Lain§uojattomat-teatterifestivaali runoilee näyteikkunassa ja järjestää näytöksiä yhdelle katsojalle

20.05.2021
levoton tuhkimo by hanna maria gronlund kulttuuritoimitus INSTA

Angelika Meusel. Kuva: Leena Reikko

TEATTERI | Porilaisen Rakastajat-teatterin vuosittainen vapaiden teatteriryhmien festivaali järjestetään tänä vuonna rohkein ja uusin ottein.

Leena Reikko

Porissa on juuri nyt koettavissa poikkeusolojen teatterin huipentuma: näytöksiä yhdelle katsojalle. Rakastajat-teatterin vuosittain järjestämä vapaiden teatteriryhmien festivaali Lain§uojattomat järjestetään tänä vuonna rohkein ja uusin ottein.

− Niin monet freelancerit ovat olleet pitkään vailla työtä ja yleisöä. Siksi on ihana tarjota edes muutamia esiintymisiä ja edes vähän palkkioita, sanoo Lain§uojattomien taiteellinen johtaja Angelika Meusel.

Jo vuosi sitten Meusel arveli, että festivaalia viedään entistä enemmän kaupunkifestivaalin suuntaan. Tänä vuonna ohjelmisto tarjoaakin teatteria erilaisissa paikoissa, ihmisiä lähellä, yllättävällä tavalla ja usein ilmaiseksi ulkoilmassa. Festivaalijärjestäjien mielen päällä onkin vahvasti ollut alkukesän ailahtelevainen säätila ja sen muutokset; aurinkoa ja poutaa, kiitos!

Esimerkkejä? Näyteikkunassa kävelykadulla esitetään Edgar Allan Poen runoutta, Suomen ainoa feministinen teatteri Blaue Frau esiintyy yhdelle katsojalle kerrallaan vastaten tämän esittämään ”mihin hyvänsä” kysymykseen, teatteria ja akrobatiaa sekoittava näytös esitetään sirkuskupolissa, joka voidaan sateen sattuessa siirtää sisätiloihin ja Recover Laboratory tekee teoskokonaisuuden useissa eri pisteissä Kirjurinluodolla. Lisäksi on perinteisempää teatteria sisätiloissa, mutta katsojia näytöksiin otetaan vain 20 katsojaa.

Striimaus mukana

Ensimmäistä kertaa Lain§uojattomien näytökset myös striimataan.

−Saa nähdä, miten nettiesitykset menestyvät. Tietenkin teatteri on parasta yleisön edessä, mutta verkossa esittäminen lisää näytösten saavutettavuutta. Striimattuna Lain§uojattomia voi seurata ihan missä vain Suomessa ja ulkomailla, kiittää Meusel uusia mahdollisuuksia.

Nettiliput maksavat 4,99 euroa ja näytöksen voi katsoa milloin hyvänsä kahden viikon sisällä.

Lain§uojattomille osallistuu myös nuoria ja vastavalmistuneita teatterintekijöitä.

− On ihanaa, että uudetkin sukupolvet tuntevat meidät ja haluavat tulla esiintymään Poriin, Angela Meusel iloitsee.

Erityisen iloinen Meusel on siitä, että koronasta huolimatta tänäkin vuonna Porissa nähdään The 24 Hour Plays: PORI, jolloin Suomen teatterialan huiput valmistavat pienoisnäytelmän vuorokaudessa. Tänä vuonna 24 Hour Plays esitetään jo yhdeksännen kerran, tämän vuoden osallistujalistaa ei ole vielä julkaistu.

Lain§uojattomat-festivaali jatkuu 23.5.2021 asti. Lisätietoa esityksistä täällä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Evästeinfo
Kulttuuritoimitus

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle tämän tekemän sivustovierailun yhteydessä. Evästeitä tallennetaan ainoastaan niiltä sivustoilta, joita olet käynyt katsomassa. Evästeisiin ei sisälly henkilökohtaisia tietoja ja ne ovat sivustojen kävijöille vaarattomia: ne eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä niitä voi käyttää haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjän henkilötietoja ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Evästeet vaikuttavat positiivisesti mm. käyttäjäystävällisyyteen, sillä niiden avulla valitsemasi sivusto avautuu jatkossa nopeammin vrt. ensimmäinen vierailukerta.

Evästeet voidaan ryhmitellä pakollisiin sekä ns. toiminnallisiin evästeisiin, jotka liittyvät esim. tuotekehitykseen, kävijämäärien seurantaan, mainonnan kohdentamiseen ja raportointiin.

PAKOLLISET EVÄSTEET

Pakollisia evästeitä ei voi estää, sillä ne liittyvät tietoturvaan ja sivuston teknisen toiminnan mahdollistamiseen. Esim. tällä sivustolla käytössä olevat sosiaalisen median jakonapit ovat oleellinen ja itsestäänselvä osa nykypäivän modernin sivuston teknistä rakennetta - siksi sosiaalisen median laajennuksia ei voi erikseen aktivoida tai deaktivoida. Käyttämällä kyseisiä jakolinkkejä hyväksyt sen, että somepalvelujen ylläpitäjät saavat tapahtumasta tiedon, jota ne voivat yhdistää muihin toisaalta kerättyihin tietoihin.

TOIMINNALLISET EVÄSTEET

Tällä sivustolla on käytössä ainoastaan yksi erikseen lisätty toiminnallinen eväste Google Analytics, joka on mahdollista sulkea pois päältä.

Pakolliset

Ilman näitä sivuston tekniseen toimintaan voi tulla ongelmia.

Google Analytics

Sivustoon on liitetty Google Analyticsin tuottama eväste, jolla seuraamme verkkosivuston vierailumääriä ja sivuston yleistä käyttöä.