Räsänen, Silvo & Ahola Kuva: Marja Aaltio
TEATTERI | Tampereen Komediateatterin lavan valtaa syksyllä Yllätysvieras. Päärooleissa nähdään Satu Silvo, Petra Ahola ja Aimo Räsänen. Syksyyn kuuluu tuttuun tapaan myös iso joukko vierailijoita stand up -koomikoista Ilmari Saarelaiseen.
Marja Aaltio, teksti
Näyttelijä Satu Silvo palaa Komediateatteriin yli kymmenen vuoden jälkeen. Edellisestä vierailuista hänellä on hyvät muistot. Silvo esitti Komediateatterin Annie-musikaalissa neiti Hannigania. Musikaali sai ensi-iltansa syksyllä 2012.
– Tuntuu ihanalta palata. Tässä iässä kivaa on tämä perspektiivi, joka on kaikessa mukana. Yllätysvieras on kiinnostava haaste, ja työkaverit ihan hirveän kivoja, kehuu Silvo.
Silvi kuvailee Yllätysvierasta yllätykselliseksi komediaksi.
Aimo Räsänen on pyörinyt Komediateatterissa ennenkin. Parhaillaan hän keikaroi komisario Palmun viiksissä ja knallissa uusintaensi-iltansa saaneessa Levätkää rauhassa komisario Palmu -näytelmässä (lue Irmeli Heliön arvio täältä).
Tampereen Työväen Teatterista lainassa oleva näyttelijä kertoo, että töitä on riittänyt ruuhkaksi asti. Onneksi tähän aikaan vuodesta on tarjolla paras mahdollinen rentoutuskeino: luistimet jalkaan, kiekkomaila käteen ja höntsäämään Koulukadun kentälle.
Tampereen Työväen Teatterista on lainassa myös Petra Ahola. Häntä ei Komediateatterin lavalla ole tähän mennessä nähty, vaikka ääntä kuultiinkin Päämäärä Tuntematon -näytelmässä.

Teatterinjohtaja Panu Rajala esitteli syyskauden ohjelmistossa olevan ensi-illan päätähdet. Kuva: Marja Aaltio

Pokka pitää myös syyskaudella. Hyacinth Bucket’n roolissa aiemmin nähty Minna Koskela vaihtuu syksyllä Leena Roustiksi (oik.). Roustin tilalle Daisyn rooliin on kiinnitetty Sirke Lääkkölä (toinen oik.). Kuva: Marja Aaltio
Kevään suosikit jatkavat
Uusi kasvo Komediateatterissa on myös Sirke Lääkkölä, joka ottaa haltuunsa Pokka pitää -näytelmän Daisyn roolin (lue Ritva Alpolan arvio täältä). Näytelmä jatkaa ohjelmistossa, mutta syksyllä Hyacinthin rooliin siirtyy Leena Rousti, joten Daisynkin rooliin tarvitaan uusi näyttelijä. Esitykset alkavat jo elokuu loppupuolella.
Myös Gabriel, tule takaisin jatkaa syksyllä (lue Irmeli Heliön arvio täältä).
Vierailijoina nähdään vanhoja tuttuja, kuten mentalisti Pete Poskiparta, Ilmari Saarelaisen Parasta ennen, Best of Saikkua ja Jukka Puotila Show.
Ravintolateatterin puolella on tarjolla Eripariterapiaa, All Female Panel sekä Jaakko Saariluoman, Niko Kivelän ja Mika Eirtovaaran stand up -esitykset.
Lapsille Komediateatteri tarjoaa lokakuussa ensi-iltansa saavan Ella ja Paterock -näytelmäsovituksen Timo Parvelan Ella-sarjan kirjasta. Näytelmä on Suomen Teatteriopiston tuotantoa ja sen rooleissa on opiston opiskelijoita.
Ransu ja Operaatio joulu viihdyttää joulukuussa (lue Johanna Peltolan arvio täältä). Teatterinjohtaja Panu Raipia kertoo, että kolmas esitysvuosi jää tällä kertaa Ransun viimeiseksi. Raipia mukaan joulunäytelmät ovat eläneet aina kolmisen vuotta, sitten on jonkin toisen tarinan vuoro.
Satu Silvo kiteyttää Tampereen Komediateatterin syksyn osuvasti: teatteria kannattaa aina katsoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kotiin ei päästy milloinkaan – arviossa Kansallisteatterin Muistopäivä
TEATTERI | Elli Salon Muistopäivä-näytelmä Kansallisteatterissa kertoo suomaisloikkarien loputtomasta matkasta Neuvostomaassa.
Ääntä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita – arviossa Maria Ylipään kabaree-esitys Poikkisahattu nainen
MUSIIKKITEATTERI | Maria Ylipään loistava lauluääni taipuu laulelmista hevirokkiin. Poikkisahattu nainen on kabaree naisen elämästä lasten, miehen ja koiran kanssa.
Elämän moniosaajat kimpussamme – arviossa Tukkateatterin kantaesitys Haittaako, jos kysyn?
TEATTERI | Tukkateatterin pikkujoulukabaree Haittaako, jos kysyn? on syntynyt näyttelijöiden omista kokemuksista.
”Ei tietty punkkari musta häviä mihinkään” – Liila Jokelin taitaa komedian keinot ja mustan huumorin
KENEN LAULUJA LAULAN | Muusikko-näytelmäkirjailija ja dramaturgi Liila Jokelin sovitti viimeksi Kalevalaan pohjautuvan Mauri Kunnaksen tarinan auringon ryöstöstä hilpeäksi musiikkinäytelmäksi.



