Pälvi Hanni. Kuva: Pälvi Hannin arkisto
KUVATAIDE | Taidesuunnistus järjestetään Pirkanmaalla nyt 21. kerran. Tapahtumapäivät ovat 26. ja 27. huhtikuuta.
”Mukana on myös useita, ehkä suurelle yleisölle vielä tuntemattomia näyttelypaikkoja ja alan oppilaitoksia.”
Päivi Vasara, teksti
Kuvataiteilija Pälvi Hanni on ollut mukana Taidesuunnistuksessa ”aina”. Muutamana vuonna oli taukoa, kun lapset syntyivät.
– Se on vilkas ja kiva viikonloppu. Yritän laskea kävijöitä, mutta jossain vaiheessa luvut sekaantuvat, kun juttelee paljon ihmisten kanssa. Arvioisin, että satoja ihmisiä käy työhuoneella, Hanni sanoo.
Pälvin taidegrafiikan työtila on jo tilana kiinnostava. Se sijaitsee Taidekeskus Mältinrannan kolmannessa kerroksessa. On pyöreitä ikkunoita, näkymät koskelle ja puistoon. Ja paikka ei todellakaan ole esteetön.
Hän valmistui Kankaanpään taidekoulusta vuonna 1995. Työpaja Mältinrannasta järjestyi heti, mikä mahdollisti taiteellisen työskentelyn jatkumisen.
Avaa ovet ja tuo lähemmäs
Taidesuunnistus mahdollistaa tutustumisen taiteilijaan ja hänen työhuoneeseensa. Muutoin tapaamisesta on toki sovittava.
– Paikka tulee tutuksi ja ovathan nämä minun tilani erikoiset.
Korona-aikana tapahtuma oli erikoinen, mutta enää ei rajoitteita ole.
Tapahtuman tuottaja Kaisa Iivonen sanoo Taidesuunnistuksen vetovoima piilevän siinä, että se tuo taiteen tekijät ja yleisön mutkattomalla tavalla lähemmäksi toisiaan. Tapahtuma antaa yleisölle mahdollisuuden vierailla taiteilijoille kaikkein pyhimmissä paikoissa eli heidän työtiloissaan, joihin yleisöllä ei normaalisti ole pääsyä.
– Mukana on myös useita, ehkä suurelle yleisölle vielä tuntemattomia näyttelypaikkoja ja alan oppilaitoksia. Tapahtumassa yleisöllä on mahdollisuus kysellä, keskustella taiteesta, ostaa teoksia tai vain ihastella paikallista osaamista. Ajassa, jossa taiteen ja kulttuurin merkityksestä sekä niiden tukemisesta keskustellaan julkisuudessa paljon ja moni toimija kärsii alaan kohdistuvista leikkauksista, on tärkeää luoda kaikille avoimia tapahtumia, jotka lisäävät ymmärrystä taiteilijoiden työtä kohtaan, Iivonen sanoo.
Päivämäärät
Vuonna 2025 Taidesuunnistus järjestetään 26. ja 27. huhtikuuta ja se on järjestyksessään jo 21. Pirkanmaan Taidesuunnistus -tapahtuma.
Kohteissa voi vierailla maksutta molempina tapahtumapäivinä kello 11–17. Tarjolla on laaja-alaisesti eri taiteenlajeja, muun muassa kuvataidetta, grafiikkaa, veistoksia, valokuvataidetta, käsityötaidetta, sarjakuvataidetta sekä keramiikka-, koru- ja lasitaidetta ja tämän vuoden uutuuksina puureliefejä, jurttataidetta sekä tatuointitaidetta.
Tänä vuonna mukana on lähes 200 taidekohdetta eri puolilla Pirkanmaata kaikkiaan 16 kunnasta.
Taidesuunnistus ry on yleishyödyllinen yhdistys, jonka jäsenyhdistyksiä ovat Tampereen Taiteilijaseura ry, Modus ry, Valokuvakeskus Nykyaika ry, Rajataide ry ja Taito Pirkanmaa ry.
Pirkanmaan Taidesuunnistus 26.–27.4.2025. Kaikki tapahtuman kohteet löytyvät kunnittain painetusta katalogista sekä verkkosivulta. Katalogin verkkoversio täällä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Diego Velázquezin prinssi Baltasar Carloksen muotokuvat kuvastavat aikakauden mediaa valtion ja hallitsijan identiteetin rakentamisessa
ESSEE | Mari Loponen tarkastelee taidemaalari Diego Rodriquez Silva y Velázquezin prinssi Baltasar Carloksesta toteuttamia infante-maalauksia Espanjan Habsburgien hovista.
Kansanperinne kohtaa tuulipukukansan – Lauri Greis Suomen käsityön museossa Jyväskylässä
KUVATAIDE | Suomen käsityön museossa nähtävä mallisto on kunnianosoitus Lauri Greisin mummin karjalaisuudelle. Greis vie kansallispukuperinnettä rohkeasti kohti fantasiamaista nykymuotia.
Emmi Kallion teoksissa värimaailma kiehtoo ja yksityiskohdat yllättävät – Myrsky-näyttely Kimmo Pyykkö -taidemuseossa
KUVATAIDE | Kuvataiteilija Emmi Kallion näyttely kuljettaa halki aallokoitten ja outojen rantamaisemien päin mielensisäisiä tyrskyjä, mutta löytyy matkalla tyveniäkin poukamia.
Anish Kapoorin massiivinen teos on kuin Serlachius Kartanon saliin pudonnut punainen meteoriitti
KUVATAIDE | Anish Kapoorin näyttely Serlachius-museossa avautui kokonaisuudessaan kesäkuun viimeisenä viikonloppuna. Suurimman huomion sai yli 10 000 kiloa painava jättiläisveistos.




