Minja Koski, Kaj Chydenius ja Mikael Saari. Kuva: Jussi Sorjanen
MUSIIKKI | Muusikko, säveltäjä Kaj Oskar Chydenius siirtyi taivaalliseen orkesteriin vuosi sitten, mutta hänen musiikkinsa ja rakastetut laulunsa elävät vahvana. Tänä päivänä ne puhuttelevat enemmän kuin koskaan. Monille nuorille Chydeniuksen laulut ovat sukupolvikokemus, jo lapsuudesta tuttuja.
Maarit Saarelainen, teksti
”Sinua, sinua rakastan
Yö painaa päähäni
Pimeän seppeleen
Jotta en sinua näkisi”
Kaj Chydeniuksen (1939–2024) ensimmäinen oma sävellys on tiettävästi vuonna 1964 syntynyt Lemminkäisen äidin kehtolaulu Eino Leinon näytelmästä Tuonelan joutsen. Pari vuotta myöhemmin syntyi Ylioppilasteatterille Arvo Salon tekstiin sävelletty, kohuttu Lapualaisooppera (1966).
Chydenius oli 1960- ja 1970-luvun poliittisen laululiikkeen keskeisiä nimiä. Estradimusiikin, laulelmien ja poliittisten laulujen lisäksi hänen tuotantonsa sisältää klassista musiikkia, laulusarjoja, kuoroteoksia, kamarimusiikkia, kantaatteja ja oratorioita. Kaiken kaikkiaan hän sävelsi tuhansia kappaleita.
Tampereen G Livelabiin Chydeniuksen sävellyksiä astelevat lauantaina (15.3.2025) tulkitsemaan hänen luottolaulajansa Minja Koski ja Mikael Saari sekä säestäjä Matti Hussi.
Konsertissa kuullaan säveltäjän rakastetuimpia lauluja viideltä vuosikymmeneltä. Ohjelmistossa ovat muun muassa klassikot Hyvästi ja Sinua, sinua rakastan.
* *
Näyttelijä, laulaja, lauluntekijä Minja Koski julkaisee omaa musiikkiaan artistinimellä M. Viiden julkaistun albumin myötä hän on lunastanut paikkansa kotimaisen popmusiikin kiinnostavimpien artistien joukossa. Minja on tehnyt musiikkia myös teatterille.
Minjan yhteistyö Kaj Chydeniuksen kanssa alkoi jo vuonna 2008 Sevillan parturista.
– Kaj oli säveltänyt 1990-luvulla Pierre de Beaumarchais’n näytelmästä Sevillan parturi oman versionsa. Käytimme sitä materiaalina Markus Fageruddin kurssilla Lahden ammattikorkeakoulun musiikkiteatterilinjalla, Koski kertoo.
– Hauska sattuma on, että olin nähnyt pienenä KOM-teatterin Sevillan parturin Kuhmossa. Fagerudd oli silloinkin pianossa. Kaj tuli katsomaan demoamme ja ehdotti sen jälkeen yhteistyötä.
Minja äänitti Chydeniuksen kanssa Myrskylinnut-albumin vuonna 2014. Hän on vieraillut useilla Kajn kokoelma-albumeilla ja teki useita konserttiohjelmia hänen kanssaan vuosina 2009–2022.
– Aina piti olla joku ohjelma harjoiteltavana, sillä Kaj rakasti harjoittelemista niin kuin minäkin. Keikkailimme ympäri Suomen ja yhden minikiertueen teimme Saksassakin.
– Rakkaita ja tärkeitä lauluja on todella monta ja on mahdotonta valita yksi suosikki Kajn valtavasta tuotannosta, mutta vastaan: Marja-Leena Mikkolan runoon sävelletty Jäähyväiset, jonka Anneli Sari tulkitsi vuonna 1974 Suomen euroviisukarsinnoissa.
* *
Muusikko, näyttelijä Mikael Saari toimii aktiivisesti musiikin ja teatterin parissa. Hän nousi suuren yleisön tietoisuuteen Uuden Musiikin Kilpailun kautta, jossa hän kilpaili itse kirjoittamallaan On it Goes. Kappale löytyy The Grand Letdown -debyyttialbumilta (2016).
– Kajhin tutustuin vuonna 2010 tai 2011, kun Minja esitteli meidät, ja aloimme valmistella yhteistä konserttiohjelmaa, Saari kertoo.
– Kajn lauluja olen laulanut jo ala-asteelta alkaen koulun kuoroissa. Esimerkiksi Kalliolle kukkulalle ja Laulu oravasta ovat olleet tuttuja koko elämäni ajan.
Saarellakin on useita suosikkeja Chydeniuksen tuotannosta.
– Sieltä voi valita suosikin jokaiseen tunnelmaan ja olotilaan, riehakkaasta surulliseen ja iloisesta kaipaavaan. Mainitsen tähän Matti Rossin tekstiin sävelletyn Pidä kiinni minusta.

Mikael Saari ja Minja Koski. Kuva: G Livelab Tampere
* *
Konsertissa Saarta ja Koskea säestää lahtelainen pianisti ja freelance-muusikko Matti Hussi. Tällä hetkellä häntä työllistävät muun muassa Lahden kaupunginteatterin musikaalit, jossa hän toimii muusikkona ja apulaiskapellimestarina. Mattia voi kuulla myös Teatteri Vanha Jukon konserteissa ja Tuubakimalainen-yhtyeen kanssa keikalla ympäri Suomea. Hussi tekee myös yhteistyötä useiden eri artistien, kuten Pepe Willbergin ja Konsta Hietasen kanssa.
Matti tutustui Chydeniuksen lauluihin jo lapsena.
– Oli hienoa tavata Kaj pariin otteeseen KOM-ravintolassa ja Teatteri Vanha Jukossa. Joihinkin hänen lauluihinsa, kuten Lounatuulen laulu ja Laulu oravasta, tutustuin jo lapsena.
Mattikin valitsee Chydeniuksen laajasta tuotannosta lempikappaleekseen Jäähyväiset.
– Olen ihaillut jo pitkään kappaleen hienoa sointumaailmaa sekä Anneli Sarin levytyksen jylhänä pauhaavaa orkesteria.
Kaj Chydeniuksen lauluja -konsertti 15.3.2025 klo 16 ja 19 Tampereen G Livelabissa (Puutarhakatu 1, 33100 Tampere). Konserteista jälkimmäinen on loppuunmyyty, mutta ensimmäiseen on vielä joitakin lippuja jäljellä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Uusi festivaali tuulettaa kansanmusiikkia Finlaysonin alueella – Finlayson Soi kesäkuussa
TAPAHTUMA | Tampereen Finlaysonin alueelle rakentuu kesäkuun puolivälissä festivaalikeskus, kun uusi tapahtuma Finlayson Soi – Kaustisen etkot tuo kaupunkiin kansanmusiikkia kaikille.
”Kynä ja kitara toimivat instrumentteinani Irwin Goodmanin tulkinnassa” – Ari Lahti laajentaa kuvaa kansantaiteilijasta
HENKILÖ | Irwin Goodmanista useita kirjoja kirjoittanut Ari Samuel Lahti soitti kansantaiteilijan taustabändissä koko 1980-luvun.
Tampereen akateeminen sinfoniaorkesteri ja TAMKin laulajat löysivät yhteisen sävelen
KONSERTTI | Tampereen akateemisen sinfoniaorkesteri TASOn sekä TAMKin Musiikin koulutusohjelman ensimmäinen yhteistyöproduktio näkee päivänvalon maaliskuun lopulla.
Valtteri Mörttinen laittaa Seminaarinmäen mieslaulajat muistelemaan – arviossa Semmarit: 35 ensimmäistä vuotta
KIRJAT | Kirja Semmareista sopii kirjailija Valtteri Mörttisen pirtaan, jossa kuunnellaan juttuja ja kyhätään niistä toimittajan otteella kokonaisuus.