Kuukauden säveltäjä Cecilia Damström: ”Otan musiikissani mielelläni kantaa yhteiskunnallisiin asioihin”

15.01.2020

”Jos me naiset emme kerro naisten historiaa, niin kuka sitten kertoo”, huomauttaa säveltäjä Cecilia Damström, joka pureutuu tuotannossaan myös muun muassa ilmastonmuutokseen ja pakolaiskysymykseen.

Kikka Holmberg, teksti

Säveltäjä Cecilia Damströmin uusi vuosikymmen käynnistyy Tundo!-orkesteriteoksen ensiesityksellä Yhdysvalloissa helmikuussa. Teoksen esittää Christian Reifin johtama Colorado Springs Philharmonic.

Tundo!n tie Yhdysvaltoihin alkoi Malmössä, jossa Damström opiskeli sävellystä Luca Francesconin johdolla Malmön musiikkikorkeakoulussa (Musikhögskolan i Malmö).

– Malmössä sain säveltää ammattiorkestereille: Helsingborgin ja Gävlen sinfoniaorkesterit soittivat sävellysopiskelijoiden teoksia koulun produktioissa.

Tundo! (2018) on Gävlen sinfoniaorkesterin (Gävle symfoniorkester) tilausteos. Orkesteri piti siitä niin paljon, että otti Damströmin musiikkia myös tämän kauden ohjelmaansa: huhtikuussa orkesterin konsertissa kuullaan Damströmin Lucrum (2018). Orkesteria silloin johtava Reif puolestaan halusi ottaa Tundo!n Colorado Springs Philharmonicin ohjelmistoon.

– Jotkut ihmiset ovat ihmeissään siitä, etten ole opiskellut Sibelius-Akatemiassa, hämmästelee Damström.

– Monet ajattelevat helposti, että on tietty reitti, miten asiat pitää tehdä, ja että heidän reittinsä on paras kaikille. On kuitenkin niin, että jokaiselle ihmiselle on oma reitti. Pitää vain uskaltaa kuunnella itseään.

– Minulle Tampere oli hirveän tärkeä siinä, että tulin säveltäjäksi. Siellä oli erittäin innostava ja kannustava ilmapiiri.

Yksi tamperelaisten säveltäjäopiskelijoiden yhteishengen ilmentymä on vuonna 2013 perustettu nykymusiikkiyhdistys Tampering ry. Ensimmäisessä hallituksessa olivat Damströmin lisäksi Henri Sokka, Matilda Seppälä, Timo Kittilä ja Roope Mäenpää, ja yhdistys järjesti ensimmäisen Tampering-festivaalin kesällä 2014.

* *

”Monet ajattelevat, että on tietty reitti, miten asiat pitää tehdä, ja että heidän reittinsä on paras kaikille. On kuitenkin niin, että jokaiselle ihmiselle on oma reitti. Pitää vain uskaltaa kuunnella itseään.” Kuva: Marthe Veian

Damströmin reitti säveltäjäksi ei ole ollut kivuton.

– Lapsena improvisoin ja tein ensimmäiset sävellykset 8- tai 9-vuotiaana. Muistan silloin miettineeni, miksi ihmisten mielestä on vaikea säveltää: ”Sehän on vaan, kun keksii musiikkia päässään”.

Damström halusi kuitenkin alun perin pianistiksi. 17-vuotiaana hän soitti Vaasan kaupunginorkesterin solistina nuorten solistien konsertissa ja teki samoihin aikoihin myös kamarimusiikkidebyyttinsä Sellosalissa Shostakovitshin toisen pianotrion parissa.

– Sain pahan rasitusvamman molempiin käsiin ja vuoden soittokiellon. Se oli tosi hämmentävää ja tuntui epäreilulta, koska olin panostanut yli puolet elämästäni siihen, että tulisin pianistiksi. Koin, että se revittiin minulta pois – ihan konkreettisesti revittiin käsistä.

Raskaassa tilanteessa avuksi tuli äiti.

– Kun käteni eivät enää toimineet, äiti sanoi, että haepa sävellykseen. Yleensä vanhemmat eivät halua, että lapsesta tulee säveltäjä, mutta minun ryhtymiseni säveltäjäksi on oikeastaan vain äidin ansiota. Olin osallistunut sisareni Jacinthan kanssa Deutsche Jugend Musiziert -nykymusiikkikilpailuun, jonne olin äitini ehdotuksesta säveltänyt meille pari kappaletta pianolle ja huilulle. Niillä hain ja pääsin opiskelemaan Tampereelle.

Damström aloitti sävellysopinnot vuonna 2008 Hannu Pohjannoron oppilaana. Sävellysseminaareissa hänen opettajinaan olivat myös Juhani Nuorvala ja Jouni Kaipainen.

– Hannu loi perustan koko sävellystyöhöni ja on hirveän tärkeä minulle. Jounin johdolla opiskelin vain sävellyspajalla Porvoossa Avanti!n kanssa, mutta koen silti hänenkin olleen minulle iso vaikuttaja. Hänen kanssaan Tampereella käydyt pitkät yleissivistävät keskustelut avasivat ihan oman maailmansa.

Tampereen jälkeen Damström jatkoi opintojaan Malmössä vuosina 2014–15 ja 2017–18. Välissä hän toteutti lapsuuden haaveensa ja valmistui pianopedagogiksi TAMKista.

Cecilia Damströmin sävellysvauhti on melkoinen: hän tekee vuodessa noin kaksi tuntia soivaa musiikkia Kuva: Cecilia Damström

Damströmin sävellysvauhti on melkoinen: hän tekee vuodessa noin kaksi tuntia soivaa musiikkia. Viime vuoden aikana Damström teki yhden lastenoopperan Kansallisoopperalle ja toisen Operaboxille. Lisäksi hän sävelsi laulusarjan, kuorosarjan, marraskuussa kantaesitetyn Requiemin sekä Viitasaaren musiikin aikaan jousitrion Uusinta-ensemblelle.

Tällä hetkellä työn alla ovat muun muassa laulusarja Monica Groopille, teos Pekka Kuusistolle ja taikuri Kalle Nion kanssa yhdessä tehty uusi teos Tapiolan kuorolle.

– Olen ollut tosi tietoinen siitä, että haluan säveltää pääammatikseni, ja yrittänyt katsoa mitä se vaatii. Teen käytännöllisesti katsoen pelkkiä tilaustöitä. Tilauksen saatuani keskustelen muusikoiden kanssa ja selvitän, minkä tyyppisiä asioita he tahtoisivat. On hauska saada tietynlaiset raamit. Kun teos istuu mahdollisimman hyvin tilaajalle, se toivottavasti myöskin kuulostaa mahdollisimman hyvältä.

– Ryhtyessäni säveltämään minulla täytyy olla ensin kuningasidea – se, mitä haluan säveltää. Sitten mietin, mitkä emootiot ja tunnelmat tai minkälainen soundimaailma juuri siihen ideaan sopisi. Yritän löytää sanoja sanallistamaan ajatusta ja kirjoitan niitä ylös. Orkesteriteoksista ja muusta soitinmusiikista teen paljon piirustuksia.

– Sanon aina, että minulla on pyhä kolminaisuus pianon, paperin ja tietokoneen välillä. Saatan kirjoittaa tai tehdä piirustuksia siihen paperiin, sitten kokeilen harmonioita pianolla ja töherrän suuntaa-antavasti. Löydettyäni rytmin kirjoitan luonnoksen puhtaaksi tietokoneelle. Kuuntelen, miten pitkä se on, ja sen jälkeen toistan samat vaiheet uudestaan.

* *

Damström on osallistunut aktiivisesti kilpailuihin ja myös menestynyt niissä.

– Koen, että tällä hetkellä naisena täytyy aina todistaa osaamisensa. Kilpaileminen on vapauttavaa, koska lähes poikkeuksetta osallistutaan nimimerkillä. Olen tietoisesti yrittänyt valita nimiä, jotka eivät kuulosta naisellisilta, kertoo Damström, jonka mukaan eroja mies- ja naissäveltäjien kohtelussa on edelleen olemassa.

– Tuntuu olevan hirveä dilemma, kun sanotaan, että naisten teoksia ei voida sisällyttää ohjelmistoon, koska niitä ei ole. Ruotsissa on tehty niin, että tilataan 50 prosenttia naisilta ja 50 prosenttia miehiltä. Jotkut tietysti valittavat sen olevan miesten syrjintää – jos naisia on säveltäjäkunnassa 20 prosenttia ja ne saavat puolet tilauksista. Jos teet jotain asialle, se on väärin, ja jos et, sekin on väärin.

– Naisia pyritään myös lähestymään sukupuolittavasti ja se on nöyryyttävää ja raskasta. Sanotaan, että eihän sinun musiikkisi kuulosta ollenkaan naisen säveltämältä tai ethän sinä ollenkaan näytä säveltäjältä. Eivät useimmat niitä varmaan tarkoita ilkeiksi, mutta se osoittaa, miten syvällä asenteet ovat.

– Välillä vähän raskasta olla aina se vähemmistö: tehdessäsi jotain et edusta itseäsi vaan vähemmistöäsi.

– Olin Darmstadtissa 2018 kesällä ja siellä oli käytössä 50–50-sukupuolikiintiö. Se oli minulle ihan uusi ja positiivinen kokemus: se oli ensimmäinen kerta, jolloin olin nykymusiikkikonsertissa, jossa oli yhtä paljon naisten ja miesten säveltämään musiikkia. Koko festivaalilla oli suhteellisen tasaisesti naisia ja miehiä eikä ollut sellainen fiilis, että tulee huomatuksi heti, kun tulee ovesta sisään, vain siksi, että on nainen.

* *

Naisen asema ja historia ovat esillä myös Damströmin tuotannossa.

– Ajattelen, että jos me naiset emme kerro toisten naisten historiaa, niin kuka sitten kertoo.

Tuon ajatuksen pohjalta ja Kokonainen-festivaalin tilauksesta Damström alkoi säveltää pianokvintettotrilogiaa kolmesta suomalaisesta historiallisesta naisesta. Sarjan ensimmäinen osa Minna – kuvia Minna Canthin elämästä kantaesitettiin Kokonainen-festivaalilla 2017. Vuonna 2018 sävelletty toinen osa on nimeltään Aino – emootioita Aino Sibeliuksen elämästä. Kolmas osa Helene – sävyjä Helene Schjerfbeckin elämästä kantaesitetään kesällä 2020 Kokonainen-festivaalilla Janakkalassa.

– Oopperan historiassa naiset ovat usein joko madonnamaisia pyhimyksiä tai kohtalokkaita naisia. Koen säveltäjänä vastuuta koettaa muuttaa näitä rooleja. Djurens planet -oopperani pääroolissa on aktiivinen nainen, ja sukupuolentutkimuskurssilla Helsingin yliopistossa opin, että Djurens planetin voi nähdä posthumanistisekofeministisenä teoksena, kertoo Damström ja helisyttää tarttuvan naurun, joka haastattelun mittaan soi usein.

– Otan musiikissani mielelläni kantaa yhteiskunnallisiin asioihin, luonnehtii Damström. – Esimerkiksi lastenoopperani Dumma kungen (2017) ja orkesteriteokseni Tundo! (2018) kertovat pakolaisista ja Djurens planet (2018) pureutuu epäsuorasti muun muassa eläinten oikeuksiin, lihansyömiseen ja ilmastonmuutokseen.

”Minulle Tampere on hirveän tärkeä siinä, että tulin säveltäjäksi. Siellä oli erittäin innostava ja kannustava ilmapiiri.” Kuva: Marthe Veian

Damström korostaa sitä, että säveltäjän on tärkeä perehtyä nykymusiikkiin laajalti. Hän kertoo yllättyneensä esimerkiksi Ung Nordisk Musikfestivalin ja Pohjoismaisten musiikkipäivien ohjelmaa kuunnellessaan siitä, miten paikallista ja maakohtaista musiikki tuntuu olevan.

– On olemassa niin paljon musiikkia, mistä ei tiedä, ja helposti kuitenkin vertaa omaa musiikkia siihen omaan pieneen piiriin. Sitä maailmaa on mielestäni erittäin tärkeä yrittää saada avartumaan.

KUUNTELE: Cecilia Damströmin Tundo!

Lisää Cecilia Damströmin musiikkia täällä.

Pin It on Pinterest

Share This