, jossa se seminaari jatkui vähän epävirallisemmin. Siellä oli usein Oliver, Juhani (Nuorvala) ja Jouni, joilta pystyi kysymään mitä vaan. Opettajat olivat koko ajan läsnä ja samoin oli musiikki ja säveltäminen ja sävellykset. Opiskelu ja musiikissa oleminen oli silloin aika kokonaisvaltaista.

Valtonen valmistui säveltäjäksi vuonna 2008 ja musiikinteoriapedagogiksi vuonna 2013.

– Minulla meni kymmenen vuotta siinä, että tein molemmat tutkinnot. Nykyiset opiskelijat tekevät sävellys- ja pedagogiopinnot neljässä vuodessa. On se kyllä hurjan vähän aikaa. Pedagogikoulutus vie ihan hirveästi energiaa ja huomiota säveltämisestä. Minä taisin olla kuusi ja puoli vuotta sävellyslinjalla ja vasta sen jälkeen oli sellainen olo, että nyt voisin alkaa opiskella tätä.

Pelimusiikkisovituksia Valtonen on tehnyt opintojensa alusta saakka, ja ne ovat tuoneet hänelle laajaa kansainvälistä huomiota.

– Opiskelujen alkuvaiheessa Thomas Böcker, joka oli kuunnellut nuorena tekemääni elektronista musiikkia, halusi kääntää pelimusiikkia orkesterille ja kysyi, lähdenkö mukaan kirjoittamaan. Totta kai lähdin!

– Eka keikka oli Tukholman kuninkaalliselle filharmoniselle orkesterille. Se oli aika siisti kokemus ja meistä tykättiin. Tuottaja pyysi enemmän ja enemmän sovituksia, ja vein niitä opettajille tsekattavaksi. Se oli kuin yksi iso orkestraatiokurssi – siinä vaan sattuivat olemaan soittamassa muun muassa Tokion Filharmonikot, Lontoon Sinfoniaorkesteri, Tukholman kuninkaallinen filharmoninen orkesteri ja Melbournen Sinfoniaorkesteri.

– Koko sovitusprosessi lähti laajenemaan pienistä yksi yhteen -sovituksista vuonna 2002 ja päätyi siihen, että kirjoitin pelien teemoista kolmiosaisen sinfonian vuonna 2014 ja kolmiosaisen viulukonserton vuonna 2019. Ne kertovat pelien tarinoita ja ovat oikeastaan vähän niin kuin sinfonisia runoja. Pääsin siis siinä samalla myös harjoittelemaan laajaa muotoa sävellyksissä.

* *

Jonne Valtonen työhuone 3 2020 Kuvaaja Nelli Nyman

”Pelimusiikissa pitää ajatella vähän niin kuin elokuvamusiikissakin, että se on osa sitä kokonaisuutta ja sen tarkoitus on tukea jotakin tai toimia jotakin vastaan.” Kuva: Nelli Nyman

– Pelimusa voi olla ihan mitä vaan, se on musiikkia, jota on pelissä – niin kuin elokuvamusa on musiikkia, joka on elokuvassa. Pelimusiikissa pitää ajatella vähän niin kuin elokuvamusiikissakin, että se on osa sitä kokonaisuutta ja sen tarkoitus on tukea jotakin tai toimia jotakin vastaan. Ainoa on se ero, että pelit saattavat olla non-lineaarisia: niissä voi olla lineaarinen tarina, mutta se saatetaan kulkea läpi eri järjestyksessä. Pitää esimerkiksi ottaa huomioon, että jossain paikoissa saatetaan viettää hirveän pitkän aikaa ja joissain ei vietetä juuri ollenkaan aikaa. Musiikki seurailee tarinaa, tuo tunnelmaa, laajentaa kuvaa ja maailmaa pelaajan ympärille. Elokuvamusiikki puolestaan on usein tiukan narratiivista ja sikäli erilaista.

– Viime aikoina olen jättänyt sovitustyön vähemmälle ja pyrkinyt keskittymään päivän musiikkiin ja omaan estetiikkaani.

– Säveltäessäni ryhdyn ensiksi etsimään kokonaisideaa, yläotsikkomaista asiaa. Sen alla alan etsiä erilaisia tekniikoita ja sopivaa harmonista ja melodista materiaalia. Sen jälkeen yleensä rupean hahmottelemaan kokonaismuotoa ja sitä, mihin kohtaan tulisivat muun muassa laajat äänenkuljetukselliset asiat ja huippukohdat. Sitten keskityn detaljitasoon. Piirrän grafiikkaa aika paljon: esimerkiksi minuuttimääriä, huippukohtia, mitä materiaalia voisin käyttää ja millainen tekstuuri olisi.

VIDEO: Lisää prosessista ja sovitustyöstä Jonne Valtosen kertomana.

Valtosen säveltämä musiikki Mauritz Stillerin ohjaamaan elokuvaan Laulu tulipunaisesta kukasta sai kantaesityksensä Tampere Filharmonian esittämänä huhtikuussa 2019 Loud Silents -festivaalilla. Nyt Valtosella on tekeillä iso työ Tukholman kuninkaalliselle filharmoniselle orkesterille sekä tilausteos Pirkanpojille. Ville Hautakankaan 12 kantaesitystä pianolle -konserttisarjaan kirjoitetun sävellyksen toukokuulle suunniteltu kantaesitys on siirtynyt syksyyn.

– Ideoita saan ”vähän kaikesta”. Joskus idean keksimiseen voi mennä aika kauankin aikaa. Sitten ehkä näkee jonkin visuaalisen kuvan siitä musiikista, tai jonkin välähdyksen, josta idea syntyy.

Valtonen ottaa esimerkiksi Hautakankaan konserttisarjaan kirjoittamansa sävellyksen.

– Pianomusiikkia on niin paljon. Mietin, mikä siinä voisi olla joku oma angle ja yhtäkkiä – en tiedä miksi – tuli mieleen taannoisten modeemien yhteysääni, jota kutsutaan kättelyksi, handshakeksi: kun ne tunnustelevat toistensa nopeutta ja protokollaa, virhekorjauksia ja tällaisia, ja rupeavat sitten vaihtamaan dataa. Tuli mieleen, että mitä hittoa, mitä ne oikeasti keskustelevat siellä, ja tein sen kappaleen sitten siitä.

– Orkestroin pianolle tosi tarkasti sen suhinan ja piipityksen ja puhelinnäppäinäänet. Ne puhelimen näppäinäänet on se temaattinen materiaali, mitä käytän ja pyöritän. Se on oikeastaan tosi tiukka materiaali. Ja koska se on sieltä 1980–1990-luvulta, jolloin kaikki atk-laitteet olivat kömpelöitä, isoja ja muhkuraisia, pidin semmoisen ajatuksen kappaleen luonteessa mukana.

Toisen esimerkin Valtonen kertoo The Droplet and the Ocean -kappaleesta, joka kuultiin helmikuussa Faunien iltapäivässä Suomen ensiesityksenä. The Droplet and the Ocean on Sapporon Sibelius-seuran tilausteos, ja kuten Sibeliuksen Vesipisaroissa, myös siinä pisara- ja pizzicato-elementti ovat koko ajan läsnä.

– Pisarasta tuli välittömästi mieleen se, kun heitetään leipää ja leipäkivi pomppii veden pinnalla. Ajattelin, että siinä on se biisin kantava ajatus: on se pisara joka vetää mukaansa lisää pisaroita, sitten tulee vellova meri joka höykyttää niitä. Imee niitä pisaroita itseensä. Lopulta meri tyyntyy ja myös se alun viimeinen pisara sulautuu osaksi merta. Tähän ajatukseen rupesin miettimään harmoniaa ja sitä, onko siinä melodiaa ja minkälainen se voisi olla. Näin sen saa itselle loogisemmaksi eikä tule sellainen olo, että joku tekninen asia on vain leikattu ja liimattu siihen päälle.

Ensimmäistä kertaa löysin tämän oman lähestymistapani tehdessäni sovituksen Nobue Uematsun pienestä kappaleesta, joka on alun perin Blue Dragon -pelistä.

Blue Dragon Waterside Jonne Valtonen arr PIC BETTER kopio

Palanen Nobue Uematsun (Blue Dragon) Waterside -kappaleen sovitusta, jossa aallot pyyhkivät nuottikuvaa. Kuva: Jonne Valtonen

Paljon maailmalla matkustanut ja maineikkaiden orkesterien kanssa töitä tehnyt Valtonen viettää nykyisin entistä enemmän aikaa Tampereella ja arvostaa työtään helpottavia etäyhteyksiä.

– Nykyään nämä skypet ja zoomit ovat hienoja. Minulla on kotoa yhteys studioon, esimerkiksi Prahaan, ja näen reaaliaikaisesti, kun orkesteri soittaa. Näen kapellimestarin, ja minulla on Skype tai mese [Messenger] tai joku vastaava, josta on yhteys kapellimestarin iPadiin, joka on siinä korokkeella nuottien vieressä.

– Orkesteri äänittää, ja kuulen täällä kotona reaaliaikaisesti mitä ne soittaa. Tarvittaessa voin vain kirjoittaa esimerkiksi, että tahdissa se-ja-se pitäisi itse asiassa soittaa aggressiivisemmin. Sitten kuluu puoli sekuntia ja kuuluu plim. Tämän jälkeen kapellimestari selittää siellä isoin elkein ja sitten orkesteri soittaa aggressiivisemmin. Se on jännä miten hyvin se toimii, vähän niin kuin olisi tarkkaamossa, ja tuottaja on virtuaalisesti vieressä.

Jonne Valtonen työhuone 1 2020 Kuvaaja Nelli Nyman

Jonne Valtonen arvostaa työtään helpottavia etäyhteyksiä. ”Minulla on kotoa yhteys studioon, esimerkiksi Prahaan, ja näen reaaliaikaisesti, kun orkesteri soittaa.” Kuva: Nelli Nyman

Pelimusiikin tekijänä ja sovittajana Valtonen on kansainvälisesti tunnettu, ja hän on uransa aikana saanut lukuisia palkintoja. Erityisesti hän arvostaa vuonna 2017 yhdessä Roger Wanamon kanssa saamaansa Pirkanmaan taidepalkintoa. Lähiaikojen voittoihin kuuluu myös ensimmäinen palkinto Game Audio Awards for Albion Online -musiikkikilpailussa vuonna 2018.

– En osaa ajatella, että palkinnot sinällään poikisivat asioita. Keskityn vain musiikkiin ja yritän tehdä hyviä kappaleita. Jos tulee palkintoja, niin hyvä niin.

Lisää Jonne Valtosen musiikkia

Project S-11 – Mud Level (2000)

Steppes (Aavikko ja kangastuksia, sekä valtavia eläimiä kävelemässä horisontissa) Prahassa orkesterin kanssa (2017) äänitetystä Albion Online -pelin soundtrackista.

Dead Steppes (Kuollut ja synkkä samainen aavikko – Steppes temaattinen materiaali rikottuna – mukana myös kontrafagottisoolo)

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua