NÄYTTELY | Vapriikissa sijaitsevan Suomen pelimuseon Mielikuvituksen maantiede -näyttely esittelee pelien karttoja yli sadan vuoden ajalta. Fyysisesti pieni näyttely laajenee mielikuvituksen myötä monia maailmoja kattavaksi.
Museot
Tomi Palsa on kuvannut musiikintekijöitä 30 vuotta – ensimmäinen oma näyttely nyt Hyvinkään taidemuseossa
HENKILÖ | Tomi Palsan soivat valokuvat antavat syyn lähteä tänä kesänä Hyvinkäälle. Hyvinkään taidemuseossa on elokuun loppuun asti näyttely Palsan rock-kuvista.
Satu Hassin muistot nousivat pintaan Werstaan Vihreä lanka -näyttelyssä: ”Minulle 1990-luvun alku oli eilen”
NÄYTTELY | Kävimme kansanedustaja Satu Hassin kanssa tutustumassa Työväenmuseo Werstaan näyttelyyn, joka kertoo Vihreä lanka -lehden tarinan. Nyttemmin paperilehti on edesmennyt.
Tampereen museokevät 2022: Vivienne Westwoodin muotia ja Thomas Houseagon taidetta – Vapriikki alkuvuoden remontissa
MUSEOT | Tampereen taidemuseo, Sara Hildénin taidemuseo, Museokeskus Vapriikki, Postimuseo, Museo Milavida ja Muumimuseo julkistivat ensi kevään ja osin syksynkin näyttelynsä. Luvassa on mm. apinoita, MM-lätkää, postimyyntinostalgiaa, Toven kirjoja ja tietenkin vuoden nuoren taiteilijan näyttely.
Koko työnhaunjärjestelmä käännettiin nurinniskoin – Etsitkö töitä? -taideprojektissa kahdeksan ihmistä sai mahdollisuuden tehdä juuri sitä mitä tahtoo
NÄYTTELY | Olisiko tämä työmarkkinoiden vallankumous? Entä jos työ tuottaisi tekijälleen hyvinvointia, tekisi yhteiskunnalle hyvää ja torjuisi ilmastonmuutosta? Entä jos työntekijä, saisi tehdä, mitä hän eniten haluaa sen sijaan, että hän hakisi valmiita työpaikkoja?
Jason, Emilia, Mimosa ja muut – Camilla Mickwitzin eloisat lapsihahmot vierailevat Muumimuseossa
MUSEOT | Camilla Mickwitzin yksi luomus on jokaiselle suomalaiselle tuttu: Pikku Kakkosen tunnus on hänen tekemänsä. Mutta etenkin 1980-luvun lapset ja lapsiperheet viettivät aikaa Mickwitzin kuvakirjojen ja animaatioiden parissa.