Tuunattu lääkärintakki luurangon päällä. Kuva: Ulla-Maija Svärd
NÄYTTELY | Ulla-Maija Svärd on tullut tutuksi Kulttuuritoimituksen lukijoille valokuvaajana ja kirjoittajana. Nyt hän on kaivanut kellarikomerostaan esille ihmisen anatomiaa esittävät “elinpaketit”.
“Tämä on ollut salaisuus, josta vain ystävät ovat tienneet. Olen tyytyväinen siitä, etteivät työni jääneet kellariin, vaan pääsevät ihmisten nähtäviksi.”
Päivi Vasara, teksti
Ulla-Maija Svärd, kuvat
Taideprojektit huutavat loppua, kuten mitkä tahansa hankkeet. Ne pitää saada loppuun eli ihmisten nähtäväksi.
Tamperelaistuneen Ulla-Maija Svärdin työt ovat esillä hänen kotikaupungissaan Lahdessa Uusi Kipinä -nimisessä galleriassa kolme viikkoa. Avajaiset olivat tiistaina 22.3.2022.
Ensin Ulla-Maija ihastui Sobottan anatomian oppikirjojen kuviin.
Sitten hän yhdisti esineitä, ompeli ja tikkasi sekä ajatteli samalla, koska aikaa oli käsien ja pään tehdessä töitä. Seuraavaksi hän teki ”elinpaketteja”.
Anatomian tikkaamista hän teki Helsingin Kaapelitehtaalla. Niiden esille saaminen kesti vajaat kymmenen vuotta.
Mies sairastui ja kuoli, ja vuonna 2018 keväällä Ulla-Maija muutti Tampereelle. Työt tulivat muuttokuorman mukana ja päätyivät kellarikomeroon. Säilytyspaikka oli hyvä, sillä teokset eivät ole kärsineet.
Ei selittelyä
Töitään Ulla-Maija Svärd ei halua selittää, eikä avata, mitä ne ovat. Teokset tulevat todeksi, kun joku näkee ne, ja jokaisen tulkinta on erilainen.
– Ystäväni ovat olleet suurimmaksi osaksi näistä riemuissaan. Niiden olemassaolo on ollut salaisuus, jonka olen jakanut lähimpien kanssa.
Miksi työt sitten olivat niin pitkään kellarissa? Ulla-Maija sanoo, että hänellä oli välillä elämässään epäuskon kausi, surua ja muutoksia. Hän pyrkii saamaan anatomianäyttelyn esille myöhemmin Tampereelle.
Kysymykseen ”miksi” Ulla-Maija vastaa, että hänellä oli tarve tehdä jotakin omaa. Työmaailmassa työ vei ajan ja energian, mutta senkin rinnalla hänellä oli omia projekteja.
– Minä halusin oman vapaan mahdollisuuden tehdä, mitä haluan. Sama liittyy minulla valokuvaamiseen, piirtämiseen ja kirjoittamiseen.
Näyttelyn nimi on nyt Sisäkuvia ihon alta. Nimi oli yhdessä vaiheessa ”Ihon alle”, mutta ihan äsken ilmestyi samanniminen kirja, joten nimi oli tavallaan varattu.
Naisista on moneen
Kun Ulla-Maija Svärd aloitti valokuvausopinnot Taideteollisen korkeakoulun koulutuskeskuksessa, eräs hänen opettajistaan sanoi, ettei naisista tule valokuvaajia. Tällainen kommentti olisi voinut masentaa, mutta toisin kävi. Lausuma vain lisäsi sisua.
Opiskeluaikoina Ulla-Maija oli yhden kesän opiskelukaverinsa kanssa puistokuvaajina Helsingin Espalla. Se oli hyvä kesähomma. Sitä ennen Ulla-Maija myi korujaan torilla ja kiersi markkinoita.
Työelämässä hän on ollut Avotakan kesäkuvaajana, tehnyt töitä freenä, pitänyt toisen kanssa studiota ja sen jälkeen yksin, työskennellyt Lehtikuvassa ja kymmenen vuotta Me naisissa. Organisaatiomuutosten jälkeen hänestä tuli Sanoma Magazines Finlandin valokuvaaja.
Kun Ulla-Maijalla todettiin Parkinsonin tauti, hän jäi sairaseläkkeelle. Kymmenen vuoden kuluttua lääkäri totesi, ettei Parkinsonia ole. Kun rankat lääkkeet lopetettiin, olo kohentui.
Monia projekteja
Me naisten -lehden kansikuvista syntyi yksi Ulla-Maijan omista projekteista. Hyväntahtoinen ja humoristinen, mutta myös naistenlehtien pinnallisuuden esille tuova. Ulla-Maija käsitteli alkuperäisiä kansia eri tavoin: ompelemalla, toppaamalla ja kirjomalla. Toiset työt olivat kookkaita seinävaatteita.
Yksi oma valokuvausprojekti tallensi rautateitä. Niihin liittyviä ihmisiä, junia ja rautatieasemia. Ne ovat dokumentteja.
Töiden ohella Ulla-Maija teki abstraktivalokuvia. Syntyi guasseja, joiden sääntönä oli, että ei saa jättää kesken eikä saa jäädä liikaa jappasemaan, vaan pitää tehdä, mitä on syntymässä.
Kimmo Takalan kanssa Ulla-Maija teki satukirjan Aikamatka, jossa tarina kulkee valokuvissa. Teos on toteutettu Taiteen keskustoimikunnan myöntämän lastenkulttuurin edistämisapurahan sekä valokuvateosten laatutuen avulla. Yksi sisun näyte oli satukirjan myyminen kaikkiin Suomen kirjastoihin soittamalla ne yksitellen läpi.
Mitä haluaa
Anatomiatöistä ei ainakaan voi sanoa, että ne ovat somia sisustustauluja. Lahden näyttelyn työt ovat myynnissä, mutta niiden kaupalliseen menestykseen Ulla-Maija ei usko.
–Tekee mitä tekee, niin ei saa selittää. Minä en pidä siitä, että taideteosten vieressä on pitkät tekstit. Se on löysää. Taideteos valmistuu vasta sen katsojan mielessä. Pitää tehdä sellaista, mikä on itselle omaa, ei pidä tehdä miellyttääkseen jotain toista. Loppujen lopuksi ihminen ei voi olla muuta kuin oma itsensä.
–Säännöt siitä, kuka saa tehdä ja mitä saa tehdä, voivat yksinkertaisesti olla vääriä. Jos minulla olisi nuorempana ollut enemmän itseluottamusta, olisin tehnyt joitain asioita toisin. Näin vanhana voi heittää rajoitukset romukoppaan.
Lahden näyttelyssä Ulla-Maija aikoo salakatsella näyttelyvieraiden reaktioita ja tutkia, mitä vieraskirjaan on kommentoitu.
– Minulla on lapsellinen ilo siitä, että voin antaa muille jotain, kun olen saanut tämän näyttelyn valmiiksi.
Nerokas ihmiskeho
Anatomiatöiden taustalla on lääketieteen maailma, kuolema ja elämän hauraus. Ihmisen sisusten lisäksi töihin kuuluvat anatomiakuvien kirjaillut lääkärintakit. Yksi niistä on Tampereen naapuruston fysioterapeutilta lainatun luurangon päällä.
– Työni lähtökohta on ihmiskeho. Se on nerokas järjestelmä: sekä kaunis ja vahva että hauras ja katoava. Suhteemme siihen on ristiriitainen. Kun ihailemme nuoruutta ja kauneutta, varjostaa elämäämme vanhuuden- ja kuolemanpelko.
Ihmisillä on ylimitoitettuja haaveita lääketieteen kaikkivoipaisuudesta ja ikuisesta nuoruudesta. Ihmeitä ei kuitenkaan tapahdu. Elämä itsessään on ihme, jota tulee kunnioittaa.
– Järjettömät kauneusleikkaukset ovat nykypäivää ja laiton elinkauppa bisnes, jossa ryöstetään köyhiltä rikkaille. Köyhän ihmishenki kehitysmaassa ei ole minkään arvoinen, kun rikas saa rahalla haluamansa. Se tehdään jossain hienossa leikkaussalissa taitavin käsin.
Ihmiskehon osat voivat kuitenkin olla myös lahja, joka on mahdollisuus antaa toisen elämän ylläpitämiseksi.
– En ole tehnyt näyttelyyn muutoksia, mutta nyt kaivettuani työt kellarista, johon jo kuvittelin niiden jäävän, ne ovat ehkä ajankohtaisempia kuin aiemmin. Ajattelen niin, että ehkä korona-aika ja nyt kokemamme sodan pelko ovat tuoneet niihin oman lisänsä.
Kauno ry:n ylläpitämä Galleria Uusi Kipinä (GUK) sijaitsee Lahden keskustassa kaupunginkirjaston, kaupunginteatterin ja Lahden keskeisimmän kauppakeskuksen Trion tuntumassa. Avoinna ti–pe 12–18 la–su 12–16. Kymintie 1, Lahti.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Larissa Sansour risteilee muistoissa ja menetyksessä mutta rakentaa myös tulevaisuutta – näyttely Amos Rexissä
KUVATAIDE | Amos Rexin näyttelytila on muuttunut Larissa Sansourin ja hänen tuotantotiiminsä käsittelyssä immersiiviseksi, katsojan sisäänsä sulkevaksi teokseksi.
FLASH4 pimentää Finlaysonin Vooningin ikkunat – ei ole valoa, jos ei ole vastavoimaa
VALOTAIDE | Kahden viikon ajan Finlaysonilla voi ottaa tuntumaa valotaiteeseen. Esillä on 22 taiteilijan teoksia, mikä tekee FLASH4-tapahtumasta suurimman koskaan Suomessa nähdyn valotaiteen näyttelyn.
Kissat kirmailevat minigolfradalla – Pontus Pettersonin Pancor Poetics Taidehallissa
KUVATAIDE | Ruotsalaiskoreografi Pontus Pettersson loi Helsingin Taidehalliin vuorovaikutteisin kissainstallaation.
Tampereen museot 2025: Muumien maailmaan pääsee ensi vuonna tutustumaan ilmaistapahtumissa
NÄYTTELYT | Vapriikki esittelee supersankareita, Tampereen taidemuseo surrealismia ja Milavida Rooman oopperan pukuloistoa. Sara Hildénin taidemuseon kevään taiteilija on Heikki Marila.