Mikko Sarvanteen Atte Koskisen runoteokseen säveltämä Silmittömyys soi kantaesityksenä Tampere-talossa

Mikko Sarvanne. Kuva: Pietari Purovaara

Kikka Holmberg, teksti

Säveltäjä Mikko Sarvanteen teos Silmittömyys runoilija Atte Koskisen samannimiseen runoteokseen saa kantaesityksensä Sointi Jazz Orchestran ja Helsingin Kamarikuoron Utopia-konsertissa Tampere-talossa 21.11.2024. Kapellimestari Atso Almilan johtamassa konsertissa kuullaan uudet sävellykset myös Antti Auviselta, Markus Fageruddilta, Anna-Mari Kähärältä ja Selma Savolaiselta.

– Vaikka olen tehnyt laululle aika paljon omankin yhtyeen parissa, tämä on ensimmäinen kerta, kun sävelsin kuorolle, Sarvanne kertoo.

– Se tuntui hauskalta ja uudelta ja jännittävältä. Kirjoitin teoksen hyvin pitkälle kuoro edellä ja ajattelin, että kuoro on solisti. Kuoroa olen käyttänyt aika perinteisesti ja haluan nähdä, miten se toimii ja soi big bandin kanssa.

– Vaikkakin konsertissa kuoro tulee olemaan vahvistettu, yritin miettiä kappaletta niin, että se toteutuisi akustisesti mahdollisimman hyvin, ja olen yrittänyt tehdä big bandista niin hiljaisen kuin mahdollista.

Big band on Sarventeen mukaan poikkeuksellisen haastava kokoonpano.

– Se soi vähän niin kuin iso nyrkki iskettäisiin naamaan: voit iskeä tällä nyrkillä ja se tuntuu koko kehossa, mutta jos koetat olla hellempi, se tuntuu helposti samalta kuin koettaisit silittää sormet yhä nyrkissä, Sarvanne luonnehtii.

– Big band on syntynyt swing-musiikkia varten ja siinä sen perinteinen kokoonpano tulee perustelluksi. Kun sille tehdään muunlaista musiikkia, haasteeksi tulee se, että orkesterissa on paljon samoja soittimia eikä oikeastaan ole sellaisia soittimia, jotka soisivat tosi korkealta tai tosi matalalta.

– Sointi Jazz Orchestrassa on tuuba, jolla pääsee tosi alas, ja puhaltajilla on paljon erilaisia vaihtosoittimia, kuten esimerkiksi englannintorvi. Sitä kautta saa laajennettua sointipalettia. Mutta mielestäni on hassua, että big band on vakiintunut jazzmusiikin orkesterimuodoksi, kun se on niin kertakaikkisen hankala kokoonpano. Minusta on kuitenkin hauska kokeilla, mitä sillä voisi tehdä, ja erityisesti kokeilla, kuinka hiljainen ja lempeä big band voisi olla.

Sävellyksessä Sarvanne on käyttänyt tekstinä Atte Koskisen Silmittömyys-runoteoksen ensimmäistä lukua. Kymmenminuuttinen kappale on jaettu viiteen osaan, joista pisin on kolme minuuttia ja lyhin 40 sekuntia.

– Halusin rikkoa tavanomaista big band -biisin muotoa. Toivon, että kappaleeni on raikas erirytminen tuulahdus konsertissa.

* *

Parhaillaan Pariisin Cité des Artsin residenssissä kolmen kuukauden ajan työskentelevä Sarvanne kuvaa musiikkitaustaansa tavanomaiseksi. Hän aloitti opintonsa Itä-Helsingin musiikkiperuskoulussa klassisella kitaralla ja vaihtoi lukiossa sähkökitaraan.

– En ollut aiemmin kovin kiinnostunut musiikista, mutta lukiossa innostuin musiikista sähkökitaran sekä myös rockin ja improvisaation kautta. Siinä tuli oma tekijyys mukaan eri tavalla.

Lukion jälkeen Sarvanne pääsi opiskelemaan sähkökitaraa Pop & Jazz -konservatorioon.

– Aloin silloin säveltää jazzmusikkia ja sittemmin hain Sibelius-Akatemiaan opiskelemaan jazz-säveltämistä pääaineena. Alusta asti tein siellä paljon klassisen musiikin ja nykymusiikin opintoja.

Sarvanteen opettajia Sibelius-Akatemiassa olivat muun muassa Kari ”Sonny” Heinilä, Tapani Länsiö ja Antti Auvinen.

– Olen nyt valmistumiseni jälkeen sellaisessa taitekohdassa, että yritän miettiä, mikä on ihan keskeistä. En halua ajatella itseäni pelkästään säveltäjänä, toteaa Sarvanne.

– Säveltäjä-sanasta ja siitä, millaisia säveltäjät ovat, on vahvoja mielikuvia. Koetaan, että säveltäjät ovat tarkkoja ja kurinalaisia ja tietävät, mitä tekevät. Minä menen mielelläni kohti sellaista, etten tiedä, mitä teen. Koen, että se on hyvää kaksisuuntaista liikettä: uskaltaa mennä kohti sitä, ettei tiedä, mitä tekee, mutta olla myös kurinalainen.

– Minua kiinnostaa omilla rajoilla oleminen eli se, että tekeminen liikkuu koko ajan johonkin uuteen suuntaan. Usein minulle on käynyt niin, että olen lähtenyt opiskelemaan jotain, mutta päätynyt opiskelemaan jotain muuta. Lukioon hain klassisella kitaralla, mutta aloin heti soittaa sähkökitaraa. Pop & Jazz -konservatoriolle hain sähkökitaralla, mutta aloinkin siellä säveltää. Päästyäni Sibelius-Akatemiaan opiskelemaan jazzsävellystä aloinkin opiskella enemmän klassista sävellystä.

* *

Sarvanne aloitti säveltämisen vuonna 2013 perustamansa Mikko Sarvanne Hip Companyn myötä.

– Niihin aikoihin keskustelimme rumpali Sami Nummelan kanssa siitä, että halusimme tehdä selkeästi akustista musiikkia. Koimme, että siinä on jotain tosi erityistä tänä aikana, kun moni musiikki on vahvistettua ja mahdollisuudet ovat elektroniikkaa käyttäessä rajattomat.

– Olen pitänyt ihan erityisenä ja maagisena sitä, miten ääni herää akustisesti resonoimaan tilassa. Se, että en halunnut käyttää elektronista ääntä, oli tosi pitkään minulle keskeinen arvo.

– Nyt kun olen ruvennut tutkimaan elektronista ääntä, on tuntunut tärkeältä, että jos käytän jotain samplea, vaikka kivien tai muovin ääntä, ne pysyvät jollain lailla tunnistettavina. Minulle tuntuu hedelmälliseltä pitää rajattuna se mahdollisuuksien kenttä, jolla tekee elektronisesti.

* *

Kuva: Mikko Sarvanne

– Olen miettinyt paljon erilaisia vastakohtia ja niiden välisiä janoja, kuten hidas–nopea, tiheä–harva, hiljainen–voimakas, ja sitä, miten musiikissa voi olla suuntia näiden vastakohtien välillä.

Säveltäessäni saatan piirtää kuvia, jossa on vain tekstuurillisia piirteitä. Voin aloittaa vaikka pienillä pisteillä, jotka lähtevät hiljalleen muotoutumaan viivoiksi, joista lopussa tuleekin pystylinjoja, ja siinä voi olla se koko biisi. Hiljalleen muuttuva muoto alkaa staccatoilla, lyhyillä eleillä, jotka hiljalleen muodostuvat legato-fraaseiksi, jotka puolestaan hiljalleen sekoittuvat pystymäisiksi soinnuiksi.

– Soitan pianolla, laulan ja kirjoitan nuotteja. Useimmiten minulla on pianolla jokin sointu tai sävelikkö tai melodianpätkä, jota saatan teoreettisesti kehitellä ja jota pyrin laajentamaan kaikilla keinoilla. Tunnelataus on tärkeä; se, että joku sointu tai melodia kuulostaa minusta hyvältä ja jotenkin hyrisee sisälläni. Ryhdyn laajentamaan sitä ja biisi lähtee syntymään siitä rakennepiirroksesta ja niistä emotionaalisesti tärkeistä, teoreettisesti laajennettavissa olevista pienistä eleistä tai soinnuista.

Kuva: Pietari Purosaari

Sarvanteen säveltäessä hänen sähköpianonsa päällä on iso kartonkilevy, johon mahtuu neljä A3-kokoista viivastosivua.

– Se tila–avaruuden tuntu, joka tulee siitä, että papereita on monta ja voin vain kirjoittaa, ja ne kerrostuvat, on tosi tärkeää siinä alussa. Siinä vaiheessa kirjoitan harvoin rytmejä. Kun tekee mieli alkaa määrittää rytmejä paremmin, siirryn Sibelius-ohjelmaan.

– Käytän myös Sibelius-ohjelmaa aika vapaasti. Minulla on usein pinossa kymmeniä viivastoja enemmän kuin mitä lopulta käytän musiikissa, ja luonnostelen joka puolelle nuottitiedostoa. En ole varmaan koskaan kirjoittanut biisiä alusta loppuun, vaan biisiä on vähän joka puolella tiedostoa ja kokoan sen jossain vaiheessa.

– Kappaleissa, joissa on tekstiä, lähden katsomaan, mitkä ovat sellaisia sanoja ja säkeitä, jotka tuntuvat täysiltä ja koskettavat minua emotionaalisesti. Karsin tekstiä kovalla kädellä ja pyrin jättämään jäljelle vain ihan keskeisimmät sanat ja säkeet. Runoteksti on sisällöltään syvää ja jokainen sana voi olla rikas. Kun sivun mittainen runo lauletaan, siinä tulee niin paljon informaatiota, että sitä ei kukaan pysty sisäistämään. Siksi olen käyttänyt usein vain yhtä lausetta, josta musiikki repeää auki.

Silmittömyys-teoksessaan Sarvanne käyttää ensimmäistä kertaa runsaampaa tekstiainesta.

Sarvanteelle on tärkeää olla tekemisissä nyt elävien taiteilijoiden kanssa. Kuolleiden runoilijoiden tekstejä hän ei halua käyttää.

– Minua kiinnostaa se, millä tavalla tässä ajassa kirjoittajat kirjoittavat tekstejä ja millä tavalla siihen voi suhteutua musiikillisesti.

* *

Eero Tikkasen tilaamaan teokseen rakennettiin systeemi, jossa kolmeen kontrabassoon kiinnitettiin aktuaattoreita. Sarvanne teki ohjelman, johon analysoitiin Tikkasen kontrabassoa, ja joka tuo tämän soittimen resonanssitaajuuksia kaikkiin kolmeen kontrabassoon. Kuva: Mikko Sarvanne

Sarvanteen Eero Tikkasen tilaukseen tekemä systeemi pianoon kiinnitettynä. Kuva: Mikko Sarvanne

Teosten lähtökohdista, tyylistä ja estetiikasta puhuttaessa Sarvanne ottaa esille hiljattain lukemansa kirjoittamisen oppaan Bird by Bird, jonka on kirjoittanut Anne Lamott.

– Siinä puhuttiin hauskasti siitä, miten hahmoja voi kehitellä romaanissa. Olen soveltanut sen oppeja aika vahvasti omaan säveltämiseeni. Ajattelen musiikillisia eleitä vähän kuin hahmoina tai olentoja, jotka tulevat samaan tilaan ja elävät sitten yhdessä. Ne voivat olla aika erilaisiakin ja ne asetellaan erilaisiin asetelmiin. Hahmoilta voi kysyä kysymyksiä: mitä jos tämä menisi ylös tai minkälainen tuo on aamulla herätessään, mutta enemmänkin kysyn, millainen hahmo on tihentyessään tai mennessään ihan hiljaiseksi.

– Sävellysprosessissa löytyy usein sellaista, mitä en ollut suunnitellut tekeväni. Jotkut hahmot alkavat viedä totunnaisiin suuntiin, vaikka olisin suunnitellut tekeväni jotain muuta, mutta toisaalta käy myös sellaista, että mitä pitemmällä biisi ja hahmot ovat, sitä enemmän ne alkavat synnyttää materiaalia. Koherentin materiaalin määrä kasvaa siis eksponentiaalisesti loppua kohden ja usein tekisi mieli kirjoittaa koko biisi ihan uudestaan, kun vasta siinä vaiheessa ne hahmot ovat niin pitkällä, että tietää, mikä on keskeistä.

* *

Tilaussävellyksiä Sarvanteella on noin puolet siitä, mitä hän tekee. Niissä on usein kokoonpano tiedossa.

– Aika omilla ehdoilla olen yleensä lähtenyt, ja se saattaa mennä aika kauaskin siitä, mitä on alun perin tilattu, mikäli kukaan ei suoranaisesti vastusta sitä.

– Kun saan jonkun tilaisuuden, minulla on taipumus tutkia sitä, minne päin olen menossa ja mikä tuntuu kiinnostavalta, kertoo Sarvanne ja ottaa esimerkiksi basisti Eero Tikkasen tilauksen.

– Oli puhe, että tekisin klassis-inspiroituneita ja improvisaatiota sisältäviä soolokappaleita kontrabassolle. Siitä tulikin lopulta tilallis-harmoninen kokonaisuus, luonnehtii Sarvanne.

Teokseen rakennettiin systeemi, jossa kolmeen kontrabassoon kiinnitettiin aktuaattoreita. Sarvanne teki ohjelman, johon analysoitiin Tikkasen kontrabassoa, ja joka tuo tämän soittimen resonanssitaajuuksia kaikkiin kolmeen kontrabassoon.

”Minulla on usein pinossa kymmeniä viivastoja enemmän kuin lopulta käytän musiikissa.” Kuva: Mikko Sarvanne

Yhteistyö muusikoiden kanssa on Sarvanteelle tärkeää.

– Varsinkin, jos muusikko on solistisessa roolissa, tuntuu tärkeältä kysyä minkälaisia juttuja hän tykkää soittaa, jotta kappale olisi mielekäs soittajalle, Sarvanne kertoo.

– Mielelläni yritän kuitenkin myös tarjota, että mitä jos soittaisit tällaista myös. En siis tee pelkästään sävellyksiä, jotka lähtisivät siitä, että niitä olisi kiva soittaa tai että ne olisivat soitannollisesti tuttuja, mutta tuntuu tärkeältä säveltää soittimelle huomioiden, miten se on rakennettu soimaan ja niin, että mukana on ihan perinteistä soittamista, jossa soitin ja soittajan vuosien kokemus sitä soittaa pääsevät jollain tapaa oikeuksiinsa. Vaikka minua kiinnostaa laajentaa sointia, tuntuu keskeiseltä, että musiikissa on mukana myös sen soittimen perinteistä käyttöä.

* *

Kuva: Pietari Purosaari

Mikko Sarvanteen sävellykset Mikko Sarvanne Gardenin levyllä Heräämisen valkea myrsky palkittiin vuoden 2023 Teosto-palkinnolla.

– Teosto-palkinto tuntui tosi merkittävältä varsinkin, kun kysymyksessä on musiikki, jota on vaikea genrettää. Tuntuu ammatillis-urallisesti tosi merkittävältä saada tuollainen tunnustus aika varhaisessa vaiheessa, Sarvanne iloitsee.

– Teosto-palkinnossa ei kaupallisilla meriiteillä tai teoksen tunnettuudella ole väliä sen kannalta, kuka voi päästä ehdolle ja saada palkinnon. Tuollainen huomionosoituksen kautta ihmisillä voi herätä kiinnostus palkittua musiikkia kohtaan.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua