Jokaisen muusikon olisi hyvä säveltää edes vähän, sanoo tamperelaisen säveltäjäkoulutuksen isä Ilari Laakso

Säveltäjä Ilari Laakso. Kuva: Mari Waegelein

Kikka Holmberg, teksti

Ilari Laakso sai ensimmäiset ajatukset säveltämisestä 1970-luvun alussa, kun hän aloitti Jouko Tolosen oppilaana Turun yliopistossa ja ryhtyi opiskelemaan kontrapunktia ja harmoniaa sekä tutustumaan länsimaisen taidemusiikin historiaa.

– Olin pikkupojasta asti saanut pianotunteja Etelä-Pohjanmaan musiikkiopistossa. Tultuani Turkuun sain opettajakseni Matti Haapasalon, ja silloin mentiin vauhdilla eteenpäin. Pianonsoiton lisäsi opin häneltä paljon suhteesta musiikkiin, eri tyyleihin ja säveltäjiin sekä siihen, miten tekstuuriin on aiheellista suhtautua.

Laakson mukaan jokaisen muusikon olisi hyvä säveltää edes jonkin verran nähdäkseen, kuinka työlästä ja vaativaa on saada musiikillinen ajatus merkittyä jollekin merkkikielelle.

– Aina pitää myös miettiä, mitähän tässä on jäänyt sanomatta. Tärkeää on hyväksyä se, että sävellyksessä on aina aukkoja, jotka muusikon pitää täyttää – sitä kutsutaan tulkinnaksi.

Laakson tuotanto koostuu eri instrumenteille sävelletyistä sooloteoksista, kamarimusiikista ja lauluista. Lisäksi hän on säveltänyt muun muassa sellokonserton sekä teoksia kamariorkesterille ja sinfoniaorkesterille. Noin puolet teoksista ovat tilaussävellyksiä.

– Sävellän myös pöytälaatikkoon, jos yllyke on tarpeeksi kova. Sävellän sen takia, että se on osa eksistenssiäni.

* *

Kun Laakso säveltää jollekin tuntemalleen kokoonpanolle tai muusikolle, hän pyrkii jättämään teokset luonnoksiksi ja pyytää niihin kommentteja.

– Yritän rohkaista muusikoita siihen, että he eivät suhtautuisi tekstuuriin liian juhlallisesti, koska joka tapauksessa muusikko tuo siihen oman valtavan tärkeän osansa. Näinhän on kautta aikojen tehty, sanoo Laakso ja viittaa esimerkiksi Sibeliuksen ja Brahmsin viulukonserttoihin, jotka on tehty yhteistyössä solistin kanssa.

– Joku on sanonut juhlallisesti, että rakennan siltaa länsimaisen taidemusiikin perinteen ja modernismin välille. Muistan, kun Jounin (Kaipainen) kanssa istuttiin meillä ja kuunneltiin eräs sävellykseni. Jouni sanoi: ”No, tämä on kyllä postmodernismia jos joku.” En protestoinut.

– Soiva lopputulos on aina ollut minulle lähtökohta. En oikein ymmärrä sitä, että koulutettu säveltäjä voisi täysin kääntää selkänsä menneelle, koska opinnoissakin olennainen osa on muiden tekemisten tutkiminen. Kyllä mennyt on vääjäämättä olemassa ja se pitää hyväksyä silloinkin, kun kääntää sille selkänsä – täytyy tietää, mille selkänsä kääntää.

* *

Ilari Laakson laulusarja Writing These Poems sai kantaesityksensä Roomassa 2019 sopraano Pia Freundin ja pianisti Anna Laakson esittämänä. Kuva harjoituksista Villa Vikanista. Kuva: Anne Laakso

Alba Records Oy julkaisee kuluvana vuonna CD:n, joka sisältää Laakson Chrys Saltin runoihin säveltämät laulusarjat Writing These Poems ja Jam Pot sekä Laakson elokuussa 2021 edesmenneen sisaren Ritva Pärssisen runoihin tehdyn laulusarjan En tiedä milloin jäät ovat lähteneet. Levyllä kuullaan myös kolme pianoteosta, Villa, Beyond ja From Behind the Wallpaper. Sävellykset tulkitsevat sopraano Pia Freund ja pianisti Anna Laakso.

– Käytän mielelläni myös moderneja ilmaisutapoja. Viimeisimmässä laulusarjassani Jam Pot on muun muassa improvisaatiojaksoja ja äänteillä leikkimistä. Pianon sisään ei mene pelkästään pianisti, vaan myös laulaja.

Tulevalla tallenteella kuullaan myös runoilija Chrys Saltin ääni ihan fyysisesti: hän on mukana puhejaksoissa.

– Sarjaa voi toki esittää niin kuin perinteistä laulusarjaa: laulaja ja pianisti voivat jakaa runoilijalle tarkoitetut puheosuudet, jotka ovat pitkälti improvisatorisia. Olen antanut tiettyjä täkyjä – sanoja ja sävyjä – ja jonkin verran kirjoittanut ulos muutaman sanan pituisia lauseita, jotka kumpuavat runoista: käytän runon sanoja ja leikittelen äänteillä, ne ovat hyvin pitkälti musiikillista materiaalia.

– Runous on minulle sui generis kirjallisuuden laajalla alueella. Ymmärrän runouden niin, että se on deletointia, deletointia, deletointia – tiivistymä, joka kunnioittaa lukijaa siinä mielessä, että kaikkea ei selitetä puhki. On turha säveltää lauluja, jollei kunnioita tekstejä tai jos tekstit eivät puhuttele. Teksti on mielestäni lähtökohta silloin, kun lauluja sävelletään. Sieltä myös musiikillinen ajatus kumpuaa.

* *

Teosten lähtökohtia voivat olla Laakson mukaan myös abstraktit tunnelmatilat.

– Tulevalla levyllä on pianosävellys nimeltä Villa, joka viittaa Persbölen kylässä olevaan Villa Vikaniin. Meidän perhe on ollut siellä usein, ja se on ollut rauhan ja tunnelman tyyssija. Neljästä miniatyyristä koostuva Villa lähtee kesäyössä istuskelijan tunnelmatilasta, jossa ajatukset alkavat vähentyä ja jäljelle jää yhä voimallisemmin pelkkä tunnelma.

Pianisti Ville Hautakankaan 12 kantaesitystä pianolle -konserttisarjassa kuultu sävellys Häivä puolestaan kytkeytyy Atlantin rannalla sijaitsevaan Cádizin satamakaupunkiin, jonka Katedraaliaukion tunnelma teki Laaksoon voimakkaan vaikutuksen.

Vuonna 2019 valmistuneen El sueño -teoksen taustalla ovat Välimeren öiset soinnit, tuulen ulvonta ja afrikkalaisten muusikoiden soitto feria-alueella. Toinen El sueñon merkittävä vaikutin on pakolaisuus, joka liittyy teoksessa sefardijuutalaisten karkottamiseen Espanjasta yli 500 vuotta sitten. Teoksen melodia ja tunnelma pohjautuvat sefardijuutalaisen kehtolaulun Durme, durme säveliin. El Sueño sai maailman kantaesityksensä Tampere Biennalessa huhtikuussa 2022 Eva Alkulan (kantele), Janne Tuomen (lyömäsoittimet) ja Juha Sipilän (syntetisaattori) soittamana.

”Kirjoittaessani El sueñon alkusanoja en osannut aavistaa, että muutaman vuoden kuluttua miljoonat ukrainalaiset joutuvat jättämään kotinsa mielettömän sodan seurauksena”, kertoo Laakso Biennalen käsiohjelmassa.

Cádizin Katedraaliaukion tunnelma teki säveltäjään suuren vaikutuksen. Kuva: Ilari Laakso

Ilari Laakso toimi Tampereen konservatorion rehtorina sekä Pirkanmaan ja Tampereen ammattikorkeakoulujen musiikkialan koulutuksen johtotehtävissä vuosina 1995–2013. Hänen ideastaan syntynyt ja hänen Jouni Kaipaisen kanssa ideoimansa säveltäjäkoulutus käynnistyi vuonna 2001.

– Jouni Kaipainen aloitti pyynnöstäni lehtorina vuonna 2001. Muistan keskustelun hänen kanssaan. Istuttiin Pyynikintorin Rossossa pizzalla ja keskusteltiin suomalaisesta säveltäjäkoulutuksesta. Päiviteltiin sitä, miten ihmeellinen maa Suomi on, kun täällä hellitään monopolia nimeltä Sibelius-Akatemia, joka toki on tuiki tärkeä oppilaitos. Muissa Pohjoismaissa 500 000 asukkaan Islantia lukuun ottamatta on useampia musiikkikorkeakouluja, joissa voi tehdä ylemmän korkeakoulututkinnon.

– Halusimme lähteä rikastuttamaan sitä kenttää; kyse ei siis ollut vastakkainasettelusta Sibelius-Akatemian kanssa. Tapaamani Sibelius-Akatemian opettajat pitivät pelkästään hyvänä asiana, että säveltäjäkoulutusta järjestetään muuallakin kuin Helsingissä.

– Ajatus lähti varsin hyvään lentoon, kiitos hyvin paljon Jounin. Hänen kanssaan laatimamme opetussuunnitelma perustui siihen, että opintopolku oli nimenomaan säveltäjille luotu ja johti muusikon AMK-tutkintoon. Lähdimme siitä, että säveltäjä on muusikko. Se tarkoitti käytännössä sitä, että hänellä ei myöskään ole opinnoissaan pedagogisia opintoja, jollei hän itse halua niitä vapaasti valittaviin sisällyttää.

– Nykytilanteeseen verrattuna tämä on suurin ero. Tällä hetkellä ei ole itsenäistä opintopolkua säveltäjälle, vaan se on ikään kuin painotus musiikinteoriaopettajakoulutuksessa. Se on erittäin suuri ajatuksellinen ero, mutta se on myös konkreettinen asia: jos opiskelijan opintopisteistä neljäsosa menee pedagogisiin opintoihin, niin se on jostain pois. Silloin saimme läpi sellaisen opintosuunnitelman, jossa sekin resurssi käytettiin itse asiaan eli sävellysopintoihin. Ja tulokset on nähty.

Villa Vikanin tunnelmatilasta syntyvä pianosävellys Villa soi tulevalla levyllä Anna Laakson soittamana. Kuva: Ilari Laakso

Laakson rehtoriuden aikana Pirkanmaan ammattikorkeakoululla ja Tampereen konservatoriolla oli myös näkyviä ooppera- ja musikaaliproduktioita, muun muassa Kurt Weillin Mahagonnyn kaupungin nousu ja tuho, Bernsteinin West Side Story sekä Mozartin Don Giovanni ja Taikahuilu.

– Taikahuilu tehtiin Salmelaisen näyttämölle ja Rafael Wardi teki siihen visualisoinnin. Esitys kutsuttiin myös Kansallisoopperan Alminsaliin.

– Meillä oli sellaisia produktioita, joita Tampere-talon Isossa salissa ei kannattanut markkinasyistä tuottaa. Halusimme täydentää Tampere-talon tarjontaa. Stravinskin Rake’s Progress (Hulttion tie) oli viimeinen produktio, jonka olin polkaisemassa käyntiin. Sanoinkin, että siitä tuli myös tämän hulttion viimeinen tie, Laakso vinoilee.

– Säveltäjäopinnoissa olennaista oli yhteys instrumentalisteihin ja laulajiin talon sisällä. Säveltäjät eivät olleet koulutuksellisessa mielessä oma kuppikuntansa, vaan esimerkiksi kamarimusiikkia tehtiin niin, että opiskelijakollegat eli muusikot olivat yhtyeessä soittamassa. Ja olivat mielellään.

* *

Laakso korostaa kansainvälisyyden merkitystä.

– Teimme säveltäjäkoulutuksessa yhteistyötä esimerkiksi Vilnan (Liettuan musiikkikorkeakoulun) kanssa sekä Welsh College of Music and Draman kanssa Cardiffissa samoin kuin Edinburghissa sijaitsevan Napier Universityn kanssa. Meillä oli EU-rahoitteisia projekteja, joissa oli teemana säveltäminen ja musiikkiteknologia, ja meillä oli valtava into viedä eteenpäin ei pelkästään säveltäjäkoulutusta, vaan koko taloa.

– Kaikkialla muualla Suomessa oli rakennettu se berliininmuuri ammattikorkeakoulun ja konservatorion väliin ja otettu fyysisestikin etäisyyttä mahdollisimman paljon. Me teimme täysin päinvastoin. Oli jo taloudellisesti pelkästään mielekästä, että meillä oli yhteiset instrumentit ja tilat, ja suunniteltiin koulutukset niin, että ne tukivat toisiaan.

Meillä oli esimerkiksi ammatillisella toisella asteella konservatoriossa musiikkiteknologikoulutus ja ammattikorkeakoulun puolella musiikkiteknologiaopettajakoulutus. Nyt nekin on lakkautettu, Laakso harmittelee.

Helmikuussa 2022 Kuusaasalissa äänitettiin muun muassa Jam Pot -laulusarja. Kuvassa sopraano Pia Freund, pianisti Anna Laakso ja runoilija Chrys Salt. Kuva: Mari Waegelein

Ilari Laakso toimi Riihimäen musiikkiopiston rehtorina vuosina 1980–1995. Vuonna 1982 hän perusti Riihimäen kesäkonsertit -sarjan, joka on edelleen yksi Finland Festivals -ketjun musiikkijuhlista.

– Konserttisarjan kautta sain solmittua säveltämiseni kannalta tärkeitä kansainvälisiä kontakteja. Kutsuin sinne muusikoita eri puolilta maailmaa ja meillä oli siellä todella kovia nimiä: oli Israelin Filharmonikkojen muusikoita ja Chilingirian String Quartet, oli Grigori Sokolov, Vladimir Ashkenazy ja Jane Manning.

Konserttisarjaan liittyvillä kesäkursseilla olivat opettamassa muun muassa Dmitri Bashkirov ja Kööpenhaminassa Tanskan kuninkaallisen konservatorion pianonsoiton professorina toiminut José Ribera.

Ribera tutustui Riihimäellä Laakson pianokappaleeseen nimeltä Im.

– Hän innostui siitä ja soitti sitä konserteissa muuallakin kuin Suomessa, ja antoi sen myös soitettavaksi oppilaalleen Tuomas Malille. Tuomas innostui siitä niin paljon, että otti sen mukaan suomalaista pianomusiikkia sisältävälle Piano Horizons -levylleen.

– Nämä ovat tällaisia ketjureaktioita, joissa kansainvälisyys on valtavan tärkeä asia. Tätä yritimme säveltäjäkoulutuksessa tuoda esille ihan käytännön tasolla, kun teimme yhteistyötä Vilnaan, Cardiffiin tai Pietariin. Vaikka voikin olla vaikea hahmottaa, mitä konkreettista hyötyä siitä juuri niinä päivinä sai, niin se mikä jää päähän ja sydämeen, on olennainen eväs, Laakso kiteyttää.

Jam Pot -laulusarjan kantaesitys Dialogia!-festivaalin avaustapahtumassa Hämeenlinnan raatihuoneella 28.8.2022 klo 16. Sarjan esittävät sopraano Pia Freund, pianisti Anna Laakso ja runoilija Chrys Salt.

Linkkejä

https://core.musicfinland.fi/composers/ilari-laakso
https://www.ilarilaakso.com/kuuntele

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua