Sevillan parturi on täynnä omituisia höpöttäjiä ja maailman kauneinta musiikkia, mutta voiko sitä ymmärtää?

Parturi Figaro (Ville Rusanen) ja Don Bartolo (Marco Filippo Romano). Kuvat: Jussi Silvennoinen

Anne Välinoro
Toimittaja kirjoittaa sarjaa Taiteen edistämiskeskuksen (TAIKE) työskentelyapurahalla.

Miten Savonlinnan oopperajuhlien kesän 2023 Sevillan parturi -oopperan hahmot, karaktäärit, pitäisi ymmärtää? Kävelevätkö he tänä päivänä vastaamme?

Savonlinnassa vaikutti yli viisikymmentä vuotta mestariparturi Taneli Muhonen, yhä monitaitoinen myös siviilissä. Hänen mottonsa ovat olleet: mitään mittaan leikattua ei heitetä pois ja aina on peiliin kahtomisen paikka. Sinä se tässä olet päätaiteilija, antoi edesmennyt bassolegenda Martti Talvela tunnustuksen Tanelille.

Tanen parturin parkkipaikalla sijaitsevat liikennevalot tekivät Tanen palveluista kuuluisan. Vihreän valon palaessa parturi-kampaamossa oli vapaita aikoja.

Tanen luo mentiin, kun haluttiin ehdottomalla varmuudella leikatut hiukset. Ja kuulla hyviä juttuja elämästä. Tane leikkasi, ihmiset avautuivat.

Sevillan parturin Figaro on ylivertaisen notkea, monelle mutkalle taipuva asioihin puuttuja, jonka avainaaria Largo al factotum esittelee koko oopperan työkalut sen avaamiseksi. Oopperana Sevillan parturi on virtuoottisuutta suosiva korukuvioiden hallitsijoiden taistelutanner, solistien kilpajuoksu aikaa, suurta orkesteria ja Olavinlinnassa ylileveää lavaa vastaan.

Giacchino Rossini (1792–1868) ei myöskään heittänyt mitään hyväksi koettua, mittaan leikattua pois. Hän varasteli itseltään, toisti, leikkasi, liimasi ja liiotteli. Sevillan parturin alkusoitonkin hän osittain varasti oopperastaan Elisabetta regina d’Inghilterra (1815).

Hämmennys paisuu orkesterin alkuosan finaalissa samaa kuviota varioiden toistavaksi pauhuksi, jossa eräänlainen hellraiser, Figaro, enkeli toisille ja paholainen toisille, jyryää niskalenkkiä vastustajilta ja siloittaa tietä suosikeilleen. Hän auttaa kreivi Almavivaa saamaan ihastuksensa Rosinan, joka on itaran tohtori Bartolon vankina ja vallankäytön kohteena tämän kotona, peräti kaltereiden takana tornikammarissa. Tohtori Bartolohan suunnittelee naivansa tytön itse.

Don Basilio (Petri Lindroos) antaa vinkkejä Don Bartololle (Marco Filippo Romano) kreivin maineen pilaamiseksi.

Kreivi Almaviva lähtee kosioretkelle köyhäksi opiskelijaksi Lindoroksi pukeutuneena. Ja nyt ollaan roolipelin ensimmäisessä valepuvussa, joita Figaro järjestää kreiville tarinan edetessä useita, myös sotilaan ja musiikinopettajan.

Tarinan päähenkilöihin kuuluu myös laulunopettaja Don Basilio, joka auttaa Don Bartoloa tämän toiveiden täyttymiseksi ja juonii kreivin pään menoksi. Vanhat herrat vetävät yhtä köyttä, aseveliakseli toimii. Ensimmäisen näytöksen melskeissä kreivi on onnistunut sujauttamaan Rosinalle lemmenkirjeensä ennen kuin hänet ajaa tiehensä massiivinen sotilasjoukko.

Kreivi ei luovuta ja palaa nyt laulunopettajaksi naamioituneena Don Bartolon talolle. Jotta neito saadaan tornista, tarvitaan avain. Sen Figaro kaappaa Don Bartololta ajaessaan tämän partaa. Samaan saumaan saapuu oikea laulunopettaja Don Basiliokin.

Don Bartolo elättelee edelleen avioliittotoiveita ja vaatii notaaria taloonsa, jotta liitto saadaan vahvistettua. Siinä ohessa hän on ehtinyt vakuuttamaan Rosinalle, että köyhä Lindoro onkin työskennellyt Almavivan eteen eikä aikuisten oikeasti rakasta Rosinaa.

Nyt Lindoro puolestaan aktivoituu ja julistaa tytölle rakkauttaan.

Vielä yksi tikkaiden kaappaus ja pari sähläystä, lahjontaa ja valhetta, niin paikalle saapunut notaari on valmis olemaan todistajana Rosinan ja kreivin naimisiinmenolle.

Kaksi omapäistä ikämiestä, rakastavaiset, kaikkeen valmis nokkela ja ylivertaisen nopea käsityöläinen, pari välissä luovivaa palvelijaa, kahden säädyn taistelu. Keitä he ovat?

Palvelijat, porhot ja klovnit

Oopperan ihmiset ovat arkkityyppisiä hahmoja, jotka syntyivät 1500–1700–luvulla suositun commedia dell’arten, italialaisen komediallisen draaman kehityksen myötä. Sitä esitettiin sekä ennalta käsikirjoitettuna että improvisoituna esityksenä, mutta myös pantomiimina. Esitykset vaelsivat vankkureilla ja pantiin pystyyn toreilla.

Yleensä maskin avulla karakterisoituja ja tyyppiä vahvistavalla asulla varustettuja commedia dell’arten hahmoja ovat ovelat ja kekseliäät palvelijat ja klovnit (zanni, harlekiini, Brighella, Scapino, Pulcinella ja Pedrolino). Toisen ryhmän muodostavat hyvinvoivat, usein itarat vanhat mestarismiehet, kuten Pantalone ja Il Dottore, Tohtori.

Kolmas ryhmä ovat yläluokan rakastavaiset, joiden onnen tiellä edellä mainitut rahamassistaan kiinni pitävät ja pikkutarkat jäykkäniskat usein ovat.

Neljäs arkkityyppi on Il Capitano, kapteeni, yleensä espanjalaisperäiseksi miellettävä monikasvoinen opportunisti, rehentelijä ja keekoilija, jonka rohkeus on pelkkää bluffia.

Ja keitä heistä löydämme Gioacchino Rossinin Sevillan parturista, Pierre Beaumarchai’n näytelmään perustuvasta ja Cesare Sterbinin librettoon sävelletystä opera buffasta?

Kuka on miehiään Figaro, itse parturi? Tämä käsityöläinen ja kaupungin monitaituri juontuu nimeltään Brighellasta. Alun perin valkoiseen smokkimaiseen takkiin ja vihreillä reunuksilla koristeltuihin löysiin housuihin pukeutunut hahmo kulki puumiekka vyöllä, oliivinvihreässä koukkunokkaisessa puolinaamiossa ja vahvat mustat viikset kiharrettuina.

Ranskalaisten jalostamalle Figarolle on annettu ylivertaiset kyvyt valehteluun ja juorujen lietsomiseen.

Hän rakastaa rahaa ja juomia. Hän on erinomainen tanssija ja laulaja, parketin partaveitsi. Onhan kekkulin kyettävä myös pakenemaan vauhdilla.

Siinä hän on, Figaro parturimme. Puumiekka vaihtuneena parturin kassiin, valmiina puhumaan ja laulamaan erinomaisuutensa julki.

Parturi Figaro on monitoimimies ja hoitelee myös synnytyksen aariansa keskellä.

Tohtori, Il Dottore, Don Bartolo on oppinut pedantti, arvostaan tarkka tapaus, jolle nuori holhokki, Rosina, on varjeltavaa omaisuutta ja lopun elämän sulostuttaja.

Tarinasta löytyvät myös yläluokan rakastavaiset, kreivi Almaviva ja Rosina sekä joukko palvelijoita, Berta ja Fiorello etunenässä.

Kaikkia heitä me näemme edelleen populaarikulttuurin ja median ihmiskuvassa, maajussin morsiamina, unelmahäissä, suuren ikäeron julkkisliitoissa ja vankkumattomina asiantuntijoina, joilta pyydetään lausuntoa milloin mihinkin.

Ja sosiaalinen media paisuttaa juorun uudesta lemmenparista miljoonien ihmisten maisteltavaksi. Kohu on elämän jälkiruoka.

Rossini iski viihteen murrokseen

Vuonna 1816 Giacchino Rossinin kynästä syntyi alle kuukaudessa hittikimara Sevillan parturi (Il Barbiere di Siviglia), joka alkoi koomisen oopperan muodossa valloittaa musiikkiteatteria esittäviä näyttämöjä Euroopassa. Rossini oli tietoinen maanmiehensä Giovanni Paisiellon (1742–1816) samaan Pierre Beaumarchaisin näytelmään perustamasta varhaisemmasta oopperasta vuodelta 1782.

Mutta 23-vuotiaana oli helppo ajatella tekevänsä uudistuksia. Kun tarina kerran oli mitä tyypillisin ja hauskin koomiseksi oopperaksi sopiva sepustus, miksei siitä voi tehdä omaa vauhtipyörää ja turvata talouttaan.

1800-luvun alussa viihdemaailma oli murroksessa. Äänihuulten äärirajoja koettelevan bel canton laulajat kaipasivat haasteita. 1700-luvun alkupuolelta hovien oopperat vallanneelle opera serialle, vakavalle oopperalle antiikista kaivettuine tragedioineen oli aika kehittää suuriäänisempi ja hauskempi vaihtoehto.

Savonlinnan Oopperajuhlaorkesteria johtaa Sevillan parturissa Michele Gamba.

Italian Pesarossa Adrianmeren rannikolla vuonna 1792 syntynyt Rossini kasvoi musikaalisessa virikeympäristössä. Äiti ansaitsi laulajana ja isä soitti trumpettia ja käyrätorvea, jollei työskennellyt teurastamojen tarkastajana. Kuusivuotiaana Gioacchino soitteli jo triangelia isän yhtyeessä ja oppi pian säestämään itseään pianolla ja isänsä tavoin soittamaan trumpettia. Viisitoistavuotias hyväksyttiin opiskelemaan kontrapunkia Bolognan konservatorioon ja pian sello-opintoihin.

Nuorukaista kiinnosti solistiuraa enemmän sävellystyö. Ensimmäisen oopperansa hän sävelsikin vuonna 1810, mutta vasta kymmenes ooppera, vakava, Venetsian La Fenice –oopperatalon tilaama, 1000-luvun Sisilian Syrakusaan sijoittuva Tancredi oli menestys. Jopa gondolieerit hyräilivät sen sävelmiä.

Mutta oli löydettävä kuplivampaa, että maailma hurraisi. Sille tielle hänet ohjasi vuonna 1815 impressaari Barbaja.

Rooman Teatro Argentinassa kantaesitetty Sevillan parturi oli jotakin uutta. Paisiellon kannattajat olivat suutuksissaan, mutta minkäs teet, kun Rossini rakensi niin taitavia aarioita, ettei sallinut edes laulajien improvisoida niihin omiaan ja sävelsi melodioiden ohella huumoria.

Hän vähensi yksinlaulun osuutta, nosti orkesterin voimaa ja muokkasi puheosuuksista säestyksellisen.

Ooppera on Rossinin oma kuva, nopea, vallaton ja itseironinen. Melodikkona Rossini paljasti siinä myyvimmän taitonsa. Laulajan sijaan säveltäjä nousi nyt sävelmaailman taloudelliselle huipulle.

Rossini sävelsi Seviljan jälkeen vielä 23 oopperaa (1822–1829), joista nykypäivänä suosituimpia ovat La Cenerentola (Tuhkimo), Otello, Varasteleva harakka ja Matka Reimsiin, josta nähtiin Rossinin maanmiehen ja teatterivelho Dario Fon ohjaus Kansallisoopperalle 2004. Viimeisin oopperoista, Wilhelm Tell ikonisen laukkaavine alkusoittoineen, sai kantaesityksen Pariisissa.

Rossini sai elinaikanaan huomionosoituksia patsaista painettuihin kortteihin, kannattavia työpestejä ja ystäviä kuninkaallisista. Oopperoiden säveltäminen kuitenkin vuonna tyrehtyi 1832 ja sen jälkeen syntyi lähinnä kirkkomusiikkia.

Mestari keskittyi Pariisin kodissaan seurusteluun ja hyvään ruokaan, joiden raaka-aineet, kuten tryffelit, tuotettiin rakkaasta Italiasta. Gourmetisti-Gioacchinolle elämän piti maistua.

Noustaan tikkaita

Minkälaisten lasien läpi reilut kaksi ja puolisataa vuotta vanhaa juonittelutarinaa Sevillan parturia kannattaa tänään katsoa?

Kun Pierre Beaumarchais, ranskalainen poliitikko, asekauppias, kelloseppä, kirjankustantaja, vakooja ja keksijä, ja hetkinen, siis myös kirjailija, päätti sohaista kolmella näytelmällään sääty-yhteiskuntaa ja pilkata aatelisia, hän teki sen vanhan italialaisen komedian hahmoilla. Nuo kolme näytelmää joutuivat aluksi sensuurin hampaisiin, mutta maailma muuttui 1700-luvullakin.

Beaumarchaisin sensuuriin joutuneista näytelmistä niin W.A. Mozart kuin Gioacchino Rossinikin, Giovanni Paisiellon perässä, sävelsivät Figaron häät ja Sevillan parturin.

Savonlinnan oopperajuhlien Sevillan parturi on uusintakierroksellaan heinäkuussa 2023. Ensiesityksestä on neljä vuotta, ja tarpeemme nauraa ja olla hetki rikkaan musiikin ja näyttämöltä tulevan valovoiman aistikylvyssä on ehkä vielä suurempi kuin ennen kahden ja puolen vuoden pandemiakurimusta.

Monessa liemessä keitetty ohjaaja Kari Heiskanen, suurelle yleisölle tv-viihteen sketsimestarina Mutapainin ystävistä, Velipuolikuusta ja Oudoista jutuista takaraivoon jäänyt näyttelijä on päättänyt tiputella kahdeksaan päähahmoon niin paljon tuoretta verta ja adrenaliinia, että katsoja ei voi unohtua musiikin matkaan.

Heiskanen velvoittaa katsojaa olemaan valpas tulkintaan kätkemilleen merkeille.

Kari Heiskanen puhdisti vuoden 2019 ohjauksensa Savonlinnan oopperajuhlien kesään 2023. Lähes kaikki solistit Ville Rusasta ja Päivi Pylvänäistä lukuun ottamatta ovat uusia.

Ja mitä ne merkit ovat?

Nyt ollaan käytännössä kamarioopperan kanssa tekemisissä. Heiskanen ei oikeastaan kasvata näyttämökuvaa Don Bartolon taloa suuremmaksi.

Sen voi mieltää palaksi muuria tai kuutiopeliä, jonka yhdestä aukosta avautuu kurkistusluukku tarinan päähenkilön, omaan kammariinsa teljetyn Rosinan maailmaan.

Tarinan alussa hahmo kerrallaan merkkaa lavan omalla liikekielellään ja rekvisiitalla.

Don Bartolo, lääkäri, patistaa niskoittelevaa holhokkiaan katua pitkin sisälle taloonsa. Kasvattityttö Rosinan ylivertaisuus isäntäänsä nähden näkyy jo tässä. Don Bartolon väkinäinen vallankäyttö ennustaa hänelle vain kommelluksia. Myöhemmin Bartolo tutkii valtavalla teatterin kohdevalolla Rosinan väittämiä vaurioita käsissään, pedantti tohtori kun on.

Baritoni Kristian Lindroosin Fiorello, kosioretkellä olevan kreivin palvelija johtaa maksettua yhtyettä kumipamppua pyöritellen ja nytkytellen. Fiorello on kreivin toisinto, eroottislipevä seremoniamestari.

Basso Petri Lindroosin Don Basilio, laulunopettaja ja Don Bartolon aateveli, pyöräilee lavalle ankkamaisella äänitorvella töräytellen. Hän juuri ehdottaa juorua kreivin maineen pilaamiseksi La calunnia é un venticello –aariassa.

Kreikkalaisen tenorin Vassilis Kavayasin Kreivi Almaviva, tuo kultakäädyin, kultaisella korvarenkaalla ja kultaisella kellonranteella itsensä somistanut aatelinen tietää, että arvolla ja rahalla voi selvitä tilanteesta kuin tilanteesta.

Kreivin vaappuvaa kykyä kiintymykseen kuvastavat bastiljoonin aukkoon ilmestyvät, epävarmasti pyörähtelevät arkkienkelit neljännen kohtauksen lemmencanzonassa. Figaron häät –oopperassa kreivin tosi luonto vasta paljastuukin.

Rosita (Gayane Babajanyan) parturin (Ville Rusanen) ja kreivi Almavivan (Vassilis Kavayas) neuvonpidossa.

Entä kuinka saapuu parturi Figaro, ”nopea kuin salama ja kaupungin monitaituri”?

Hänestä tulee mieleen hillitön juutalaisparturi ja naistenkellistäjä Zohan Adam Sandlerin tähdittämässä samannimisessä elokuvassa (2008).

Hän lipuu linnan lavalle johtavia pitkiä portaita jostakin korkealta kuin drooni. Hänen ulokkeensa muurissa on parturinkioski, joka lupaa ”Pomata Finan”, viehkeän voiteen lisäksi kaikille puotiin poikkeaville uudistuneen olemuksen. Se laajenee paikalle rullaavissa kampaamotuoleissa kuivaajien alla käsittelyä odottavien leidien riviksi.

Baritoni Ville Rusanen ehtii Figaron tunnusaarian Largo al factotum (Tietä monitaiturille) aikana paitsi sipaista asiakaskuntansa kuntoon, myös vihkiä parin ja operoida synnytyksen. Tämän kaiken hän tekee liikkumalla suvereenisti kohteelta toiselle koko näyttämön leveydeltä.

Yksi mielenkiintoisimmista tarinan hahmoista on umpirehellinen sisäkkö, ketjupolttaja Berta. Bertan aika traaginen resitatiivi ja aaria toisen näytöksen kuudennessa kohtauksessa kertoo isäntäänsä lopen kyllästyneestä ikälopusta naisesta, joka haluaisi kuolla.

Mutta silloinpa kuorolaisista koottu Scandinavian Hunks –henkinen joukko antaa tukensa Bertalle ja nostaa tämän ilmaan kuin triumfina. Päivi Pylvänäisen mezzosopraano kestää hienosti veivin ja vain vahvistuu.

Rosina, tänä kesänä armenialainen sopraano Gayane Babajanyan, on melkoista tekoa. Hän on kukkakuosinen, mutta siihen vertaus hennosti asioihin taipuvaan sulottareen jääkin. Rosinan hetkellinen alastomuus kylpykohtauksessa on mielenkiintoinen yksityiskohta ohjausratkaisuna. Alastomuus näyttämöllä merkitsee ennen kaikkea haavoittuvuutta. Mutta että Rosina peittää alastomuutensa sanomalehdellä, kertoo nokkeluudesta ja asioihin perehtymisestä.

Rosina (Gayane Babajanyan) nauttii kylvystä ennen koetuksia.

Kylpyyn heitetty muoviflamingokin saa kyytiä. Se löytää tosin paikkansa kylpyhetkeä häiritsemään tulleen basso Marco Filippo Romanon tulkitseman Don Bartolon rengastajana ammeen reunalle. Romano on kuviolaulun mestari ja luo ketteryydellään ihan omanlaistaan painetta suhteessa Rosinaan. Kyse ei ole höpsöstä vanhuksesta.

Kuoro on tämän Sevillan kameleontti ja vahva kollektiivinen näyttelijä. Alkusoiton toteutus pilaorkesterilla varsinaisen orkesterin yläpuolella on avain esityksen seuraamiseen. Kaikki ei ole sitä miltä aluksi näyttää.

Joku lähtee pissalle kesken soiton ja kadottaa hameensa, toinen alkaa pelata tennistä, kolmas saa ämpärin päähänsä, neljäs ja viides päättävät poiketa lemmiskelemään kesken kaiken ja basistit tanssivat soittimiensa kanssa. Joku vetää vessapaperia rullasta ja nuotit leijuvat.

Heiskanen kuvittaa monia kohtauksia avatakseen kulloisenkin musiikkinumeron sanomaa. Kun basso Petri Lindroosin Don Basilio kertoilee juorun voimasta La calunnia é un venticello –aariassa, satunnaiset rakastavaiset etualalla joutuvat kansanjoukon piirittämäksi ja riisumaksi. Aiemmin kovin koomiseksi koettu aaria onkin nyt traaginen muistutus julkisen kiusaamisen tehosta.

Kirjelappuset, viestit ja viralliset paperit – niillä on tässä tulkinnassa perinteistä rekvisiittaa isompi merkitys. Niitä sataa konfetteina, kuoron käsissä pitämistä papereista muodostuu ensimmäisen näytöksen päänsärkyfinaalin ”Kohta pääsette skumpalle” -kehotus yleisölle. Lappuset kasvavat suuriksi kirjeiksi kaikkien käteen kallisteltaviksi.

Kaikki merkittävät käänteethän perustuvat oopperassa paperiin. Rosinan vapautus oikea-aikaiseen kirjeenvaihtoon ja sen perillemenoon, avioliittosopimuksen allekirjoitus sopivalla hetkellä eteen tökättyyn kaavakkeeseen, majoitus-, pidätys- ja vapautusmääräykset paperin taikaan. Nuottipapereista harjoitellaan ja seteleitä jaetaan.

Paperi ja muovi, niin muovi. Tässä vimmatussa lemmen takaa-ajossa myös muovi kuvaa keveyttä ja höttöä. Foliopallot ja kiiluva konfettisade lopussa julistavat rakkautta, muoviämpärit, kastelukannut ja muovikrääsä täyttävät Don Bartolon talon käytävät. Valesairaaksi tuomittu Don Basilio vilkutetaan puhalletuilla kädenjatke-kumihanskoilla turvaväliltä petiinsä.

Parturi (Ville Rusanen) hätistää sairaaksi määrätyn Don Basilion tiehensä turvahansikkaalla.

Valosuunnittelija Willian Iles nostaa palvelijattarien raitakuosin hallitsemaan Don Bartolon talon mielialaa, mikä kertoo omaa tarinaansa alustalaisten oveluudesta. Projisoinnit ovat nokkelia taivaalta satavista kolikoista lähtien. Valaistus ja projisoinnit, jopa minielokuva tiivistävät ja avaavat näyttämökuvaa.

Antti Mattilan lavastus on selkeä pitkänomainen laatikko, josta yksi seinä kaadetaan auki ja näin päästään intiimiin tilaan, Don Bartolon kotiin. Ulko- ja sisätilaa yhdistävät joustavat kaktukset, joita isäntä hellii ja kastelee.

Vannoutunut oopperanystävä saattaa hermostua tästä Seviljan parturista. Onko kaikkea liikaa, miksei musiikki riitä?

Teatterinystävä viihtyy erinomaisesti. On oltava valppaana ja poimittava vinkeistä tikapuun puolat esitykseen kapuamiseksi. On myös uskaltauduttava kiipeämään aarioiden yläpuolelle.

Vaikka ne yhdet tikkaat Don Bartolo kaataakin.

Vastuuton ja irtonainen

Ohjaaja Kari Heiskanen takoo Sevillan parturista vahvaa teatteria.

Heiskasen mielestä mikään länsimaisen teatterin tyylilajeista ei piirrä niin selkeästi esiin henkilön luonteenpiirteitä kuin commedia dell’arte. Sille perustuu lopulta kaiken komiikan tekeminen.

Heiskanen tunnustaa suhtautuneensa Sevillan parturin materiaaliin mahdollisimman vastuuttomasti ja irtonaisesti.

Heiskaselta pyydettiin Sevillan parturin ohjausta Oopperajuhlille. Sitä Heiskanen tuskin itse olisi lähtenyt ehdottamaan.

Samat tunnetut oopperat tuotetaan isolla festivaalilla taloussyistä ohjelmistoon. Heiskanen ei näe Sevillan parturissa varsinaisesti mitään ajankohtaista, vaikka Suomi on saanut uuden hallituksen ja viikon sisään toiseen kertaan uuden elinkeinoministerin, jota syytetään nuorten naisten ahdistelusta.

Heiskanen aloittaa oopperan näyttämöllepanon jekulla, joka hämmentää ja huvittaa katsojaa. Orkesteri on lavalla, mutta alkusoiton edetessä muusikot – käytännössä kuorolaiset – tempautuvat musiikin pyörteisiin ja riehaantuvat tanssimaan soittimiensa kanssa.

Katsojan aivoissa ratas siirtyy. Eivät ne olekaan oikeita muusikkoja.

Jos esitys on hyvin tehty, katsoja saa esityksen alussa jonkin koodin esityksen katsomiseen. Heiskanen sanoo aina harrastaneensa eräänlaista katsomisen koodin murtamista.

Heiskaselle Sevillan parturissa tärkein omakohtainen aihe on vapaus. Don Bartolon vallankayttöä vastaan Rosina kaipaa yli kaiken vapautta ja itsemääräämisoikeutta. ”Langetan sata ansaa ennen kuin annan periksi” .

Valta ja vapaus kietoutuvat toisiinsa. Vahvaksi tehty Rosina on keskeisin henkilö Heiskasen tulkinnassa.

Ohjauksellisesti kuoro on yksi Heiskasen lempi-instrumenteista ja sen suhde tapahtumiin pitää olla näyttävää ja selkeää.

Baritoni Ville Rusasen rooli Figarona on äärimmäisen liikunnallinen. Ratkaisu pohjautuu osin Rusasen kovaan kuntoon, joka inspiroi syöttämään laulajalle toimintavinkkejä ja tekemään Figarosta moottorin. Kaikki tämän kesän uudet solistit, etunenässä tohtori Bartolo, Marco Filippo Romano, ovat lähteneet innolla kierteisiin mukaan.

Berta (Päivi Pylvänäinen) pääsee aariassaan salskeiden herrojen ilmaveiviin.

Pitääkö oopperan ohjaajan osata lukea librettoa? Näyttelijäksi alun perin valmistuneella, sittemmin myös ohjaajantyötä 1990-luvulla Teatterikorkeakoulussa lehtorina ja professorina opettaneella ja kymmeniä teatteriohjauksia urallaan tehneellä Heiskasella ei ole varsinaista klassisen musiikin koulutusta. Aikoinaan Teatterikorkeakoulun laulukokeissa musiikinopettaja ehdotti pyrkijän hylkäämistä. Silti Heiskanen on ohjannut 15 oopperaa. Oopperoihin Heiskanen tutustuu kuuntelemalla ja katselemalla tallenteita.

Heiskanen sanoo lähtevänsä ohjauksessaan toiminnasta. Hän näkee semiootikko Eero Tarastin tavoin, että oopperan tulkinnassa johtavan roolin voi ottaa musiikki, visuaalisuus, tarina tai toiminta.

No, mitä Sevillan parturin ohjaaja sanoisi Rossinille, jos tämä pölähtäisi taivasorkesteristaan Olavinlinnaan 2023?

– Sanoisin, että meillä on samanlainen tausta. Sun faija oli teurastamojen tarkastaja, mun kummisetä oli teurastaja. Sun äiti oli laulaja, mun äiti lauloi Varkauden teatterin Hawaijin kukassa. Siihen meidän yhtäläisyydet loppuvatkin. Rossini soitti kuusivuotiaana isänsä orkesterissa triangelia ja minä voitin polkupyöräkilpailun, jossa Niilo Tarvajärvi ojensi palkinnoksi jalkapallon. Siitä lähtien minä jatkoin pyöräilyssä ja hän musiikissa. Hauskaa silti, että näiden vuosien jälkeen tapaamme.

Herkullista höttöä

Ohjaaja Kari Heiskanen antoi Sevillan parturin pukusuunnittelijalle, muotisuunnittelija Teemu Muurimäelle ohjeen, että tarina on silkkaa höttöä ja tehdäänpä siitä herkullista höttöä.

Siis flirttailemaan röyhkeästi epookin kanssa.

Puvustaja Teemu Muurimäki piti silti tärkeänä ymmärtää Sevillan parturin henkilöt alkuperäisen näytelmän pohjalta.

Kun ollaan isolla näyttämöllä, pitää olla helppo seurata hahmoja ja ymmärtää kuka on kuka. Tarinassahan vaikkapa kreivi Almavivalla on valeasuja.

Antti Mattilan lavastus piti myös ottaa huomioon pukujen taustana.

Muurimäki rakensi itselleen mood-boardin, fiiliskartan, jonne kokosi hahmoja, värejä ja kuoseja tietämättä vielä itsekään mihin ne johtavat. Ainakin hän halusi mukaan Espanjan Sevillan tunnelmia ja tyyliä.

Antti Mattilan lavastuksessa laatikkomainen talo muuntuu moneksi ja värit hehkuvat.

Heiskanen lähti pallotteluun mukaan ja tyypit alkoivat kasvaa.

Tohtori Bartololla on isoruutukuosinen siniharmaasävyinen puku. Ruutukuosi viittaa siinä vankina kaltereiden takana olevaan Rosinaan. Ruutukuosi toistuu sitkeästi myös liivissä ja jopa sateenvarjossa. Il Dottoren rillien sijaan Bartololla on neliskulmaiset silmälasit.

Bertan, Bartolon palvelijattaren ja muiden palvelijattarien korsettihameessa on eri suuntiin kulkevia mustia ja murretun punaisia raitoja vihjaamassa, etteivät palvelijat niin yksioikoisia olekaan. Päässä on kangaskiekolla varustettu etnisvaikutteinen turbaani.

Muurimäki haluaa sekoittaa tyylejä ja miettiä yksityiskohdan, jolla roolihahmo erottuu muista. Valeasuihin pukeutuvalla kreivillä sellaiset ovat kullansävyiset turhamaisuutta kuvastavat nilkkabuutsit.

Varsinainen kreivinasu on musta pitkä kultanapeilla varustettu kultakankaalla vuoritettu takki, leveällä brokadein koristellulla vyökauluksella komistetut mustat housut, musta paita ja asusteina kultakäädyt, korvarengas ja kultarannekkeella varustettu kello.

Erottuvaa äveriäisyyttä kaikki.

Laulunopettajan valeasuna Almavivalla on identtinen oikean laulunopettajan frakkiasu Don Basilion hiushötöä kuvaavalla pannalla ja sotilaana hiekanruskea takki legioonalaishattuineen, mutta – ja jälleen – turhamaisuutta korostaen, kuparinhohteiset housut.

Jokaiselle hahmolle Muurimäki on suunnitellut ja valinnut tätä kuvaavan värin ja kuosin. Rosina on kukkaisa ja ruusuinen, Bartololla on ruututeema ja Bertalla raitateema.

Oman elämänsä rockstara

Figaron hahmosta Muurimäki päätti tehdä oman elämänsä rocktähden glamoröösillä hehkulla. Pusakan kankaan kuosissa on vapaalla kädellä vedeltyjä erivärisiä maalausjälkiä vaalealla pohjalla, mutta ne on peitetty hapsumaisella läpikuultavalla kankaalla. Asun täydentävät mustat nahkamaiset rock-stara housut ja maiharityyppiset saappaat.

Omien hiustensa laitosta parturi on selvinnyt irokeesilla ja klaniin kiinnitetyllä letillä. Toisella puoliskolla Figarolla on pusakan pohjana käytetystä kankaasta valmistetut värikkäät housut ja musta kiiltävä pusakka.

Rosinan asukokonaisuudessa kukat ja erityisesti ruusut ovat mukana joka kohtauksessa. Ensimmäinen on kuitenkin valkoinen pitsikankainen monikerroksinen laahusasu, jonka Rosinalle pukevat palvelijat tämän noustua kylvystä. Rosina on siis aina valmis näyttäytymään edustavana.

Rosita (Gayane Babajanyan) on vankina isäntänsä Don Bartolon (Marco Filippo Romano) talossa ja taloudenhoitaja Bertan (Päivi Pylvänäinen) nyöreissä.

Rosinan ruusuisin asu on ruusukultaisesta kankaasta tehty ja korsettimaisella yläosalla korostettu laajahelmainen iltapuku.

Tämän kesän uusi solistikokoonpano käyttää neljä vuotta sitten ensi-iltaan valmistuneita asuja. Ne vain ratkotaan tarvittaessa saumoistaan ja varat otetaan käyttöön tai pienennetään. Teatterivaatteissa pitää olla aina saumanvaraa.

Presidentinlinnan itsenäisyyspäivävastaanoton asujen suunnittelijana tuttu nimi Teemu Muurimäki tuli myös kaikelle euroviisukansalle tutuksi keväällä 2023 Käärijän esiintymisasun suunnittelijana. Neonvihreät hihat villitsivät koko Suomen.

Herkullisen karnevalistinen hahmo toi mieleen harlekiinin, mutta oliko Muurimäellä mielessään opera buffa hihoja miettiessään?

Ei, suunnittelu lähti liikkeelle teknosta ja showpainista. Heikki Slåen, joka ohjasi lyriikkavideon Käärijän kappaleesta, ehdotti vihreää väriä teknossa käytetyn vihreän beam-valon pohjalta. Italiasta löytyi pian myös neonvihreää nahkaa.

Niinpä työryhmä suunnitteli pulleahihaisen, isoja lihaksia feikkaavan pusakan. Käärijä tunnetaan ”paidattomana riehujana” Instagramissa, joten työryhmä jalosti boleron, jossa voi olla ylävartalo paljaana.

Suomi sai melkein euroviisuvoiton ja Jere Pöyhönen positiivisuudellaan vei hetkeksi melankolisen maan narrihahmollaan karnevaalin porteille.

Pidä pää kylmänä

Baritoni Ville Rusanen on laulanut Figaroa neljässä eri Sevillan parturin versiossa, kotimaassa ja Skotlannissa. Hän ei palaa vanhoihin tulkintoihin esimerkiksi tallenteita kuuntelemalla.

Koska Sevillan parturissa on paljon tekstiä, resitatiivin rytmiä pitää osata italialaisittain nopeuttaa ja hidastaa. Siihen ja kuviolauluun hän on nyt keskittynyt.

Laulaminen sujuu vain paljon laulamalla. Aluksi hitaammalla tempolla, sitten tempoa nopeuttaen.

Figaron perusominaisuudet ovat Rusaselle nopeus, briljanttius ja suvereeni organisointikyky. Kaikki pakko ja jäkittäminen pitää hioa pois.

Hänelle Figaro on hyvällä tavalla täynnä itseään, parketin partaveitsi ja olennaista on, että yleisön kanssa voi pelata häpeilemättä, ”hei, minä järjestin tämän”.

Tavallaan roolille pelataan valmiiksi hyvät ainekset.

Ville Räsäsen hurjan liikunnallisuuden pohja on maastopyöräilyssä ja luonnossa liikkumisessa. Rusanen ei laula kuitenkaan pyörän selässä harjoittaakseen notkeutta.

Figaron esittelyaaria on Olavinlinnan lavalla täynnä toimintaa jo aivan alussa. Yleensä hahmo tulee lavalle, laulaa, ehkä liikuttaa jalkaa, koska aaria on niin vaikea, mutta tässä liikunnallisuus palvelee itse tarinaa.

Siinä hän vetää 4´35” spurttia, mutta silti hänen pitää tarjota esteettinen nautinto yleisölle ja buusti koko tarinalle. Kun hengitys kiihtyy, pitää rauhoittaa itseään. Rusanen myöntää menevänsä äärirajoilla.

Itseään Rusanen löytää Figarosta kriisitilanteesta selviytyjänä. Figaro ei mene lukkoon vaan löytää aina tien eteenpäin. Puvustus taas tekee Figarosta korskean kaverin, jota Rusanen taas itse ei näe omassa persoonassaan.

Figaron laulaessa kreivin kanssa ensimmäisen näytöksen neljännen kohtauksen yhteistä pitkää duettoa, he liikkuvat yleisön joukossa ja ovat kosketusetäisyydellä yleisöön. Osa on kauhistunut, pitääkö tähän osallistua? Osa on aivan innoissaan. Olavinlinnan Sevillan parturissa on monta sellaista piirrettä, johon Rusanen ei ole aiemmin törmännyt.

Figaron aaria on äärimmäisen käytetty sävelmä, versioina ja jopa mainonnassa. Rusasta se ei häiritse. Hänestä on hienoa, jos katsomossa on joku ihminen, joka on käynyt vähemmän oopperassa, tunnistaakin aarian ja saa siitä mukavan olo.

Rusanen on kuunnellut isäänsä Pertti Rusasta jo lapsena linnan lavalla. Silloin hän ei vielä ajatellut, että juuri tuolla olisi nastaa laulaa. Vasta kun hän alkoi parikymppisenä vakavissaan opiskella laulua, se nousi mieleen. Ennen sitä hän hakikin kerran kuorolaiseksi, mutta ei päässyt. Ehkä se oli oikein silloin, miettii Rusanen nyt.

Mitä solisti kokee aplodeissa, yleisön tömistäessä ja noustessa jopa seisomaan? Rusasella päällimmäisenä on helpotus, että yhdessä on päästy maaliin. Harvoin koetaan voittajan oloa. Enemmän olo on väsynyt, raukea ja tyytyväinen. Tärkeintä on, että yleisö on nauttinut.

Miksi Rusanen sitten on oopperalaulaja, paitsi että hän on lahjakas? Oopperalaulajana joutuu ja saa olla tekemisissä monenlaisten persoonien kanssa. Hän kokee tulevansa kaikkien kanssa toimeen. Sosiaalisen ammatin vastapainoksi hän haluaa olla omassa rauhassaan.

Eikä kannata murehtia vielä siitä, mitä ensi viikolla tapahtuu. Pidä pää kylmänä ja elä hetkessä.

Sevillan parturi Savonlinnan Oopperajuhlilla 10.–22.7.2023. Katso Savonlinnan Oopperajuhlien Sevillan parturin musiikillinen teosesittely tästä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua