Vierailu Palamusten koulumuseossa lähellä Tarttoa on todellinen nostalgiamatka. Museossa voi eläytyä yli sadan vuoden takaiseen opetukseen aidossa ympäristössä.

Sirpa Pääkkönen, teksti ja kuvat

Istun puiselle koulunpenkille, kastan kynän siron terän mustepulloon ja alan kirjoittaa vanhanaikaisia kirjaimia. 1800-luvun oppikirjassa kirjaimet näyttivät erilaisilta kuin nykyään ja saan arvailla, mitä ne tarkoittavat, kun kielikin on viroa.

Samanlaisilla siroilla mustekynillä opiskeltiin kaunokirjoitusta Suomessa vielä 1960-luvulla.

Lukkari pistää minut lukemaan ja taas joudun pähkäilemään, mitä ihmettä tekstissä on. Se on vanha virolainen runo, lukkarina esiintyvä museon johtaja Arne Tegelmann sanoo.

Vierailu Palamusten koulumuseossa lähellä Tarttoa on todellinen nostalgiamatka. Museossa saa eläytyä yli sadan vuoden takaiseen kouluopetukseen aidossa ympäristössä.

Luokkahuone on peräisin vuodelta 1895. Silloin koulunpenkkejä kuluttivat virolaisille tärkeä kirjailija Oskar Luts (1887–1953) ja hänen kurittomat koulutoverinsa. Koulumuseo on sisustettu siihen asuun, miltä huoneissa näytti Lutsin kouluvuosina. Lukkarina työskenteli tuolloin Aleksander Georg Nieländer.

Museon johtaja Arne Tegelmann opettaa maantiedettä.

Vanhan koulun viereen rakennettiin uusi museorakennus, joka esittelee Viron ja Palamusten koulun historiaa uusimman teknologian avulla. Vanha koulurakennus valmistui vuonna 1874 ja uusi osa viime vuoden lopussa.

Museon suunnittelussa hyvänä apuna oli Oskar Lutsin romaani Arno ja kumppanit (Kevade), joka julkaistiin vuonna 1912. Arvo Kruusement ohjasi siitä elokuvan 1969, jota esitetään museossa.

Romaani kuvaa koulunkäyntiä ja luokkatovereita siten kuin kirjailija ne muistaa. Meno on vauhdikasta, kun lukkari nuhtelee kurittomia koululaisia – useimmiten ilman tulosta. Luts oli 25-vuotias, kun kirja ilmestyi. Ensimmäinen painos oli omakustanne, koska kustantajat eivät hyväksyneet kirjaa julkaisuohjelmaansa. Siitä tuli kuitenkin myyntimenestys, koska kirjailija veli Theodor Luts markkinoi romaania tehokkaasti kirjakaupassaan.

Myöhemmin kirjasta otettiin lukuisia uusia painoksia ja se on käännetty kolmelletoista kielelle. Virolaiset tuntevat Lutsin ja Arno ja kumppanit -romaanin samaan tapaan kuin suomalaiset tuntevat Aleksis Kiven ja Seitsemän veljestä -romaanin.

Lutsin aikana opetusvälineisiin kuuluivat helmitaulu ja liitutaulu. Luokan seinällä roikkuu biologiaan ja maantieteeseen liittyviä opetustauluja.

Oppikirja ja liitutaulu.

Komean urkuharmonin rakensi virolainen soitinrakennuksen mestari Carl Georg Thal. Opettajan pöydän takana näkyy kartta 1800-luvun Euroopasta. Viro ja Suomi kuuluivat tuolloin molemmat Venäjään. Seinällä on myös keisari Nikolai II:n valokuva.

Luokan vieressä on poikien makuuhuone, jossa sängyt ovat tiheästi vieri vieressä. Pitkämatkalaiset yöpyivät koulussa ja kävivät kotona vain viikonloppuna. Sängyillä ja tuoleilla lojuu nyssyköitä, sukkia, laukkuja ja vaatteita. Lasten piti tuoda kouluun mukaan kaikki tarvittava: olkipatjat, matka-arkku, huovat ja polttopuut. He lämmittivät itse uunin ja pitivät huoneen siistinä.

Makuuhuoneen sängyt ovat lyhyet. Tuolloin nukuttiin jalat koukussa, jotta uni ei maistuisi liian pitkälle aamuun. Työt odottivat, eikä sängyssä saanut lorvia turhaa. Sänkyjä ei riittänyt kaikille. Perheenjäsenet jakoivat saman sängyn. Osa yöpyjistä nukkui penkillä, lattialla tai uunin pankolla.

Ruokasalin nurkassa on kaksi sänkyä. Siellä yöpyivät tytöt. Vain harvat tytöt pääsivät kouluun. Pojista kasvatettiin uusia opettajia maakunnan kouluihin tai hyviin virkoihin, mutta vain varakkaiden vanhempien tyttäret pääsivät opin tielle.

Myös eväät kannettiin kotoa. Niitä säilytettiin ruokakomerossa. Lapset söivät kotitekoista leipää, kuivattua tai savustettua lihaa, suolasilliä, perunoita, kananmunia, puuroa ja vanukkaita. Juomaksi tuotiin maitoa tai piimää. Mehu oli harvinaista, mutta omenoita kasvoi omenapuissa ja niitä syötiin läpi vuoden.

Tytöt nukkuivat keittiössä.

Ruuan terveellisyyteen kiinnitettiin huomiota jo 1800-luvun lopussa.

”Ruuan täytyy olla täyttävää ja ravitsevaa, jotta ihminen pysyy vahvana ja terveenä ja iloisena työskennellessään. Vaihtelevuus on välttämätöntä, sillä samojen ruokien syöminen heikentää lihaa ja sielua”, kertoo museon vanha huoneentaulu.

Lukkari Aleksandr Georg Nieländer asui leveästi. Hänen asuntonsa oli paljon suurempi kuin koulu. Siihen kuuluivat suuri sali vieraiden vastaanottamista varten, pienempi olohuone käsityönurkkauksineen, makuuhuone, ruokasali ja keittiö. Lukkarin rouva kutoi, applikoi kankaita ja ompeli.

Uudessa museorakennuksessa seinää kiertää aikajana, joka kertoo koulutuksen vaiheista Virossa ja Palamusessa. Tärkeä vuosiluku on 1684, jolloin Bengt Gottfried Forselius perusti uuden koulun Piiskopin kartanoon lähelle Tarttoa. Siellä alettiin kouluttaa lukkareita ja opettajia maaseutukouluihin. Palamuseen ensimmäinen kyläkoulu avattiin 1687.

Palamusessa koulua käytiin kolme tai neljä vuotta. Kouluvuodet olivat lyhyitä ja keskittyivät talveen, koska lapsia tarvittiin kesällä maatilan töihin. Lyhimmillään kouluvuosi kesti marraskuusta maaliskuuhun.

Poikien makuuhuone.

Tyttöjen koulutie avautui vuonna 1874. Muutaman vuoden kuluttua 1878 ruumiillinen kuritus kiellettiin. Nyt huonosta käytöksestä ja heikosta koulumenestyksestä seurasi puhuttelu, johon lapsen lisäksi kutsuttiin vanhemmat. He joutuivat maksamaan sakkoa lapsen tottelemattomuudesta.

Lapsia rankaistiin huonosta käytöksestä, varastelusta tai koulutehtävien laiminlyönnistä. Heitä piiskattiin, he joutuivat seisomaan luokan edessä tai nurkassa, heiltä kiellettiin lounas tai he jäivät jälki-istuntoon Jotkut joutuvat seisomaan polvillaan kuivattujen herneiden päällä.

Rangaistuksista kerrottiin myös julkisesti. ”Oppilas sai kolme piiskan iskua, mutta ei silti tottele”, lukee yhden oppilaan kohdalla päiväraportissa.

Koulussa opiskeltiin matematiikkaa, lukemista, kirkkolauluja, katekismusta, maantiedettä ja maataloustöitä. Myös soittamista pidettiin hyödyllisenä taitona.

Päiväjärjestys oli tarkka. Lukkari herätti lapset viideltä tai kuudelta aamulla kertaamaan läksyjä ja siivoamaan huonetta. Aamiaista syötiin seitsemän jälkeen, oppitunnit alkoivat kahdeksalta ja kestivät puoleen päivään. Sen jälkeen oli ruokatunti ja ulkoilua. Oppitunnit jatkuivat iltapäivällä viiteen saakka. Nukkumaan mentiin viimeistään kymmeneltä illalla.

Lisätietoa Palamuse-museon verkkosivuilta