Kansainvälisessä sävellyskilpailussa palkittu Oskari Siirtola piirtää sarjakuvaa ja haaveilee kirjoittavansa jousille

Oskari Siirtola. Kuva: Frans Thomsson

Kikka Holmberg

Säveltäjä ja basisti Oskari Siirtola sai sävellyksellään Dear Theo toisen palkinnon kuluvan vuoden keväällä järjestetyssä Helsinki International Big Band Composing Contestissa. Korkeatasoiseksi luonnehditun kilpailun voitti saksalainen Claudia Döffinger teoksellaan Nachtwache. Siirtola oli ainoa finaaliin päässyt suomalainen.

– Dear Theo -kappaleessa tiivistyy paljon sellaisia asioita, joita olen viime vuosina pyöritellyt ja tutkinut, ja jotka ovat olleet minulle inspiroivia. Musiikilleni on tunnusomaista tietynlainen melankolisuus ja nostalgisuus yhdistettynä ilkikurisuuteen tai synkkyyteen. Melodioissani lyyrisyyteen yhdistyy jotain yllättävää, Oskari Siirtola kertoo.

– Olen huomannut, että kaikista toimivimmat suuremman kokoonpanon sävellykseni ovat syntyneet niin, että olen tehnyt ensin version pienemmälle jazzyhtyeelle. Kun se on valmiina, se on helpompi laittaa palasiksi ja kasata uudelleen.

– Myös Dear Theo oli minulla pienyhtyesävellyksenä valmiina; olin tehnyt sen viime vuoden lopulla. Toki lähdin sitä laventamaan ja myös poistin joitain osia. Intron ja codan sävelsin kokonaan uusiksi. Keräilin ideoita ja hahmottelin rakennetta, ja melko hyvissä ajoin sain sen aika lailla lopulliseen muotoon. Käytännössä pari viikkoa ennen deadlinea oli intensiivistä säveltämistä, ja viimeisiä asioita sävelsin deadlinea edeltävänä yönä.

Dear Theo kappaleen aloittava ostinato ja intron melodisen materiaalin alkua.

Kilpailuun osallistui 76 säveltäjää 22 maasta.

– Kun osallistujamäärä julkistettiin, tuli sellainen olo, että voi ei, miksi haaskasin aikaani, ja päätin unohtaa koko asian. Koko prosessin suurin yllätys tuli viikkoa ennen finaalia, kun selvisi, että olin ylipäänsä ainoa suomalainen siinä finaalissa. Se tuntui hämmästyttävältä.

– Minulla on puhelimessa muistilista, johon kerään biisinnimiä. Yleensä siinä vaiheessa, kun kappaleen varsinainen melodia on lähes valmis, alan selata listaa ja mietin, miltä nimistä kappale kuulostaa. Usein nimi auttaa tekemään hienosäädöt kappaleen tunnelmaan. Dear Theo löytyi listasta, ja se viittaa tietysti Vincent van Goghin kirjeisiin veljelleen Theolle.

Musiikin lisäksi kuvataide on aina ollut tärkeä juonne Siirtolan elämässä. Vincent van Gogh on yksi hänen suosikkitaiteilijoistaan, joten Dear Theo on tavallaan tribuuttisävellys.

– Piirrän perinteiseen tamperelaiseen underground-sarjakuvalehteen Sarjariin muutaman kerran vuodessa, Siirtola paljastaa.

– Musiikkini tuppaa olemaan aika nostalgista ja jopa synkkää, mutta sarjakuvissa toteutan enemmän persoonani leikkimielistä puolta ja huumoria. Viime vuosina olen tehnyt myös jonkin verran graafista suunnittelua: levynkansia ja keikkajulisteita lähinnä muusikkokavereille.

* *

Musiikki on ollut Siirtolan elämässä läsnä aina.

– Koko lapsuuteni ajan äiti opetti laulua kotona ja aina oli Classic Radio auki keittiössä. Meillä oli seinällä viulu, koska äiti oli nuorempana soittanut sitä. Aloitin viulunsoiton viisivuotiaana omasta pyynnöstä ja viulu oli pääsoittimeni kymmenen tai yksitoista vuotta. Tosi varhain minulla oli sellainen ajatus, että sitä tulen tekemään ammatikseni.

Teini-iässä innostus viulunsoittoon kuitenkin hiipui.

– Yläasteen ja lukion taitteessa äänittelin kaverini kanssa kaikenlaista, ja johonkin biisiin tarvittiin sähköbasso. Koska kotonani oli sähköbasso ja koska asenteemme oli do it yourself, opettelin ensin ihan muutaman äänen ja sitten äänitettiin. Siitä se sitten lähti pikkuhiljaa lavenemaan.

Viulunsoitto vaihtui sähköbasson opiskeluun Pirkanmaan musiikkiopistossa. Siirtolan tie vei ensin Metropoliaan ja sitten Sibelius-Akatemiaan, jossa hän opiskelee jazzmusiikin maisteriksi pääaineenaan kontrabasso.

Tuomas J. Turunen, Oskari Siirtola, Anssi Tirkkonen, Elena Mîndru ja Sampo Hiukkanen Oulussa 3.11.2021. Kuva: Kai Tirkkonen

– Olen tuntenut vetoa säveltämistä kohtaan jo tosi pitkään. Muistan, että joskus kymmenvuotiaana esitin oman sävellyksen koulun vanhempaintapahtumassa. Monta vuotta säveltäminen oli kuitenkin puoliksi leikkiä ja ajanvietettä: Sibelius-nuotinnusohjelmalla kokeilin kaikenlaista ja koneella tuli ääniteltyä ja tehtyä biisejä. Sitten joskus siinä yläasteen ja lukion taitteessa se alkoi mennä tavoitteellisemmaksi.

Siirtola ei ole opiskellut säveltämistä kovinkaan muodollisesti eikä hän ole käynyt järjestelmällisesti sävellystunneilla.

– Olen saanut yksittäisiä tunteja, jotka ovat olleet merkityksellisiä. Juutilaisen Petri oli PMO-vuosina tosi tärkeä; sain häneltä ensimmäiset sävellys- ja sovitustunnit. Sain häneltä niin perustavanlaatuisia neuvoja, että niihin tulee palattua edelleenkin. Myös pop-jazz-puolen teoriaopetus on osittain sävellys- tai vähintäänkin sovitusopetusta, joten oppia on tullut sitäkin kautta. Varsinkin jazzmusiikin puolella on enemmän sääntö kuin poikkeus, että säveltää vähintäänkin itselleen, jollei muille.

–Tuoreimpana meillä oli vuosi sitten Sibelius-Akatemian ja UMOn yhteisprojekti, jossa sain muutaman tunnin UMOn taiteelliselta johtajalta ja pääkapellimestari Ed Partykalta. Ne auttoivat paljon eteenpäin.

UMOn kanssa Siirtola on tehnyt yhteistyötä sekä soittajana että sovittajana: hänen sovituksensa Linda May Han Oh’n kappaleesta Speech Impediment kuultiin taannoin Oh’n ja UMOn konsertissa. Ylen tallenne konsertista kuullaan radiossa keväällä.

Siirtola soittaa Sointi Jazz Orchestrassa sekä säveltää ja sovittaa orkesterille musiikkia. Hänen basismiaan kuullaan myös Elena Mindru Finnectionissa, joka esiintyy Tampereen G Livelabissa 16.12.2021.

– Puhallinsoittimille kirjoittaminen vaatii edelleen opettelua, ja se on kyllä ollut jotenkin tosi oma juttunsa. Toisaalta se on sikäli luontevaa, että jazzmusiikki on leimallisesti puhallinmusiikkia – siinä mielessä sen estetiikka on ollut tuttua – mutta on siinä paljon käytännön asioita, joita edelleen ja varmaan loppuelämänsä syventää.

– Yhteistyö muiden muusikoiden kanssa on ollut varmasti yhtä tärkeää kuin muodollisempikin opiskelu. Tässä suhteessa pianisti Juho Valjakka on ollut minulle tärkein yhteistyökumppani. Hänen kanssaan olen tehnyt musiikkia jo lähemmäs kymmenen vuotta. Juho opiskelee myös Sibelius-Akatemiassa ja on viime aikoina soittanut paljon muun muassa UMOn riveissä. Muutama viikko sitten äänitimme Juhon triolla – rumpali Anssi Tirkkosen kanssa – kokoonpanon debyyttilevyn, joka julkaistaan ensi keväänä.

Dear Theo -luonnoksia: teeman transpositio ja vastamelodioita.

Siirtolan työskentely lähtee yleensä pianon äärestä, ja ensimmäiset muistiinpanot hän tekee lähes poikkeuksetta käsin.

– Paperiluonnosten lisäksi puhelimen sanelin on käytössä, ja sinne ideat päätyvätkin usein ensimmäisinä. Oli se sitten melodianpätkä, tietynlainen sointuhajotus tai jokin tekstuuri, niin sen tallentaminen pianolla soitettuna on usein kaikista nopein tapa saada idea muistiin.

– Vaikka olisi kuinka harjaantunut Sibeliuksen käyttäjä, niin tuntuu, että se on alkuvaiheessa enemmänkin hidaste. Piano ja nuottipaperi ovat tärkeimmät siinä alussa. Isommalle kokoonpanolle kirjoittaessa tulee aika pian siirryttyä Sibeliukseen, mutta jos tekee pienyhtyesävellystä, sen yleensä nuotintaa koneella ihan lopuksi tai sitten kirjoittaa vain nopeasti käsin.

Siirtolan mukaan hänen kappaleidensa lähtökohdat ovat usein melodis-harmonisia, jollakin tavalla ”musiikin ytimessä”.

– Olen huomannut, että parhaaseen lopputulokseen olen päässyt silloin, kun se ensimmäinen idea, josta olen lähtenyt rakentamaan isompaa kokonaisuutta, on jo aika konkreettinen. Yleensä se on sellaista melodis-harmonista, mutta siihen saattaa yhdistyä abstraktimpia ajatuksia vaikkapa kappaleen yleisestä kaaresta, vaikkei vielä olisi sen tarkempia ajatuksia siitä, miten sen toteuttaa.

– Usein tulee merkittyä muistiin semmoisia ajatuksia, jotka eivät välttämättä edes päädy varsinaiseen teokseen, esimerkiksi miten käsittelee jotain harmoniaa tai miten varioi jotain melodiaa. Materiaalia tulee kasattua ilman, että se on välttämättä suoraan menossa minnekään. Kun on monipuolisesti erilaisia projekteja, niin kaikenlaisen materiaalin saa kyllä ennen pitkää hyödynnettyä tavalla tai toisella.

– Teknistä työtä, esimerkiksi orkestrointia, pystyy tekemään deadlinen lähestyessä monta tuntia päivässä, mutta ongelmanratkaisu, varsinkin sävellysprosessin varhainen tai keskivaiheen osa, vaatii kypsyttelyä ja välillä myös pientä etäisyyttä.

Siirtola kertoo hakeneensa hyvin varhaisesta vaiheesta tietoisesti omaa ääntä ja omaa tyyliä.

– Minusta tuntuu, että minkä tahansa taidealan opiskelijana väistämättä kohtaa arvostamiaan ihmisiä, joiden kautta tulee haastetuksi omassa tekemisessään ja omassa äänessään. Se on tavallaan hyvä asia, mutta välillä se voi olla raskasta.

– Jos minulla ei sävellystä aloittaessani ole sellainen olo, että olen löytänyt jonkin uuden kulman tai ajatuksen, minun on vaikea edetä. Tulevaisuudessa voisi olla viisasta luottaa siihen, että uusi idea voi löytyä prosessinkin aikana. Konseptuaalinen ajattelu voisi avata sitä, että saisin enemmän asioita tehtyä. Toisaalta haluaisin löytää työhöni enemmän tietynlaista rutiinia. Olen tähän asti ollut työskentelijänä sellainen, että työskentelyvaiheessa mietin ja analysoin, kuinka hyvä tai arvokas tekeillä oleva sävellys on, kun pitemmän päälle voisi olla järkevämpää luottaa siihen prosessiin ja miettiä vasta jälkikäteen, tuliko kappaleesta hyvä vai ei.

Oskari Siirtolalla on vahva klassisen musiikin tausta.

– Kannan sitä mukanani ja varmasti se kuuluu melodioissani. Ensimmäisessä omassa bändissäni oli jazzpianotrio ja jousikvartetti. Kyllä siinäkin kiistatta kuului oma jousisoitintaustani ja vaikutteet klassisesta musiikista.

– Haluaisin vielä kirjoittaa jousille, pelkästään se soundi on minulle niin nostalginen. Voisin kuvitella, että palaan siihen jossakin kohtaa, Siirtola miettii.

Lue kaikki Kuukauden säveltäjä -sarjan jutun täältä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua