Kaksi kulttuuritoimituslaista keskusteli Uusi Tampere -festivaalin jälkeen Death Hawksin konsertista. Keskiviikkona bändi soittaa Wigwamin Experiencen kanssa Pyynikin kesäteatterin progeillassa.

Lari Aaltonen ja Samuli Hytönen, teksti

Uusi Tampere -festivaali, hetki Death Hawksin keikan jälkeen perjantaina 19.7.2019. Tuttavani kävelee ihmisjoukosta vastaan ja on silminnähden innoissaan. Rupattelemme tovin keikasta ja sen herättämistä tunnelmista. Seuraavana aamuna muistelen hymyssä suin hänen juttujaan ja päätän kysellä vähän lisää. Se onnistuu, kiitos pikaviestimien.

Lari Aaltonen: Lari tässä moi. Ajattelin, että voisi jutella vähän eilisestä Death Hawksin keikasta. Nähtiin heti keikan jälkeen ja avauduit niin hienon hurmoksellisesti, että jäi kiinnostamaan sun kokemukset! Kerro ensin päällimmäiset fiilikset.

Samuli Hytönen: Tykkäsin todella paljon. Keikka oli itselleni yksi parhaita kotimaisia 2010-luvulla. Bändi on noussut livenä aivan uusiin korkeuksiin. Kosketti kovin, lähes tärisin jälkeenpäin.

LA: Oletko kuunnellut bändiä aiemmin? Miten levyt ja aiemmat kaikat ovat kolisseet? 

SH: Kuunnellut olen toki ihan ekasta levystä asti. Keikkoja on takana muutama. Edellinen live taitaa olla vuodelta 2015. En ole varmastikaan kuulunut yhtyeen kovimpiin faneihin – tähän asti. Jatkossa seuraan tarkkaan orkesterin tekemisiä. Pidän paljon kaikista heidän julkaisuistaan. Levy levyltä homma on kehittynyt hienosti. Kaikesta kuulee musiikin tekemisen ”sessioimun”. Jotenkin aina samaistun bändien biisintekohurmokseen, niihin hetkiin, kun muoto alkaa löytyä.

LA: Mun mielestä eilen näytti siltä, että bändi olisi enemmän toteuttamassa Teemun [Markkula] kuin koko porukan visiota. Miltä se susta näytti? Oliko koko bändi yhtä rintamaa?

SH: Teemu oli kieltämättä aika nostettu siinä. Koko lavan set up korosti sitä. Mua ei tämä korostus haitannut mitenkään. Musiikki kuulosti mulle hyvin tasapainoiselta yhdessä tekemiseltä. Jokainen nyanssi tuntui olevan kohdillaan.

LA: Mitkä palaset keikassa sitten napsahtivat erityisesti kohdilleen?

SH: Bändin uuden levyn kasaritunnelmat toimivat loistavasti myös livenä. Vähän pelkäsin, että tuntuuko päälleliimatulta. Ei vähääkään! Aivan kuin olisi kuunnellut joitain Aphrodite’s Childia, The Carsia ja Circleä yhtäaikaa. Samalla visuaalinen toteutus tarjosi sekä kullanhohtoista barokkia että digitaaliajan hienostuneita sävyjä. Kokonaisuus oli taitavasti kasattu ja samalla kaikki tuntui bändille hyvin luontevalta.

VIDEO: Death Hawksin musiikkivideo Re-Run (2019).

LA: Mulle tuli välillä mieleen David Bowie ja jopa Prince, sekä visuaalisuudesta että musiikistakin. Sitten tuntui myös siltä, että bändi ei oikein tahtonut mahtua lavalle! Että pitäisi olla stadionin kokoista lavaa jo, kun kaikki vartalonliikkeetkin tuntuivat olevan niin mietittyjä että ne toimisivat jättiscreeneiltäkin nähtyinä! 😬

SH: Ilman muuta näin! Bändillä vaikutti olevan ahtaat oltavat Kuivaamon päälavalla. Markkula oli tosiaan aika veistoksellisessa fokuksessa. Kaikki oli oikein kaunista.

LA: Minkälaiselle musiikinkuluttajalle suosittelisit bändiä? Ihmettelit, kun yleisöä oli keikalla niin vähän – mihin toki suurimpana syynä oli varmasti myöhäinen soittoaika. Uusi Tampere -festivaalilta taitaa suuri osa porukasta lähteä ennen viimeistä esiintyjää, ellei ole sitten jotain tosi isoa nimeä jätetty loppuun.

SH: Yleisön harmillinen vähyys oli todennäköisesti monen tekijän summa. Kellonaika varmasti tärkein tekijä. Uskoakseni festariorganisaatiolla on ollut tiedossa myöhäisen ajan ongelmallisuus. Miksi sitten näin myöhään, sitä pitää kysyä tuottajilta. Yhtye on myös keikkaillut melko säännöllisesti Tampereella.

Ilmeisimmän progehuuruilusta pitävän yleisön lisäksi suosittelisin bändiä 1980-luvun pöyhkeilyn ystäville. Uusi Death Hawks ei ole mielestäni mitään kasarinostalgiaa vaan erittäin taidokasta, ajallemme tyypillistä eklektistä kudelmaa. Joitain viitteitä jo tulikin. Jos saa esimerkiksi niistä kiinni, kannattaa ehdottomasti käydä tsekkaamassa pumppu livenä.

Semmoinen on muuten mainittava, että Death Hawksin keikka oli festivaalin ainoa, jonka aikana tanssin! Tai, no, ehkä juuri ja juuri tanssahtelin. Mutta kuitenkin! 😀

Minä hehkutin keikan jälkeen kokemusta suu vaahdossa, sinä sen sijaan olit hiukan hämmentynyt. Jäi hiukan vähälle sinun tuntemuksia uteleminen, pahoittelut hienotunteisuuden puutteesta. Mikä on tilanne nukutun yön jälkeen? Kolisiko ja miten?

Death Hawksilta on julkaistu 2010-luvun mittaan neljä albumia. Kuva: Sami Sänpäkkilä

 

LA: Joo, kieltämättä olin hämmentynyt keikalla, vaikka uusi [kesäkuussa 2019 ilmestynyt] levykin oli jo tuttu. Livekokemus oli silti niin erilainen kuin aiemmin nähdyt keikat, ja niitä on takana kuitenkin varmaan parisenkymmentä. Tai hämmentävää siinä oli ehkä se, että tavallaan aika näennäisillä muutoksilla fiilis oli saatu niin erilaiseksi.

Sana ”kudelma”, jota käytit tuossa aiemmin, on kyllä hyvä yleistermi bändin musiikille, siihen voi sitten laittaa etuliitteeksi haluamansa tyylin tai adjektiivin – psykedeelistä äänikudelmaa tai muuta sellaista. Olennaista mun mielestä on just sen musiikin orgaanisuus ja sellainen temaattinen kasvattelu ja vellominen milloin missäkin tunnelmassa. Pidin kyllä keikasta kovasti, mutta se ei ollut mikään instant-kokemus, vaan tuntemuksia piti oikein pureskella sekä keikan aikana että yön yli!

SH: Pureskeltavaa Death Hawksissa riittää. Ihan pieni suupala ei bändi ole ollut ennenkään. Menu tuntuu silti kerta kerralta kasvavan. Se on hienoa!

Death Hawks Pyynikin kesäteatterin Progressive and Lovely -illassa keskiviikkona 14.8.2019. Pääesiintyjänä Wigwam Experience.

Death Hawks

Vuonna 2011 Riihimäellä perustettu yhtye, jossa soittavat Teemu Markkula (laulu, kitara), Tenho Mattila (koskettimet, saksofoni), Riku Pirttiniemi (basso, laulu) sekä Miikka Heikkinen (rummut). Livenä visuaaleja tekee Jonne Pitkänen ja ääniteknikkona toimii Ilari Larjosto.

Albumit

  • Death & Decay (Gaea Records 2012)
  • Death Hawks (Gaea Records 2013)
  • Sun Future Moon (Svart Records 2015)
  • Psychic Harmony (Svart Records 2019)

Lisätietoja bändin kotisivuilta