Taiteilijoiden työtilojen puute saa sympatiaa, mutta konkreettisia ratkaisuja ei ole vielä käsillä

15.09.2020
levoton tuhkimo by hanna maria gronlund kulttuuritoimitus INSTA

KUVATAIDE | Tampereen Taiteilijaseuran järjestämässä Työtilatempauksessa heräteltiin keskustelua taiteilijoiden työhuoneiden saamisen vaikeudesta kaupungissa. Muun muassa vuokrien nousu, nykyisten tilojen rapistuminen ja Pyynikin trikoon tilojen muuttaminen asunnoiksi ovat ajamassa tamperelaistaiteilijoita ahtaalle.

Elena Harju, teksti ja kuvat

Tampereen Keskustorilla sijaitsi torstaista lauantaihin 10.–12.9.2020 Tampereen Taiteilijaseuran taidekontti, jossa jaettiin tietoa työtilojen puutteista kaupungissa. Kontissa perjantaina työskennellyt Emmi Kallio kertoi kontin keränneen mukavasti keskustelijoita, joiden sympatiat olivat taiteilijoiden puolella.

Kovin monimutkaisia pyynnöt eivät ole: kontin seinien tietoiskuissa kerrottiin taiteilijoiden kaipaavan työtiloiltaan muun muassa pysyvyyttä, yhteisöllisyyttä ja varastotilaa. Silti soveltuvia tiloja on vaikea saada.

2 3

Emmi Kallio.

Tampereelle Helsingistä muuttanut Iidu Tikkanen kertoo, että tilanne on siellä samankaltainen. Taiteilijat ottavat omikseen karumpiakin sijainteja, joilta he sitten joutuvat väistymään alueen keskiluokkaistuessa.

– Ei ymmärretä sitä arvoa, jonka taiteilijayhteisö alueelle tuo.

3 3

Iidu Tikkanen.

Työtilojen vuokraus olisi kaupungille sijoitus

Työtilatempaus päättyi lauantaina Kulttuuritalo Laikussa pidettyyn keskustelutilaisuuteen. Keskustelua isännöinyt Tampereen Taiteilijaseuran puheenjohtaja Juha Merta luonnehti myös samaa ilmiötä, jossa tilat aina päätyvät taiteilijoiden ulottumattomiin: entisistä ateljeista tulee lopulta luksusasuntoja tai museoita.

Tilaisuudessa puhunut apulaispormestari Jaakko Stenhäll vakuutti kaupungin tunnistavan tarpeen ja lupasi, että sen eteen toimitaan. Aivan vielä ei kuitenkaan voida hänen mukaansa ottaa konkreettisesti kantaa esimerkiksi siihen, mitä tiloja taiteilijoiden vuokrattaviksi voitaisiin kaupungin puolesta järjestää.

Tampereen Taiteilijaseuran toiminnanjohtajan Arja Moilasen mukaan yhteistyö kaupungin kanssa toimi upeasti 2000-luvun alkupuolella, mutta tällä hetkellä kaupungilta vuokratuissa Takahuhdin Taidekeskuksessa ja Ateljeetalo Pesulassa ollaan ikävässä tilanteessa. Tilat tarvitsevat remonttia, mutta se tulee nostamaan hinnat niin korkeiksi, ettei taiteilijoilla ole niihin enää varaa.

Taiteilijaseuralla on kova kiinnostus uusiin yhteistyökuvioihin, sillä vaikka yksityisomisteisia ateljeekeskuksia on syntynyt, niissä ei ole riittävästi tilaa kaikille.

Tilojen jättäminen yksityisten vuokranantajien varaan ei myöskään ole fiksua. Keskustelussa mainittiin, miten tilojen vuokraaminen olisi kaupungille lopulta sijoitus. Kaupungin omistamia tiloja kuitenkin on tyhjillään, ja taiteilijat tuovat alueelle aivan omanlaistaan elämää.

Ei myöskään ole järkevää jättää pitkään ja kalliilla koulutettuja taiteilijoita ilman työntekomahdollisuuksia.

– Ateljee on kuvataiteilijan tärkein instrumentti, tiivisti kuvataiteilija Ilkka Väätti, joka itse työskentelee Ateljeetalo Pesulassa. Samaa puhui Taiteilijaseuran Ateljeesäätiön asiamies Tuula Paalimäki valtakunnallisen työtilaselvityksen pohjalta:

– Työtiloilla on alalle melkein yhtä suuri merkitys kuin rahoituksella.

4 2

Tuula Paalimäki ja Juha Merta Kulttuuritalo Laikun keskustelutilaisuudessa.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua

Evästeinfo
Kulttuuritoimitus

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle tämän tekemän sivustovierailun yhteydessä. Evästeitä tallennetaan ainoastaan niiltä sivustoilta, joita olet käynyt katsomassa. Evästeisiin ei sisälly henkilökohtaisia tietoja ja ne ovat sivustojen kävijöille vaarattomia: ne eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä niitä voi käyttää haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjän henkilötietoja ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Evästeet vaikuttavat positiivisesti mm. käyttäjäystävällisyyteen, sillä niiden avulla valitsemasi sivusto avautuu jatkossa nopeammin vrt. ensimmäinen vierailukerta.

Evästeet voidaan ryhmitellä pakollisiin sekä ns. toiminnallisiin evästeisiin, jotka liittyvät esim. tuotekehitykseen, kävijämäärien seurantaan, mainonnan kohdentamiseen ja raportointiin.

PAKOLLISET EVÄSTEET

Pakollisia evästeitä ei voi estää, sillä ne liittyvät tietoturvaan ja sivuston teknisen toiminnan mahdollistamiseen. Esim. tällä sivustolla käytössä olevat sosiaalisen median jakonapit ovat oleellinen ja itsestäänselvä osa nykypäivän modernin sivuston teknistä rakennetta - siksi sosiaalisen median laajennuksia ei voi erikseen aktivoida tai deaktivoida. Käyttämällä kyseisiä jakolinkkejä hyväksyt sen, että somepalvelujen ylläpitäjät saavat tapahtumasta tiedon, jota ne voivat yhdistää muihin toisaalta kerättyihin tietoihin.

TOIMINNALLISET EVÄSTEET

Tällä sivustolla on käytössä ainoastaan yksi erikseen lisätty toiminnallinen eväste Google Analytics, joka on mahdollista sulkea pois päältä.

Pakolliset

Ilman näitä sivuston tekniseen toimintaan voi tulla ongelmia.

Google Analytics

Sivustoon on liitetty Google Analyticsin tuottama eväste, jolla seuraamme verkkosivuston vierailumääriä ja sivuston yleistä käyttöä.