KOLUMNI | Aalto – Don’t forget to play -esitys pyörii Tampereen Työväen Teatterissa. Tiina Puumalaisen ja Teppo Järvisen Aalto-muotoilu ei kaipaa edes näyttelijää.
Teatteri
”Tämä Evita on erilainen kuin on ennen näyttämöllä nähty”
HENKILÖ | Seinäjoen kaupunginteatterin Evita-musikaalin nimiroolin tekevä Helena Rängman uskoo, että vauhdikkaasti etenevä musikaali tenhoaa teatteria vierastavatkin.
Eino Salmelaisen sanoin: ”Ilman tunnetta ei ihmisessä tapahdu mitään” – Teatterikaupunki Vapriikissa
NÄYTTELY | Museokeskus Vapriikin Teatterikaupunki-näyttelyssä pääroolissa ovat karismaattiset, elämänsä näyttämötaiteelle omistaneet persoonat ja yleisöennätyksiä lyöneet esitykset.
Yhteisöllisyys, inspiraatio ja rohkeus ajavat Lain§uojattomat-festivaalia eteenpäin – katseet jo ensi vuodessa
TEATTERI | Porilainen teatterifestivaali järjestettiin poikkeuksellisina korona-aikoina poikkeuksellisesti syksyllä ja poikkeuksellisen pienille katsomoille. Mutta järjestettiin kuitenkin.
”Korona-apurahan turvin olen pysynyt hengissä”, näyttelijä Emilia Pokkinen kertoo
HENKILÖ | Tamperelaisnäyttelijän piti palata elävän yleisön eteen puolen vuoden tauon jälkeen Pälkäneen Kirjafestareilla – mutta toisin kävi. Väsynyt olemaan vahva -esitys yhdistää runoa ja flamencoa.
Kun Tampereen Teatterin uusi johtaja Mikko Kanninen luettelee turvajärjestelyjä, korona on johtajista ylin
TEATTERI | Tampereen Teatterilla ei tehdä nyt tulosta, niin kuin Reino Braggen kymmenvuotiskaudella. Uuden teatterinjohtajan Mikko Kannisen syksyssä kyse on hengissä selviämisestä.





