Kulttuuritoimituksen Samuli Huttunen lähetti koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilan aikana muutamia kirjeitä ja sai niihin vastauksia. Kolmantena vuorossa on kirjailija ja filosofi Antti Salminen.
Samuli Huttunen
Kolmantena kirjeeseen kulkutaudin ajalta vastannut Antti Salminen on kirjailija ja filosofi, jonka fiktiivisissä ja filosofisissa töissä limittyvät usein samat teemat. Salmisen tuorein fiktiivinen teos Mir (Poesia, 2019) kertoo miljoonia vuosia jatkuneesta sodasta kasvien ja sienten välillä. Se on eräänlainen jatko-osa Lomonosovin moottorille (Poesia, 2014). Molemmat ovat fragmenteilla kirjoitettuja unenomaisia teoksia, joissa ihmisen ja muun elon raja hämärtyy. Filosofisissa teoksissaan Salminen käsittelee öljynjälkeistä maailmaa, posthumanismia ja kokeellista elämää kirjassaan Kokeellisuudesta – historiallisesta avantgardesta jälkifossiiliseen elämään (Poesia, 2015) sekä Tere Vadénin kanssa kirjoittamissaan Energia ja kokemus (niin & näin, 2013) ja Elo ja anergia (niin & näin, 2018).
Salmisen vastaus kirjeeseeni saapuu kirjoitettuna viidelle postikortille, joiden sisällön Salminen varoittaa etukäteen sähköpostitse olevan ”hivenen muotokokeileva” sekä potentiaalisesti ”aivan mahdoton journalistisesti”.
Lue myös muut kirjeet:
Kirjeitä kulkutaudin ajalta #1: Anni Kytömäki
Kirjeitä kulkutaudin ajalta #2: J. K. Ihalainen
Kirjeitä kulkutaudin ajalta #4: Ritva Kovalainen
Kirjeitä kulkutaudin ajalta #5: Mitra Virtaperko
* *
”Sen sijaan suurin osa Euraasian mantereesta nukkuu yhä katatonista unta ja unelmoi halvasta öljystä, shamppanjan poreista ja masennuslääkkeistä. Kaupungeissa on kuulemma vielä paljon ihmisiä.”
Antti Salminen, Lomonosovin moottori
Tampereella 31.3.2020
Kulkutaudin aikaan
Tervehdys Antti!
Tätä kirjoittaessani tuntuu kuin olisin Lomonosovin moottorissa, jossa ”kaupungeissa on kuulemma vielä paljon ihmisiä”, vaikka jonkin Venäjän syrjäisen kolkan sijaan olen vetäytynyt kaupunkiyksiöön.
Ajattelen CERN:in hiukkaskiihdytintä ja kivinäätää, joka muuntajaan päästyään aiheuttaa oikosulun ja pysäyttää maailman suurimman koneen. Kuinka näädän palanut ruumis paljastaa fossiilienergisen teknologian haurauden, kuten Elossa ja anergiassa Tere Vadénin kanssa kirjoitatte. Samoin tarvitaan vain muutama RNA-ketju proteiinikuoressa, lepakko wuhanilaisella villieläimiä myyvällä torilla saamaan koko fossiilikapitalismi ja ihmisen aika säröytymään.
”Teknologinen huippulaite siis reagoi eläimeen virhetoiminnolla, joka tappaa eläimen ja pysäyttää laitteen, vaatien ihmislihan ja -taidon puuttumista asiaan, koneen korjaamista. Maailman suurin kone ottaa näädän vastaan häiriönä, roskana, eksergeettisen työn keskeyttäjänä. […] Palanut näätä ja pysähtynyt maailman suurin kone kertovat fossiilijärkevän teknologian hauraudesta. Koneella ei ole kohtuullista vastaanottokykyä näädän uteliaalle energialle, sen haasteelle.”
Antti Salminen ja Tere Vadén, Elo ja anergia
Monta kertaa olen kuullut sanottavan, että paluuta normaaliin ei ole. Mutta oliko mitään normaalia koskaan, vai elimmekö jatkuvassa poikkeustilassa tietäen, että näin ei voisi jatkua, odottaen, että tuo suloinen hetki valheen ja sen paljastumisen välillä on ohitse.
Elossa ja anergiassa kysytte, ”onko elossa muuta kuin olioita?”
Eikö virus juuri haasta käsityksemme maailmasta, joka koostuu toisistaan erillisistä olioista? Se ei voi elää ilman isäntäänsä, se ei ole elossa siinä mielessä kuin elämän yleensä ymmärrämme, se ei ole elävä eikä kuollut. Se nyrjäyttää kokemuksemme itsestämme ja toisista ihmisistä sijoiltaan. Kaikki on ulkoisesti niin kuin ennenkin, mutta kaiken yllä leijuu epätodellinen harso kuin unessa.
Voisiko virus muuttaa kokemuksemme maailmasta – paljastaa järjestyksen huteruuden, saada ihmiskeskeisen maailman murtumaan tarpeeksi, jotta sen raoista voisi nousta uuden elämän versoja, kokeellisen elämän, tuntemattoman, johon meidät yhtäkkiä on heitetty?
Mutta voiko mikään ulkopuolinen vaikute johtaa heräämiseen ilman, että se vaatisi työtä? Kenties ei-inhimillinen nyt työskentelee meissä tavoilla, joita emme vielä ymmärrä, kuten Mirissä tunturiluppo, nuotionahkajäkälä ja suomupullokas jalostavat meitä.
Tai ehkä pitäisi luopua ymmärtämästä.
Tuntemattoman ääreltä kurkottaen,
Samuli
* *
”Kun ette tee harjoituksia keskiyöllä, tunturiluppo jalostaa teitä; kun ette tee niitä aamulla, alvariröyhelöt jalostavat teitä; kun nukutte, nuotionahkajäkälä jalostaa teitä; kun kävelette, isovillakarve jalostaa teitä; kun teette työtä, suomupullokas edelleenkin jalostaa teitä. Eikö tämä vähennä merkittävästi harjoituksiin vaadittavaa aikaa?”
Antti Salminen, Mir
Kirje 1/5
Kiitos kirjeestä.
Huomaan, että ajatukseni eivät ole olleet huhtikuussa niinkään syntymättömien, elävien, kuolevien tai kuolleiden kanssa – pikemmin ne harhailevat näiden harsoisilla rajoilla. Sillä mitä muuta virus on, rakenteellisesti, kuin jotain elämänkaltaista kuollutta tai kuolemankaltaista elävää.
Usein kauhu syntyy kategoriattomuudesta tai tietyn kategorian äärimmäisen puhtaasta muodosta. Koronassa nämä kaksi kauhun dynamiikkaa laskostuvat. Se purkaa elämän ja kuoleman rajoja, sisäisen ja ulkoisen rajoja – niin kuin vain hengitys voi. Toisaalta se on muuntuvuudessaan täydellinen ja omalakinen.
Teokseni tosiaan askaroivat osaltaan vastaavien kysymysten parissa. Spekulatiivinen mielikuvitus on aina ollut täynnäänsä vastaavankaltaisia hahmoja: Aaveet tahtovat lepoon, vampyyrit elää ikuisesti tai kuolla, zombit syödä elävää ja niin edelleen.
Silti tämä on jotain muuta, yksikään kirjallinen topos ei osu täysin kohdalleen.
Ehkä: Rasvavaippaan pakattua proteiinikoodattua informaatiota, totaaliseen hybridisotaan erikoistunut itseohjautuva ase.
Tai: Suvereeni epäelämänmuoto, välinpitämättömän kaaoksen ei-inhimillinen varjo tulevaisuudesta, jota ei ole.
* *
Kirje 2/5
On historiallisia tapahtumia, jotka eivät vain muuta asioiden tilaa vaan muuttavat muutoksen tapaa. Jälkimmäinen tarkoittaa jotain oikeasti uutta, jota ei voida johtaa systeemin aiemmista tiloista. Kysymys on hypystä, joka edellyttää askeleiden ottamattomuutta.
Hyppy otetaan nyt nähdäkseni ”negatiiviseen universalismiin”, sellaiseen yleismaailmallisten tekijöiden summaan, joka ei yhdistä myönteisillä arvoilla vaan tuo yhteen viheliäisten kriisien jaetun-pirstaleiseen todellisuuteen.
Tämä ei ole harjoitus, mutta se voi olla harjoitus.
Kysymyksessä ei ole ”musta joutsen” tai ”tuntematon tuntematon”: tämä on systeemisen kriisin oire. Kuin hidas röntgen, joka tekee näkyväksi hierarkkisten ja monimutkaisten nyky-yhteiskuntien perustavan haurauden ja rikkoo globalisoituneen työn, talouden ja energiaympäristön pullonkauloja. Ja kaikessa luulotellussa hienostuneisuudessaan teknologis-tieteellisen turvallisuuskoneiston paras ohje on pestä kädet. Näin maailman materiaalinen kitka paljastuu vaatimattomasti ja vastaansanomattomasti.
Mitä länsimainen lääketieteellis-teknologinen kompleksi on verrattuna yhteen nuhaiseen muurahaiskäpyyn.
Ei paljonkaan väärti.
* *
Kirje 3/5
William S. Burroughs vertasi kieltä virukseen. Nyt virus on kieli. Se koodaa proteiineja kommunikaation soisessa perustassa, jota piirteistää kosketus ja altistuminen, transformatiivisen tiedon läheisyys ja tärkeimpien kysymysten vastaamattomuuden tulehdusaltis jännite.
Sanassa sinänsä on poeettista suvereniteettia. ”Koronaatio”: kenties näkymättömät ei-inhimillisen kruunajaiset verilöylyn aattona.
”Koronapurkaus” tavataan tähtitieteessä: se nostattaa aurinkotuulta. Massiivinen energiapulssi stellaarisen hiljaisuuden kylmyydessä.
Niin ikään se on suurjännitetekniikan termi. Sähköisessä muodossaan se iskee mahdollisesti silminnähtävänkin valokaaren, korvinkuultavan särinän, salaman. Olkoon tämäkin kommunikaation kuva: äkkinäinen, valaiseva, hetkellinen purkaus, joka yhdistää erilliset erossaan.
Tällä hitaalla kehoihin osuvalla salamalla on nyt jotain asiaa, eikä välttämättä ihmiselle.
* *
Kirje 4/5
Kenties luonto on muun muassa sitä, millä on taito syödä itseään tuhoutumatta. Nykykulttuureilta tämä taito pääsääntöisesti puuttuu. Toisin sanoen puuttuu kykyä surfata eloisalla itsetuhoutumisen aallolla.
Koronan perspektiivistä evoluutio sinänsä näyttäytyy päättymättömänä kauhutarinana. Kertomus siitä, miten ”luonto” on tietyn muinaisen-jatkuvan hajonneisuuden tapa itseorganisoitua ja ottaa uusia muotoja.
Käsilläoleva on kunnioitettava ja vakavastiotettava kumousyritys, ei-inhimillinen yleislakko. Vailla omaa teoriaa, poliitiikkaa ja historiaa se on jo nyt globaalimpi kuin yksikään ihmisalkuinen poliittinen ele.
Nämä ovat kaaoksen lahjoja. Ja niillä on hintansa.
* *
Kirje 5/5
Oikeastaan tarkoitukseni oli sanoa, laskea hetken painoa tälle toivottoman toivon lupaukselle: kuten aina, alku on lähellä.
herruudettomuudella ja myötätunnolla,
–a.
Lue myös muut kirjeet:
Kirjeitä kulkutaudin ajalta #1: Anni Kytömäki
Kirjeitä kulkutaudin ajalta #2: J. K. Ihalainen
Kirjeitä kulkutaudin ajalta #4: Ritva Kovalainen
Kirjeitä kulkutaudin ajalta #5: Mitra Virtaperko
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Hildur, islantilainen kovapintainen ja suolavedessä surffaten marinoitunut poliisi kamppailee itseään vastaan
TEATTERI | Turun kaupunginteatterin lavalla on maailman kaunein siipi, aalto, lokki tai sipsi.
”Ihanan maksimaalinen” – Harri Henttisestä kasvoi Vesilahden kirkkoherra ja nyt jo puolen Suomen tuntema KirkkoHarri
KIRJAT | Miia Siistonen näyttää, miten julkkiselämäkerta kirjoitetaan oikein: vetävästi, humoristisesti, kohdetta silottelematta mutta häntä kunnioittaen ja avaten ajattelun rajoja.
