Kuva: Paramount Pictures International Limited
TELEVISIO | Abba: edelliset 40 vuotta käy tiivistetysti läpi yhtyeen tarinan 1970-luvulta aina siihen, kun yhtye julkaisi 40 vuoden tauon jälkeen albumin nimeltä Voyage.
”Yhtyeen jäsenten keskinäiset avioerot ja samalla luonteen eroavaisuudet käydään vielä kerran nopeasti läpi.”
Edes robottimainen kertojaääni ja halpistyyliin viuhuva kuvakerronta eivät välttämättä lannista vannoutunutta Abba-fania viime vuonna valmistuneen dokumentin äärellä. Ehkä se nimittäin tosifanin itkuhanan aukaisee, kun yhtyeen jäsenten keskinäiset avioerot ja luonteiden eroavaisuudet käydään vielä kerran nopeasti läpi.
Siinä missä kaverukset Björn Ulvaeus ja Benny Andersson porskuttivat yhtyeen epävirallisen hajoamisen jälkeen tiukalla bisnesvainulla eteenpäin, Frida Lyngstad ja Agnetha Fältskog painivat omien epävarmuuksiensa, ahdistuksen ja sensaatiohakuisen median otteessa ilman suojaavaa Abba-kuorta.
Abba: edelliset 40 vuotta (2022) kertoo tiivistetysti yhtyeen tarinan 1970-luvulta aina siihen, kun yhtye julkaisi 40 vuoden tauon jälkeen albumin Voyage.
Vuonna 2021 julkaistuun Voyageen liittyy myös eriskummallinen konserttisarja. Konsertissa Agnetha, Frida, Björn ja Benny eivät esitä vanhoja hittejään oikeasti, vaan hologrammeina liveyhtyeen säestäminä. Digitaaliset avatarhahmot muistuttavat heitä 1970-luvun kuosissa. Lontooseen rakennettiin konsertteja varten erityinen Abba-areena ja lippuja on myynnissä ainakin ensi vuoden tammikuuhun saakka.
* *
Mutta se siis siitä konsertista ja itse dokumenttiin. 50 minuuttia on liian lyhyt aika kertoa Abban tarinaa, kun itse päätähdet eivät ole hanakoita muistelemaan. Mitään suuria avautumisia ei siis tässä dokumentissa nähdä. Ne harvat lyhyet arkistopätkät, joissa yhtyeen jäsenet itse sanovat jotakin, eivät vie maata merelle.
Sen sijaan dokumenttiin on pyydetty joitakin Mamma Mia! -musikaalin osallisia kehumaan yhtyettä. Äänessä ovat myös yhtyeen vanha kitaristi, luottoäänittäjä ja joukko toimittajia, kriitikoita ja elämäkertureita.
Dokumentin sensaatiohakuisinta antia ovat Fridan ja Agnethan henkilökohtaisen elämän läpikäyminen vuoden 1982 jälkeen eli sen jälkeen, kun Abba jäi epämääräisesti tauolle ja lopetti käytännössä kokonaan.
Fridalta menehtyi tytär auto-onnettomuudessa ja puoliso kuoli syöpään vain 49-vuotiaana. Agnetha puolestaan haki rauhaa julkisuudelta vetäytymällä saareen asumaan, mutta sai pariksi vuodeksi niin sitkeän vainoajan, että lopulta mieheltä kiellettiin pääsy Ruotsiin.
Musiikillisesti kiinnostavinta oli nähdä, kuinka naiset yrittivät luoda omia soolouriaan valitsemalla loistavia yhteistyökumppaneita. Frida valitsi ensimmäiselle soololevylleen Phil Collinsin ja Agnetha tuottaja Mike Chapmanin.
Dokumentin lyhyisiin erikoisiin kohtiin kuuluvat U2-yhtyeen Bono laulamassa Dancing Queenia ja Erasure-yhtyeen vaikutus Abba-perinnön elvyttämiseen 1990-luvulla. Erasuren Abba-musiikkivideot ovat yksinkertaisesti lutuisia ja niitä löytää YouTubesta neljä erilaista.
Brittiläisestä dokumentista jää valitettavasti maku kuin selailisi jotakin kevyttä juorulehteä. Ihan kivoja kuvia, mutta turhan pinnallista ja höttöistä tarinaa. Odotin ja toivoin enemmän.
Heli Mustonen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Muinaisesta egyptistä kylmään sotaan – arviossa Totta, tarua ja videopelejä
TELEVISIO | Harri Alanteen ohjaaman kahdeksanosaisen dokumenttisarja pääpaino on pelien historiankuvauksessa: maisemissa ja rakennuksissa, aseissa, vaatteissa.
”Koska Jumala on irlantilainen” – Shane MacGowan -dokumentti Crack of Gold Areenassa vielä marraskuun
ELOKUVA | Katolinen uskonto elää vahvana irlantilaisessa kulttuurissa. Myös The Poguesin Shane MacGowanin elämässä se näkyy väkevänä ja hieman outona yhdistelmänä.
Vainoharhaa avaruudessa – Battlestar Galactica -tv-sarjan henkilöt ovat jääneet elämään
TELEVISIO | Battlestar Galactica tv-sarja on yhä 20 vuotta myöhemmin parhaimmillaan loistavaa, vaikkakin tasoltaan epätasaista televisioviihdettä.
Törkyturvat keskari ojossa – Danny McBriden tv-sarja The Righteous Gemstones pilkkaa tv-evankelistoja
TELEVISIO | HBO:n hyviä tapoja rikkovassa The Righteous Gemstones -tv-sarjassa keski-ikäiset perheenjäsenet illistelevät toisilleen kuin mitkäkin pikkulapset.