Kulttuuritoimituksen tekijät esittäytyvät lukijoille yksi kerrallaan, aina sunnuntaisin, ja vastaavat yksinkertaisiin kysymyksiin, kuten kuka minä olen, mitä minä teen ja minkä takia kulttuurista kirjoittaminen on tärkeää.
Kuka minä olen?
Yleensä otsikon kysymykseen vastataan kertomalla ammattinimike, mutta onko ihminen yhtä kuin työnsä – taikka kehonsa, ajatuksensa ja tunteensa, persoonansa? Käsittääkseni ei, mutta jossain niiden rajaamissa tiloissa kuitenkin elämme yrittäen laajentaa inhimillistä liikkumavaraamme kuka minnekin suuntaan.
Olen kuvataiteilija; taidemaalari ja piirtäjä, joka käyttää välineenään myös kameraa. Varhaisteininä Lohjan yhteislyseossa kirjoitin kympin aineen toimittajan työstä, vaikka en tuntenut ainuttakaan toimittajaa eikä minulla ollut ajatustakaan suunnata alalle. Koulumatkoja kävellessäni mietin silti romaanien nimivaihtoehtoja Eeva Joenpellon tyyliin. Vasta 1990-luvun puolivälissä oivalsin, miksi Pegasoksella on siivet. Se tapahtui Kankaanpään Taidekoulun kuvataidekriitikko-opintojen jälkeen. Siitä lähtien olen kirjoittanut, mutta vain kuvataiteesta. Tosin, kaikki tiethän vievät Roomaan.
Maailma avautuu minulle ennen kaikkea silmieni kautta. Eteeni ja ympärilleni levittäytyvä visuaalinen informaatio riittää minulle pohdinnan ja työn aiheeksi. Kuvakielen merkitykset ja niiden kääntäminen luettavaan muotoon ovat aluettani kirjoittajana.
Olen yhdistysihminen: parempi vaikuttaa kuin valittaa. Kuulun Taidemaalariliittoon, Tampereen Taiteilijaseuraan, Valokuvataiteilijoiden liittoon, Valokuvakeskus Nykyaikaan sekä Yleiseen lehtimiesliittoon, Sanastoon ja Kuvastoon. Neljän ensiksi mainitun hallituksissa olen istunut, tällä hetkellä olen TTS:n johtokunnassa ja seuran edustajana Taidehallin säätiön hallituksessa. Pohjoismaisen Taideliiton Suomen osaston ja koko Nordiska Konstförbundetin johdossa olin muutaman vuoden 2000-luvun alussa.
Mitä minä teen?
Kuulun valokuvaajien ryhmään, joka keskittyy juuri tällä hetkellä taltioimaan tamperelaisen kaupunkikuvan muutosta. Olen asunut Tampereella vuodesta 1972 lähtien ja kuvannut kotikaupunkiani useaan otteeseen. Suunnittelen sarjaa, jossa yhdistyvät menneisyys ja nykyisyys. Vaikka näissä kuvissa on tietty dokumentaarisuus olemassa, en pidä itseäni dokumenttikuvaajana. Tampere Dokin kuvia ilmestyy piakkoin Pyynikintorin työmaa-aitoihin muutamaksi vuodeksi. Työ on kuitenkin vain sivuprojekti itse asian rinnalla.
Ryhmämme ensimmäinen näyttely oli Chemnitzissä viime keväänä ja toinen Valokuvakeskus Nykyajassa heinäkuussa. Keskikesällä olin itse ripustamassa ja valvomassa näyttelyäni Urbane Wasser Berliinissä ja paikalla olleet jäsenet hoitivat töitteni ripustuksen sillä aikaa.
Vesi on aihe, josta en näytä pääsevän eroon. Se lymyää yllättävästi maalaustenikin syövereissä. Power Beauty – kaupungin sydän on ensimmäinen varsinainen valokuvasarja, jonka olen tuonut yleisön ulottuville. Siihen kuuluu myös kaksi videoteosta Tammerkoskesta. Viimeisen kolmen vuoden aikana olen kuvannut Pietarissa Moika-kanavaa, Ateenassa suihkulähteitä, Saksassa Chemnitz-jokea ja Berliinissä Ernst Thälmann-puiston kätköissä lepäävää lampea kasvustoineen. Se on paikallisen asujaimiston oma hyvinvointiprojekti. Nummelassa kuvasin uusmaalaista puromaisemaa parina helteisenä kesäpäivänä.
Edellisen vuonna 2017 valmistuneen kuvasarjani malleina olivat Kaupin vastaanottokeskuksen asukkaat. No Man Is An Island – Kukaan ei ole saari, kuului Tampereen yliopiston hallinnoimaan kansainväliseen projektiin Tiede, taide ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus (Making Spaces of Justice Across the East-West Divide). Näyttely on ollut tähän mennessä esillä Valokuvakeskus Nykyajassa, Kaakkois-Suomen Valokuvakeskuksessa sekä Finlandia-talossa. Työ oli monestakin syystä opettava ja haastava, mutta ennen kaikkea siksi, etten aiemmin ollut kuvannut ihmisiä päämäärätietoisesti.
Kulttuuritoimitukseen kirjoittaminen on osa tämänhetkistä työnkuvaani ja kaiken taustalla kihisevät uudet innostavat, kansainväliset yhteistyökuviot inspiroivien ihmisten kanssa ja toive päästä takaisin maalaamisen pariin: edellisestä isosta Meksiko-maalaussarjasta on jo aikaa. Vapaa-ajallani menen metsään, joogaan, kuntosalille, kielitunneille ja elokuviin. Luen ja tapaan ystäviäni. Asun Tampereen Ateljeetalossa kaksin kissani kanssa, sillä poikani on muuttanut jo pois kotoa valaisemaan Helsingin näyttämöitä.
Miksi olen mukana Kulttuuritoimituksessa ja millä tavalla?
Kirjoitan pääasiassa kuvataiteesta. Olen lupautunut tekemään galleriakatsauksen ainakin kerran kuussa, mutta teen myös esittelyjä ja kritiikkejä museonäyttelyistä. Taiteilijahaastattelut luontuvat minulta hyvin ja kaikenlaiset artikkelit visuaalisen kulttuurin eri alueilta. Valokuvaan itse kuvat, joita käytän, jos se on mahdollista ja järkevää.
Opiskelen mielelläni kaikkea uutta. Kirjoittaminen on juuri sitä. Jokaiseen aiheeseen on paneuduttava, tutkittava ja ennen kaikkea ja loppujen lopuksi ymmärrettävä, mistä oikeasti on kysymys. Voi olla, että siihen ei aina pystykään, mutta siihen on pyrittävä. Kirjoittaminen on ajattelua; nautin siitä ja sen myötä syntyvistä oivalluksista.
Kun aikoinani löysin itseni taidekoulusta, tiesin olevani omieni joukossa. Samalta tuntuu nyt. Olen ylpeä ja iloinen voidessani olla osa tätä toimitusta, jossa on mukana niin monia kirjoittajia, joiden työtä ihailen.
Marja-Liisa Torniaisen Kulttuuritoimitukseen kirjoittamiin juttuihin pääse täältä.
Minkä takia kulttuuri ja siitä kirjoittaminen on tärkeää?
Koska kulttuuriksi voidaan lukea koko ihmiskunnan historiansa aikana hankkima ymmärrys ja tietämys, jota siirretään sukupolvelta toiselle ja jota koko ajan edelleen luodaan, tarkoittaa sanonta ”kulttuuri kuuluu kaikille” itse asiassa vain tätä tosiasiaa. Käytännön retoriikassa sen merkitys muuttuu. Kulttuuritoimitukset eivät esimerkiksi kirjoita urheilusta, vaikka sitäkin kutsutaan ruumiinkulttuuriksi. Edulliset ja kaikkien saavutettavissa olevat kulttuuripalvelut tarkoittavat kärjistetysti, että taidetta on kansalaisille tarjolla ilmaiseksi tai ainakin kohtuullisin kustannuksin ja että harrastusmahdollisuuksia riittää.
Se on hyvä, mutta näissä fraaseissa samalla ohitetaan sujuvasti se työ, jota eri alojen taiteilijat tekevät, se ydinjoukko, joka sen nautittavan taiteen, jota ilman emme halua elää, luo. Mutta saavatko taiteilijat edes palkkaa työstään? Millä resursseilla sitä tehdään? Missä olosuhteissa he työskentelevät?
Lukuisissa viime vuosina kuulluissa kommenteissa taide leimataan tarpeettomaksi kulueräksi ja taiteilijat yhteiskunnan varoilla eläviksi arvottomiksi olennoiksi. Näitä ääniä ovat päästelleet myös melko korkealle koulutetut ja hyvissä yhteiskunnallisissa asemissa elävät ihmiset. Tämä täydellinen ymmärtämättömyys puhutusta aiheesta todistaa, että taiteesta ja kulttuurista ei ole kirjoitettu ja puhuttu tarpeeksi ja sen osuus koulutuksessa on jäänyt liian vähälle.
Tärkeää on myös, että taiteesta kirjoittavat asiantuntijat. On hienoa ja vapauttavaa, että nykyään yhteiskunta on monin osin sallivampi kuin ennen, mutta kaikki ja mikä tahansa ei silti edelleenkään ole hyvää ja arvokasta, ei taiteessakaan. Kriittisen, itsekriittisen ja rehellisen keskustelun aika on aina. Sitä halajan, ja kannustuksen henkeä, en tuomion kelloja.
Mistä muualta tekstejäni voi lukea?
Vuonna 1996 kriitikko-opintojeni jälkeen minua pyydettiin mukaan perustamaan TTS:n tiedotuslehteä. Nimesin julkaisun Täydelliseksi ympyräksi. Se on ilmestynyt siitä lähtien, vaikkakin jatkuvasti tiukennetulla budjetilla. Alkuvuosien jälkeen osallistumiseni lehden tekoon on ollut satunnaista.
Olen ollut mukana aloittamassa Vasenkaista.fi-verkkojulkaisun toimintaa vuonna 2013. Se toimii vapaaehtoisvoimin edelleen. Kirjoitin sinne viimeksi tämän vuoden alussa. Kansan Uutisiin tein kuvataidearvioita 2015–2017 (Anselm Kiefer, Heikki Marila, Raili Tang, Alice Neel, Esther Shalev-Gertz). Olen kirjoittanut niin Taide– kuin Taiteilija– ja Puoli-lehteen. Viimeksi mainittu on lakkautettu ja Taiteilija ilmestyy nykyisin verkossa. Tekstejäni ovat julkaisseet myös ainakin Taidemaalaus, Uusi Nainen, Ananda ja Suomen Kiinteistölehti.
Elämäntapana taide – Art as a way of life, julkaistiin Pirkanmaan 5. triennaalissa 2012. Kirjaan olen koonnut tiivistetysti Tampereen Ateljeetalon historian ja siinä on esitelty talossa muinoin asuneet ja siinä kirjan kirjoitushetkellä asuneet kuvataiteilijat. Lisäksi olen toimittanut tutkija J. Keräsen kanssa Suomen kiinteistöliiton ja Tampereen vuokratalosäätiön tilaaman FINNSURE/EUROSUR-raportin Taide osana kestävän korjaamisen mallia, joka julkaistiin vuonna 2004.
Tekstejäni vuoteen 2017 saakka on luettavissa paitsiwww.marjatorniainen.net blogista myös julkaisijoiden sivuilta. Elämäntapana taide-kirjaa voi tilata minulta suoraan taikka lainata kirjastosta.
Tuotantoani nähtävissä myös: Kuvataiteilijamatrikkeli, taiko.fi, Findartglobally.com.
Miten minuun saa yhteyden?
Sähköpostilla: marjatorniainen [at] gmail [piste] com. Olen myös Facebookissa ja Instagramissa.
