TELEVISIO | James Clavellin romaaniin perustuva Shôgun-tv-sarjan henkilöt ovat monisyisiä ja uskottavia, ja komeat maisemat tarjoilevat katsojalle yltäkylläistä silmänkarkkia.
Televisio
Jarno ja minä päättyy kauniin kaihoisasti – sarjan päätösjakso on silkkaa timanttia
TELEVISIO | Harvoin minkään tv-sarjan äärellä on tehnyt yhtä paljon mieli ahmia huolella työstetyn ajankuvan kaikkia pienimpiäkin yksityiskohtia.
Imma Tataranni teki Vanessa Scalerasta kuuluisan – näyttelijä mietti pitkään millainen on tulisen syyttäjän ruumiinkieli
KOLUMNI | Syyttäjä Imma Tatarannin kolmas tuotantokausi alkaa Suomessa huhtikuun viimeisenä päivänä. Kolmannella kaudella mikään ei ole sitä miltä ensin näyttää, paitsi tietysti Imma ja hänen pukeutumisensa.
Dingohysteriaa voi olla vaikea ymmärtää, ellei kokenut sitä itse – Dingo-ilta Ylellä
KOLUMNI | ”Ja on sitä ehkä hieman vaikea ymmärtää sen kokeneenakin”, kirjoittaa Sari Harsu 1980-luvun puolivälin Dingo-dokumenttielokuvan innoittamassa kolumnissaan.
Suoratoistokanavien tv-sarjat lyhenevät entisestään – kuuden jakson kausi on uusi normaali
KOLUMNI | Uutena ilmiönä sarjojen jatkokaudet eivät tulekaan ulos heti seuraavana vuonna, vaan niitä voi joutua odottamaan.
Vuoden 2023 erinomaiset #3: 25 televisiosarjaa
VALINNAT | Sarjassa esitellään päättyneen vuoden erinomaisia asioita kulttuurin eri aloilta. Kolmantena nostamme ansaitsemaansa arvoon televisiosarjoja The Last of Usista Blue Lightsiin ja Tenniksen legendoihin.





