Valokuvaaja Annina Mannila palaa valokuvissaan muistoihin – muistot ovat ovelia otuksia, sillä ne pakenevat muistelijaa

Annina Mannilalla on valokuvaajana kaksi elämää: taiteellinen ja journalistinen. Hänellä on myös monta kotia: yksi on Tampereella, toinen on taidelaitos Haihatus Keski-Suomessa Joutsassa ja sitten on kolmas kesäpaikka Iitissä Kymijoen suvannon varrella.

Jonkinlainen haikeus leimaa hänen Paluu-näyttelyään Tampereen Galleria Rajatilassa. Tunnemaailma liittyy kaiken katoavaisuuteen ja menneisyyden tavoittamattomuuteen.

Rajatilaan on jo kiire, sillä näyttely päättyy tiistaina 5.10.2021.

Kaiku (2019), installaatio (diaprojisointi, verhot).

Suru avasi lukon

Suru aloitti Annina Mannilan koko taiteellisen taipaleen aikuisena, myös kuvataiteen tekemisen.

– Teiniaikoina vielä piirsin, maalasin ja kirjoitin, mutta yliopisto-opiskelujen alettua siihen tuli tauko enkä vain saanut enää aloitettua uudelleen. Luovan ilmaisun tarve oli kyllä koko ajan olemassa, mutta jotenkin vain kiertelin taidetta. Ensin opiskelin taiteen tutkimuksen aineita ja sitten kuvaamista, mutta journalistisesta näkökulmasta. Olin aina hirveän kiinnostunut ystävien taiteellisesta tekemisestä, niin kuin toki olen edelleenkin. Ideoin taideprojekteja mutta en koskaan saanut aloitettua niitä.

– Se, mikä sitten avasi lukon muutama vuosi sitten, oli suru. Olin niin hajalla, etten jaksanut kai enää alitajuisestikaan kontrolloida itseäni, ja vahingossa kanava taiteen tekemiselle aukesi. Päässä alkoi ennen pitkää soida melodioita ja aloin työstää aiemmin vain kovalevyllä tiedostoina olleista valokuvista vedoksia ja installaatioita. Kuvasin lisää, ja valokuvaukseen tuli mukaan käsityöläisyyttä, kun siirsin kuvia lasille.

Valokuvavedoksia lasilla.

Menetys sai ajatukset kääntymään menneeseen, ja siinä oli Paluu-näyttelyn siemen. Sen jälkeen teoskokonaisuus on kuitenkin elänyt paljon ja muuttunut yleisemmäksi pohdinnaksi muistista ja muistamisesta.

Taide täydentää journalistista tekemistä, koska Annina kaipaa vastapainoksi hitaampaa otetta, aiheisiin syventymistä, omaehtoisuutta ja vapautta.

– Aloin pohtia muistamista, joka liittyy tiettyyn paikkaan.

Untitled (2020), installaatio (tiimalasi, vesi, diaprojisointi).

Pirkkalassa alkuvuonna

Annina Mannilan näyttely on lokakuun alkuun asti nähtävillä ja koettavissa Rajatilassa. Vuoden 2022 alussa se saa isomman tilan Pirkkalassa Galleria 2:ssa.

Näyttely voi olla levähdyshetki. Kun ilmaisun lukko avautui, Annina Mannila löysi itsestään uusia puolia. Näyttelyn taustamusiikkina on pianomelodia, joka on hänen säveltämänsä.

– Olen luonteeltani ylianalyyttinen, mutta pianon tapailu tuntui vapauttavalta. Uskalsin päästää jotain läpi.

– Muistamiseen liittyy vaikeita asioita. Et voi tietää, mitä oikeasti oli joskus. Moni päiväkirjaa kirjoittava on varmasti yllättynyt palatessaan vanhoihin muistiinpanoihinsa. Mielikuvat tapahtumista ovat ajan kuluessa alkaneet elää omaa elämäänsä eivätkä enää vastaa tuoreeltaan muistiin merkittyä.

Annina Mannilan mukaan koemme muistimme ja minuutemme suhteellisen vakaiksi, mutta oikeastaan muistikuvat ovat varsin hataralla pohjalla.

Annina Mannila palaa näyttelyssään muistoihin. Kuva: Ulla-Maija Svärd

Muisti voi oikutella

Näyttelyyn liittyvässä tekstissään Annina Mannila sanoo, että mahdollisuudet eri tulkintoihin vain lisääntyvät ajan myötä, kun muistot kuvaustilanteesta hämärtyvät.

”Irrallinen otos on kuin musteläiskätestin kuva, jolle annettu merkitys kertoo enemmän tulkitsijasta ja tulkintakontekstista kuin siitä mitä menneisyydessä tapahtui. Matkan varrella muistoihin sekoittuu monenlaisia aineksia muun muassa toisten ihmisten muistoista ja muista meitä ympäröivistä tarinoista. Valokuvan ottamista ja tulkintaa muistona ohjaavat valokuvallisen kerronnan konventiot, se miten tiettyjä tilanteita tai aiheita on totuttu kuvaamaan.”

The Forest That Carried My Memories (2020), pigmenttivedos.

Kirjailija John Irvingin sanoin: ”Luulet, että sinulla on muisti, mutta muistilla on sinut.”

Annina Mannila on valmistunut Turusta taiteen tutkijaksi. Hänen aineitaan olivat kirjallisuus, elokuvatiede ja mediatutkimus. Tampereella hän on jatkanut kuvajournalismin opintoja, johon johtivat Turun mediatutkimuksen opinnot. Tätä nykyä hän tekee jonkin verran journalistista valokuvaamista ja taide kulkee rinnalla.

Annina Mannila on pitkien projektien ystävä. Niihin journalismissa on tätä nykyä vähän mahdollisuuksia.

Untitled (2019), pigmenttivedos.

Haihatus on yli 20-vuotias

Haihatuksessa Joutsassa on kansainvälinen taiteilijaresidenssi ja lisäksi siellä asuu kolme ihmistä sekä Annina osa-aikaisesti.

Cleaning Women -yhtyeestä ja monista muista taide- ja kulttuuriprojekteista tunnettu Risto Puurunen jatkaa ja laajentaa monialaisen taidelaitoksen työtä. Haihatus on ollut toiminnassa jo yli 20 vuotta. Se on lukuisten taidenäyttelyiden, tapahtumien ja konserttien kotipaikka.

Annina Mannila: Paluu. Galleria Rajatila, Hämeenpuisto 10, 33210 Tampere. Avoinna ma–pe klo 13–18 ja la–su klo 12–16. Näyttely päättyy 5.10.2021. Annina Mannilan kotisivut.

Syysmuutto (2017), pigmenttivedos.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua