MUSIIKKI | Meneekö Tampereen Sävel metsään? Kysymys on retorinen, mutta myös konkreettinen.
Musiikki
lue lisää
Mysteerinen J-poptähti Ado spektaakkelimaisessa konserttitaltioinnissa – esityksiä Finnkinossa kahtena päivänä
KONSERTTIELOKUVA | Ado on J-popin mysteeriesiintyjä: supersuosittu laulaja, jonka kasvoja kukaan ei ole nähnyt.
Pelimannihenkeä on vaikea pukea sanoiksi, sadat soittajat vain tulevat ja valtaavat Finlaysonin alueen
FESTIVAALI | Sadat pelimannit valtaavat Finlaysonin alueen ja näkyvät Tampereen keskustassa perjantaina ja lauantaina 13.–14. kesäkuuta.
Kangasala Classicin teemana on tänä vuonna Pohjolan perintö: ”Aina voi kysyä, vaikka olisi kuinka hullu idea”
FESTIVAALI | Kangasala Classic on viisivuotisen olemassaolonsa aikana lunastanut paikkansa yhtenä merkittävänä festivaalitapahtumana Pirkanmaalla.
OutoJazz – oudon musiikin festivaali oudoissa paikoissa
FESTIVAALI | Pohjoiskarjalainen Outokummun kaupunki on keksinyt kivan festivaalin, OutoJazzin. Festivaalilla esitettävä musiikki ja esiintymispaikat lunastavat tuon lystikkään outousnimen.
Japanilaista perinnemusiikkia kukkien ja karppien äärellä Helsingin Talvipuutarhassa
KONSERTTI | Suomen Shakuhachi -yhdistys toi japanilaisen perinnemusiikin ryhmän neljän konsertin kiertueelle Suomeen.





