Leea Klemolan Vaimoni, Casanova uusintakierroksella Espoon teatterissa: ”Kirjoittamisessa yritän jättää ruumiille tilaa”

Lari Halme ja Mari Turunen. Kuva: Heikki Järvinen

Eija Niskanen, teksti

Vuonna 2016 ensi-iltansa saanut, Leea Klemolan kirjoittama Vaimoni, Casanova on saapunut Espoon Teatteriin. Takavuosien Simo Salmisen Pornolaulua siteeraten siinä ruma sana sanotaan niinku se on.

Vuoden Teatteri -maininnan saanut Espoon Teatteri on tuonut mielenkiintoisia esityksiä ohjelmistoonsa. Kannattaa siis ottaa metro Tapiolaan ja rämpiä hetkonen eksyksissä rakennusaitojen lomassa teatterirakennukselle.

Joulukuisena tiistaina ennen näytelmän alkua paikalla oli käsikirjoittaja, suomalaisen teatterin kauhukakaran maineen saanut Leea Klemola, jota jututti Espoon Teatterin taiteellinen johtaja Jussi Sorjanen.

Sorjanne tiedusteli aluksi Klemolalta, mitä tämä pitää teatteritaiteen olennaisimpana elementtinä. Klemolan mukaan keskeisin hänelle itselleen on näyttelijän ruumis, eikä pelkästään näyttelijän vaan myös katsojien. Hänelle teatteri on ennen kaikkea ruumiillinen laji.

– Kirjoittamisessa yritän jättää ruumiille tilaa. Siten näytelmän kirjoittaminen poikkeaa proosan kirjottamisesta. Näytelmässä pitää jättää rivien väliin tilaa ruumiille, sille eläimelle, Klemola sanoo.

– Olen itse näytellyt niin paljon paskoja tekstejä, että tavoitteeni on kirjoittaa näyttelijöille hyvää näyteltävää, sellaista josta ymmärtää mitä tämä näyttelijä sanoo ja miksi se sanoo niin, että näyttelijän ei taidoillaan tarvitsisi yrittää paikata huonoa tekstiä.

Anitta Vuorisola kuvasi Leea Klemolan Kulttuuritoimitukseen vuonna 2019.

* *

Klemola aloittaa kirjoittamisen aina henkilöhahmoista.

– Mulla ei ole ensiksi mielessä juoni, vaan kirjoitan henkilöitä ja heidän maailmaansa pari vuotta. Se juoni syntyy sitten niistä henkilöistä. Ohjaaminen on taas sellaista, että pitää katsoa, miksi joku kohtaus pitkästyttää, ahdistaa, ja muuttaa jotakin, Klemola pohtii.

– Tavoite on, että ne ruumiit siellä näyttämöllä olisi elossa, että siellä on elävä organismi, joka elää omaa elämäänsä.

Klemola sanoo, ettei voisi näytellä omassa ohjauksessaan. Hän ei ymmärrä, miten voisi nähdä itsensä ulkoapäin ja ohjata itseään.

Matti Hakulinen Kyllikkiä palvovana aviomies Jukkana. Kuva: Heikki Järvinen

* *

Leea Klemolan näytelmissä näkyvät usein luonto ja suhde luontoon ja toisaalta teatteri. Vaimoni, Casanova on jälkimmäistä lajityyppiä. Siinä seksuaalisesta häirinnästä syytetty tähtinäyttelijä Kyllikki saapuu kahden vuoden tauon jälkeen takaisin teatterilavalle esittämään Casanovaa.

Klemolan aiemmista näytelmistä Vaarallisia suhteita perustui Stephen Frearsin elokuvaan Valheet ja viettelijät, joka taas perustuu ranskalaisnäytelmään joka sekin perustuu kirjeromaaniin. Tällainen päällekkäisyys ilmenee Vaimoni, Casanovassakin. Siinä Casanovan sukupuoli on vaihdettu, mutta pakollisen tauon jälkeen on seksikin siirrettävä Casanovalta esikoisohjaaja-narikanhoitajalle, joka vastoin Klemolan periaatetta sekä näyttelee että ohjaa Casanovaa.

– Tämän näytelmän ei pitänyt aluksi sijoittua teatteriin, mutta se teatteri tuli siihen mukaan monimutkaisesti maskien kautta. Harrastin shamanistista matkailua, minkä aloitin Mongoliassa.

Leea Klemola kuvailee värikkäästi tapaamistaan indonesialaisen shamanistisen matkanjohdattajan kanssa jossain Aasian takakujilla ja sitä miten naamio-idea syntyi. Näytelmässä teatteriharjoittelija Maaria on väsännyt kasan maskeja, joilla on tarkoitus peittää maineensa pilanneen näyttelijän kasvot. – Maski edustaa sitä julkista persoonaa, jota me esitämme ja jonka alle voimme peittää sen mitä emme halua näyttää.”

Katriina Lilienkampf, Mari Turunen ja Lari Halme. Kuva: Heikki Järvinen

* *

Leea Klemolan näytelmissä yhteisö on olennainen. Vaimoni, Casanovassa se muodostuu puolesta tusinasta teatterilaisia sekä Kyllikin miehestä Jukasta, joka ei malta pysyä poissa teatterilta.

Klemolan yhteisöjä on muodostunut niin fiktiiviseen Kokkolaan kuin Grönlantiin. Klemola siteeraa tutkimusta, jonka mukaan ihanneyhteisön koko on 6 000 henkeä.

– Sen kokoisessa yhteisössä joutuu elämään vähän lian läpinäkyvää elämää. Mutta sieltä ei ole varaa menettää ketään ja joutuu sietämään niitäkin, joista ei hirveästi pidä. Teatterikin on yhteisö, jossa lisäarvo tulee siitä, kun saa tehdä töitä ihmisten kanssa, joille se matka esitykseen on arvo sinänsä, ei vain astinlauta johonkin muuhun. Hirveintä teatterissa on se, kun ihmiset taputtavat paskalle esitykselle.

Vaimoni, Casanova on elänyt matkalla usean teatterin kautta Espooseen. Matkalla siihen on tullut jokunen modernisointi ja Espoossa nähtävässä esityksessä viimeinen kohtaus on tiputettu pois. Kannattaa siis rämpiä siellä rakennustelineiden seassa, vaikka olisi näytelmän jo kertaalleen nähnyt.

Ohjaaja (Antti Mikkola) ja näyttelijät (Mari Turunen, Matti Hakulinen, Lari Halme, Katriina Lilienkampf, Kai Vaine) ovat samat kuin Tampereella nähdyissä esityksissä. Ja Klemolalle ominainen ronski tapa käsitellä arkojakin aiheita, tässä tapauksessa seksiä ja seksuaalista häirintää, on edelleen läsnä, mutta huumorin kautta siitä päästään yli.

– Kyllä sitä haluaa omilla kärsimyksillään naurattaa kuoliaaksi ihmisiä. Parasta on kun ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, ja silloin kun nauraa että hups, selvittiinpä tästäkin hengissä. Huumori on ainoa asia joka luo meille suhteellisuudentajua.

Lisää ronskia huumoria ja terävää yhteisöhavainnointia on luvassa, sillä Leea Klemola paljastaa kirjoittavansa Espoon Teatterille näytelmää vuoden 2028 esityskierrokselle.

Vaimoni, Casanova Espoon Teatterissa 16.12.2025 asti. Lue Maarit Saarelaisen arvio Vaimoni, Casanovan ensi-illasta Tampereen Teatterissa syyskuussa 2024 täältä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua