Festivaalitunnelmaa Muroleen kyläkirkosta 2022. Kuva: Wilhelm Thesleff
FESTIVAALI | Kamarimusiikki valtaa Ruoveden keskiviikosta sunnuntaihin. Festivaalin esiintyjiä ovat muun muassa Otto Antikainen ja Petteri Iivonen.
Marjatta Honkasalo, teksti
Nuori viulisti Otto Antikainen ihastutti toukokuussa Sibelius-viulukilpailussa. Tällä viikolla hänen soittoaan voi kuulla uudelleen Musiikkia! Ruovesi -festivaalilla. Festivaalin konsertit alkavat keskiviikkona 25.6.2025 ja päättyvät sunnuntaina 29.6.
Antikainen oli 15 vuoteen ensimmäinen suomalainen, joka pääsi kilvan finaaliin. Sattumoisin edellinen finalisti, kilpailussa vuonna 2010 toiseksi sijoittunut Petteri Iivonen esiintyy samalla kamarimusiikkifestivaalilla, joten Ruoveden maisemissa on luvassa jälleen upeaa viulun soittoa.

Otto Antikainen ihastutti suomalaisia Sibelius-viulukilpailussa toukokuussa. Kuva: Sibelius-viulukilpailu / Matias Ahonen
Sekä Iivonen että Antikainen ovat esiintyneet aiemminkin Musiikkia! Ruovesi -festivaalilla. Iivonen oli ensimmäistä kertaa mukana viime vuonna, ja Antikaisen kesäohjelmassa Ruovesi on ollut jo useana vuonna.
Petteri Iivonen on tehnyt Sibelius-kilvan jälkeen merkittävän uran solistitehtävissä eri puolilla maailmaa ja työskentelee Pariisin oopperan orkesterin konserttimestarina. Myös Otto Antikaiselle voi povata erinomaista menestystä tulevalle uralle.

Petteri Iivonen tuli vuoden 2010 Sibelius-viulukilpailussa toiseksi. Hän on tehnyt sen jälkeen huomattavaa kansainvälistä uraa. Kuva: Heli Lindroos
Musiikkia! Ruovesi -kamarimusiikkifestivaali järjestetään tänä vuonna 19. kertaa. Konserttipaikkoina ovat Ruoveden Sofia Magdalenan kirkko, Muroleen kirkko ja työväentalo Sointula. Tänä vuonna uutuutena on Vinhan kirjakaupan ylisillä järjestettävä Peter Lerchen kitarakonsertti perjantain myöhäisillassa.
Toinen uutuus on lauantaina iltapäivällä Sibeliuksen 160-vuotisjuhlan kunniaksi järjestettävä kuorokonsertti Ruoveden kirkossa. Sulasolin edustuskuoro Liiton Miehet esittää Paavo Hyökin johdolla Sibeliuksen kuoromusiikkia sekä uutta suomalaista kuoromusiikkia.
Tuttuun tapaan torstai-iltana konsertoidaan tunnelmallisessa Muroleen kyläkirkossa, jossa Petteri Iivonen soittaa J. S. Bachin soolosonaatin. Muussa ohjelmassa on Schubertia, Bruchia ja Dvorákia.

Musiikkia Ruovesi -festivaalin keskeinen konserttipaikka Sofia Magdalenan kirkko Ruoveden keskustassa. Kuva vuoden 2022 festivaalilta. Otto Antikainen kuvassa vasemmalla. Kuva: Wilhelm Thesleff
Lauantai-illan konsertissa Sointulassa ja sunnuntain päätöskonsertissa Sofia Magdalenan kirkossa esiintyy myös baritoni Arttu Kataja. Ruoveden konserttiyleisö saa Sointulassa kuulla ennakkotiedoista poiketen myös Carmen-variaatiot, joilla Antikainen erityisesti ihastutti Sibelius-kilpailun välierissä.
Festivaalin taiteellinen johtaja on Ruovedeltä kotoisin oleva huilisti Anna Aminoff. Festivaalin esiintyjiä tänä kesänä ovat aiemmin mainittujen lisäksi Matteo Mastromarino, klarinetti, Leena Jaakkola, viulu, Rebecca Roozeman, viulu, Eriikka Nylund, alttoviulu, Aida Hadzajlic, alttoviulu, Beata Antikainen, sello, Samuli Peltonen, sello, Jarkko Uimonen, kontrabasso, Inge Spinette, piano sekä Jan Michiels, piano.
Musiikkia! Ruovesi -kamarimusiikkifestivaali Ruovedellä 25.–29.6.2025.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
J-Hope ja ilotulitukset kruunasivat Lollapalooza Berlinin
FESTIVAALI | Chicagon Lollapaloozan sisarfestivaali toi Berliiniin muun muassa korealaisen J-Hopen ja Benson Boonen.
Raahen rantajatsien laatuun voi luottaa – Charles Gil kelpuuttaa vain innovatiivisia ja taitavia muusikoita ja kokoonpanoja
FESTIVAALI | Raahelaisfestivaalin konserteissa esiintyy niin kotimaisia kuin ulkomaisia artisteja, jotka vastannevat totuttuun tyyliin odotuksia.
Kuorolaisen kova ja opettavainen kesä kiven sisässä – sopraano Stella Tähtinen laulaa Oopperajuhlakuorossa
HENKILÖ | Sopraano Stella Tähtinen tietää, että parhaatkaan arvosanat opinnoissa eivät takaa solistitehtäviä. Oopperalaulajan uralla epävarmuutta on vain siedettävä.
Musiikillisen yltäkylläisyyden tyyssija – Odysseus-festivaali soi viidennen kerran
FESTIVAALI | Helsingin Korjaamolla heinäkuun puolivälissä järjestettävä Odysseus-festivaali tuo yhteen esiintyjiä musiikin valtavirroista poikkeavista, oudoistakin suunnista.