HENKILÖ | Musiikintekijä Kikka Laitinen ei pelkää parantaa maailmaa ja ravistella monikansallisen bisnesmaailman palvomista – koskee se sitten ruokaa tai musiikkia.
Musiikki
Hevoskauppaa ja rahanpesua – Auli Mantilan Transport on kansainväliset mitat täyttävä rikossarja
TELEVISIO | Auli Mantilan Transport-tv-sarjassa hevoskauppaan kytkeytyneet rikolliset pesevät rahaa ja väärentävät elintarvikkeita, eivätkä piittaa ihmisille aiheuttamastaan vaarasta.
Nykymusiikki kutsuu – Tampere Biennalessa soivat tänä vuonna Mielen maisemat
MUSIIKKI | Kaartin soittokunta avaa Töölö-nykymusiikkikonserttisarjallaan täysimittaisen Tampere Biennalen keskiviikkona Kalevan kirkossa. Vuoden 2020 festivaali jäi pandemian vuoksi osin piippuun.
”Arvostan suuresti venäläistä kulttuuria – ainoa jonka haluan maasta ’canceloida’ on putinilainen totalitarismi”
KOLUMNI | Vladimir Putin väittää, että länsi hyljeksii venäläisiä säveltäjiä. Venäjällä ja Neuvostoliitossa säveltäjienkin vaino on aina hoidettu ihan itse, Kari Pitkänen muistuttaa kolumnissaan.
Sarjamurhaajasta Sandmaniin: Vuoden 2022 tv-sarjatarjonta pursuaa rikoksia ja omituisia tyyppejä
TELEVISIO | Kulttuuritoimituksen tulevien tv-sarjojen esittelyssä on mukana muun muassa mafiosoja, puolituisia, sarjamurhaajaprofiili, Darth Vader ja vihreä nainen.
Kitaristi Raoul Björkenheim aloitti 40-vuotisjuhlakiertueensa: ”Urani on vasta alussa”
HENKILÖ | 40-vuotistaiteilijajuhlakiertueestaan iloitseva kitaristi, säveltäjä, bändinjohtaja ja opettaja Raoul Björkenheim täräyttää olevansa vasta uransa alussa. Kiertueelle maestro tuo yhtyeensä eCsTaSyn, jota hän kehuu estoitta.





