Beethoven on maailman parasta ja tärkeintä musiikkia! Kuusi teemaa esittelee hänen koko elämänsä Tampere-talolla

Marita Salonen
12.11.2020
Beethoven

MUSIIKKI | Kamus-kvartetti soittaa 12.–15.11.2020 Tampere-talon Beethoven Effect -konserttisarjassa säveltäjän kaikki jousikvartetot. Sellisti Petja Kainulainen ja viulisti Terhi Paldanius antavat vinkit säveltäjämestarin kuuntelemiseen. Tiesitkö muuten, että Beethoven joi paljon vahvaa kahvia?

Marita Salonen

Kaikkien aikojen säveltäjän Ludwig van Beethovenin syntymästä tulee kuluneeksi 250 vuotta 16.12.2020. Tampere-talon Beethoven Effect -minifestivaalia mestarin juhlavuoden kunniaksi vietetään torstaista sunnuntaihin 12.–15.11.2020.

Terhi Paldaniuksen, Jukka Untamalan, Jussi Tuhkasen ja Petja Kainulaisen Kamus-jousikvartetin lisäksi lavalle nousee kirjailija Minna Lindgren johdattamaan konserttivieraat aitiopaikalle Beethovenin aikaan, ympäristöön ja korvien väliin.

Perjantain 13.11.2020 päiväkonserttiin Tampereen pääkirjasto Metsossa on vapaa pääsy. Yle Radio 1 taltioi kolme ensimmäistä konserttia. Konserttisarja on esitetty Kuopiossa lokakuussa, ja joulukuun alussa on Helsingin Musiikkitalon vuoro.

Kamus-kvartetin Petja Kainulainen ja Terhi Paldanius kertoivat Kulttuuritoimitukselle omasta suhteestaan Beethoveniin. (Teksti jatkuu kuvan jälkeen.)

kamus 1

Nyt on mahdollista kuulla livenä Tampereella tai radiosta, miten Petja Kainulainen (vas.), Jussi Tuhkanen, Terhi Paldanius ja Jukka Untamala tulkitsevat Beethovenin kaikki jousikvartetot. Kamus-kvartetti on soittanut yhdessä kohta 20 vuoden ajan ja esiintynyt paljon ulkomailla viime vuosina. Kuva: Heikki Tuuli

Beethoven ei ollut hullu nero

Sellisti Petja Kainulainen

Ensimmäisen konsertin alussa juontaja siirtää kuulijat Beethovenin aikaan, ympäristöön ja korvien väliin. Mikä säveltäjän ymmärtämisessä on oleellisinta?

– Itseäni ainakin kiinnostaa se, miten säveltäjät ovat aina oman aikansa lapsia, reagoivat menneeseen: Beethovenin tapauksessa omista aikalaisistaan sekä Haydniin että Mozartiin ja vanhoista mestareista Bachiin ja Händeliin.

– Kiinnostavaa on myös toisaalta heidän vaikutuksensa tulevaan (Beethovenin tapauksessa varmastikin 99 % kaikista hänen jälkeensä tulleista säveltäjistä ihan meidän päiviimme asti), kuinka säveltäjä on sekä ihmeellinen nero ja toisaalta erittäin hyvää oppia saanut aikansa lapsi.

– Beethoven ei ollut hullu nero, mutta kärsi kuulon katoamisesta ja loi mitä ihmeellisintä musiikkia, joka on samalla ajatonta ja samalla aikansa tuote.

Mitä kuulijan kannattaa erityisesti muistaa tai tietää Beethovenista?

– Beethoven oli hahmo, joka jollakin tavalla jakoi musiikin historian kahtia – ennen häntä säveltäjät yleensä sävelsivät jollekin, hänen jälkeensä musiikkia sävellettiin myös ihan musiikin itsensä takia.

– Onko se sitten hyvä vai paha asia, sen jättäisin kuulijan arvioitavaksi. Joka tapauksessa Beethovenin musiikki on mitä hienointa, kauneinta, jalointa, räävittömintä, hauskinta ja arkkitehtonisesti upeinta sävellettyä musiikkia, jota on olemassa.

Millä tavalla Beethovenin musiikki on ajankohtaista nyt yli kaksi sataa vuotta myöhemmin?

– Beethovenin vaikutus koko musiikkimaailmaan on ollut ihan oikeasti niin valtava, että tätä päivää ja sen ilmiöitä on todella vaikea ymmärtää ilman Beethovenia.

Mikä olisi hyvä tapa juhlistaa Beethovenin 250. syntymäpäivää 16. joulukuuta?

– Olemalla kiltti lähimmäisillemme. Luulen, tai hänen musiikistaan paremmin sanottuna kuulen, että Beethoven olisi arvostanut sitä.

Jos silloin kuuntelisi hetken Beethovenia, minkä esityksen valitsisit esimerkiksi Youtubesta tai Spotifysta?

– Tämä on helppo: Beethovenin 7. sinfonia Amsterdamin Concertgebouw-orkesterin versiona Carlos Kleiberin johdolla.

Tiesitkö, että Beethoven joi paljon vahvaa kahvia?

Viulisti Terhi Paldanius

Mitä kuulijan kannattaa erityisesti muistaa tai tietää Beethovenista?

– On valaisevaa ymmärtää aika ja paikka jossa säveltäjä on elänyt ja sävellykset syntyneet. Mutta tämä ei tietenkään ole välttämätöntä, tärkeintä on suhtautua kuulemaansa avoimin mielin.

Millä tavalla Beethovenin musiikki on ajankohtaista nyt yli kaksi sataa vuotta myöhemmin?

– Hänen kuuroutumisensa. Kuvittele millaista on olla säveltäjä jolla ei ole käytettävissä kuuloaistia!

Millä tavalla Beethovenin musiikki on ajankohtaista nyt yli kaksi sataa vuotta myöhemmin?

– Erinomaisessa musiikissa, mitä Ludvig van Beethoveninkin musiikki on, ei ole parasta ennen leimaa. Se on ajatonta.

Mikä olisi hyvä tapa juhlistaa Beethovenin 250. syntymäpäivää 16. joulukuuta?

– Juomalla vaikka paljon hyvin vahvaa, vastajauhettua kahvia. Sitä Ludvig van Beethovenkin joi paljon!

Jos silloin kuuntelisi hetken Beethovenia, minkä esityksen valitsisit esimerkiksi Youtubesta tai Spotifysta?

Cavatina-osa opuksesta 130, jos haluat nauttia taivaallisesta rauhasta. Jos haluat jäädä jyrän alle, Große Fuge opus 133 on varma valinta!

Katso videotiiseri minifestivaalin konserteista täältä.

Beethoven Effect -konserttisarjan teemat marraskuussa 2020

  1. Musiikki (to 12.11. klo 19) avaa Beethovenin sävellysprosessia ja siihen sisältyvää luovuutta sekä valtavaa työmäärää.
  2. Rajapinta (pe 13.11. klo 17) tarkastelee Beethovenia ensimmäisenä romantikkona, säveltäjänä klassismin ja romantiikan taitteessa.
  3. Persoona (la 14.11. klo 14) esittelee hullun egomaanikon ja suuren humanistin repivää temperamenttia ja henkilökohtaista elämää.
  4. Sairaus (la 14.11. klo 19) kertoo, miten hoitoon pääseminen ei 1800-luvun Wienissä ollut aina paras ratkaisu.
  5. Voitto (su 15.11. klo 14) paljastaa Beethovenin rajun itsekritiikin ja teosten loputtoman työstämisen.
  6. Perintö (su 15.11. klo 18) kertoo päätösosan nimenä siitä, miten valtava vaikutus Beethovenilla on ollut häntä seuranneeseen musiikkimaailmaan.

Täältä löydät myös tulevat Helsingin konsertit joulukuussa 2020.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua