Outi Tarkiaisen Oma huone -ooppera syntyi synnytysten välissä

Outi Tarkiainen. Kuva: Eetu Linnankivi

Anne Välinoro, teksti
Toimittaja Anne Välinoro kirjoittaa Oopperaessee-sarjaa Taiteen edistämiskeskuksen (TAIKE) työskentelyapurahalla.

Kaksi oopperaa samana iltana, tunnin mittaisia kumpikin ja teemallisesti toisiaan tukien.

Herttua Siniparran linnassa rakastanut nainen joutuu julman hallitsijan lumoukseen, Oma huone -oopperassa nainen tutkii omia ulkoisia ja sisäisiä kahleitaan luovuuden esteinä.

Saksalaisen Theater Hagenin Savonlinnan Oopperajuhlille tekemän vierailuesityksen jännittävin osuus on toisella puoliajalla, kun vuorossa on säveltäjäkomeetta Outi Tarkiaisen (s.1985) ensimmäinen ooppera. Tarkiaisen haastoi jo lähes kymmenen vuotta sitten Victoria Woolfin Oma huone -essee.

Parin oman librettokokeilun jälkeen Tarkiainen sai samalla tekstillä yllättäen pyynnön Hagenin oopperasta. Libretistiksi lähti Hagenin teatterin ja oopperan johtaja Francis Hüsers, englantilaista kirjallisuutta opiskellut monipuolinen ohjaaja ja libretisti.

Oma huone -ooppera syntyi koronan aikana ja sen kantaesitys Theater Hagenissa oli toukokuussa 2022.

Täytyy myöntää, että olin epäileväinen Woolfin käsitteellisen ja ajatusten virrassa poukkoilevan esseen kääntymisestä musiikkiteatteriksi. Mutta sitä suurempi oli ilo nähdä, miten tulkinta toimii.

Mitä me naiset olemme tänään? Ja toisaalta, voiko puhua edes naisista. Tasa-arvomielessä pitäisi puhua naisoletetuista.

Yhtä kaikki. Tarve luovaan ilmaisuun, oman jäljen jättämiseen elää vahvana kaikissa sukupuolissa. Naisoletettujen maailmassa sellainen on ollut mahdollista vasta reilun sadan vuoden ajan.

Oikeus omaan omaan talouteen, kouluttautumiseen ja riippumattomuuteen vahvistuivat Suomessa yleisellä ja yhtäläisellä äänioikeudella vuonna 1906, ensimmäisenä Euroopassa.

1900-luvun naisen tietoisuutta itsestään sukupuolen rajoittamana olentona laajensivat kirjallisuudessa Victoria Woolf teoksillaan ja sosiaalipolitiikassa feminismin uranuurtaja Simone de Beauvoir.

Woolfin Oma huone (A Room of One’s Own, 1929) nosti kirjoittavan naisen työn onnistumisen edellytyksiksi oman huoneen työrauhan ja oman rahan, Simone de Beauvoir puolestaan avasi Toinen sukupuoli -teoksessaan (1949) naisen toiseutta.

Toisin kuin mies, nainen on absoluuttinen toinen, poikkeama normista eli miehestä. Naista ei pidetä aktiivisena toimijana ja häntä koskevia rajoituksia perustellaan vetoamalla hänen ruumiinsa erityispiirteisiin.

2000-luvulla feminismi on noussut omaksi poliittiseksi, akateemiseksi ja ideologioista koostuvaksi kokonaisuudeksi, jossa tavoitteena on seksuaalisten suuntautumisten sekä sukupuolten tasa-arvo.

Judith Shakespeare (Marie-Pierre Roy) tulee Oma huone –oopperan tarinaan mukaan kuvitteellisena Shakespearen sisarena. Kuva: Jörg Landsberg

Paljon puhetta naisesta

Tarkiaisen ja Hüsersin yhteistyössä Woolfin essee saa lihaa ja luonnetta. Kolmen Maryn, Mary Betonin, Mary Setonin ja Mary Carmichaelin, nimellisesti Mary Stuartin hovineitojen pohjalta luotujen yliopisto-opiskelijoiden tehtävä on kantaa tunnin musiikkidraamaa alusta loppuun. Vain yksi puuttuu, Mary Hamilton, joka teloitettiin hänen tultuaan kuninkaalle raskaaksi.

Hänen kohtalonsa nousee oopperatoteutuksen alussa kuoron laulamana hymnin kaltaisena äänimattona. Se on kuin holveista tulevaa, aikakausien säröille saattamaa kaikuisaa muistoa menneiltä ajoilta. Ja se pohjustaa kaikkea sitä, mitä lavalla tullaan näkemään.

Kuorosta sukeltavat esiin kolme Marya, opinhaluiset, valppaat naiset kertomaan naisen asemasta. He nousevat patsaiden jalustoille ja ravistavat vuosisatojen aikana syntyneet miehiset ennakkoluulot harteiltaan.

Laululliset osuudet ovat vahvoja ja omanlaisiaan, kunkin sanoma kantaa, sillä sanomaa nyt todella on.

Eletään 1920-lukua, miehet uskovat vielä vahvuutensa – onhan heillä todistetusti mitattavissa oleva suurempi aivojen koko kuin naisilla! – ja pitävät kiinni oppiarvoistaan ja perinteistään.

Näyttämöllä kuoro toteuttaa ajatuksen kuvana, jossa miehet lukevat kirjoja ja painavat pikkuhiljaa naisia maahan ryömimään.

Mutta samalla luodaan katse menneisyyteen. Miten tähän on tultu? Kuten professori oopperassa sanoo: ”Stuartien aikaan oli edelleen poikkeuksellista, jos ylä- tai keskiluokkaan kuuluva nainen valitsi itse aviomiehensä ja kun aviomies oli osoitettu, hän oli herra ja valtias. Siitä huolimatta ei Shakespearen naisilta eikä autenttisten 1600-luvun muistelmien naisilta vaikuta puuttuneen persoonaa ja luonnetta.”

Johon Mary Beton jatkaa: ”Esiin nousee siis hyvin outo ja monitahoinen olento: mielikuvituksessa nainen on mitä tärkein, mutta käytännössä hän on täysin merkityksetön.”

Tätä miesten loputtoman kiinnostuksen kohdetta nyt tutkitaan. Nainen asettaa itsensä suurennuslasin alle.

Näyttämölle nouseva tarina on käytännössä oppineiden väittelyä naisen merkityksestä toimijana 1500-luvulta tähän päivään, mutta vaikka tämä kuulostaa tylsältä, toteutus saa teesit hengittämään.

Mutta eikö naisasia ole vähän vanhahtava teemaksi? Katsotaanpa Pohjoismaiden ja Euroopan ulkopuolelle. Saavatko Afganistanin naiset haluamansa koulutuksen?

Yksi näyttämön kiehtovimpia hahmoja on Shakespearen kuvitteellinen sisar Judith, jolla on esiintymisen palo ja halu teatteriin. Hän luo toisen, entä jos -linjan naisen historiaan.

Judith pakenee kotoaan, vaikka on jo naitettu naapurin villanlajittelijan pojalle ja seisoo kohta teatterin ovella. Mutta hänelle nauretaan päin naamaa, näyttelevä nainenhan on kuin tanssiva villakoira! Teatterinjohtaja kuitenkin säälii 17-vuotiasta sillä seurauksella, että tämä on pian raskaana. Ja kun siveydellä oli tuohon aikaan uskonnollinen merkitys, Judith päättää itse päivänsä.

Mary Beton (Dorothea Brandt), Mary Seton (Maria Markina) ja Mary Carmichael (Evelyn Krahe) ovat Oman huoneen nuoret kirjallisuudenopiskelijat, jotka pohtivat naisen luovan työn mahdollisuuksia eri vuosisatoina. Kuva: Jörg Landsberg

Ei maailma runoja pyydä

Yksi Maryistä, Mary Carmichael päättää kokeilla kirjailijan työtä, mistä tarina kääntyy tähän päivään ja luovan työn arvoon. Niin, onko sitä? Kirjoita, jos huvittaa, mutta ei maailma pyydä ihmisiä kirjoittamaan runoja, se ei tarvitse niitä.

Maailma on välinpitämätön luovan työn tekijöitä kohtaan – siitähän perussuomalaisten ”kulttuuri on turhaa” -ajattelukin juontaa – mutta suorastaan vihamielinen se on ollut naisten kirjoittamista ja luovaa työtä kohtaan.

Niinpä piispat, dekaanit ja professorit yhdessä kuorona puuskahtavatkin: Vai kirjoittaa? Mitä hyötyä sinun kirjoittamisestasi on? Ja naisen säveltäminen on kuin koiran kävelyä takajaloillaan. Ei se hyvin onnistu, mutta on yllättävää, että se onnistuu ylipäätään.

Tuo viimeinen huomio löytyy todellakin vuonna 1928 kirjoitetusta musiikkifilosofisesta kirjasta. Tarkiainen voi nyt oopperallaan tölväistä haukun kumoon.

Oma huone sukeltaa syviin vesiin. Luonnollisessa tilassa sukupuolet pyrkivät yhteistyöhön ja meissä kaikissa on kaksi voimaa, yksi maskuliininen, yksi feminiininen. Simone de Beauvoir päätyy Toinen sukupuoli -teoksessaan samantapaiseen ajatteluun.

Ja oliko Judithin elämä turha? Tämän runoilijan, joka ei kirjoittanut sanaakaan? Ei, hänhän elää kaikissa naisissa, olivat he sitten tiskaamassa tai laittamassa lapsiaan nukkumaan, mutta he odottavat vain tilaisuutta tulla runoilijoiksi keskuuteemme, päättää Hüsers librettonsa.

Teesi on hurskas, mutta ajatuksena ja näyttämöltä upeasti laulettuna vaikuttava.

Oma huone pohjautuu Virginia Woolfin samannimiseen esseeteokseen. Theater Hagenin tulkinnassa oopperaksi muokattu teos sijoittuu 1920-luvun brittiläiseen yliopistomaailmaan. Kuva: Jörg Landsberg

Orkesterin taitaja

Tekstissä on ongelmansa. Se ei toteudu dialogina eikä tarinan kaarta juuri synny. Outi Tarkiaisen musiikki on kuitenkin riittävän moni-ilmeistä kantaakseen tätä pohdiskelevaa ja fragmentaarista tekstiä. Tarkiaisella on lahja käyttää orkesteria yhtenä soittimena, josta syntyy värimaailma.

Hänellä on myös selkeä käsitys teatterimusiikin tehtävistä. Lavalla ollaan muutakin kuin aarioita varten. Toimintaan pitää antaa impulsseja, vastaääntä, varoen alleviivatakin avainkohtia. Tarkiaisen vahva tausta myös jazzsäveltäjänä antaa tähän työkalun. Sooloa pitää pohjustaa, sävelmattoa luoda ja hahmoille kasvattaa persoonallisuutta.

Tarkiainen rakastaa myös melodioita ja tietää, miten laulaja soi, mikä kuuluu Maryjen ja Judithin sooloissa. Heillä on häikäisevän kauniita ja pysäyttäviä sävelkulkuja. Sopraano Marie Pierre-Roy Judithina säkenöi toivon hetkinä korkealta ja kirkkaasti.

Mary Betonin roolissa sopraano Dorothea Brandt nousee eniten liekkeihin sanoman ja musiikin yhteispelissä, hänellä on myös kiinteän rikas ääni, joka pitää linjansa. Altto Evelyn Krahen tulkitsema kirjailija Mary Carmichael on näyttelijänä ilmeikäs, mutta alton tummuus kadottaa parasta ilmaisuvoimaa. Mezzosopraano Maria Markina loistaa Mary Setonina vahvana kertojana ja äänellisesti erottuen.

Tarkiainen antaa myös kuorolle vahvan roolin. Se saa perinteisen kuorosatsin lisäksi maalata äänimaailmaa suhinoin ja huokauksin, toimia laulavina kirjoina ja jääräpäisinä auktoriteetteina, piispoina, dekaaneina ja professoreina.

Kokonaisuutena sävelkieli on Oma huone –oopperassa enemmän kuvittavaa kuin yhtä jatkumoa luovaa. Partituuri on taitavasti koottu palapeli kuten sen librettokin.

Näyttämökuvan sulkee alun skottilainen kansanballadi. Sen myötä tuoliriviin asettuvista pariskunnista naiset ovat nyt vaihtuneet lukijan ja opastajan rooliin.

Oopperasta poistuessa tulee mieleen, että vastaavanlaisen jälkimaun on jättänyt Olavinlinnan näyttämöllä Aulis Sallisen ooppera Kuningas lähtee Ranskaan vuonna 1984 Paavo Haavikon tekstiin.

Senkin libretto oli palasista ja teeseistä koottu, runollinen sarja, mutta Sallinen sulatti kokonaisuuden omaan muottiinsa ja Kalle Holmbergin ohjaus nosti sen vielä rikkaaksi musiikkiteatteriksi.

Oma huone -oopperassa Magdalena Fuchsbergerin ja Derek Gimpelin ohjaus antaa kaikille kuudelle solistille ja vaihtuville kuorokokoonpanoille oman luonteen ja tehtävät. Maryt julistavat ajatuksiaan patsaskorokkeille asettuen, kirjastoa tyhjennellen tai vahvoina liikesarjoina.

Kuoroilla on paljon jännitteistä tehtävää, akateemisista hahmoista aina kalan, sen naisen vaatimattoman ehjän ajatuksen, heilutteluun. Huumori on myös tulkinnan vahvuus.

Dorothea Brandt, Evelyn Krahe ja Maria Markina. Kuva: Jörg Landsberg

Kiire vaihtui kauneudeksi

Säveltäjä Outi Tarkiaisella on ollut kiireinen kevät. Savonlinnaan hän saapui Kuhmosta vajaa viikkoa ennen Oma huone -oopperan Suomen ensiesitystä. Takana on Kuhmon kamarimusiikissa kuultu Uranaisia-konsertti, jossa mukana oli Oma huone –oopperaa sivuava kantaesitys, Judith Shakespearen tappio kvintetille, solistina sopraano Virpi Räisänen ja The Seasons of Love klarinettikvintetille (2023), jossa solistina soitti Tarkiaisen puoliso, klarinetisti Lauri Sallinen.

Keskittynyt tunnelma, räjähtävät suosionosoitukset ja koskettavat kommentit väliajalla ovat luovan taiteilijan elävä palkka. Kun yleisö eläytyy niin, että on seuraavalla viikolla valmis matkustamaan koko oopperan perässä Savonlinnan oopperajuhlille, sellaisella maagisella kokemuksella säveltäjä jaksaa taas säveltää pitkälle. Tarkiainen kuvaa Kuhmon tunnelmaa kauneuden taikapiiriksi.

Kantaesityksiin liittyvistä isoista tunnevyöryistä ja keskittymisestä Tarkiainen tosin sanoo maksavansa seuraavan yön migreenillä.

Outi Tarkiainen on synesteetikko eli hän kokee yhden aistialueen ärsykkeen myös toisella aistialueella, vaikkapa äänet väreinä ja valoina.

Hän lähestyy värejä myös valon kautta, koska valo muuttaa värejä lämpöisen ja kylmyyden asteen mukaan. Sävellyksissä lähtökohta on usein tunnelma ja väri.

Outi Tarkiaisen Oma huone –ooppera nähdään Savonlinnan oopperajuhlilla Theater Hagenin tulkintana. Kuva: Jörg Landsberg

Onko esseestä oopperaksi?

Outi Tarkiainen (s. 1985) on säveltänyt päätoimisesti vuodesta 2010, mutta Oma huone on hänen ensimmäinen oopperansa.

Sävellyksen alkukipinä syttyi jo 2014 Outi Tarkiaisen ja hänen puolisonsa Lauri Sallisen asuessa Berliinissä. Kirjahyllyssä silmään osui Virginia Woolfin Oma huone -esseeteos (1929).

Välähdyksenomaisesti hän tajusi, että teoksesta on tehtävä ooppera. Esseestä ooppera? Ei kai. Tai sittenkin.

Esseen kuvaamat henkilöt lähtivät elämään, koska Woolf oli kuvannut ne niin vivahteikkaasti.

Hagenin teatterin ja oopperan johtaja Francis Hüsers innostui vuonna 2019 samasta tekstistä ja pyysi Tarkiaista käymään talossa. Hüsers oli tehnyt useita librettoja ja työskennellyt myös Staatsoperissa pitkään dramaturgina.

Oma huone –oopperan kuoro-osuudet on valmentanut Wolfgang Müller-Salow. Kuoro toimii monessa kokoonpanossa ja tehtävässä oopperan aikana. Kuva: Jörg Landsberg

Pandemia ja uudet ihmiset

Hüsers vaikutti mentaliteetiltaan jotenkin suomalaiselta, ei siis puhunut paljon. Kun Tarkiainen kysyi, kiinnostaisiko Hüsersia tehdä libretto Omaan huoneeseen, tämän silmiin syttyivät tähdet. Kyllä.

Ennen kuin teos pääsi kantaesitykseen toukokuussa 2022, oli koettu maailmanlaajuinen viivytys ja muutama henkilökohtainen käänne elämässä.

Sävellystyö valmistui 13 kuukaudessa ja kahden raskauden välissä. Kun Tarkiainen sai ensimmäisen version libretosta alkuvuodesta 2020, säveltäjän toinen poika oli tuskin kuukauden ikäinen ja oopperan partituurin valmistuessa kolmas raskaus oli loppupuolella.

Niinpä säveltäjä otti välillä nuoremman rinnoilleen ja imetti. Tarkiainen sanoo, että on tuskin mitään rentouttavampaa taukotekemistä kuin imettäminen.

Samaan aikaan jylläsi koronaviruksen aiheuttama pandemia.

Kaikista suojauksista huolimatta säveltäjä itse onnistui saamaan koronan paria päivää ennen kantaesitystä toukokuussa 2022 ja joutui jäämään majoitukseensa karanteeniin. Toiseen esitykseen mennessä Tarkiainen oli jo parantunut ja pääsi kokemaan ensimmäisen oopperansa tulkinnan.

Ohjaaja Magdalena Fuchsbergeriin säveltäjän oli helppo luottaa, sillä tämä oli itse myös viulisti, luki partituuria sujuvasti ja ohjasi esitystä musiikki edellä.

Tarkiainen piti solistien osalta erityisesti siitä ratkaisusta, että kaikki kolme Maryä ovat aina yhtä aikaa lavalla ja kuvastavat siten saman henkilön eri puolia.

Mary Betonia tulkitsee sopraano Dorothea Brandt, Mary Setonia mezzosopraano Maria Markina ja Mary Carmichaelia altto Evelyn Krahe. Judith Shakespearea laulaa korkea sopraano Marie-Pierre Roy.

Roy laulaa osuuttaan pitkälti keskialalta, mikä kertoo hänen täyttymättömistä toiveistaan. Kun unelmat nousevat pintaan, korkea sopraano saa vallan. Baritoni Kenneth Mattice tuo esiin professorin auktoriteetin aidolla englannilla ja hyvinkin bassoa hyödyntävillä lauluosuuksillaan – ovathan arvovalta ja matala ääni väistämättä sidoksissa toisiinsa.

Tenori Anton Kuzenok haluaa nuorena miehenä ymmärtää ja arvostaa naisia, mutta ei huomaa miten saa luonnostaan valokeilan ja vie muilta tilaa.

Libretossa Francis Hüsers on halunnut olla uskollinen Woolfin essee-tekstille. Kaikki mitä kolminäytöksiseen librettoon on saatu mahdutettua, löytyy myös esseestä.

Mary Beton (Dorothea Brandt) laulaa Oma huone –oopperan sykähdyttävimmän aarian runoilijasta, joka ei kirjoittanut sanaakaan. Kuva: Jörg Landsberg

Koiran kävely takajaloilla

”Naisen säveltäminen on kuin koiran käveleminen takajaloillaan. Ei se hyvin onnistu, mutta on yllättävää, että se onnistuu ylipäätään”, sanovat piispat, dekaanit ja professorit oopperassa siteeraten musiikkiaiheista kirjaa vuodelta 1928.

Tarkiainen pohti, että olisi kutkuttavaa saada juuri tuo huomio librettoon mukaan ja Hüsers sen sinne poimikin. Että vain vajaa sata vuotta sitten joku musiikin teoreetikko on vakavissaan pohtinut tällaisia. Tarkiainen itse ei ole juuri joutunut miettimään sukupuoltaan säveltäjän työtään määräävänä tekijänä. Suhtautuminen on ollut kollegiaalista.

Oli tosin hetki eräässä sävellystutkinnossa, jossa Tarkiainen kuuli työtään arvioitavan varsin hämmentävällä tavalla. Parikymmentä vuotta Tarkiaista vanhempien miesten all-male panel oli kuunnellut Tarkiaisen tutkintokonsertin, kunnes yksi panelisteista huomautti: ”Sinun harmoniasi kaipaavat lisää seksuaalisuutta”.

Mitäpä siihen sanomaan, paitsi että kommentoija olisi voinut hioa ilmaisuaan ettei se olisi kuulostanut seksuaaliselta häirinnältä, on Tarkiainen nyttemmin miettinyt.

Pienet lapset ja partituuri

Tarkiainen aloitti Oma huone -oopperan sävellystyön innostavassa, mutta varsin paineisessa ilmapiirissä. Libretto oli hyvä, mutta kotona huolenpitoa odottivat puolivuotias ja vajaa kaksivuotias, molemmat poikia. Kun Tarkiainen painoi työhuoneensa oven perässään kiinni, ei ollut aikaa miettiä eksistentiaalisia kysymyksiä.

Nyt hevoset laukkaamaan läpi Ranskanmaan!

Tarkiainen sanoo, ettei jäänyt jumiin missään vaiheessa.

Laulajien karakterisoiminen on säveltäjän työtä ja Tarkiainenkin lähti liikkeelle persoonien musiikillisesta esittelystä. Hän mietti äänialat Maryille, Judithille ja miehille.

Musiikillisiksi johtoaiheiksi nousivat valta, kohtalo, nerokkuus ja intohimo. Sitten mukaan astuivat sävyt, värit ja valot, eli minkälaisella tunneilmeellä mitäkin aihetta käsitellään.

Tarkiaiselle käänteentekevä ooppera on ollut Alban Bergin Lulu. Sieltä Omaan huoneeseen on päätynyt muunneltu sitaatti, jossa Alwa, nuori säveltäjä laulaa oktaavia ylempänä soittavan soolosellon kanssa. Omassa huoneessa sitaatilla viitataan Shakespearen nerouteen ja miehiseen erinomaisuuteen.

Theater Hagenin tulkinta levittäytyy Savonlinnan Oopperajuhlien lavalle festivaalien viimeisellä viikolla. Kuva: Jörg Landsberg

Aikaansaavalla ei ole kiirettä

Kolme lasta neljässä vuodessa, useita kantaesityksiä eri puolilla maailmaa, erityyppisiä sävellyksiä ja pian muutto Rovaniemelle Tarkiaiseen synnyinkaupunkiin.

Tarkiainen on palannut hyvin pian synnytysten jälkeen säveltämään. Sen väylän kautta hän jaksaa intensiivistä perhearkea ja toisaalta omasta työkammiosta on ollut helppo palata nopeasti isompia itkuja lohduttelemaan.

Hän on myös se kuuluisa aikaansaava ihminen. Tarkiaisella ei yleensä ole kiire. Hän saattaa saada parissa tunnissakin pitkän pätkän teosta eteenpäin. Luovan naisen oma kammio on maaginen paikka. Kun oven lukitsee perässään, alkaa tapahtua ja vauhdilla. Siitä tulee myös tietty rentous ja kiireettömyys elämään.

Juuri lapset luovat avartavan kontrastin säveltäjän yksinäiseen maailmaan. Lasten kanssa oleminen hedelmöittää ja antaa siivet myös sävellystyöhön.

Mutta mitä Tarkiainen haluaisi sanoa tämän ajan naisille Oma huone -oopperallaan? Naisille, jotka rimpuilevat perheen, uran, parisuhteen ja luovan työn ristipaineissa.

Säveltäjän mielestä naisen pitää rohkeasti jakaa vastuuta kotiin ja perheeseen liittyvästä. Miehet pystyvät perheasioissa samaan kuin naiset, kun heille vain antaa tilaisuuden.

Synnytyksen kokemus musiikiksi

Tarkiainen on muuttanut myös synnyttämisen kokemuksen musiikiksi teoksessaan The Ring of Fire and Love.

Mystistä, maagista, tunnelmallista, erinomainen kyky käyttää orkesterin mahdollisuuksia, sanovat Outi Tarkiaisen musiikista kapellimestarit eri puolilla Eurooppaa. Teos kuultiin Helsingissä viimeksi RSO:n esittämänä alkukeväästä Nicholas Collonin johtamana. Tänä keväänä se on kuultu myös Lontoossa ja Yhdysvalloissa sekä Lahdessa.

Mutta miten tämä naisen säveltämä naisen ydinkokemus sai alkunsa?

Teoksen idea näkyi taivaalla perheen keskimmäisen pojan syntymän jälkeen, säveltäjän unessa. Tarkiainen leijui avaruudessa ja katseli ympärilleen kaukoputkella. Silloin hän näki leijumassa vastasyntyneen kasvot, mutta ei ollut yhtä äkkiä enää varma, olivatko ne oikeastaan hänen itsensä. Kun on ollut toisen, kehittyvän ihmisen kanssa yhdeksän kuukautta, ei voi olla varma, kumpi syntyy. Yhteisyyden kokemus sekoitti persoonat.

Tarkiainen alkoi säveltää teosta viisi viikkoa pojan syntymän jälkeen ja The Ring of Fire and Love -teos syntyi hämmästyttävän nopeasti, parissa kuukaudessa. Mutta jo viikon aikana hahmottui perusmuoto, mitä Tarkiainen pitää omana nopeusennätyksenään.

Viime kädessä Tarkiainen sanoo säveltävänsä itselleen ja sellaista musiikkia, jota itse haluaisi kuulla. Oma huone -ooppera on omistettu perheen kolmelle pojalle, Petrukselle, Paulukselle ja Samuelille.

Parhaillaan Tarkiaisella on työn alla orkesteriteos, jonka muotorakenne perustuu tarkkaan katsoen fysiologiselle synnytykselle. Miten synnytys tapahtuu, kun siihen ei mitenkään puututa?

Kaija Saariahon poismeno kesäkuussa oli iso menetys suomalaiselle musiikkielämälle. Tarkiaisen mielestä Saariaho ei jättänyt jälkeensä saappaita, vaan suuren perinnön ja lahjan, missä riittää ammennettavaa vielä kauan.

Tarkiainen ja Saariaho pitivät säännöllisesti yhteyttä viime vuodet. Esikuvan ja kollegan menetys tuntuu vielä kauan. Menetyksen hetkellä sanat usein loppuvat ja silloin musiikki voi kertoa olennaisen.

Outi Tarkiainen: Oma huone. Libretto Francis Hüsers Virginia Woolfin samannimiseen esseeseen pohjautuen, ohjaus Magdalena Fuchsberger ja Derek Gimpel, kapellimestarina Joseph Trafton. Theater Hagenin vierailuesitys Savonlinnan Oopperajuhlilla, Suomen ensiesitykset 26.7. ja 28.7.2023. Lisätietoa Outi Tarkiaisesta säveltäjän kotisivuilta.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua