Pontus Svartsjö ja Alfons-poika, Katinkulta. Kuva: Touko Hujanen
VALOKUVATAIDE | Suomalaiset rakastavat työtä, mutta vielä enemmän suomalaiset rakastavat lomaa. Aina odotetaan lomaa, kesälomaa, syyslomaa, joululomaa tai seuraavaa vapaapäivää. Kuvajournalisti Touko Hujanen on halunnut kuvata asioita, jotka tuottavat Lomakansalle iloa ja nautintoa.
“Rakastan tonttuja, kylpylöitä, tansseja, vellejä ja huovutusta.”
Päivi Vasara, teksti
Touko Hujasen valokuvanäyttelyssä Lomakansa on hänen valokuviaan seitsemän viimeisen vuoden ajalta. Lomakansan menemisiin ja tekemisiin voi tutustua Tampereen Työväenmuseo Werstaalla 28.8.2022 asti.
Näyttelyn nimi tulee siitä, että marraskuun rännässä suomalaiset rämpivät yksilöinä, mutta lomakausi yhdistää meidät yhdeksi joukoksi – Lomakansaksi.
Kuvajournalisti Touko Hujanen viettää lomaa tekemällä töitä.
– Rakastan työtäni. Se tuntuu lomalta.
Hujanen alkoi leikkiä sanomalehden tekoa
Kesä 2014 oli ensimmäinen, jolloin Touko Hujanen ei ollut kesätöissä Helsingin Sanomissa tai jossain muussa mediassa. Oli koko kesä vapaata. Mitä Hujanen alkoi tehdä? Hän alkoi leikkiä tekevänsä sanomalehteä.
– Loman pointti on vapaa tila odotuksilta. Kaipaa aikaa, jolloin voi spontaanisti kehittää syyn mennä jonnekin. Tämä korostui koronan aikana, kun se oli mahdotonta. Pieni hyvä hetki, joka antaa tunteen: minä elän.
Touko Hujaselle sanomalehtifantasia antoi tekosyyn tarttua pieniin asioihin.
Uuden Maan Sanomat on Touko Hujasen sanomalehtiteos. Lehti julkaistaan rajattuna painoksena ja jokainen kappale on numeroitu ja signeerattu. Uuden Maan Sanomat toimii myös gallerioissa, kellareissa, kouluissa ja kaduilla.
Ensin hutkitaan ja sitten tutkitaan
Touko Hujanen on erikoistunut reportaasiin.
– Sen kohtalosta voi olla huolissaan algoritmien hallitsemassa journalistisessa kentässä, sillä algoritmi palkitsee sellaista, mitä on tehty aikaisemminkin. Ajan ja kulttuurin vaivihkaisia muutoksia paljastava reportaasi ei ole algoritmien suosikki, Hujanen sanoo.
– Klassinen reportaasi on sitä, että ensin hutkitaan ja sitten tutkitaan. Siinä on riskinsä. Voi olla, että ei tule juttua vaan tulee joutoretki.
Loputtomien yt-kierrosten ja kiristyvien tulostavoitteiden kanssa painivilla mediataloilla ei ole ollut mahdollisuutta lähettää luottotoimittajiaan ajelemaan päiväkausiksi teiden varsille kyhättyjen peltiukkojen perässä. Mutta Touko Hujanen ja toimittaja Jantso Jokelin ovat joutaneet. Joutoretki-kirja kokoaa yhteen heidän matkakertomuksiaan kuuden vuoden ajalta.
Joutoretket ovat mahdollistaneet Raymond– ja X-lehdet, jotka ovat painaneet Hujasen ja Jokelinin reportaasit kiiltävälle paperille ja joiden päätoimittajat ovat luottaneet näiden journalistien omituisiin juttuihin. Kirjaan liittyy herkullinen Kyrsä-Suomi-sanakirja, jossa on ajomatkojen pitkästymisessä syntyneitä yhteisiä termejä nähtävyyksistä ja etenkin niiden olemattomuudesta.
Lomakansa-näyttelyn kuvat ovat syntyneet näillä kaksikon joutoretkillä ja osa muilla reissuilla.
Puulusikkasyndrooma: Pelko siitä, että historia katoaa, sekä sitä seuraava pakkomielle säilöä jokainen vanha puulusikka maakuntamuseoiden ja kestikievareiden seinille. Palautuu pohjimmiltaan kuolemanpelkoon, syvään kauhuun oman menneisyyden ja identiteetin katoavaisuudesta.
Salakuljettaa reportaaseja Prismaan
Finlandia-palkittu Jukka Viikilä on sanonut salakuljettavansa runoutta proosaan. Touko Hujanen on muotoillut tästä itselleen moton: reportaasin salakuljettaminen Prismaan.
– Tämä on akuutti ja tärkeä tavoite ja metodi viedä reportaasia suurelle yleisölle.
Jantso Jokelin ja Touko Hujanen huomasivat seitsemän vuoden reportaasejaan kirjaa varten käsitellessään, että heillä on tapahtunut tyylin muutos. Aluksi peikot ja huovutus sekä vellit hihityttivät poikamaisesti, ehkä ironisestikin, mutta lopussa ollaan tosissaan.
Lomakansa-näyttelyn kuvat ovat lämpimiä ja arvostavat kuvattaviaan.
– Kiinnostus naurettavan pieneen asiaan onkin iso asia ja tärkeä. Huovutus on juuri sellainen pieni iso asia.
Mielenmuutos huovutuksesta
Kun joutoretkillä kierrettiin Suomea, paikat olivat tulvillaan huovutuksia. Suhde oli sellainen, että torilla oli tuhat huopatonttua ja kolme ihmistä. Se herätti kysymyksen, mistä näitä tonttuja oikein tulee.
Touko Hujanen liittyi Facebookissa huovutusryhmään ja alkoi seurata skeneä. Pian hän oli vuoden huovuttajan Elina Saaren huovutuskurssilla Orimattilassa ja teki kolme huopahattua ja perehtyi huovutuksen terminologiaan. Elina Saari on vesihuovutuksen supertähti.
Ennakkoluuloja huovutukseen on muuallakin. Saksan kielessä huovutusta tarkoittava sana filzen on synonyymi hömpälle. Hömppää ovat naisten turhat puuhastelut. Sen sijaan miesten auton rassaukset ja ammuskelut ovat tärkeitä yhteiskunnallisia tekemisiä.
Tarina jatkuu. Helsinkiläisessä kulttuurikapakassa Coronassa pipopäämies kysyi Hujaselta, onko hän Touko. Hän kertoi nähneensä huovutusryhmässä postauksen, jossa etsittiin huovuttajia.
Sitten putosi pommi. Mies kertoi perustaneensa huovutusryhmän sisäpiirinvitsinä kaveriensa kanssa. Huovuttajien tulva pisti hänet polvilleen ja riisui aseista. Ironia vaihtui totuuteen, että huovutus on kaunis ja arvokas asia. Nyt ironinen pipopäämies ja hänen kaverinsa huovuttavat. Mies oli juuri saanut valmiiksi ensimmäisen huopahiirensä.
Ruskean kyltin ritarit: Teiden varsille pystytettyjen ruskeiden nähtävyyskylttien metsästäjä. Ajavana voimana epätoivoinen uskomus siihen, että hannunvaakunalla aateloitu rotko tai kotieläinpiha ovat jotain enemmän kuin ne ovat.
Me voimme juhlia vaikka jauhokokkareita
Lomakansa-näyttelyn kuvissa ollaan esimerkiksi lama-ajan perinnöksi jättämissä perhekylpylöissä lillumassa peppuvedessä, ajellaan peltoautoilla Pohjanmaan vainioilla ja syödään velliä.
– Jos jokin minua järisytti, niin Sievin muttimarkkinat. Me juhlimme Jantson kanssa aamuviiteen jauhokokkareiden vuoksi. Muttimarkkinoilla on satoja ihmisiä, Oulusta asti. Mutti on läjä ohrajauhokokkareita kiehumassa.
– Tämä kertoo selvää kieltä siitä, että me suomalaiset olemme juhlakansaa. Meillä on kyky aistia pienestäkin juhlan aihe ja nauttia.
Kun meillä ei ole renesanssipalatseja, pyramideja tai muita suuren luokan nähtävyyksiä, jää vapaus. Ei ole pakko kerätä lomapisteitä, koska mitään ei ole pakko nähdä.
Peikkometsässä ei ole pelkästään hauskaa
Lapsena Touko Hujanen vietiin peikkometsään. Näitä peikkometsiä on muuten Suomi tulvillaan. Lapsena peikkometsäkokemus oli Toukolle osin traumaattinen.
– Peikkometsä yhdistyi kauhuun ja 1980-luvun lopun elokuvaan Ronja ryövärintytär. Myöhemmin oivalsin, että hauska ja kauhistuttava voivat olla oudosti päällekkäin. Kepeä voi olla naimisissa mustan ja yön kanssa.
Kun 11-kollektiivia perustettiin, jokaisen kuvaajan piti tuoda ensitapaamiseen jokin mieltä järkyttänyt muisto: elokuva, kirja tai musiikki. Touko Hujaselle se oli yksi Ronja ryövärintyttären kohtaus.
– Tontut voivat olla banaaleja, mutta niillä voi olla jotain sanottavaa. Jotakin toivoa tai jotakin tuonpuoleista. Ne muistuttavat lapsuuden tunteesta, että täällä on taikaa ja tämä ei nyt ollut tässä.
Arkeen yllätyksen elementtejä
Hujanen ei ole koskaan ollut sellaisessa työssä, joka kerryttäisi lomapäiviä.
– Suomalaiset tuntuvat olevan tästä systeemistä hyvin perillä. Suomalaiset tietävät kansakuntana mitä merkitsee, kun joku huokaa ”kaksi viikkoa lomaan” tai kysyy, miten loma meni.
– Minun elämäni lukion jälkeen on ollut elämäntapojen surrealismia. Olen yöpynyt Valokuvakeskus Nykyajan kellarissa tehdäkseni Uuden Maan Sanomia. Haluan arkeeni yllätyksen elementtejä, ja olen leikkinyt elämää. Rakastan olla työhuoneella viikonloppuna sähköpöytäni ääressä, kun on hiljaista. Arkeni on vapaa, voin lähteä milloin tahansa.
Kuvajournalistin elämän kulussa vaihtelevat kylvö – jolloin aloitetaan uusia innostavia juttuja – ja viljely – jolloin kastellaan kukkia ja peltoja – sekä sadonkorjuu – jolloin aletaan juhlia.
– Aina ei tarvitse olla kivaa, ei työ sitä ole, mutta voin löytää jotain, joka kestää vuoden tietäen sadonkorjuuta. Ihaninta on syödä satoa ja makoilla. On hiljaisia kausia, jotka voivat olla kuukausien mittaisia.
Peppuvesi: Muodostuu, kun sata työväen- ja keskiluokan edustajaa likoaa samassa kylpyläaltaassa tarpeeksi kauan. Pintapuolisesti luotaantyöntävästä olemuksestaan huolimatta muodostaa viimeisen sosiaalidemokratiaa ja yhtenäiskulttuuria ylläpitävän liiman.
Nautinto pitää nostaa arvoonsa
Nykyinen työelämän tempo on liian täysi ja menestyjän malli on ahdistava. Mikään ei ole nautintoa, ei jooga, ei urheilu, ei tanssi. Touko Hujanen muuten nauttii tanssista, etenkin kansantanssista.
Nautinnon asemaa pitäisi Hujasen mielestä nostaa arvoasteikossa. Sille on tarvetta. Erään teorian mukaan isot hedonistiset asiat, kuten koti, uskonto ja isänmaa, ovat hajalla, joten on käännyttävä lyhytkestoisten nautintojen pariin. Tärkeitä ovat ystävyys, perhe, yhdessä tekeminen ja elämykset.
Näyttelyteksteissä yleensä ylevästi sanotaan, että tarkoitus on nostaa vaiettu tärkeä aihe keskustelun keskiöön. Lomakansan teksti sanoo, että keskustella ei tarvitse, voit olla tavallaan lomalla, katsoa kuvia Werstaan näyttelytilan rottinkituolista ja vain nauttia.
Lomakansa-näyttely Tampereen Työväenmuseo Wertaassa 28.8.2022 asti.
* *
Touko Hujasen 5 (6) matkavinkkiä
Pyysin Touko Hujaselta Kulttuuritoimituksen lukijoille viisi matkavinkkiä, mutta oli jouston varaa ottaa niitä mukaan kuusi.
#1 Naantalin asuntomessut
Touko Hujanen fantasioi pääsevänsä joskus katsomaan hyviä terassi- ja piharatkaisuja ja ennen kaikkea ihmisiä, jotka ovat niistä kiinnostuneita.
#2 Tonttukylä Pensalassa Uudessakaarlepyyssä
Täälläkään Touko Hujanen ei ole vielä käynyt. Tarjolla olisi joulukoristeita, nukkemuseo, kansallispukuja ja paljon paperitauluja.
#3 Kaustisen kansanmusiikkifestarit
Kesän paras hetki. Kansanmusiikki elää uutta kukoistustaan. Kaustisen Touko Hujanen sijoittaa Suomen parhaaksi festivaaliksi ja sinne hän oikeasti haluaa mennä.
#4 Naapurivaaran huvikeskus Vuokatissa
Mielipuolinen paikka kukkulan päällä, josta on mieletön maisema. Naapurivaarassa käyvät Suomen parhaat tanssiorkesterit esiintymässä.
#5 Rauhalan matkakoti
Nimeltään Rauhala Inn. 1930-luvun henkeä, erikoinen ja kummallinen majapaikka.
#6 Peukkula, Jyväskylässä puutarhakaupan takapihalla
Hilarius-hiiren ympärille kehitetty puuhamaa, josta on Satulinnoineen jäljellä vain rauniot, jos enää niitäkään. Hilarius-hiiren suosiokin on hiipunut jo aikoja sitten. Täällä ei tapahdu mitään.
* *
Touko Hujanen
- Syntynyt vuonna 1986. Valmistunut Tampereen yliopiston Visuaalisen journalismin maisteriohjelmasta ja erikoistunut lehtikuvaajana reportaaseihin.
- Julkaisee Uuden Maan Sanomat sanomalehtiteosta ja vetää kuvajournalistien Yksitoista-kollektiivia.
- Kouluttaa reportaasin tekoon Tampereen yliopistossa ja tänä kesänä myös Virossa. Rakastaa kouluttamista ja katsoo, että hänellä on mahdollisuus antaa osaamisestaan takaisin muille.
- Palkittu lukuisia kertoja muun muassa Vuoden lehtikuvaajana, Vuoden nuorena lehtikuvaajana ja Kuvajournalismi-kisan henkilökuva- ja reportaasisarjojen voittajana.
- Tulossa: Viro-aiheisten kuvien näyttely alkaa elokuussa Tallinnan Fotografiska-kuvakeskuksessa. Tänä vuonna peräti seitsemän näyttelyä. Tällä viikolla alkaa Metsäperhe-näyttely Raumalla. Lisäksi tekeillä on pari kirjaa.
- Keväällä ilmestyi Jantso Jokelinin ja Touko Hujasen kirja Joutoretki – roadrip kätkettyyn Suomeen (Like kustannus).
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Näyttelijä Aapo Stavén paljastaa, miten monologi Parikkalan patsaspuiston luojasta Veijo Rönkkösestä syntyi
HENKILÖ | Projektin alkaessa tekstiä oli nolla riviä ja omat tietoni Veijosta rajalliset, Aapo Stavén kertoo Veijo-monologin taustoista.
Eija-Liisa Ahtila etsii ekologista dialogia kaikkien lajien kanssa: ”Metsään tutustuu, kun sitä tunnustelee kaikilla aisteilla”
KUVATAIDE | Serlachius Kartanolla avautui yleisölle 8-kanavainen, vaihtelevien kuvakokojen myötä etenevä, 50-minuuttinen liikkuvan kuvan teos Heijastus metsästä.
”Sormus ei kuulu kenellekään”, sanoo Tampere-talon Ison saliin palaavan Taru Sormusten herrasta -näytelmän ohjaaja Mikko Kanninen
HENKILÖ | Tampereen Teatterin johtajan Mikko Kannisen mukaan draaman kaaret olivat J. R. R. Tolkienille sivuseikka. Siksi juuri yksityiskohtien on oltava hänen ohjauksessaan tarkalleen oikein ja kirjan hengen mukaisesti.
”Kutsukaa meidät kahville!” – Kirsi Kunnas esitti mutkattoman toiveen, joka johti elinikäiseen ystävyyteen
HENKILÖ | Millaista oli kirjoittaa Kirsi Kunnaksesta? Kirjallisuuden professori (emerita) Leena Kirstinä tutustui Kunnakseen 1970-luvulla ja kirjoitti hänestä neljäkymmentä vuotta myöhemmin.