#66 Nea Tuominen, Saara Forsell, nimimerkit Saarni ja Salka

29.07.2020
Nea Tuominen Alvin2

Nea Tuominen: Alvin, 2020, digitaalinen piirros.

KUVATAIDE | Nimimerkit Salka ja Saarni osallistuvat alle 16-vuotiaiden sarjassa, Saara Forsell ammattilaisena ja Nea Tuominen harrastajana. Aiheina ovat oma lapsi, lasten ajatukset koronasta ja lapsen kaltainen lähestymistapa aiheeseen. 

Virtuaalisessa kesänäyttelyssään Kulttuuritoimitus julkaisee päivittäin kesän 2020 kuluessa yhteisötaidenäyttelyyn lähetettyjä maalauksia ja piirroksia, joihin on dokumentoitu osallistujien tuntoja koronakaranteenin aikana kuvataiteen keinoin.

Nea Tuominen: ”Olen arkkitehti ja asun Turussa. Minulla on kotona pieni Alvin-poika, joka on toiminut piirustuksissa mallina ja nämä ovat ensimmäiset potretit, jotka olen hänestä piirtänyt. Harjoittelin koronavirusepidemian aikana piirtämään kosketusnäytöllä ja nämä ovat siis myös ensimmäisiä digitaalisia piirustuksia, joita olen tehnyt. Innostuin digitaalisesta piirtämisestä paljon koronakeväänä. Kun olemme olleet kotona lapsen kanssa niin hän on toiminut luonnollisesti myös lähes ainoana elävän mallin mahdollisuutena.” 

Saara Forsell Uhka

Saara Forsell: Uhka, 2020, sekatekniikka paperille, 57 x 46 cm.

Saara Forsell on Joensuusta kotoisin oleva ja Tampereella työskentelevä kuvataiteilija. Hän on Taidemaalariliiton, Tampereen Taiteilijaseuran ja Avarataide ry:n jäsen. Forsell on pitkään toiminut opettajana Tampereen seudun työväenopistossa. 

Onko alien sisällä vai ulkona?

Satokangas Saarni 3

Nimimerkki Saarni: Nimetön.

Nimimerkillä esiintyvä 5-vuotias Saarni oli poissa päiväkodista kolmen kuukauden ajan ja lähetti meille piirroksensa karanteenista. 

Nimimerkki Salka vietti samoin kolme kuukautta kotona eskarin sijasta. Hän loi näyttelyyn hirviön, joka syö koronaviruksia ja muita tauteja: virukselle se on hirviö, mutta ihmisille lempeä. Salka on kuusivuotias.

Satokangas Salka

Salka: Koronahirviö.

Lisää näyttelyn kuvia täältä.

Kuvia esitellään laajemmin joka päivä myös toimituksen Instagram-tilillä (@kulttuuritoimitus).

Kuvien julkistamista on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Kasvoja karanteenista! -gaalassa palkittiin kymmenen ja jaettiin kunniamaininnat kuudelle – katso videot gaalasta ja palkituista teoksista

Kasvoja karanteenista! -gaalassa palkittiin kymmenen ja jaettiin kunniamaininnat kuudelle – katso videot gaalasta ja palkituista teoksista

KUVATAIDE | Kulttuuritoimituksen yhteisötaidenäyttelyn palkintogaalassa suorassa lähetyksessä nostettiin esiin 20 osallistujaa ja heidän työnsä. Karanteeniteema toteutui kirjaimellisesti, kun vallitsevan koronatilanteen takia palkittavat eivät voineet osallistua Galleria Himmelblaussa järjestettyyn tilaisuuteen.

lue lisää