Sarjamurhaajasta Sandmaniin: Vuoden 2022 tv-sarjatarjonta pursuaa rikoksia ja omituisia tyyppejä

28.03.2022
PÄÄKUVA sandman netflix

Tom Sturridge sarjassa Sandman. Kuva: Netflix

TELEVISIO | Kulttuuritoimituksen Petri Hänninen esittelee vuonna 2022 julkaistavia suoratoistopalvelujen tv-sarjoja. Luvassa on muun muassa sarjamurhaajaprofiili, mafiosoja, puolituisia, Nukkumatti, Darth Vader ja vihreä nainen.

Petri Hänninen

Koronapandemia loi tv-tuotantoihin tulpan, joka purkautuu nyt ennennäkemättömänä televisiosarjojen tulvana.

Monen sarjan kuvaukset olivat koronan takia jumissa, ja hetken jo näytti, ettei suoratoistokanavilta löydy enää mitään mielenkiintoista katsottavaa. Nyt kuvaukset on vihdoin saatu purkkiin.

* *

Rikos ja draama

Monster: The Jeffrey Dahmer Story

Netflix | Ensi-ilta: 2022. Milwaukeen kannibaalinakin tunnettu Jeffrey Dahmer murhasi 17 ihmistä vuosina 1978–1991 ennen kuin jäi kiinni. Kymmenosainen minisarja valottaa tapahtumia Dahmerin uhrien kautta. Sarjan pitäisi ilmestyä Netflixiin kevään tai kesän aikana 2022.

Derf Backderfin sarjakuva Ystäväni Dahmer (Zum Teufel, 2021) kertoo riipaisevasti Jeffrey Dahmerin kouluajoista ennen ensimmäistä murhaa. Aleksi Leskinen kirjoitti sarjakuvasta arvostelun Kulttuuritoimitukseen.

* *

The Offer

Paramount+ | Ensi-ilta: 28.4.2022. The Offer on minisarja Francis Ford Coppolan Kummisetä-gangsterielokuvan (1972) tekemisestä. 1970-luvun alussa gangsterielokuvien kulta-aika oli jo ohi, joten koko elokuvan ilme rakennettiin aiemmasta poikkeavaksi.

Greyn Anatomiasta tuttu Justin Chambers esittää Marlon Brandoa ja Frank John Hughes puolestaan Frank Sinatraa. Al Pacinon roolissa nähdään Anthony Ippolito.

* *

Tokyo Vice

HBO Max | Ensi-ilta: 7.4.2022. 1990-luvun Japaniin sijoittuvassa tv-sarjassa amerikkalaissyntyinen toimittaja uppoutuu Yakuza-rikollisjärjestön toimintaan. Sarjassa on mukana muun muassa Christopher Nolanin Inception-elokuvasta tuttu Ken Watanabe.

* *

The Old Man

Disney+ Star | Ensi-ilta: 2022. Jeff Bridgesin ja John Lithgow’n tähdittämä trilleri kertoo entisestä CIA:n agentista, joka saa tappajat peräänsä. Päähenkilön nimikin on nokkelasti Chase. Tv-sarja perustuu Thomas Perryn samannimiseen romaaniin.

Kovia kokenut sarja myöhästyi niin koronapandemian kuin Jeff Bridgesin imusolmukesyöpädiagnoosin takia.

* *

Kauhu

KUVA2 moss

Elisabeth Moss sarjassa Shining Girls. Kuva: Apple TV+

Shining Girls

Apple TV+ | Ensi-ilta: 29.4.2022. Rikos- ja kauhusarja Shining Girls ei viittaa Stanley Kubrickin Hohto-elokuvan käytävällä odottaviin kaksosiin vaan se perustuu Lauren Beukesin romaaniin, jossa salaperäisestä ovesta pääsee matkustamaan toisiin aikakausiin.

Matkailulla on kuitenkin hintansa: matkustajan täytyy tappaa ihmisiä, joita kutsutaan nimellä ”Shining Girls”. Rooleissa nähdään muun muassa The Handmaid’s Tale -sarjan Elisabeth Moss ja Narcos-sarjasta tuttu Wagner Moura.

* *

Wednesday

Netflix | Ensi-ilta: 2022. Tim Burtonin kauhukomedia Wednesday on The Addams Family -sarjan tyttären kouluvuosiin sijoittuva kahdeksanosainen tv-sarja. The Addams Family oli alunperin Chas Addamsin piirtämä, vuosina 1938–1964 The New Yorker -lehdessä ilmestynyt sarjakuva, josta tehtiin sekä tv- että elokuvasarja.

Catherine Zeta-Jones esittää Morticia Addamsia ja Game of Thronesista tuttu Gwendoline Christie puolestaan Larissa Weemsia.

* *

Sarjakuviin perustuvat

Sandman

Netflix | Ensi-ilta: 2022. Neil Gaiman kertoili jo 1990-luvulla Suomen-vierailullaan, että Sandmanista suunnitellaan Hollywood-elokuvaa. Hän lensi kokouksiin ja näki käsikirjoitusideat, joissa Sandman pullisteli ”I am Sandman!” – ja palasi kiireesti kotiin.

Ilmeisesti nyt on luvassa jotain parempaa, kun rakkainta hahmoaan varjellut kirjailija on vihdoin antanut luvan tv-sarjan tekemiseen.

Rooleissa nähdään muun muassa Charles Dance ja Stephen Fry. Fargo-tv-sarjan kolmoskaudella puistattavaa V.M. Vargaa esittänyt David Thewlis asettuu John Deen rooliin, ja Boyd Holbrook on painajaisolento Korinttolainen. Sarjan on tarkoitus tulla ulos loppuvuodesta ellei sitä tuupata suosiolla ensi vuoteen.

Lue Riikka Oksasen Kulttuuritoimitukseen kirjoittama arvostelu Sandman-sarjakuvista täältä.

* *

KUVA3 shehulk

Tatiana Maslany sarjassa She-Hulk. Kuva: Disney+

She-Hulk

Disney+ | Ensi-ilta: 2022. Nykyaikana värillinen nainen voi saada jopa oman tv-sarjansa, ainakin jos on vihreä. Saatuaan serkkunsa Bruce Bannerin verta lakinainen Jennifer Walters muuttuu naispuoliseksi Hulkiksi, mutta laimeampi annos tekee hänestä myös Hulkia kesymmän ja älykkäämmän.

Trailerin perusteella She-Hulk vaikuttaa aika höttöiseltä. Sarjalle ei ole asetettu julkaisupäivää, mutta sen on veikattu alkavan kesällä tai syksyllä 2022.

* *

Scifi ja fantasia

Taru sormusten herrasta: Valtasormukset

Amazon Prime Video | Ensi-ilta: 2.9.2022. Amazon Primen jättisatsaus kertoo tarinaa Valtasormuksista muutama tuhat vuotta ennen J.R.R. Tolkienin Taru sormusten herrasta -teoksen tapahtumia. Sarja kattaa muun muassa Sauronin nousun ja Valtasormusten luomisen.

Traileri on jo ehtinyt nostattaa fantasiapuristien ihokarvat pystyyn hahmojen sukupuoleen ja etnisyyteen liittyvillä muutoksillaan.

Sarjan suurin vahvuus, mutta samalla myös sen suurin painolasti on visuaalinen nojaaminen Peter Jacksonin Taru sormusten herrasta– ja Hobitti-elokuvasarjoissaan luomaan Keski-Maan ilmeeseen. Onko sarja oivallista jatkoa elokuville vai alkavatko Uuden-Seelannin maisemat jo kyllästyttää?

* *

House of the Dragon

HBO Max | Ensi-ilta: 2022. 200 vuotta ennen Game of Thronesin tapahtumia Westerosin valtakuntaa hallitseva Targaryenin suku on ajautunut sisällissotaan – kuulostaa aivan blondien Ruusujen sodalta. Tarina perustuu George R. R. Martinin vuonna 2018 ilmestyneeseen romaaniin Fire & Blood.

HBO:lla on tässä paljon pelissä. Huippusuosittu Game of Thrones on saamassa lähivuosina lukuisia spin-off-sarjoja, ja House of the Dragon nostaa tai upottaa ne kaikki. Keskeinen kysymys on: pystyykö sarja herättämään tunteita ja ällistyttämään yllätyksillä samalla tavalla kuin Game of Thrones teki kolmella ensimmäisellä tuotantokaudellaan?

House of the Dragonin kuvaukset saatiin purkkiin helmikuussa, ja jälkituotannosta riippuen sarjaa voi odottaa HBO Maxille mahdollisesti kesän aikana, mutta todennäköisesti vasta loppuvuodesta.

* *

Obi-Wan Kenobi

Disney+ | Ensi-ilta: 25. toukokuuta. Obi-Wan Kenobi on jo kolmas vuonna 2022 ensi-iltansa saava scifi-fantasiasarja, joka perustuu johonkin aiempaan tv- tai elokuvasarjaan. Neliosainen minisarja sijoittuu kymmenen vuotta Star Wars: Episodi III – Sithin kosto -elokuvan (2005) tapahtumien jälkeen.

Ewan McGregor ja Hayden Christensen palaavat elokuvista tuttuihin rooleihinsa. McGregor esittää Obi-Wan Kenobia ja Christensen pimeälle puolelle langennutta jediritari Anakin Skywalkeria eli Darth Vaderia. Tähtinäyttelijöiden ja noin 275 miljoonan dollarin budjetin perusteella odotettavissa on elokuvatasoinen Star Wars -elämys.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua